Miten pääsen henkisesti yli vauvani pelottavasta alkutaipaleesta?

kontrolleihin tai tutkimuksiin. Mikään ei helpota niin paljon, kuin asiantuntijan arvio lapsesta.



Tsemppiä!

Olethan tutustunut keskosvanhempien yhdistyksen sivuihin. Kirjautumalla sinne pääset keskustelemaan muiden saman kokeneiden kanssa.



kevyt. net



Aurinkoista kevättä ja paljon voimia sinulle =)

Minä varmaan kyselisin jonkun hyvän erikoislääkärin paikkakunnalta ja kävisin ihan varoiksi siellä.



Itselläni kuopus astmalapsi, sain Astmaliiton kautta hyvät tiedot lääkäreistä.

En osaa vastata muuta kun äitini elämää seuranneena ja hänellä näytti helpottavan varmaan silloin kun mä olin tokalla luokalla. Hän oli jo kerran menettänyt lapsen 6 vko ikäisenä ja kun minä synnyin ja olin tosi sairaaloinen ja vietin paljon aikaa sairaalassa enkä kehittynyt varsinkaan motorisesti yhtä nopeasti kuin ikätoverit, niin äiti oli vielä ekalla luokalla koulussakin aika huolissaan. Mä kun menin kouluun 1e luokalle ja kaikki muut rinnakkaisluokat oli kirjoitettu tyyliin 1A, 1B jne ja sit vaan tää e-luokka oli kirjoitettu pienellä, niin äiti oli epäillyt et mut oli laitettu erityisluokalle hänelle kertomatta. Niin ja mullakin oli aivoissa jotain häikkää, mutta luonto on kyllä ajan saatossa korjannut kaiken, olen hyvin käynyt kouluni ja valmistunut ammattiin josta pidän ja liikunkin ihan suht normaalisti.



Anna itsellesi armoa ja opettele nauttimaan lapsestasi. Kyllä se huoli taitaa olla kaikkien äitien seurana ainakin ajoittain mukana. Päivä kerrallaa eläminen on hyvä ohje, vaikka sen noudattaminen on aina välillä aika vaikeaa. Minua siihen on koulittu kyllä moneen kertaan tässä elämässä ja taidetaan koulia vielä monesti, että tänään sitä pitää elää ja huomenna pitää katsoa taas uusi päivä, että mitä se tuo tullessaan.

Tuollainen " vaatiminen" jo sinänsä on merkki katkeruudesta ja jonkun sellaisen tahon syyttelystä, jota ei edes oikeasti ole olemassa. Että ap:n pitäisi nyt sitten kokea, että lapsen ennenaikaisuus on jotenkin lääkärien vika ja hoidettu väärin, ja nyt pitäisi olla " vaatimassa" jotain lisää?? Siinähän ajaa itsensä vain syvemmälle siihen kierteeseen, josta ap nimenomaan haluaa ulos! Todella huono neuvo. Ylenpalttisesta sairaalassa ramppaamisesta ei ole lohtua, hyötyä eikä helpotusta, vaan päinvastoin.



Itse kahden sairaan lapsen äitinä sanoisin, että hakeudu muiden, tavallisten äitien ja lasten seuraan. Keskustele heidän kanssaan arkisista lapsiperheen asioista, katsele omaasi ja toisten vauvoja rinnakkain, niin huomaat, että murheet ja ilot ja vauvan kehityskin osapuilleen ovat ihan samanlaiset, eikä sinulla ole mitään erityissyytä olla lapsesta huolissasi. Kun pääset kiinni siihen tosiasiaan, että elät vain normaalia vauva-arkea huolineen, vähitellen se painava murhe vauvan vaikeasta alusta laimenee ja katoaa kokonaan tai ainakin lähes kokonaan.

Minäkin olin samanlaisessa tilanteessa kolmannen lapsemme syntymän jälkeen ja jännitin pari vuotta onko lapsessamme jotakin vialla. Kerran kun juttelin lääkärikaverini kanssa puhelimessa ja kerroin hänelle huolistani kun lapsi ei tee sitä ja tätä vaikka toiset tekee yms., kaverini sanoi, että kuullostaa, että äidillä on nyt enemmän vikaa kuin lapsella. Tajusin pikku hiljaa, että minun on joka tapauksessa hyväksyttävä lapseni ja rakastettava häntä samalla tavalla oli hän sitten " täydellinen" tai ei.

Monessa kunnassa säästetään niin, että ihan jo allergiatestejä pitää vaatia.



En voi ymmärtää moista ajatusta, että hoidon vaatiminen olisi jotenkin jonkun syyllistämistä. Täysin nurinkurinen ajatus!