Onko teillä ihmistä jota et koskaan saanut etkä pysty unohtamaan?
Kommentit (6)
Kyllä on. Yli 30 vuotta sitten, edelleen muistelen.
Joo. Neljä vuotta sitten tavattiin ja rakastuttiin. Rakkaus sisälsi niin erikoisia ja paranormaaleja asioita, että hän pelkää sitä ja elää mieluummin elämäänsä jossakin missä minä en siihen kuulu millään tavoin. Pari kertaa vuodessa ehkä viestitellään jos sitäkään. Mä haluaisin olla tämän miehen kanssa, eikä kukaan muu kiinnosta minua enää ikinä, mutta kohtaloni on olla yksin. En ymmärrä miten hän voi seurustella muiden naisien kanssa, koska olen varma että asiat mitkä koimme, olivat molemmille totta - ja rakkaus suurinta, mitä ihminen voi kai kokea.
Ei oikeastaan. On ollut rakastumisia, mutta ne menneet ohi ajallaan. Tietenkin heistä vielä välitän, mutta siinä se. Muistelen lämmöllä.
On ollut kaksi noin vuosilta 1968-1975. Molemmat olisin kait saanut mutta alkoholi ja muut asiat sotkivat kaiken niin että meistä ei sitten mitään tullutkaan. Toinen on jo edesmennyt. Toisen kanssa toivoisin jotakin alkavaksi vaikka kuinka viimetipassa kun molemmat jalat jo haudassa.
Ei ole. Voisi ehkä olla, mutta en halua roikkua menneessä. En kaipaa entisiä heiloja.