Mitä tehdä? Erotako vai jatkaako?
Olen aivan sekaisin elämäni kanssa. Mieheni jäi kiinni " pettämisestä" vuoden vaihteessa. Kyseessä ei kuulemma ollut mikään suhde, vaan ystävyyttä. Mutta tämä nainen oli minun hyvä ystäväni. Tapailivat muutaman kerran, kävivät kahvilla ja soittelivat/tekstailivat muutamia kertoja. Kuulemma suutelivatkin. Silti mieheni väittää ettei " ollut mitään" . Olen avioeron laittanut vireille. Asiasta olemme keskustelleet monta, monta kertaa. Olen vääntänyt ja vatkannut tätä tapahtumaa mielessäni. Välillä haluan jatkaa, ja elämä hymyilee. Ja välillä taas tuska raastaa sydäntäni. Tänään taas latasin lastillisen pahaa oloani, ja pyysin miestäni ottamaan yhteyttä tähän yhteiseen ystäväämme, että jatkaisivat siitä mihin jäivät. Mieheni on pettänyt minua aikaisemminkin, n. 10 vuotta sitten. Se oli jo käsitelty ja unohdettu tapaus. Tämä toinen tuli täytenä yllätyksenä, tippui pommin lailla syliini. Tämä toinen nainen, ystäväni, on myös vaimo ja äiti. Ei meillä ole enää ikinä mitään puhuttavaa. En halua edes kuulla mainittavan hänen nimeään. Mieheni katuu syvästi, että lähti mukaan tälläiseen, koska rakastaa minua ja lapsiaan. Sanoin tänään, että kalliiksi tuli hänelle ne muutamat kahvikerrat. Hänelle ei jää mitään muuta kuin pahaolo tästä kaikesta, ja sen hän on ansainnutkin.
Tiedän että tänään olen tätä mieltä ja valmis eroamaan tältä seisomalta, ja huomenna voi olla toisin. Onneksi on tämä harkinta-aika. Mutta kuinka tästä selviän, tein sitten niin tai näin ? Onko muita " kohtalotovereita" , ja kuinka selvisitte... ?
Kommentit (27)
Meillä on sellainen sääntö, että vanhat vastakkaista sukupuolta olevat ystävät saa olla edelleen ystäviä, mutta uusia tuttavuuksia ei ainakaan tietoisesti hankita. Työkaverit on asia erikseen.
Ja kyllä asia vaan on niin, että jos jotain tehdään puolisolta salaa, ei ole puhtaat jauhot pussissa.
Jos nyt päätä pahkaa eroat, olet vielä pahemmassa pulassa.
Olen itse antanut miehelleni anteeksi pari pettämistä, siis ihan seksin tasolla. Mies taas on saanut antaa minulle anteeksi flirttailua muiden miesten kanssa. Kaikki nämä on saatu sovittua ja liitto jatkuu. Ne ovat niitä kriisikohtia, joista pääsee yli, kun yrittää.
Enpä paljoa leuhkisi tuollaisen liiton jatkumisella. Miten voit enää luottaa?
Vierailija:
Jos nyt päätä pahkaa eroat, olet vielä pahemmassa pulassa.Olen itse antanut miehelleni anteeksi pari pettämistä, siis ihan seksin tasolla. Mies taas on saanut antaa minulle anteeksi flirttailua muiden miesten kanssa. Kaikki nämä on saatu sovittua ja liitto jatkuu. Ne ovat niitä kriisikohtia, joista pääsee yli, kun yrittää.
ja hyväksynnässsä. Mutta jos tarvii salata nii ei sit tarvi hyväksyäkään. Ja tollasen kaverinki lemppaisin. Joku roti.
Parempi kai on selvittää ne ongelmat kuin erota heti... Kumpi on parempi, jatkaa kriisin jälkeen yhdessä vai ruveta heti etsimään uutta kumppania ja hajottamaan perhettä (lapsikin kun on)? Uuden kumppanin kanssa voi taas kohta olla sama tilanne edessä, emme me ihmiset niin täydellisiä ole ;)
terv. Se, joka on saanut anteeksi flirttailut
salassa tarvitsisi tehdä. Tämä ystäväni sanoi minulle puhelimessa, että hän vain rakastui mieheeni. Ja mieheni mielestä heillä ei ollut suhdetta. Mitä ihmettä hän sitten haki näistä hetkistä? Ei osaa selittää. Ei kuulemma mitään. Mulla on vaan niiiin idiootti ja hyväksikäytetty olo... Olen sitä mieltä, että jos asiassa ei olisi ollut mitään, olisivat voineet kertoa avoimesti tavanneensa. Mutta salailla piti. Tuo ei mielestäni enempää voisi ruokkia epäilyksiä.
T. ap
Ei elämä yksiin kahveihin kaadu. PItkän liiton salaisuus on siinä, että osataan välillä antaa anteeksi ja aloittaa alusta.
Erikoista mun mielestä. En ap yhtään ihmettele, että olet harkinnut eroa. Ja vielä sekin että miehesi on peyttänyt aiemmin, tapapettäjä siis. En oikein osaa antaa neuvoja, mutta mieti, kohteleeko miehesi sinua hyvin, arvostaako sinua kun kerran tuollaista voi tehdä?
silloin kun sitä asiaa puitiin. En todellakaan hätiköiden eropäätöstä tee. Olen laittanut asian vireille, koska osa minua haluaa erota, ja haluan näyttää miehelleni että olen OIKEESTI tosissani. Ja että minua on todella syvästi loukattu. Rakas mieheni ja rakas ystäväni. Voiko kamalampaa paria olla. Musta tuntuu vaan niin kurjalta, koska kaksi todella läheistä ihmistä pettivät minut. Olen miettinyt terapiaan menoakin, mutta miksi ihmeessä mun pitäisi sinne mennä yhdessä mieheni kanssa. Yksin hän ei sinne mene.
T ap
Sinne mennään yhdessä.
Ystävyydellä,
17
Opetelkaa selvittämään riitanne. On toki aika kurjaa, jos mies kaffittelee selän takana, mutta mieskin voi muuttua, jos yrittää.
muuttuuko hakkaaja?
eipä taida ihan yksinkertasia asioita olla jos ei oo muuttunut 10 vuoteen ..
Jos mun mies kävisi salaa kahvilla+suutelemassa mun ystäväni kanssa niin olo olisi tosi pahasti pettynyt ja petetty. Mielestäni se, että kyseessä on Ap:n ystävä ja se että pettäminen on ollut enemmänkin henkistä laatua on pahempaa kun että mies olisi kännipäissään käynnyt kerran panemassa jotain vierasta naista.
Mä varmaan yrittäisin ehkä antaa anteeksi, mutta tätä ystävää en sietäisi silmissäni enkä sietäisi että mieheni mielellään edes törmäisi koko tyyppiin. Saattaisin jopa olla niin pikkumainen että kysyin ex-ystäväni mieheltä että miten paljon häntä asia ärsyttää ts. kertoisin hänelle. Yrittäisin lasten takia jatkaa miehen kanssa, mutta jos se ei onnistuisi en haluaisi itseni enkä lasteni elävän jatkuvassa riidan ilmapiirissä eli hakisin sitä eroa.
Tsemppiä ap-
On iso prosessi kohdata itsensä ja selvittää, miksi pettää tai hakkaa, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä. Se on omasta halusta kiinni.
Vierailija:
muuttuuko hakkaaja?
eipä taida ihan yksinkertasia asioita olla jos ei oo muuttunut 10 vuoteen ..
Vierailija:
muuttuuko hakkaaja?
eipä taida ihan yksinkertasia asioita olla jos ei oo muuttunut 10 vuoteen ..
sitä voi nyt kutsua tapapettämiseksi.
jos mieheni näyttäisi katuvan tms. tavalla ainakin ymmärtäisi loukanneensa ja ennenkaikkea jos suhteemme muuten olisi suhteellisen ok.
Minä olen naimisissa ja käy miespuolisen ystäväni kanssa kahviloissa. Mieheni tosin tietää siitä. Hänelle onkin helppo kertoa kun hän ei saa sätkyä turhasta. No, suutelu ei ole minusta ok, mutta en minä sen takia edes harkitsisi eroa.
Minusta olet tehnyt kärpäsestä härkäsen ja jos kaikki on muuten ok, on järjetöntä edes harkita eroa!