Mille alalle kannattaisi nykynuoren kouluttautua?
Kommentit (14)
Riippuu taipumuksista ja mielenkiinnosta.
Ei millekään. Työ on ihmisarvolle sopimatonta orjuutta.
Työ, josta tykkäät. Mitä mieli ja keho sietää. Vietät töissä (hyvällä tuurilla) lähes puolet valveillaoloajastasi. Se saisi olla mieleinen paikka, sellainen missä viihdyt. Se on monen mielestä palkkaakin tärkeämpi kriteeri.
Riippuu älykkyydestä. Tai sen puutteesta. Nykyään läksyt hoitaa teköäly näköjään. Omaa ajattelua ei tarvita. No opettaja voi huomata jos käyttää teköälyä ja toiset ei. No miksi koulussa ollaan jos siellä vaan kopioidaan tekoälyn vastaukset. Sillo ku mä opiskelin niitä ei ollu edes. Kirjoja käytetiin. Siksi kai aivoissa viä toimii päättelykyky.
Ihminen lopulta päättää mitä haluaa ja teoilla sekä päättäväisyydellä pääsee pitkälle.
Johonkin sellaiselle minkä suomalaisella todistuksella/pätevyydellä voi helposti lähteä myös ulkomaille hommiin. Rakenteellista muutosta tapahtuu jatkuvasti, eli tulevaisuuden työllistävää alaa valmistumishetkellä on vaikea sanoa. Yleensä kuitenkin tekniikka, kauppatieteet, taloustieteet ja muu matemaattista osaamista vaativa on sellainen minkä osaajia maailmalla kaivataan. Toki muillakin pohjilla voi pärjätä.
Mikä nuorta kiinnostaa? Hevostenkengitys vai ydinfysiikka?
Jos amis, niin alalle, missä tekoäly ja robotit ei ihan heti tee töitä puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Sossupummi
Koulutus on pitkä ja vaatii päättäväisyyttä sekä kovaa luonnetta. Joudut olemaan vuosikymmeniä sossun ja työkkärin nasujen painostuksen ja ukaaseilla hyökkäämisen kohteena, että läpäiset koulutuksen.
Ei riitä yksi koulutus, pitää olla moniosaaja ja verkostoitua kyynärpäätaktiikalla. Nynnyt ei pärjää
Kalatalous