Miksi ihmiset eivät osta taidetta?
Hesarissa oli osuva kolumni siitä, ettei suomalaisten sisustusohjelmien kodeissa näy juurikaan taidetta. Kalliisiin design-kalusteisiin satsataan kyllä, joten ei pitäisi olla kiinni rahasta.
Samaa olen itsekin ihmetellyt. Olen itse kasvanut taiteen ympäröimänä, sitä on ollut niin isovanhemmilla, lapsuudenkodissa kuin nyt aikuisena omassakin kodissa. Ostan mieluummin laadukkaita mutta merkittömiä huonekaluja, ja käytän sen sijaan enemmän rahaa vaikka johonkin isompaan öljyvärimaalaukseen. Tässä suhteessa olen kuitenkin outolintu ainakin omassa tuttavapiirissä. Vieraat kyllä ihailevat teoksia meillä käydessään, mutta harvemman kotoa kuitenkaan löytyy taidetta, vaikka sisustukseen muuten panostetaan.
Mikä on sinun syysi olla ostamatta taidetta?
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän Salvador Dalin maalauksista
Kuinka monta omistat?
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei ole kehittynyt silmää taiteelle, kun sillä tarkoitetaan kuvataidetta. En osaa kaivata sellaista, mihin en ole altistunut enkä itse syventynyt esim harrastamalla piirtämistä tai maalaamista. Käyn katsomassa näyttelyitä ja matkoilla taidemuseoissa. En kuitenkaan osaa analysoida erityisemmin. Joko jokin teos on hieno, kiva, outo, tylsä tai jotain perustuen omaan tykkäämiseen.
En osaisi hankkia taidetta kotiini. Meillä on muutama puolison kautta tullut pienehkö taulu seinällä. Itse voisin laittaa pois näkyviltä, koska eivät merkitse minulle mitään muuta kuin että ne ovat puolisolle tärkeitä.
Lisäksi prioriteettilistallani muut asiat nousevat korkeammalle. Syynä edellä kuvattu.
En osaa perustella tämän tarkemmin.
Ei kai taidetta tarvitse analysoida sen enempää kuin maisemaa omassa ikkunassa, tykkäät tai et. Taideteoksen voi haluta samalla tavalla itselle kuin vaikka jotkut kengät, ulkonäön ja itselle sopivuuden takia. Toki teoksista voi ammentaa sisällöstä ja löytää niistä jotain omaa mieltä liikuttavaa. Oman kokemuksen mukaan se se yleensä vasta päivittäin ilahduttaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aina joku nörtti alkaa puhumaan juutalaisista ja rahanpesusta kun ihmiset yrittää puhua taiteesta."
Sinustako on ihan itsestäänselvyys, että jonkin maalauksen (vaikkapa tasaisesti maalattu ympyrä tasaisella taustavärillä) rahallinen arvo mitataan kymmenissä miljoonissa dollareissa? Ihan normaalia hintakehitystä?
Jos et ymmärrä taiteen arvoa tai rahan kierrätystä, pysy perunan viljelyssä. Juntti.
Olen taiteilija. Osittain siksi ymmärrän sen arvon ja miten se liittyy mm. rahanpesuun. Taidemyynnin historiaa tuntevana tiedän myös juutalaisten merkittävän osuuden taideteosten (eritoten modernin taiteen) arvon paisuttelussa ja siten siitä hyötymisessä taloudellisesti. "It's a racket for the jews", kuten Livia Soprano totesi eräästä toisesta juutalasvetoisesta alasta The Sopranosissa.
Hölmö. Kaikki missä on rahaa sisältää kaikki kuvaamasi elementit eikä sillä ole mitään tekoa juutalaisten kanssa, vaan kaikki rahaa käyttävät ja sitä tuntevat toimivat samoilla periaatteilla. Ja ihan kaikki bisnes toimii samalla tavalla. Vain taiteilija on niin typerä, että moralisoi omaa pelikenttäänsä kuin muut ala olisivat jotenkin pyhempiä.
Saathan sinä taiteilijana painaa duunia kuin siivooja niska limassa 10e/h tuntipalkalla. Kukaan ei sinua estä, määrittelet itse hintasi. Idiootti olet, jos et ymmärrä vision ja laadun arvoa taiteessa. Ja vielä typerämpi olet, jos kuvittelet että perunanviljelijä määrittelee vision ja laadun arvon jollain korkeammalla tasolla.
Todellinen hölmöläinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei ole kehittynyt silmää taiteelle, kun sillä tarkoitetaan kuvataidetta. En osaa kaivata sellaista, mihin en ole altistunut enkä itse syventynyt esim harrastamalla piirtämistä tai maalaamista. Käyn katsomassa näyttelyitä ja matkoilla taidemuseoissa. En kuitenkaan osaa analysoida erityisemmin. Joko jokin teos on hieno, kiva, outo, tylsä tai jotain perustuen omaan tykkäämiseen.
En osaisi hankkia taidetta kotiini. Meillä on muutama puolison kautta tullut pienehkö taulu seinällä. Itse voisin laittaa pois näkyviltä, koska eivät merkitse minulle mitään muuta kuin että ne ovat puolisolle tärkeitä.
Lisäksi prioriteettilistallani muut asiat nousevat korkeammalle. Syynä edellä kuvattu.
En osaa perustella tämän tarkemmin.
Ei kai taidetta tarvitse analysoida sen enempää kuin maisemaa omassa ikkunassa, tykkäät tai et. Taidet
Muoti ja varsinkin käyttöuoti eli omaan pukeutumiseen tarkoitetut tuotteet ovat aivan eri asia kuin taide. Niiden funktio on lisätä omaa arvoa ja näkyvyyttä, taiteen nauttia taiteilijan sielunmaisemasta.
Vierailija kirjoitti:
Ostan taidetta. Oon aivan tavan mediaanipalkkainen toimihenkilö, muttta mielummin pistän muutaman satasen kiinni kivaan taideteokseen kuin ostan tusina-Lokin.
Aika nopeasti sen huomaa ihmisten sisustuksesta, mistä niiden kanssa voi puhua. Paremmin viihtyy sellaisten kanssa, joilla on kotona seinillä muutakin kuin maalarinvalkoista ja kirjahylly.
Tuota, mitä taidetta saa parilla satasella?
Vierailija kirjoitti:
Huomasin kun yritin myydä perittyjä tauluja niin galleristi sanoi että vie kirpputorille, kukaan ei tänä päivänä osta. Vaihtaa olisin saanut. Siis ihan matrikkelitaiteilijoiden töitä, ei töherryksiä. No täällä ne sitten taulut sitten odottaa parempia aikoja tai perikuntaa, kumpi vain tulee ensin.
Juu niin ne separaattoritkin isovanhempien ullakoilla :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse olisin varakas henkilö, en ostaisi taidetta kotiini enkä myöskään ottaisi sitä vastaan kodinsisustukseen vaikka saisin ilmaiseksi vaan möisin sen samantien eteenpäin. Minun kotini sisustus on käytännöllinen ja helppo siivottava.
Ehkä siinä tapauksessa voisin tehdä poikkeuksen jos olisin niin varakas että ei tarvitse itse siivota ja että minun pitäisi jotenkin edustaa kotonani.
Hauskinta tässä on se, että minulla on museokortti ja käyn todella usein taidemuseossa. En vain halua niitä teoksia kotiini.
Juuri tällaisen ajattelun vuoksi et ole varakas ihminen, vaan siivoaja.
Eihän tuolla ole mitään tekemistä asian kanssa, nyt keksit analogioita päästäsi että varakkuudella olisi mitään tekemistä asian kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei ole kehittynyt silmää taiteelle, kun sillä tarkoitetaan kuvataidetta. En osaa kaivata sellaista, mihin en ole altistunut enkä itse syventynyt esim harrastamalla piirtämistä tai maalaamista. Käyn katsomassa näyttelyitä ja matkoilla taidemuseoissa. En kuitenkaan osaa analysoida erityisemmin. Joko jokin teos on hieno, kiva, outo, tylsä tai jotain perustuen omaan tykkäämiseen.
En osaisi hankkia taidetta kotiini. Meillä on muutama puolison kautta tullut pienehkö taulu seinällä. Itse voisin laittaa pois näkyviltä, koska eivät merkitse minulle mitään muuta kuin että ne ovat puolisolle tärkeitä.
Lisäksi prioriteettilistallani muut asiat nousevat korkeammalle. Syynä edellä kuvattu.
En osaa perustella tämän tarkemmin.
Ei kai taidetta tarvitse analysoida sen enempää kuin
Ok. Eli haastatellaanko minua ostomotiiveistani jos menen galleriaan ostamaan taidetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys ap.
Vastaus on varmaan, että Suomessa on pieni sivistyneistö ja vain vähän kulttuurista pääomaa. Eli junttikansaa suoraan sanoen, vasta silmänräpäys sitten savupirtistä kömpineitä. Koluutus on monessa suvussa uusi asia, eikä ole saanut lapsuudenåerheestä mallia taiteen ja kulttuurin arvostamisesta.
No esim Jörn Donner oli sivistysperheestä ja oli lukenut ja koti (mitä kuvia olen nähnyt) täynnä kirjoja ja taideaarteita, oli ts "kulttuurista pääomaa" monen sukupolven ajalta.
Ja millainen mies hän olikaan; epämiellyttävä narsisti joka kohteli läheisiään todella huonosti.
Et kai nyt tosissasi yleistä yhden epämiellyttävän ihmisen perusteella, että kaikki sivistyneistö on samanlaista? Kulttuurinen pääoma ei varmasti suojaa luonnehäiriöltä, mutta ei se sitä aiheutakaan. Yhtä lailla narsisteja on ollut työväenluokassa, ja voin kuvitella että siellä öykkäröintiä on jopa siedetty paremmin ja ehkä pidetty jonkinlaisena miehisyyden osoituksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm.. varastotilan ja vapaan seinätilan puute estää ostamasta enempää. Muutaman pienikokoisen teoksen olen ostanut, mutta ne eivät ole esillä, vaan huolellisesti arkistoituna. Kulutan kuvataidetta paljonkin ja koen, että taide on parhaimmillaan ammattimaisesti ripustettuna museossa ja galleriassa. Installaatiota ei voisi edes ostaa kotiin.
Ei taiteen arvo ole omistamisessa, ostamisessa ja myymisessä, tai sisustuselementtinä, vaan siinä, että sitä tehdään ja koetaan. Edellämainittua on hyvin monen suomalaisen vaikea ymmärtää nykypäivänä. En tiedä mihin sivistyksemme on haihtunut vuosien saatossa. Taidekirjoja, julisteita ja taidekortteja ostan toisinaan myös, mutta niidenkään arvo ei ole ensisijaisesti toimia sisustuselementtinä. Taiteella sisustamista en siis arvosta kovin korkealle. Toki saa ostaa sohvaansa sopivan teoksen jos haluaa, mutta itse näen taiteen arvon ensisijaisesti muualla ja soi
Sitä varten on museot ja apurahasysteemi ja kuvataiteen koulutus kehitetty, että annettaisiin mahdollisuus tehdä vapaasti AITOA OIKEAA TAIDETTA, ihan taiteen itsensä vuoksi. Jos taiteen tekemisen ainut mahdollisuus olisi se, että tekee teoksia myytäväksi sohvanpäällyskoristeiksi ja sisustuselementeiksi suomen keskiluokalle, niin saattaisi taiteen taso hieman laskea. Valitettavasti siihen suuntaan olemmekin kokoajan yhä enemmän menossa. Ja se on surullista.
Ei taiteilijan kuulukaan elää sillä teosmyynnillä! Taiteen arvo tai taiteilijan työn arvo ei ole MYYNNISSÄ, senkin juntit!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostan taidetta. Oon aivan tavan mediaanipalkkainen toimihenkilö, muttta mielummin pistän muutaman satasen kiinni kivaan taideteokseen kuin ostan tusina-Lokin.
Aika nopeasti sen huomaa ihmisten sisustuksesta, mistä niiden kanssa voi puhua. Paremmin viihtyy sellaisten kanssa, joilla on kotona seinillä muutakin kuin maalarinvalkoista ja kirjahylly.
Tuota, mitä taidetta saa parilla satasella?
Pientä grafiikkaa voi saada parilla sadalla, katso vaikka Grafoteekin sivut.
Vierailija kirjoitti:
Ostan taidetta. Oon aivan tavan mediaanipalkkainen toimihenkilö, muttta mielummin pistän muutaman satasen kiinni kivaan taideteokseen kuin ostan tusina-Lokin.
Aika nopeasti sen huomaa ihmisten sisustuksesta, mistä niiden kanssa voi puhua. Paremmin viihtyy sellaisten kanssa, joilla on kotona seinillä muutakin kuin maalarinvalkoista ja kirjahylly.
No kirjahyllyhän on harvinaisuus nykyään.
"... kaikki rahaa käyttävät ja sitä tuntevat toimivat samoilla periaatteilla. Ja ihan kaikki bisnes toimii samalla tavalla. Vain taiteilija on niin typerä, että moralisoi omaa pelikenttäänsä kuin muut ala olisivat jotenkin pyhempiä."
"Idiootti olet, jos et ymmärrä vision ja laadun arvoa taiteessa."
Olet peruna, joka pussitti itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm.. varastotilan ja vapaan seinätilan puute estää ostamasta enempää. Muutaman pienikokoisen teoksen olen ostanut, mutta ne eivät ole esillä, vaan huolellisesti arkistoituna. Kulutan kuvataidetta paljonkin ja koen, että taide on parhaimmillaan ammattimaisesti ripustettuna museossa ja galleriassa. Installaatiota ei voisi edes ostaa kotiin.
Ei taiteen arvo ole omistamisessa, ostamisessa ja myymisessä, tai sisustuselementtinä, vaan siinä, että sitä tehdään ja koetaan. Edellämainittua on hyvin monen suomalaisen vaikea ymmärtää nykypäivänä. En tiedä mihin sivistyksemme on haihtunut vuosien saatossa. Taidekirjoja, julisteita ja taidekortteja ostan toisinaan myös, mutta niidenkään arvo ei ole ensisijaisesti toimia sisustuselementtinä. Taiteella sisustamista en siis arvosta kovin korkealle. Toki saa ostaa sohvaansa sopivan teoksen jos haluaa, mutta it
Voi sinua. Ei olla menossa, vaan Ollaan Jo. Tämä on markkinatalous ja kapitalismia. Ei taiteella ole mitään erillistä, markkinoiden ulkopuolista arvoa.
Vierailija kirjoitti:
"Aina joku nörtti alkaa puhumaan juutalaisista ja rahanpesusta kun ihmiset yrittää puhua taiteesta."
Sinustako on ihan itsestäänselvyys, että jonkin maalauksen (vaikkapa tasaisesti maalattu ympyrä tasaisella taustavärillä) rahallinen arvo mitataan kymmenissä miljoonissa dollareissa? Ihan normaalia hintakehitystä?
Tuskin kukaan tämän keskustelun osallistujista on näiden miljoonateosten kohderyhmää. Eiköhän täällä puhuta ihan sellaisesta keskiluokkaiselle tulotasolle mahdollisesta taiteesta, jota kuka tahansa työssäkäyvä voi halutessaan hankkia.
Lokkivalaisin on erittäin hyvää suomalaista Designia, etkö tiennyt vai etko vain ymmärrä taidemuotoilua?
Vierailija kirjoitti:
Mikä on taidetta? Ap:n määrittelemä taide ei ole sama kuin kaikki taide.
Miten ap määritteli taiteen? Ja mitä se sinusta itsestäsi on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm.. varastotilan ja vapaan seinätilan puute estää ostamasta enempää. Muutaman pienikokoisen teoksen olen ostanut, mutta ne eivät ole esillä, vaan huolellisesti arkistoituna. Kulutan kuvataidetta paljonkin ja koen, että taide on parhaimmillaan ammattimaisesti ripustettuna museossa ja galleriassa. Installaatiota ei voisi edes ostaa kotiin.
Ei taiteen arvo ole omistamisessa, ostamisessa ja myymisessä, tai sisustuselementtinä, vaan siinä, että sitä tehdään ja koetaan. Edellämainittua on hyvin monen suomalaisen vaikea ymmärtää nykypäivänä. En tiedä mihin sivistyksemme on haihtunut vuosien saatossa. Taidekirjoja, julisteita ja taidekortteja ostan toisinaan myös, mutta niidenkään arvo ei ole ensisijaisesti toimia sisustuselementtinä. Taiteella sisustamista en siis arvosta kovin korkealle. Toki saa ostaa sohvaansa sopivan teoksen jos haluaa, mutta it
Kerrotko millä sinun mielestäsi taiteilijan sitten _kuuluu_ elää? Loputtomilla apurahoilla ja tuilla, koska hän - ja hän vain yksin - on päättänyt tehdä Todellista Taidetta ja olla Taiteilja markkinatalouden ulkopuolella? 😳
Oho, taidat olla vähän menestyneempi taiteilija? Omalla kohdalla homma menee vähän simppelimmin, eli vien teokset galleriaan näyttelyyn ja määrittelen itse hinnan (jota monesti valitettavasti nostaa roimasti gallerian provikka). Hinnan suhteutan tietenkin koon ja tekniikan mukaan, ja sen mukaan miten on menekkiä, ja miten suunnilleen samantasoiset taiteilijat hinnoittelee.