KaksPlus: Orpon hallituksen leikkaukset sysäsivät 27 000 lapsiperhettä köyhyyteen, ei ole varaa ruokaan ja koulukuviin
KaksPlus on tehnyt tutkivaa journalismia kasvaneesta lapsiperheiden köyhyydestä. Kuluva syksy on monissa lapsiperheissä ja avustusjärjestöissä vaikea.
Samalla ollaan saatu lukea ministerien ja kansanedustajien palkkioiden korotuksista ja tuhansien eurojen veronkevennyksistä varakkaille.
"Menossa ennenkuulumaton syksy
THL:n tuoreen laskelman mukaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan sysäävät 27 000 lapsiperhettä köyhyyteen. Luku on kaksi kertaa suurempi, kun aiemmin on arvioitu.
Unicefin mukaan tämän vuoden tammikuussa noin 123 000 suomalaislasta eli jo pienituloisissa perheissä.
Hope ry:n Eveliina Hostilan mukaan menossa on syksy, jollaista järjestön yli 15 vuotisessa historiassa ei muisteta aiemmin olleen.
Järjestön elokuun alussa avaama perinteinen avunpyyntölomake ehti olla Helsingissä ja Tampereella auki vain muutaman päivän ennen kuin se oli tilapäisesti suljettava ruuhkautumisen vuoksi.
Hallituksen tekemät leikkaukset sosiaaliturvaan ja työttömyyden kasvu näkyvät meillä asiakasmäärissä. Jos järjestökenttään on tulossa leikkauksia, en tiedä kuka lapsista sitten huolehtii, sillä me olemme usein niitä viimeisiä auttajia sosiaaliturvan lisäksi, Hostila painottaa."
Yhä useampi perhe joutuu valitsemaan ruoan ja koulukuvien välillä Harmittaa, ettei voi edes kummeille antaa muistoja
https://kaksplus.fi/perhe-elama/tyo-ja-raha/yha-useampi-perhe-joutuu-va…
Kommentit (348)
Vierailija kirjoitti:
Menkää töihin! Menkää töihin!
Eilen oli taas uutisiss yt-neuvotteluja ja irtisanomisia. Varmaan joka viikko menee yrityksiä konkurssiin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheet voisivat tuottaa Onko Fans -sisältöjä.
...Only Fans...
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankinta ei pitäisi olla perusoikeus joka kuuluu kaikille.
Luetko uutisia? Syntyvyys on jo romahtanut, ei ihmiset tee enää lapsia kun ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheet voisivat tuottaa Onko Fans -sisältöjä.
...Only Fans...
Ihan sairas idea, ei lapset kuulu someen.
EU pidä paikkaansa
rahaa on ruokaan jos priorisoi ruokaa
hybää saa kun itse kokkaa
ja koulukuvat ei oo tärkeitä
Määrittele köyhyys. Suomalainen lapsi on ainakin keskimäärin liian lihava, eli nälässä ei ole, ja asunnonkin yhteiskunta kyllä lapsiperheille järjestää.
Kuuluuko vanhemmalle mitään tehtäviä lapsen hoitamiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheet voisivat tuottaa Onko Fans -sisältöjä.
...Only Fans...
Jaahas, Pedo-Persu Pervolainen Rutsavaaran Persukylältä on niin kiihottunut lapsiperhe köyhyydestä, ettei oikeinkirjoituskaan enää onnistu.
Eipä sinkuilla työttömilläkään hyvin mene, se 595 euroo ei vaan riitä. Tarttee alkaa ryösteleen rikkailta, nehän sai veronalennuksia.
Vierailija kirjoitti:
EU pidä paikkaansa
rahaa on ruokaan jos priorisoi ruokaa
hybää saa kun itse kokkaa
ja koulukuvat ei oo tärkeitä
Koulukuvat ei oo tärkeitä? Onhan ne muistoja ja perheille tärkeitä.
Kun ei ole koulukuvia enää, menee kuvaajien firmat konkurssiin.
Nämä on niitä Orpon hallituksen dynaamisia vaikutuksia.
Osa kouluista on jo luopunut kuvista, kun ihmisillä ei ole enää varaa.
Vierailija kirjoitti:
P U N A L I P U T L I E H U U
No ei ne liehu, koska samalla kun yhä useammat lapsiperheet ovat köyhtyneet, on miljonäärien määrä Suomessa tuplaantunut ja varallisuuserot kasvaneet.
Muutama rikastuu, kun yhteiskunta ympärillä köyhtyy.
Vierailija kirjoitti:
Määrittele köyhyys. Suomalainen lapsi on ainakin keskimäärin liian lihava, eli nälässä ei ole, ja asunnonkin yhteiskunta kyllä lapsiperheille järjestää.
Kuuluuko vanhemmalle mitään tehtäviä lapsen hoitamiseksi?
Ehkä lapset lihoo, kun perheillä ei ole varaa kunnolliseen terveelliseen ruokaan? Einekset on halpoja.
Edellisen hallituksen aikana 300 000 uutta köyhyysrajan alapuolelle. Eipä se ketään häirinnyt, no ei tämäkään minua häiritse, turhaa ulinaa.
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankinta ei pitäisi olla perusoikeus joka kuuluu kaikille.
Ja samaan aikaan persut huutaa kun ihmiset ei lisäänny.
Järkyttävää, että tämä todella on Suomi vuonna 2025.