Taas laihdutetaan ja ihmettelen omaa menoani.

Olen yli viisikymppinen ja laihdutan. Taas. Kuten niin pirun monta kertaa aiemminkin. Ja taas mietin samoja asioita. Olen nyt ollut kolme kuukautta kurinalaisella ruokavaliolla, harrastanut enemmän liikuntaa, nukkunut paremmin ja elämä hymyilee.

Ruokavalioni on siinä mielessä armelias, etten tehnyt muuta kuin jätin herkut pois ja lisäsin proteiinin määrää. En ole ollut kertaakaan nälkäinen. Makeaa ei tee edes mieli. Sallin itselleni herkkupäivän viikossa, mutta en ole sitä pitänyt melkein pariin kuukauteen kun ei vaan tee mieli.  Liikunta koostuu reippaasta kävelystä, pyöräilystä ja salitreenistä. Kaikkea näitä kohtuudella.

Paino tippuu kuin itsestään ja taas on se huumaava fiilis, kun vaatteet tuntuu löysemmiltä, askel on kevyempi ja mieli pirteämpi. 10 kiloa kadonnut. En jaksa olla ihmettelemättä, miten nopeasti paino tippuu siihen verrattuna kauanko lihomiseen meni. Tämähän on tosi hyvä diili. 

Ja sitten se iso mutta.

Vuoden päästä olen unohtanut tämän kaiken. Istun sohvalla ja edessä on puoliksi syöty suklaalevy. Housut kiristää, peilikuva ahdistaa ja olo on apea ja uupunut. Miten hitossa tämä estetään? Miten hyvät elämäntavat pidetään? En ole hirveän pahasti ylipainoinen ollut koskaan ja lihaskuntoni on hyvä. Painoindeksi heiluu 24-29 välillä riippuen missä vaiheessa tätä älytöntä sykliä ollaan. 

Winter is coming ja se jos mikä tulee koettelemaan motivaatiota. Mikä avuksi?