Miksi kaikki eroaa? Mun kaverit, pienten lasten, vanhemmat koheltaa kuin teinit :(

Osa meidänkin tutuista eroavista perheistä kuuluu tähän ryhmään, jossa eron syyksi ihan suoraankin sanotaan, että on niin tylsää, ei jaksa olla kotona ja taustalla järjetön valtataistelu siitä, kumman "vuoro" on käydä baarissa, kuntosalilla, leffassa, kalastusreissulla tai muuten vaan hengailemassa ILMAN lapsia..

Ei tuo ole se eron syy, vaan tuolla lailla suhteen muut ja varsinaiset ongelmat ilmenevät. Se, että rakkaus on loppunut eikä enää tulla toimeen, voi ilmetä juuri siten, että riidellään menemisistä ja tekemisistä - tai yhtä hyvin, että riidellään jostain muista arkisista asioista. Se, että joku sanoo, että "on tylsää, en jaksa olla kotona" tarkoittaa itse asiassa, että ei kestä sen toisen läsnäoloa enää. Eikä kaikkia asioita ja tuntemuksia kerrotakaan muille.

Oikeastaan, eniten ihmettelen sitä, miksi nämä ihmiset lisääntyvät, eivätkö he todella tajua etukäteen, että lapsen saaminen on myös luopumista. Luopumista omasta ajasta, tietystä itsekkyydestä. On se pieni ihminen joka vaatii läsnäoloa, aikaa ja huolenpitoa. Loppujen lopuksi se aika kun lapsi/lapset on pieniä on niin lyhyt, kyllä sitä sitten taas ehtii niitä omia juttuja tehdä kun lapset on isompia. Joillekin se muutamakin vuosi vaan tuntuu olevan liikaa. Mitään ei haluta muuttaa entisestä ja lapsi on sitten se joka siinä kärsii.

Itse en ajattele, että lapsen saaminen on luopumista. Vaan ajattelen niin, että lapsen myötä ne omat asiat täytyy vaan sovittaa myös sen lapsen mukaan. Kyllä kahden aikuisen perheessä ja tilaa ja aikaa vanhempien omillekin asioille, tekemisille ja menemisille - ihan sama, onko se tekeminen lenkkelilyä, kavereiden tapaamista, lukemista tai vaikka opiskelua.

Ei minusta esim. ole biletystä, jos menee tapaamaan ystäviä baariin, istuu siellä juttelemassa ja juo samalla olutta tai vaikka drinkkejä.



Mutta ehkä "biletys" on sitten enemmän provosoiva nimitys, jolla voi paheksua sitä, jos vanhemmilla on joskus omia menoja. Harvoin kuulee tuomioita siitä, jos vaikka urheillaan tai halutaan käydä elokuvissa tai ystävän kanssa kahvilla.

tapasin ystäviäni kahvilassa töiden jälkeen tunnin viikossa. Myös jumpassa tai kuntosalilla käyminen oli biletystä. Minun ystävieni vierailu meillä kotona oli biletystä. Miehestä tuli äärimmäisen mustasukkainen sen jälkeen kun kotiäitivuoteni hänen ja yhteisten lastemme täysipäiväisenä huoltajana päättyivät ja palasin työelämään. Tilanne ei palannut ennalleen perheneuvolasessioiden avulla, sielläkin todettiin miehen olevan liiallisen omistava. Mies ei itse usko tänäkään päivänä että hänen käytöksessään oli mitään vikaa vaan syyttää mun kyvyttömyyttäni sitoutua meidän erosta, olinhan bilettäjä.

jos on tapeltava siitä, kumpi ottaa lapset viikonloppuna.



Ymmärrän sen siinä mielessä, jos toinen on käytännössä totaaliyh ja etävanhempi sitten näkee lapsia ehkä kerran kuussa, mutta kieltäytyy useammin siitäkin. Mutta jos vanhemmat toistuvasti tappelevat viikonloppumenoista, antaa se kyllä sen viestin niin lapsille kuin meille muillekin, että heitä ei lapsiperhe-elämä kiinnosta vaan menojalka vipattaa ihan muualle.



Kyllä isä tai äiti saa käydä baarissa, tapaamassa ystäviä, treffeillä, elokuvissa, kalastamassa, jumpassa, kampaajalla jne. Mutta jos sitä lasta ei kestä kahta viikonloppua kuukaudessa, ollaan vaarallisilla vesillä. Minä toivon, että joku tekisi noista vanhemmista lastensuojeluilmoituksen. Ehkä se laittaisi asiat perspektiiviin. Vai hurraisivatko vanhemmat ilosta, kun lapset otettaisiin huostaan?

Ihmiset, joiden luulin oikeasti olevan fiksumpia. Sitten vanhemmat tappelee, kumpi joutuu ottamaan viikonloput, että toinen pääsee baariin :o Tai sitten pukataan muksu mummolaan...

Kyseessä noin 25-30 v pariskunnat. Osalla lapset alle 1 vuotiaita :/ Säälittää pienet, vaikka en epäile etteikö heitä hoidettaisi hyvin...

Asia ei minulle kuulu, mutta ihmettelen, mikä teini-ikä näihin nyt on iskenyt. Tiedän ainaki 7 eropariskuntaa ja kaikilla sama meininki.

Mun tuttavapiirissä ei hirveesti ole eronneita. Yksi vanhempi nainen kyllä elää ihan teini-ikäänsä uudestaan ja se on kyllä välillä aikamoista katottavaa ja kuunneltavaa. Lapset sillä on tosin jo teinejä. Eniten mua ottaa siinä päähän se että sen pitää jotenkin mollata mun elämää "köki sä vaan siellä himassas". Mä kyllä käyn ulkona mutta kun perheellinen olen niin en mä ihan joka viikko sitä tee eikä edes huvittais muutenkaan.

ja kasvaa vuosien myötä. Usein eri suuntiin. Ihmisen todellinen luonne tuntuu paljastuvan vasta sitten kun elämässä tulee isoja vastoinkäymisiä. Silloin toisesta voi tulla esiin tosi yllättäviä piirteitä.



Ero voi tulla ihan jokaisen kohdalle vaikkei sitä ikinä uskoisikaan. Ero kasvattaa kyllä sitten kovasti ymmärtämään elämää.

Kun omat lapsemme ovat olleet vauvoja, olemme olleet onnellisena kaikki päivät kotona. Rakastamme molemmat mieheni kanssa lapsia niin paljon, ettei ole tarvinnut riidellä mistään menoista. Kumpikin on mieluiten perheen kanssa. Olemme pois kotoa vain järkevien harrastusten, kuten liikunnan vuoksi. Meillä käy paljon vieraita kylässä ja mekin vierailemme yleensä vain koko perheellä. Olemme joskus hommanneet lapsille hoitajan ja käyneet miehen kanssa yhdessä esim. teatterissa ja syömässä. Bailaamiset on taaksejäänyttä elämää, jotka ei ole ikävä. Olen huomannut, että monen eron syynä on juominen ja vieraiden katselu, vaikka kaikkea muuta yritetään selittää syyksi.

Oikeastaan, eniten ihmettelen sitä, miksi nämä ihmiset lisääntyvät, eivätkö he todella tajua etukäteen, että lapsen saaminen on myös luopumista. Luopumista omasta ajasta, tietystä itsekkyydestä. On se pieni ihminen joka vaatii läsnäoloa, aikaa ja huolenpitoa. Loppujen lopuksi se aika kun lapsi/lapset on pieniä on niin lyhyt, kyllä sitä sitten taas ehtii niitä omia juttuja tehdä kun lapset on isompia. Joillekin se muutamakin vuosi vaan tuntuu olevan liikaa. Mitään ei haluta muuttaa entisestä ja lapsi on sitten se joka siinä kärsii.

Itse en ajattele, että lapsen saaminen on luopumista. Vaan ajattelen niin, että lapsen myötä ne omat asiat täytyy vaan sovittaa myös sen lapsen mukaan. Kyllä kahden aikuisen perheessä ja tilaa ja aikaa vanhempien omillekin asioille, tekemisille ja menemisille - ihan sama, onko se tekeminen lenkkelilyä, kavereiden tapaamista, lukemista tai vaikka opiskelua.

Tietenkään kaikesta omasta ajasta ei tarvitse, eikä pidäkään luopua ja tasapainoisessa perheessä molemmat vanhemmat saavatkin myös sitä omaa aikaa. Menee se sitten harrastamiseen tai ystävien kanssa ajan viettämisen.

Nämä tapaukset joista kirjoitin, ovat sellaisia, jotka eivät halua luopua mistään. Joka päivä, joka hetki pitää saada elää omille tarpeille ja lapset eivät vain sovi siihen kuvioon millään muotoa.

onko missään elämän vaiheessa opittu kantamaan vastuuta? Sana vastuu taitaa olla aika hakusessa nuorilla pareilla. Kun ei arki huvita niin sitten hanskat naulaan ja menoksi. Ihan kuin elämä siitä paranis vaikka tosiasiassa jos ei osata kasvaa vastuullisesksi aikuiseksi niin samat ongelmat on uusien nyxien kanssa taas edessä.



Ei siinä muuta mutta lapset kärsii vaikka niistä päällisin puolin pidetään hyvää huolta. Entäpä tunneperäisesti?? Osaako vanhempi vastata tähän tarpeeseen jos ei osaa edes elää sovussa ja rauhassa perhe-elämää? Tuo riitely pitäisi lailla kieltää seon niin pelottavaa pikkulapsista!

Kun omat lapsemme ovat olleet vauvoja, olemme olleet onnellisena kaikki päivät kotona. Rakastamme molemmat mieheni kanssa lapsia niin paljon, ettei ole tarvinnut riidellä mistään menoista. Kumpikin on mieluiten perheen kanssa. Olemme pois kotoa vain järkevien harrastusten, kuten liikunnan vuoksi. Meillä käy paljon vieraita kylässä ja mekin vierailemme yleensä vain koko perheellä. Olemme joskus hommanneet lapsille hoitajan ja käyneet miehen kanssa yhdessä esim. teatterissa ja syömässä. Bailaamiset on taaksejäänyttä elämää, jotka ei ole ikävä.

mutta tämä kirjoitus on niin tekopyhää pikkuvanhaa asennetta täynnä että oksat pois! Määrittele "järkevä" harrastus? Ja kun saatte hoitajan niin käydään sivistävässä teatterissa.....mitä jos vaan haluaa jutella siskonsa kanssa karkkia syöden ilman lapsia? Onko silloin ei -järkevä ja väärästä syystä pois kotoa?

Mä haluan ainakin joskus käydä kylässäkin ilman lapsia, harrastaa jotain älytöntä tai vaan istua ja höpötellä miehen kanssa kahden. Ja mä ihmettelen mitä nämä Järkevät Aikuiset peittelevät tuolla asenteellaan? Ankeaa elämää vai mielen köyhyyttä?

onko joidenkin mielestä ihan oikeasti ok, että äiti ja/tai isä käy joka viikonloppu baarissa? Ja vaikka ei ryyppäisikään, onhan se pois lapsen elämästä. Ja jos joku nyt sanoo, että käy baarissa katsomassa kavereitaan kun lapsi on nukahtanut, kyllä se lapsi vaistoaa jo aika pienestä että jotain on tekeillä, varsinkin jos toinen vanhemmista ei tykkää toisen menoista.



Minulla on myös muutama kaveripariskunta, joka on eronnut. Eroamisessa ei sinänsä mitään pahaa ole, mielestäni lapsille on parempi jos vanhemmat eroavat kuin katsella jatkuvaa riitelyä. Mutta minäkin olen ihmetellyt tätä baarissa juoksemista. Molemmat vanhemmat käy joka viikonloppu baarissa, ja siellä käydään todellakin ryyppäämässä, lapset on hoidossa ties missä. Lapsilla ei ole oikeastaan yhtään aikaa vanhempiensa kanssa. Viikolla ovat hoidossa kun vanhemmat käy töissä ja viikonloppuna hoidossa jossain muualla kun vanhemmat ryyppää ja hakee epätoivoisesti uutta puolisoa itselleen. Ja tämä oli joidenkin mielestä ihan ok? Enkä tarkoita että ei saisi missään käydä eikä olla hetkeäkään erossa lapsistaan mutta että joka viikonloppu on pakko päästä tuulettumaan.

nyt heti kärkeen sanon, että osa eroista on kyllä ihan perusteltuja. Miksi tosiaan sinnitellä parisuhteessa jossa ei toivoakaan olla onnellinen. Eron syitä on siis monia, mutta tätä tiettyä suuntausta olen itsekin ihmetellyt. Osa meidänkin tutuista eroavista perheistä kuuluu tähän ryhmään, jossa eron syyksi ihan suoraankin sanotaan, että on niin tylsää, ei jaksa olla kotona ja taustalla järjetön valtataistelu siitä, kumman "vuoro" on käydä baarissa, kuntosalilla, leffassa, kalastusreissulla tai muuten vaan hengailemassa ILMAN lapsia. Valtataistelu alkanut heti kun lapsi on syntynyt. EI haluta luopua mistään, vaan elämän pitäisi jatkua samanlaisena itsekkäänä oman itsensä hyysäämisenä ja lapsi onkin sitten "riesa ja pallo jalassa". Tehdään sairasta vaihtokauppaa jokaisesta arkiillasta ja varsinkin viikonlopuista, jatkuva narina kaikille jotka jaksavat kuunnella siitä, kuinka toinen on nyt saanut ainakin sen ja sen illan enemmän "vapaata" ja lopulta seurauksena on se ero. Sitten alkaakin uusi taistelu siitä kuka hoitaa lasta viikonloput kun kummatkin vanhemmat haluaa tehdä sitä ja tätä mihin lapsi ei sovellu mukaan. Oikeastaan, eniten ihmettelen sitä, miksi nämä ihmiset lisääntyvät, eivätkö he todella tajua etukäteen, että lapsen saaminen on myös luopumista. Luopumista omasta ajasta, tietystä itsekkyydestä. On se pieni ihminen joka vaatii läsnäoloa, aikaa ja huolenpitoa. Loppujen lopuksi se aika kun lapsi/lapset on pieniä on niin lyhyt, kyllä sitä sitten taas ehtii niitä omia juttuja tehdä kun lapset on isompia. Joillekin se muutamakin vuosi vaan tuntuu olevan liikaa. Mitään ei haluta muuttaa entisestä ja lapsi on sitten se joka siinä kärsii.

Jotakuinkin näin se varmaan menee... Onko meidän ikäpolvi jotenkin kärsimätöntä sakkia, tiedä häntä. Lapset on pieniä vain hetken, itse en malttaisi olla viikonloppua erosta 11 kuukautisestani. Olen kuulemma kavereitteni mielestä hullu, kun en lähde bilettämään ja vie lasta mummolle, joka mielellään hoitaisi. Mies kyllä menee melkolailla samalla kaavalla, kuin ennen lastakin. Suon sen hänelle, miesgeenit ;) Ap

Mitä on miesgeenit? Minä en soisi tuollaista käytöstä, molempien pitää saada välillä olla yksin. Itseäni ei baarit kiinnosta mutta metsälle lähden mielelläni.

Yksi syy varmaan että nykyajan naiset eivät kaikki alistu siihen että mies jatkaa elämäänsä kuten ennenkin vaikka lapsi on syntynyt, käsittävät ettei heidän tarvitse uhrautua sukupuolensa takia.

nykyaikana itsekkäämpiä, kärsimättömämpiä ja levottomampia, kaikesta sen näkee ympärillä. Maksumiehiksi joutuvat lapset. Ihmisellä on taipumus selitellä omia tekemisiään parhain päin. Ero oli välttämätön (vauvavuotta ei jaksettu yhdessä) Yhdessä oli tylsää (ei tämä ole yhtä hyvää kuin entinen vapaa elämäni) Riitelimme kokoajan (ei osata selvittää asioita kuin riitelemällä) jne..

Kun omat lapsemme ovat olleet vauvoja, olemme olleet onnellisena kaikki päivät kotona. Rakastamme molemmat mieheni kanssa lapsia niin paljon, ettei ole tarvinnut riidellä mistään menoista. Kumpikin on mieluiten perheen kanssa. Olemme pois kotoa vain järkevien harrastusten, kuten liikunnan vuoksi. Meillä käy paljon vieraita kylässä ja mekin vierailemme yleensä vain koko perheellä. Olemme joskus hommanneet lapsille hoitajan ja käyneet miehen kanssa yhdessä esim. teatterissa ja syömässä. Bailaamiset on taaksejäänyttä elämää, jotka ei ole ikävä.

mutta tämä kirjoitus on niin tekopyhää pikkuvanhaa asennetta täynnä että oksat pois! Määrittele "järkevä" harrastus? Ja kun saatte hoitajan niin käydään sivistävässä teatterissa.....mitä jos vaan haluaa jutella siskonsa kanssa karkkia syöden ilman lapsia? Onko silloin ei -järkevä ja väärästä syystä pois kotoa?

Mä haluan ainakin joskus käydä kylässäkin ilman lapsia, harrastaa jotain älytöntä tai vaan istua ja höpötellä miehen kanssa kahden. Ja mä ihmettelen mitä nämä Järkevät Aikuiset peittelevät tuolla asenteellaan? Ankeaa elämää vai mielen köyhyyttä?

Oikeaa aikuisten elämää ja parasta mitä voin kuvitella. Minulla ei ole mitään tarvetta olla ilman lapsia jos haluan höpötellä siskoni tai mieheni kanssa. Se onnistuu silloinkin kun lapset ovat paikalla. Teatterit, musikaalit ym. eivät ole meille mitään pikkuvanhastelua, vaan ihan oikeasti nautimme illoista. Ihan minkä tahansa pikkusyyn vuoksi en halua olla kotoa pois. Tarkoitan ei-järkevällä tekemisellä baari-iltoja, juopottelua yms.

nyt heti kärkeen sanon, että osa eroista on kyllä ihan perusteltuja. Miksi tosiaan sinnitellä parisuhteessa jossa ei toivoakaan olla onnellinen. Eron syitä on siis monia, mutta tätä tiettyä suuntausta olen itsekin ihmetellyt. Osa meidänkin tutuista eroavista perheistä kuuluu tähän ryhmään, jossa eron syyksi ihan suoraankin sanotaan, että on niin tylsää, ei jaksa olla kotona ja taustalla järjetön valtataistelu siitä, kumman "vuoro" on käydä baarissa, kuntosalilla, leffassa, kalastusreissulla tai muuten vaan hengailemassa ILMAN lapsia. Valtataistelu alkanut heti kun lapsi on syntynyt. EI haluta luopua mistään, vaan elämän pitäisi jatkua samanlaisena itsekkäänä oman itsensä hyysäämisenä ja lapsi onkin sitten "riesa ja pallo jalassa". Tehdään sairasta vaihtokauppaa jokaisesta arkiillasta ja varsinkin viikonlopuista, jatkuva narina kaikille jotka jaksavat kuunnella siitä, kuinka toinen on nyt saanut ainakin sen ja sen illan enemmän "vapaata" ja lopulta seurauksena on se ero. Sitten alkaakin uusi taistelu siitä kuka hoitaa lasta viikonloput kun kummatkin vanhemmat haluaa tehdä sitä ja tätä mihin lapsi ei sovellu mukaan. Oikeastaan, eniten ihmettelen sitä, miksi nämä ihmiset lisääntyvät, eivätkö he todella tajua etukäteen, että lapsen saaminen on myös luopumista. Luopumista omasta ajasta, tietystä itsekkyydestä. On se pieni ihminen joka vaatii läsnäoloa, aikaa ja huolenpitoa. Loppujen lopuksi se aika kun lapsi/lapset on pieniä on niin lyhyt, kyllä sitä sitten taas ehtii niitä omia juttuja tehdä kun lapset on isompia. Joillekin se muutamakin vuosi vaan tuntuu olevan liikaa. Mitään ei haluta muuttaa entisestä ja lapsi on sitten se joka siinä kärsii.

Jotakuinkin näin se varmaan menee... Onko meidän ikäpolvi jotenkin kärsimätöntä sakkia, tiedä häntä. Lapset on pieniä vain hetken, itse en malttaisi olla viikonloppua erosta 11 kuukautisestani. Olen kuulemma kavereitteni mielestä hullu, kun en lähde bilettämään ja vie lasta mummolle, joka mielellään hoitaisi. Mies kyllä menee melkolailla samalla kaavalla, kuin ennen lastakin. Suon sen hänelle, miesgeenit ;) Ap

Mitä on miesgeenit? Minä en soisi tuollaista käytöstä, molempien pitää saada välillä olla yksin. Itseäni ei baarit kiinnosta mutta metsälle lähden mielelläni.

Yksi syy varmaan että nykyajan naiset eivät kaikki alistu siihen että mies jatkaa elämäänsä kuten ennenkin vaikka lapsi on syntynyt, käsittävät ettei heidän tarvitse uhrautua sukupuolensa takia.

Tarkoitin siis sitä, että mies saa minun puolestani mennä, kunhan myös minulle jää hieman omaa aikaa. En siis odota hänen ottavan yhtä paljon vastuuta lapsesta, koska olen itse ollut äitiyslomalla (nyt hoitovapaalla) ja hän töissä. Ymmärrän, ettei monestakaan miehestä ole 100 %:sti "sitoutumaan" _pelkkään_ kotielämään. Tarvitsin itsekin enemmän muutakin kuin vastuuta ollessani töissä. Mielelläni jään lapsen kanssa kotiin, kun mies harrastaa.

Ap

No, meillä meni niin, että olimme olleet yhdessä jo 12 vuotta, mutta raskaaksi tullessani tunteet miestäni kohtaan loppuivat kuin seinään. Erosimme siis jo raskausaikana. Mies otti eron raskaasti. 

Melkein kolmekymppinen ex-pari

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 15:27"]

No, meillä meni niin, että olimme olleet yhdessä jo 12 vuotta, mutta raskaaksi tullessani tunteet miestäni kohtaan loppuivat kuin seinään. Erosimme siis jo raskausaikana. Mies otti eron raskaasti. 

Melkein kolmekymppinen ex-pari

[/quote]

Hyvin olet tunteittesi herra.:D

Tämän vuoksi kiittelen monesti sitä, että maltoin odottaa parisuhteeseen menoa siihen asti, että olin omat reissuni kulkenut ja valitsin aikuisen miehen, joka oli myös maailmaa nähnyt. Tapasimme kolmikymppisinä ja kummankaan menojalkaa ei enää vipattanut, joten liitto on ollut hyvä ja tasapainoinen, eikä ole tarvinnut riidellä viikonloppumenoista.

Ei kannattais niin kauheaa hoppua pitää sen vakiintumisen ja lapsenteon kanssa. Sitten tulee ongelmaksi ne sinun ja minun ja meidän yhteiset lapset ja nämä riidat uusperheessä.

Vierailija kirjoitti:

nyt vaan tuntuu olevan niin, että nykyajan vanhemmat eivät jostaikin syystä kestä vauva-/pikkulapsiarkea. Ei kestetä sitä että vauva muuttaa elämän. Riidellään joka asiasta, sitten todetaan että parempi erota kuin riidellä, ja sitten riidellään lapsenhoitovuoroista. Surullista.

Tämä

Romanttinen parisuhde hyvällä seksielämällä ja mahdollisuudella tehdä vapaa-aikana mitä huvittaa vai lapsiperhe-elämä?

Voit valita vain toisen.