Mitä kertoisit haastettelussa ensirakkaudestasi ja mitä ensirakkautesi sinusta?

Meillä on ensimuistot eri hetkestä mutta samalta päivältä.

Minä muistan hänet eräänä huhtikuisena aamuna kun seisoin työpaikan porttikongissa lakkovahtina. Hän ajoi moottoripyöränsä eturenkaan jalkojeni väliin kun estin häntä ajamasta pihaan (ei ollut töissä siellä, tuli tapaamaan siskoaan). En nähnyt hänen kasvojaan kypärän visiirin takaa eikä hän minun kun olin korviani myöten pipon ja huivin peitossa.

Hän kertoi vuosikymmeniä myöhemmin miten näki minut samana päivänä ko työpaikan käytävällä: Seisoit siinä vastavalossa, punaiset hiukset pörrössä hehkuen ja olit niin niin pieni ja siro. Keijukainen! Sen jälkeen ei ole ollut ketään muuta! 

Meillä on ollut suhde kahteen otteeseen mutta emme ole koskaan saaneet yhteistä elämää eikä perhettä. Elämä vei aina erilleen. Suuri surumme yhä lähes 40v jälkeenkin!

Vierailija kirjoitti:

Etkö pystyi noista ketään tavoittamaan siinä mielessä, että he olisivat olleet ns. elämää suurempi, pakahduttava ja pakottava tunne?

Sellaisiakin ihmisiä varmaan on, jotka eivät ole koskaan rakastuneet, syystä tai toisesta. Ap

Joo, pystyn tuosta joukkiosta ihan suoraan nimeämään kolme miestä, joihin oli aivan sekopäinen, elämää suurempi, pakahduttava ja pakottava tunne. Harmi vain, että jouduin noiden kaikkien kolmen jättämäksi. Osa kesti alle vuoden ja yksi vuosikausia. Jokaista miestä yhdisti se, että he olivat jollakin tapaa etäisiä ja tosiaan jouduin sitten lopulta kaikkien jättämäksi ja sydänsuruja kesti yli vuodenkin per mies. Näissä se mun pakonomainen hullaantuminen ja rakastuminen on ollut jo melkein sairasta, että olen jälkikäteen epäillyt, että se olikin ehkä mun osalta vain jotain pakkomiellettä, kun en heitä emotionaalisesti täysin saanut, vaikka olivatkin virallisessa suhteessa kanssani, niin jotain heidän taholtaan jäi uupumaan. Olen epäillyt, jos tunteeni olisikin ollut sitten vain limerenssiä, joka on siis pakonomaista rakkautta johonkin, jota et ihan täysin pysty saamaan. En sitten tiedä. Eli on ollut kädenlämpöistä ihastumista vaikka kuinka moneen ja sitten nämä kolme miestä, joista suorastaan sekosin. Ja se sekoaminen kesti vuosia. Ja aina kun oli sekoaminen käynnissä, en nähnyt enkä kuullut muita miehiä. Nämä pakonomaiset kohteet (ja siis ihan seurusteluun asti päädyin) oli ainoat jotka täytti siis pään.

Tyhmä ja kalju inntipoika joka vei neitsyyteni. Ei mutta se tosirakkaus olikin ennen tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö pystyi noista ketään tavoittamaan siinä mielessä, että he olisivat olleet ns. elämää suurempi, pakahduttava ja pakottava tunne?

Sellaisiakin ihmisiä varmaan on, jotka eivät ole koskaan rakastuneet, syystä tai toisesta. Ap

Joo, pystyn tuosta joukkiosta ihan suoraan nimeämään kolme miestä, joihin oli aivan sekopäinen, elämää suurempi, pakahduttava ja pakottava tunne. Harmi vain, että jouduin noiden kaikkien kolmen jättämäksi. Osa kesti alle vuoden ja yksi vuosikausia. Jokaista miestä yhdisti se, että he olivat jollakin tapaa etäisiä ja tosiaan jouduin sitten lopulta kaikkien jättämäksi ja sydänsuruja kesti yli vuodenkin per mies. Näissä se mun pakonomainen hullaantuminen ja rakastuminen on ollut jo melkein sairasta, että olen jälkikäteen epäillyt, että se olikin ehkä mun osalta vain jotain pakkomiellettä, kun en heitä emotionaalisesti täysin saanut, va

Jatkan vielä: mutta kun jouduin kaikkien näiden jättämäksi niin sydänsuruista toivuttuani nämä eivät olleet täysin sellaisia, että olisin saanut yhtä paljon rakkautta heiltä takaisin ja tosiaan kaikki tunteet heitä kohtaan on kuollu, niin mietin, jos se ei ollutkaan rakkautta vaan limerenssiä sitten. Kun eikö kunnon rakkaus kestä lopun elämää? Niin....

Kertoisin että melkoinen ruskea mela. Hän ehkä että kiva ja tiukka vene. Ei kerrota kellekään että oltiin silleen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ihastuksia niin paljon, että en oikein tiedä edes, kuka niistä oli nyt varsinainen ensirakkaus. Mulla oli teini-ikäisestä paljon poikia, joita tapailin ja seurustelut oli tyyliin pussailua ja kädestä kiinni pitämistä. Tällaisia oli paljon, aina ne johonkin loppui. Joko minut dumpattiin tai minä dumppasin. Oli tapailuja ja kaikenlaista tekstailua ja soittelua.

Sitten kunnon seurustelusuhteita seksin kera oli vain neljän miehen kanssa vanhempana ja nämä suhteet kesti puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Joko minä jätin tai jouduin jätetyksi.

Sitten oli pitkä 17 vuoden avioliitto. Mies jätti mut toisen naisen takia.

Että enpä oikein tiedä, kuka näistä oli edes rakkauteni. Silloin aikoinaan tuntui, että rakastan niin paljon, mutta en tunne enää yhtään mitään ketään kohtaan.

Olen nyt 45 + enkä halua enää ikinä miestä. Ne on jo niinku nähty.

Jep