Tulevaisuustutkija: Humanoidirobotit romahduttavat teollisen työn hinnan, Suomi on jälkijunassa.
https://www.salkunrakentaja.fi/2025/09/tulevaisuustutkija-humanoidirobo…
Suomi on jo jäänyt jälkeen uusimman tuotantotekniikan omaksumisessa. Vuorineuvosten suojatyöpaikka EK ja ay-liike lobbaavat vain säilyttämistä, ja siksi Suomi jää koko ajan jälkeen, Linturi lataa.
Autoteollisuus on jo nyt automatisoitu niin pitkälle kuin mahdollista. Kun se näkee humanoidirobottien hyödyt, on vain lyhyen ajan kysymys, että niiden käyttöönotto alkaa myös muussa teollisuudessa.
Linturi arvioi, että kun humanoidirobottien valmistus pääsee kunnolla vauhtiin, ne pudottavat teollisen työn hintaa dramaattisesti.
Toimintakykyinen humanoidirobotti, joka on yhtä älykäs kuin nykyiset kielimallit voi maksaa vaikka 20 000 euroa. Silloin niitä saadaan käyttöön eurolla tunnissa.
Linturi muistutti tapahtuman yleisöä, että humanoidirobottien käyttämättä jättämisen seuraukset ovat helposti laskettavissa.
Jos te ette käytä robotteja niihin töihin, mihin ne pystyvät vain sen takia etteivät ne pysty ihan kaikkeen vaan 80 prosenttiin tehtävistä , teidän henkilökustannukset ovat viisi kertaa liian isot.
Ja tämä on se syy, miksi Suomi jää jälkeen. Täällä ei tartuta näihin uusiin juttuihin ajoissa, vaan vasta sitten kun muualla on näytetty, että ne oikeasti toimii.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
No jos meinataan että kaikki ovat vain jouten, ja juuri kenenkään ei tarvitse tehdä töitä, niin kyllähän se sitten tarkoittaa myös nykyisen kapitalistisen talousjärjestelmän loppumista.
Toivotaan, että niin tulee käymään. Nykyinen hallitus taistelee tuulimyllyjä vastaan yrittäessään reaganin reseptejä 80-luvulta. Näin vanhanaikaisesti suomessa ajatellaan.
Vierailija kirjoitti:
Hahhhah, tämä siis meinasi että robotit opettavat lapsia? Ajatteliko että kaikki lapset ovat kilttejä, kuuliaisia ja tekevät niinkuin robotti sanoo?
Ja mitenköhän nämä robotit alkaisivat käyttäytymään, jos olisivat päivät pitkät levottomassa ja mahdollisesti agressiivisessa luokkaympäristössä? Ottaisivatko mahdollisesti vaikutteita?

Miten tuotantovälineiden ja vaihdon yksityisomistus tulee kaatumaan ja miksi?

Koneet vievät työt, jolloinka yhteiskunta ei voi muuta kuin verottaa koneiden käyttäjiä ja rahoittaa sillä työstä vapautuneiden elämää. Toinen vaihtoehto on ajaa työstä vapautetut ahtaalle taloudellisesti, joka on oivaa kasvualustaa vallankumoukselle kuten vuonna 1918 euroopassa tai 20-30 luvun amerikassa, jossa roosevelt joutui puuttumaan tilanteeseen sosiaalidemokraattisen new dealin kanssa.
Suomalainen ei tiedä edes mitä kommunismi tarkoittaa, mutta silti jo äidin maidossaan on oppinut sitä vastustamaan henkeen ja vereen. Onneksi Norjassa on älykkäämpää väkeä ja onneksi suomessa vielä opetetaan ruotsia, niin on suht helppoa vaihtaa maisemaa junttilasta sivistyksen pariin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos meinataan että kaikki ovat vain jouten, ja juuri kenenkään ei tarvitse tehdä töitä, niin kyllähän se sitten tarkoittaa myös nykyisen kapitalistisen talousjärjestelmän loppumista.
Toivotaan, että niin tulee käymään. Nykyinen hallitus taistelee tuulimyllyjä vastaan yrittäessään reaganin reseptejä 80-luvulta. Näin vanhanaikaisesti suomessa ajatellaan.
Miten tuotantovälineiden ja vaihdon yksityisomistus tulee kaatumaan ja miksi?
Koneet vievät työt, jolloinka yhteiskunta ei voi muuta kuin verottaa koneiden käyttäjiä ja rahoittaa sillä työstä vapautuneiden elämää. Toinen vaihtoehto on ajaa työstä vapautetut ahtaalle taloudellisesti, joka on oivaa kasvualustaa vallankumoukselle kuten vuonna 1918 euroopassa tai 20-30 luvun
Koneet eivät ikinä ole "vieneet töitä."
Väitätkö siis että Venäjän vallankumouksen seurauksena porukka vain makoili tuilla eikä väkeä pantu kolhooseihin?
Vierailija kirjoitti:
Se että robotit tekevät meidän työt, ei kyllä ainakaan hintoja laske. Omistajille ja sijoittajille vain jää enemmän rahaa jaettavaksi. Unohtuiko tulevaisuustutkijalta, kuka kohta enää ostaa mitään, kun kaikki ovat työttömiä? Mihin työpaikkoihin teollisuudessa työllistyneet siirtyvät, kun robotit heidät korvaavat?
Varmaan lisääntyisi rikollisuuskin, kun vapautuisi vapaa-aikaa, mutta kellään ei olisi varaa tehdä mitään ja loppuelämä olisi samaa pennin venyttämistä ja selviytymistä. En usko tukien tai ns tulevaisuuden kansalaispalkan olevan nykyisten keskipalkkojen tasolla. Mutta ehkä humanoidirobotit ohjelmoidaan kuluttajiksi ostamaan satunnaista sälää varastoon.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen ei tiedä edes mitä kommunismi tarkoittaa, mutta silti jo äidin maidossaan on oppinut sitä vastustamaan henkeen ja vereen. Onneksi Norjassa on älykkäämpää väkeä ja onneksi suomessa vielä opetetaan ruotsia, niin on suht helppoa vaihtaa maisemaa junttilasta sivistyksen pariin.
Suomella on enemmän kokemusta kommunismista kuin Ruotsilla ja Norjalla.
Sen sijaan yksikään vihervasemmistolainen ei osaa edes kertoa mitä kapitalismi on. Ainoastaan jotain epämääräistä riistoa ja kaikkea pahaa.
Kommunismissa sinulla ei ole mitään toivoa pärjätä. Kerrohan, kun olet noin saamaton ja laiska vätya tässä meidän pumpuliyhteiskunnassa, miten hyvin luulet oikein pärjääväsi siinä kolhoosidystopiassa missä päivittäinen kalorisaantisi on suoraan verrannollinen siihen montako paalia heinää panit päivän aikana kasaan?
Mikä tarkalleen on sinun antisi maailman työväelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hahhhah, tämä siis meinasi että robotit opettavat lapsia? Ajatteliko että kaikki lapset ovat kilttejä, kuuliaisia ja tekevät niinkuin robotti sanoo?
Ja mitenköhän nämä robotit alkaisivat käyttäytymään, jos olisivat päivät pitkät levottomassa ja mahdollisesti agressiivisessa luokkaympäristössä? Ottaisivatko mahdollisesti vaikutteita?
Mutta jos niille olisi ohjelmoitu lammassosialistien julkisen koulun porkkanatoiminto.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti maailmassa on valtava määrä jotain mystisiä työpaikkoja, joihin sitten mennään kun tullaan tekoälyn tai robottien korvaamaksi. Rahaakin ilmestyy kaikille tyhjästä. Vai palataanko takaisin johonkin parinsadan vuoden taakse, missä pieni vähemmistö on satumaisen rikkaita ja loput kerjäävät kadulla henkensä pitimiksi?
Näin meille on kerrottu, jopa NDT sanoo niin.
Vierailija kirjoitti:
Humanoidirobotti? Ei ole mitään järkeä rakentaa ihmisen kaltaista robottia teollisuuskäyttöön, ja muunlaisia robottejahan siellä on ollut jo kymmeniä vuosia. Sillä, että robotti on humanoidi (ihmisen kaltainen) ei saavuteta mitään etuja, päin vastoin.
Nuohan on jatkuvasti rikki ja huollossa kun ovat niin monimutkaisia vehkeitä. Kalliiksi tulee siinä missä hehkutetut sähköautotkin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin tätä samaa kun eilen oltiin tuomassa Suomeen hitsaajia ulkomailta. Eikö hitsaushommat tehdä teollisuudessa jo muualla koneilla?
Siis että koneetko siellä hyppii telakalla hankalissa paikoissa hitsailemassa? Tuskinpa. Ei niitä laivoja nyt ihan sentään kuten autoja kasailla siisteissä toimistotiloissa.
Todennäköistä on myös että työstä vapautuneille keksitään uusia vähemmän oleellisia töitä. Onhan täällä jo nyt kaikkea työhakemuksen väsäämistä ja kurssitusta työttömille. USA:ssa on paljon vanhuksia töissä supermarketeissa mm. tervehtimässä asiakkaita ja avaamassa ovia. Jotkut pakkaa ostokset pussiin. Kaiken tämän voisi robottikin tehdä mutta ihmiset tykkää enemmän toisista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Se että robotit tekevät meidän työt, ei kyllä ainakaan hintoja laske. Omistajille ja sijoittajille vain jää enemmän rahaa jaettavaksi. Unohtuiko tulevaisuustutkijalta, kuka kohta enää ostaa mitään, kun kaikki ovat työttömiä? Mihin työpaikkoihin teollisuudessa työllistyneet siirtyvät, kun robotit heidät korvaavat?
Tottahan tutkija vain puhuu. Kysymyksessä on kehityskulku, joka aikoinaan alkoi Britanniassa kehruukoneista. Silloinkin niitä vastustettiin juuri sillä perusteella, että ihmisiltä menee työt.
Kumma kun toimistoautomaatiota ei ole vastustettu, vaikka se on radikaalisti vähentänyt toimistotyöntekijöiden tarvetta. Tai kaivinkoneita, vaikka ne veivät lapiomiesten työt.
Eikä ne työt mitään "meidän töitä" ole. Ei niitä duunari omista, vaan se, joka omistaa tehtaan, saa teettää sen siten kuin haluaa.
Suomessa teollisuus ei nykyäänkään ole mikään kovin tärkeä työllistäjä. Linturi on ihan oikeassa etenkin moittiessaan firmojen johtoa. Suomi tulee ihan jälkijunassa digitaalisten innovaatioiden hyödyntämisessä. Miksipä investoida robotteihin, kun kohtalaisen edullista työvoimaa on tarjolla, ja valtio maksaa avokätisiä tukia lisäksi.
Yhteiskuntien iso ongelma - muuallakin kuin Suomessa - tulee olemaan, miten tulot jaetaan. Hyväksytäänkö paluu vanhoihin aikoihin, jolloin oli todella rikas pieni vähemmistö, jonka tarpeisiin valmistetaan ylellisyystuotteita pitkälti automatisoiduissa prosesseissa, ja sitten joten kuten toimeen tuleva suuri enemmistö. Robottien rikkominen tai kieltäminen ei varsinaisesti ole ratkaisu tuohon ongelmaan.
Tietysti voidaan säätää vaikka laki että robotteja ei saa olla enempää kuin ihmistyöntekijöitä. Kyllä siihen keinot keksitään. Niin kauan kun ei asuta diktatuurissa missä poliisi ja armeija koostuu roboteista.
Vierailija kirjoitti:
Tämä peli on hävitty jo. Olisi jo ajat sitten tarvittu ihan globaalin tason sopimuksia siitä, että näillä tulevilla tekoälyä hyödyntävillä roboteilla, jotka pystyy tekemään valtaosan siitä työstä, mitä ihmiset ylipäätään millään alalla tekevät, saatavia voittoja verotetaan erittäin ankarasti, jotta joko ihmiset pysyvät töissä tai valtioiden on mahdollista pitää heidät leivän syrjässä sitten, kun juuri mitään töitä ei enää ole.
Tästä tulee ihan globaalin mittaluokan katastrofi.
No tuo perustulohan on tulossa ens vuonna. Nythän sen saamiseksi velvoitetaan hakemaan töitä mutta muutaman vuoden päästä annetaan kaikille. Tosin joitakin muita ehtoja kuin työn haku voi siihen liittyä.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti voidaan säätää vaikka laki että robotteja ei saa olla enempää kuin ihmistyöntekijöitä. Kyllä siihen keinot keksitään. Niin kauan kun ei asuta diktatuurissa missä poliisi ja armeija koostuu roboteista.
Diktaattorille tuollainen poliisirobotti oli ihanteellinen...
Orpon hallituksen puheissa, saati hyvässä hallitusohjelmassa ei ole mainittu tekoälyä kertaakaan. Vaikka useiden tutkijoiden mukaan se tulee mullistamaan kaiken lähitulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että robotit tekevät meidän työt, ei kyllä ainakaan hintoja laske. Omistajille ja sijoittajille vain jää enemmän rahaa jaettavaksi. Unohtuiko tulevaisuustutkijalta, kuka kohta enää ostaa mitään, kun kaikki ovat työttömiä? Mihin työpaikkoihin teollisuudessa työllistyneet siirtyvät, kun robotit heidät korvaavat?
Koko talousjärjestelmä tulee muuttumaan, kun tekoäly ja robotit alkaa tehdä työt. Silloin valtiotalous ei enää toki perustu ihmistyön verottamiseen, vaan konetyön. Ja ihmisille jaetaan perustulona toimeentulo. Sitä vartenhan näitä tekniikoita kehitetäänkin, että "työn ikeestä" päästäisiin. Ihmiskunnan hyväksi. Itse ainakin oikein odotan aikaa, että saan omistautua vaikka puutarhan viljelylle ja pöytälaatikkoon kirjoittelulle, tympeän työni sijaan.
"Sitä vartenhan näitä tekniikoita kehitetäänkin, että "työn ikeestä" päästäisiin. Ihmiskunnan hyväksi."
Hahahaha. Sweet summer child...
Jos sinun työpaikkasi voi korjata Redditin postauksilla, olit hyödytön jo 10 vuotta sitten.