Miksi ihmiset eivät osta taidetta?
Hesarissa oli osuva kolumni siitä, ettei suomalaisten sisustusohjelmien kodeissa näy juurikaan taidetta. Kalliisiin design-kalusteisiin satsataan kyllä, joten ei pitäisi olla kiinni rahasta.
Samaa olen itsekin ihmetellyt. Olen itse kasvanut taiteen ympäröimänä, sitä on ollut niin isovanhemmilla, lapsuudenkodissa kuin nyt aikuisena omassakin kodissa. Ostan mieluummin laadukkaita mutta merkittömiä huonekaluja, ja käytän sen sijaan enemmän rahaa vaikka johonkin isompaan öljyvärimaalaukseen. Tässä suhteessa olen kuitenkin outolintu ainakin omassa tuttavapiirissä. Vieraat kyllä ihailevat teoksia meillä käydessään, mutta harvemman kotoa kuitenkaan löytyy taidetta, vaikka sisustukseen muuten panostetaan.
Mikä on sinun syysi olla ostamatta taidetta?
Kommentit (476)
Tämä on markkinatalous ja kapitalismia. Ei taiteella ole mitään erillistä, markkinoiden ulkopuolista arvoa.
Onko tällä viestillä jokin arvo? Jostain syystä päätit sen jakaa, enkä usko sinun saavan siitä taloudellista hyötyä. Itse asiassa se voi tähän kellonaikaan ajateltuna ja kirjoitettuna viedä sinulta taloudellista hyötyä - olettaen että teet jotain työtä.
Jatkokysymys tietenkin olisi, että mitä arvoa sinulla on?
Vierailija kirjoitti:
Kotonani on liiankin monta hyllymetriä kirjallisuutta ja aivan holtittoman iso levykokoelma. Taide on paljon muutakin, kuin tauluja seinällä.
No olisi pitänyt tietysti tarkentaa, että keskustelu koskee kuvataidetta. Kyllä ap:kin harrastaa mm. klassista musiikkia ja kaunokirjallisuutta, mutta se on ihan eri keskustelun aihe.
Kyllä ennen köyhemmilläkin oli tauluja seinillä. Vaikka eivät olleet tietysti mitään huipputeoksia mutta maalauksia kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Seinät ovat jo täynnä taidetta.
Mikä on sinun tekosyysi tehdä typeriä aloituksia, ap?
Aloitus ja kysymys ei siis koske sinua. Miksi olet noin epäystävällinen? Onhan tuo mielenkiintoinen asia pohdittavaksi ja keskusteltavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aina joku nörtti alkaa puhumaan juutalaisista ja rahanpesusta kun ihmiset yrittää puhua taiteesta."
Sinustako on ihan itsestäänselvyys, että jonkin maalauksen (vaikkapa tasaisesti maalattu ympyrä tasaisella taustavärillä) rahallinen arvo mitataan kymmenissä miljoonissa dollareissa? Ihan normaalia hintakehitystä?
Tuskin kukaan tämän keskustelun osallistujista on näiden miljoonateosten kohderyhmää. Eiköhän täällä puhuta ihan sellaisesta keskiluokkaiselle tulotasolle mahdollisesta taiteesta, jota kuka tahansa työssäkäyvä voi halutessaan hankkia.
Keskustelulla on tapana rönsyillä, ja taiteen arvosta puhuttaessa tämä on väistämättä edessä, ei pelkästään "keskiluokkaisen tulotason" mukaisen taiteen arvo.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo monta vuotta halunnut ostaa tauluja. Jotain abstraktia taidetta. Rahakaan ei olisi ongelma. Ongelma on se ettei niitä voi vaan mennä kaupasta ostamaan. Inhoan kaikkea shoppailua ja tilaan kaiken mahdollisen.
Instassa olen nähnyt joitain mielenkiintoisia taidetilejä, mutta hankala on saada selkoa, mistä taidetta voi ostaa. Yhdelläkin oli kesän aikana joku yksi näyttely jossain pöpelikössä. Ja viisi klikkausta saa tehdä, että saa selvää, missä myyntiä on ja milloin ja onko kaikkea nähtävää edes kaupan.
Mitä jos tekisit itse? Sanon tämän ihan vakavissani, en mitenkään pilkallisesti tai riitaa haastaen.
Raha, se tulee ensimmäisenä mieleen. Ja ehkä ihmiset eivät tunne taidetta tarpeeksi, jotta viitsivät ostaa tonnien taulun.
Olin Välimeren risteilyllä kesällä. Siellä oli taidekauppa, joka teki kauppaa tiuhaan tahtiin. Minun nähdäkseni aika mitäänsanomattomia tauluja, maisemaa jne. Taiteilijoina oli mies ja hänen poikansa.
Tarkkailin kauppaa ja sen asiakkaita hetken. Yksi havainto. Ostajilla oli rahaa, mutta he olivat epävarmoja taiteen laadusta ja siitä, mitä ovat ostamassa. Koska galleria oli risteilyaluksen kauppa, luottivat he laatuun.
Moni ostokykyinen ihminen ei uskalla / halua ostaa taidetta, koska eivät tiedä taiteesta. Designia on helpompi ostaa.
Miksi sinulla ei ole 1000 vinyylilevyn kokoelmaa? Miksi et harrasta viulun soittoa? Ihmiset nyt vain arvostaa erilaisia asioita elämässä ja ovat kiinnostuneet eri asioista. Toisille taideteokset eivät ole merkityksellisiä. Toisille sisustaminen ei merkitse mitään. Ihmisillä tuntuu olevan vain kovin vaikea ymmärtää ja hyväksyä toisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Se taitaa olla vaan muoti-ilmiö. Muutama vuosikymmen sitten kaikilla oli niitä öljyväri-maisemamaalauksia seinät täynnä, nykyään se ei ole in. Toisaalta nykymuotia on se yksi iso abstrakti tosi jossain isolla seinällä muutoin vaaleassa olohuoneessa, sellaisia kyllä näkee niissä design-kalustein sisustetuissa kodeissa. Ajat ja muodit muuttuu.
Itseasiassa instagramissa sisustuspostaajilla trendaa tällä hetkellä sisustus, jossa yksittäinen seinä (esim. tv-tason, sängyn tai sohvan yläpuolella) on täynnä erilaisia tauluja. Ei ehkä ole rantautunut Suomeen, kun täällä pelätään toisten mielipiteitä enemmän kuin mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostelen grafiikkaa, rakastan käydä Kaapelitehtaan teosvälityksessä! En ole varakas, mutta katselu ei maksa mitään.
Grafiikkakin on joskus pimeällä keskiajalla kehitetty "taidemuoto". Mikset saman tien soittele kanteletta tai viheltele? Kävele tuohitöppösissä?
Mikä sinun ongelma on?
Vierailija kirjoitti:
Kotonani on liiankin monta hyllymetriä kirjallisuutta ja aivan holtittoman iso levykokoelma. Taide on paljon muutakin, kuin tauluja seinällä.
Tottakai on. Aloitus nyt selkeästi kuitenkin koski nimenomaan kuvataidetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aina joku nörtti alkaa puhumaan juutalaisista ja rahanpesusta kun ihmiset yrittää puhua taiteesta."
Sinustako on ihan itsestäänselvyys, että jonkin maalauksen (vaikkapa tasaisesti maalattu ympyrä tasaisella taustavärillä) rahallinen arvo mitataan kymmenissä miljoonissa dollareissa? Ihan normaalia hintakehitystä?
Tuskin kukaan tämän keskustelun osallistujista on näiden miljoonateosten kohderyhmää. Eiköhän täällä puhuta ihan sellaisesta keskiluokkaiselle tulotasolle mahdollisesta taiteesta, jota kuka tahansa työssäkäyvä voi halutessaan hankkia.
Miksi pitäisi hankkia? Miksi kaikkien täytyisi panostaa juuri sinua kiinnostaviin asioihin? Tuo jos mikä on junttimaista, kykenemättömyys ymmärtää, että oma tapa elää ei ole se ainoa oikea.
Kuvataiteella, ei ole kaikille ihmisille minkäänlaista muuta arvoa, kuin toimia sisustuksen osana ja kaupanteon kohteena. Vain raha ja trendit määrittää osalle meistä taiteen arvon. Joillekin ihmisille kuvataiteella on kuitenkin muutakin arvoa, nimittäin sivistyneille ihmisille!
Eihän kirjallisuudenkaan ainut arvo ole myynnissä. Kirjastot pystyvät onneksi säilyttämään paljon muutakin kuin sen mikä suomen keskiluokalle milloinkin myy.
Enkä ymmärrä niitä kommentteja, että onhan design myös taidetta graafinen suunnittelu taidetta ja maitopurkin kuvakin on taidetta ja on hiustaiteilijaa ja meikkitaiteilijaa jne. Juupajuu, sitten varmaan on maitopurkin ja mainosten tekstit myös suurta kirjallisuutta..
Taide on filosofiaa! Sillä on arvo, vaikka juuri sinä et näkisi missään muuta, kuin rahan arvon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotonani on liiankin monta hyllymetriä kirjallisuutta ja aivan holtittoman iso levykokoelma. Taide on paljon muutakin, kuin tauluja seinällä.
Jokainen käyttöesinekin sisältää nykyään taidetta, muotoilua. Jopa kaupasta ostamanne pakkaukset. Mutta juntit sen kun palvovat jotain keskiaikaisia harpisteja ja kirjapainon ensiaskelia, litografiaa :D
Kyllä minä mieluummin laitan seinille, muutenkin esille, tauluja kuin einespakkauksia tai haarukan ja luen kirjoja kuin pakkausten tuoteselostuksia iltalukemiseksi. Keskiaikainen on musiikki on kestänyt aikaa kaikki nämä vuosisadat, miksi sitä halveksua?
Ihmiset eivät tiedä, mistä maksavat. Olen kuvataiteilija. Työn määrä jää piiloon.
Välillä olen kuullut (muusikon suusta, itsekin taiteilija), että eihän siinä maalaamisessa nyt kauan mene, kun tietää, mitä tekee.
Tai yksi olisi halunnut 10 kpl samanlaisia tauluja. Itse taas koen, että myyntiprosessi olisi helppo, jos olisi myytävää. Sepäs se. Kuva-aiheita ei ole ihan helppo keksiä. Lisäksi taidetta jaksaa tehdä noin 3 tuntia päivässä. Se on uuden luomista, eli hidasta.
En osta taidetta enkä design (huone)kaluja. Mulla on rahalle parempaakin käyttöä vaikka sitä riittääkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juntit eivät vain ole pieninä käyneet taidenäyttelyissä. Taidetta täytyy oppia katsomaan. Samoin selitys sille miksi ihmiset eivät lue kirjoja on, että juntit vanhemmat eivät ole itse lukeneet eivätkä ole lukeneet lapsilleenkaan, saatikka vieneet näitä kirjastoon.
Toiset eivät osaa uida koska vanhemmat eivät ole viettäneet aikaa heidän kanssaan rannoilla ja uimahalleissa.
Asioita täytyy opetella. Kuten taiteen katsomista ja arvostusta.
Oletteko muuten huomanneet että niillä, joilla ei ole taidetta kotonaan, on usein myös muuten esim. vaatetuksessa kauhea tyyli? Tai siis sen puute. Mahtaa olla ankeaa.
Hyvä taide puhuttelee ihmistä, vaikka tämän olisi kouluttamaton, lukutaidoton, savimajassa asuva juntti, eikä olisi koskaan ennen nähnyt taidetta.
Se on totta. Mutta melko usein jos lapsuuskodissa ei ole arvostettu taidetta eikä ns korkeakulttuuri on sellaisen kodin kasvatti aikuisena ihminen jonka mielestä taide on turhaa, p*skaa ja töhertelyä ja sitä pitää mitata vain rahassa ja jälleenmyyntiarvolla.
Eikö tavis saisi sisustaa kotiaan itseään miellyttävällä taiteella? Onko tarkoitus että taiteilijat myyvät teoksiaan vain toisilleen? Miksi sitten on kaikille avoimia gallerioita, näyttelyitä ja taideverkkokauppoja? Eikö taiteiljoita kiinnosta tavisten rahat?