*** Kesänuppujen pe -su ***
Jokos nämä romusivut sen verran toimisivat että saisi loppuviikon pinon pystyyn?
Kommentit (15)
Eipä tosiaan voi vielä kehua näitä sivuja, kovin on tökkivät :|
Toissa iltana supisteli monen tunnin ajan epäsäännöllisesti ja eilen sit kun oli aamusta neuvola-aika niin sain lähetteen polille. Lääkäri tutki ja pikkuisella kaikki ok, kohdunsuu sormelle auki ja vauva laskeutunut, eli jos nyt synnytys alkaa niin ei sitten muuta kuin synnyttämään. Itse kuiteskin toivon että vielä edes pari viikkoa pysyis kohdun suojissa. Kovasti lepoa määräs sekä neuvolantäti että lääkäri.
Maanantaina on taas sit polikäynti missä tarkemmin taas mittaillaan pientä.
Tänne ei nyt kummempia, täytyy yrittää noilta ipanoilta saada levättyäkin :)
Tulkaahan keroileen kuulumisia näille uusillekkin sivuille.
Kauris ja pulla rv34+0
Meillä on hiljaiseloa ollunna. Ex-ääliö toi silloin viime ma pojan shortseissa kotiin vaikka ulkona oli max +5 astetta lämmin. No, pojalle nosti sitten kuumeen illasta ja ääni lähti ja yskä ryittää. Eilen aamulla herättiin siihen kun nenästä vuoti verta niin että oli lammikko lattialla. Kyllä minä olen manannut sen paskapään alimpaan helvettiin taas.
Ja joo, ovat menossa kesällä ulkomaille näköjään lasten kanssa. Sen tähden pitäisi pojalle passi anoa. Nyt sitten hän on itse niin kiireinen bisnesmies ettei itse ehtisi asioida poliisiasemalla, joten juoksuttaisi minua asialla. uskomaton. ensin haukkuu, että vaatetta pakkaan liikaa lapsille ja sitten aiheuttaa sairastumisen kun ei viitsi pukea asiallisesti lapselle päälle. Sitten pitäisi minun juosta vielä hänen pillinsä mukaan. No, ilmoitin että se on sun oma projekti. ei ole mitään sen jälkeen enää kuulunut.
Katsotaan vaan, niin sitä passia ei saa jos meidän perhe olisi vuorostaan lähdössä jonnekin. Pitää omana omaisuutenaan, paljostako lyödään vetoa? :) vaikka kulut jaetaan puoliksi niin on se niin narsisti että tämän vetää vielä hihastaan.
Voi äitee..
Joo, äiteestä puheenollen, kävivät tuossa yhden yön isän kanssa kyläilemässä taas. Olin jo ekana iltana niillä näppäimillä etten olisi sanonut että oo hilijaa äläkä valita.
Aamun tullen yhden kahvikupillisen aikana ehti haukkua asuinpaikkakuntansa, työnantajansa, isän sukulaiset ja siskon lakkiaisjuhlat näin etukäteen. Asuntokin on vasta remontoitu mutta ihan perseestä se silti on. Juurinäin. Kun on kuppi puolityhjä niin se silloin on. Minulla kipinöi ohimoilla mutta sain pidettyä kiinni suuni.
Kuun vaihteessa olisi siis siskon lakkiaiset Lieksassa. Saas nähdä lähdetäänkö. KYSillä on synnytystapa-arvio edellisenä keskiviikkona. Kai ne siellä katsoo kohdunsuun tilanteen jne ja uskaltaako lähteä. Ettei mene hilkulle ja minustakin tule Joensuun sairaalan synnyttäjä :D
Toinen sisko on hankkinut koiran ja pitää sitä vauvanaan ja on tuomassa sinne juhliinkin sen. Meillä on kaksi allergista astmaatikkoa joten en ole kauhean innostunut asiasta. Äiti oli sitten sanonut ettei tuo koiraa silloin ettei tule vaikeuksia, minä kun en niitä antihistamiineja nyt kauheasti nappaile. Sisko oli vetänyt niin herneet että hänen koiransa ei ole tervetullut ettei hänkään sitten tule. Greit. näin meillä. Kuppi on tosiaan puolityhjä.
- Pirkko ja punkero rv 33
Heippa vaan kaikille. Piti tulla kokeilee toimiiko nää sivut.
Oli pienoisia vieroitusoireita, kun ei saanut lukea teidän kuulumisia. Ilmeisesti näin sairaslomalla on hiukan tylsää ;)
Meillä huomattiin pieni yllätys, vauva on ollut jo pitkään raivotarjonnassa, myös vielä sunnuntaina äippäpolilla. Alkuviikosta kävin yksityisellä, ja nyt jätkä istuu tiukasta kohdun pohjalla. Ei kuulemma ole kuin noin viikko aikaa hänellä enää kääntyä. Ihme jässikkä kun näillä viikoilla veti voltit väärinpäin. No, supistelut on myös helpottanut, kun ei paina päällään kohdunkaulaa. Ulkokäännöstä ehdotteli rv 36+, mut en kyllä uskalla siihen ryhtyä. Istukkakin etuseinässä. Onko kellään kokemusta käännösyrityksestä?
Täällä ei muuta, ulkona paska keli, vettä tihuttaa. Paistais taas aurinko.
Palataan, Mariia 33+4
Mariia83, sulla kun on vauva kääntynyt siellä masussa, niin tuntuuko se fyysisesti jotenkin erilaiselta?!
Nimittäin eilen illalla vauva teki pari tosi voimakasta liikettä, hytkyin ihan itsekin. Edellisillä neuvolakäynneillä vauva on ollut raivotarjonnassa, mut nyt säikähdin, että kääntyi väärinpäin. Oli oikeastaan ensimmäinen vähän hankalampi yö koko raskauden aikana. Mahassa ja alaselässä tuntui kummalle. Nyt koko päivän liikkuminen on ollut vaikeampaa ja masu on hankalan tuntuinen. Välillä liikkuessa alapäähän vihlaisee, alaselkä tuntuu vähän kipeältä, maha kovettuu tai tuntuu melkein koko ajan kovalta (tähän mennessä kovettavia supistuksia ollut aika vähän) ja ihan kuin tuonne peräpäähänkin painaisi. Vauvan liikkeet tuntuu oikeassa kyljessä ja oikean rinnan alla tosi kovilta ja ahdistavilta.
Vaikka olen toista kertaa raskaana, en osaa sanoa, miten päin vauva on ja mikä osa vauvasta milloinkin liikkuu. Oisko vauva nyt siis kääntynyt eri asentoon vai onko laskeutunut? Tuskin ehkä kuitenkaan laskeutunut, kun niin ylhäällä kylkiluissa ahdistaa. Neuvolassa viimeksi tosiaan tunnusteltiin, että vauvan pää oli alhaalla, mutta liikkui vielä vähän. Nyt just muuten masussa liikehditään, ja tosiaan tuolla pepussa asti tuntuu se liike! Apua, tulee mieleen se valtava paineentunne peräpäässä, kun esikoisen synnytys käynnistyi...
Mistähän tässä muutoksessa on kyse?!
(Seuraava neuvola vasta 20.5. eli tulee neljä viikkoa väliä vaikka eikö nyt jo pitäis parin viikon välein käydä...?)
timaja 33+0
...tässähän voisi alkaa jo jännittämään?! :)
Täältä taas neuvolakuulumisia. Eilen oli nyt se lääkärineuvola. Hurjan mielenkiintoista oli piiiitkästä aikaa nähä pikkuinen ultrassa. Eihän siitä hirveesti käsitystä saanu, kun näki vaan yhden ruumiinosan kerrallaan, mutta silti mielenkiintoinen kokemus. Kovasti oli lapsonen kasvanu ja painoarvioksi lekuri arvioi n. 2200g. Siellä se köllötteli pää alaspäin ihan oikein tunnollinen lapsi, kun pysyny niin jo vaikka kuinka monta viikkoa :)
Itelle oli painoa tullut ihan kivasti taas, vaikka oon kyllä sitä makeaa vältelly. Kai sitä vaan sitten muuten alkaa taas tulla ja nyt kun taas kelit on lämmenny, niin vähän turvottaakin. Verenpaineet oli 120/68, hemppaa ei taaskaan otettu. Pissa oli taas puhdas. Jotain hyötyä kai siitä makean välttämisestä sitten on...
Itteä kiinnosti melkein eniten nuo sisätutkimuksen tulokset ja niinhän se oli kuin vähän arvelinkin. Kohdunsuu oli pehmeä ja ulkosuu alkanut avautua. Pituutta kohdunsuulla oli kuitenkin vielä se 3cm, eli lyhentynyt joulukuussa tehdystä mittauksesta 0,5cm.
Lisäksi lekuri sanoi laittavansa lähetteen Taysiin synnytystapa-arvioon, koska hänen mielestä mun lantio on aika ahdas. Saas nähä sitten, tuleeko suunniteltu sektio. Sehän oliskin jännä. Ihmeteltiin vaan siskon kanssa, että mistähän mä sen lantion ahtauden oon periny - meidän suvussa kun on ihan kiitettävän leveälantioista porukkaa. Itsekin aattelin, että tuskin tulee ongelmaa lantion koon kanssa, mutta kappas vaan. Mielenkiinnolla odottelen kutsua tuohon tarkistukseen.
Tämmösiä kuulumisia täältä. Ja ai niin. Emme kysyneet sukupuolta nytkään, joten se jää sitten yllätykseksi :)
Nyt pitää lähtee ruoanlaittoon, ettei tuo diabeetikkomies pökerry ennen aikojaan!
makri, 34+2
huomenna päästään sairaalaan tutustuun..tätä päivää olen odottanut!!
kuhan tietäis minne sinne menee..kysymällä siitäkin selviää!
nyt pitäis alkaa pakkaileen tavaroita, mut ei millään jaksais!! tää muutto on kyl pahaan aikaan!! toivottavasti saatais tehtyä muutto ennen synnytystä!!
ei auta tressata..remontti edistyy aika hyvin..nyt ku alkais pakkaileen niin päästäis muuttaan tämän kuukaudenlopussa valmiiseen kotiin!! :p
Vitsit, että on ollut ikävää kun ei ole päässyt lukemaan kesäkuisten kuulumisia...
Timaja: Vauvan asennon voi päätellä siitä, että pyllyä liikuttaessa vauvan koko kroppa tuntuu kulkevan mukana, eli pitäisi tuntua alhaalla saakka kun hellästi liikuttelee. Pään puolella taas tuntuu kovemmalta ja vain pää liikkuu kun sitä varovasti liikuttaa.
Mariia: En minäkään suostuisi enää käännösyritykseen, varsinkin jos vain 40% yrityksistä onnistuu ja onhan ne riskit siinä melko lailla huikeat, varsinkin jos istukka on etuseinämässä...ilmeisesti sinulle kerrottiin ne riskit kun asiaa ehdotettiin?
Mansikkapirkolle myötätuntohalaus. Ex-miehesi ei kuulosta kovin järkevältä tyypiltä. Olet voittanut lottovoiton päästessäsi moisesta k-päästä eroon.
Oma napa: Ennallaan, kaikki, olo on hyvä, mitä nyt yöt ovat ihan syvältä kun tunnin välein juoksen pissalla ja kävely on vaikeaa kipeän selän ja lantion ansiosta. Ei niin kerrassaan mitään tuntemuksia sinne päinkään, että paikat olisivat kypsymässä :(
Kovasti jo odotan, että vauva syntyy, mutta toisaalta en odota. Hassu tunne...lähinnä siksi syntymä pelottaa kun en ole laiskana tehnyt vielä mitään valmiiksi täällä vauvalle...jospa ensi viikolla sitten.
Ensi viikon tiistaina olen menossa sinne ultraan. Nähdään vihdoin ja viimein, onko vauva oikein päin (mielestäni on nyt) ja vielä sekin, millaista jättiläistä tässä odotellaan. Jos omiin tuntemuksiin on uskominen, niin iso on jo nyt...ja hirvittävän vilkas. Nuo liikkeet ovat niin voimakkaita ja niitä on niin paljon, että tuntuu todella epämukavalta kaikkialla vatsan alueella. Muutama liike on aiheuttanut jo napakan supistuksenkin, mutta niin nekin jomottelut jäävät vain yhteen tai max. kahteen kertaan...Ei tämä synny varmaan ikinä...
Jep, tässäpä nämä perjantain kuulumiset. Uusi rv taas alkuun B-)
Kanelisokeri 36+0
Timaja: Mulla vauva kääntyi yöllä kun nukuin. Lääkäri ihmetteli etten ollut tuntenut kun pari kiloa myllää masussa. Sanoi ettei sitä voi olla huomaamatta. Yöt on selvästi hankalampia. Vaikea vaihtaa asentoa kyljeltä toiselle. Vauvan pää painaa keuhkoihin, ja aamulla kun nousee ylös, tuntuu ettei saa henkeä, ja hengittämisee pitää oikeesti keskittyä. Tätä ollu muutamana aamuna. Alavatsa myös kova useasti. Vauva punkee itseään oudosti. Tuntuu et maha on täynnä vauvaa. Vatsa on hankalan tuntuinen kuten kuvasit. Liikkeet tuntuu mulla myös kyljessä, oikoo varmaan jalkoja sinne. Ja ylhäällä keuhkojen alla, ilmeisesti ne kädet.
Toivotaan kuitenkin ettei sulla olis kääntynyt väärinpäin. Mut eikös vauvan laskeutuminen ja kiinnittyminenkin tunnu sitten erilaiselta. Tuota paineen tunnetta kun kuvasit?
Neuvolakin pitäisi tosiaan olla sulla jo parin viikon välein. Itselläni ainakin on ja seuraavaks viikon välein. Vai onko ensisynnyttäjillä ja kokeneilla eroja noissa?
Parempi että vauvan asento selviäisi ennen synnytyksen käynnistymistä, ettei tuu yllätyksiä matkaan.
Mariia
Vitsit, että on ollut ikävää kun ei ole päässyt lukemaan kesäkuisten kuulumisia...
Timaja: Vauvan asennon voi päätellä siitä, että pyllyä liikuttaessa vauvan koko kroppa tuntuu kulkevan mukana, eli pitäisi tuntua alhaalla saakka kun hellästi liikuttelee. Pään puolella taas tuntuu kovemmalta ja vain pää liikkuu kun sitä varovasti liikuttaa.
Mariia: En minäkään suostuisi enää käännösyritykseen, varsinkin jos vain 40% yrityksistä onnistuu ja onhan ne riskit siinä melko lailla huikeat, varsinkin jos istukka on etuseinämässä...ilmeisesti sinulle kerrottiin ne riskit kun asiaa ehdotettiin?
Mansikkapirkolle myötätuntohalaus. Ex-miehesi ei kuulosta kovin järkevältä tyypiltä. Olet voittanut lottovoiton päästessäsi moisesta k-päästä eroon.
Oma napa: Ennallaan, kaikki, olo on hyvä, mitä nyt yöt ovat ihan syvältä kun tunnin välein juoksen pissalla ja kävely on vaikeaa kipeän selän ja lantion ansiosta. Ei niin kerrassaan mitään tuntemuksia sinne päinkään, että paikat olisivat kypsymässä :(
Kovasti jo odotan, että vauva syntyy, mutta toisaalta en odota. Hassu tunne...lähinnä siksi syntymä pelottaa kun en ole laiskana tehnyt vielä mitään valmiiksi täällä vauvalle...jospa ensi viikolla sitten.
Ensi viikon tiistaina olen menossa sinne ultraan. Nähdään vihdoin ja viimein, onko vauva oikein päin (mielestäni on nyt) ja vielä sekin, millaista jättiläistä tässä odotellaan. Jos omiin tuntemuksiin on uskominen, niin iso on jo nyt...ja hirvittävän vilkas. Nuo liikkeet ovat niin voimakkaita ja niitä on niin paljon, että tuntuu todella epämukavalta kaikkialla vatsan alueella. Muutama liike on aiheuttanut jo napakan supistuksenkin, mutta niin nekin jomottelut jäävät vain yhteen tai max. kahteen kertaan...Ei tämä synny varmaan ikinä...
Jep, tässäpä nämä perjantain kuulumiset. Uusi rv taas alkuun B-)
Kanelisokeri 36+0
Vitsit, että on ollut ikävää kun ei ole päässyt lukemaan kesäkuisten kuulumisia...
Timaja: Vauvan asennon voi päätellä siitä, että pyllyä liikuttaessa vauvan koko kroppa tuntuu kulkevan mukana, eli pitäisi tuntua alhaalla saakka kun hellästi liikuttelee. Pään puolella taas tuntuu kovemmalta ja vain pää liikkuu kun sitä varovasti liikuttaa.
Mariia: En minäkään suostuisi enää käännösyritykseen, varsinkin jos vain 40% yrityksistä onnistuu ja onhan ne riskit siinä melko lailla huikeat, varsinkin jos istukka on etuseinämässä...ilmeisesti sinulle kerrottiin ne riskit kun asiaa ehdotettiin?
Mansikkapirkolle myötätuntohalaus. Ex-miehesi ei kuulosta kovin järkevältä tyypiltä. Olet voittanut lottovoiton päästessäsi moisesta k-päästä eroon.
Oma napa: Ennallaan, kaikki, olo on hyvä, mitä nyt yöt ovat ihan syvältä kun tunnin välein juoksen pissalla ja kävely on vaikeaa kipeän selän ja lantion ansiosta. Ei niin kerrassaan mitään tuntemuksia sinne päinkään, että paikat olisivat kypsymässä :(
Kovasti jo odotan, että vauva syntyy, mutta toisaalta en odota. Hassu tunne...lähinnä siksi syntymä pelottaa kun en ole laiskana tehnyt vielä mitään valmiiksi täällä vauvalle...jospa ensi viikolla sitten.
Ensi viikon tiistaina olen menossa sinne ultraan. Nähdään vihdoin ja viimein, onko vauva oikein päin (mielestäni on nyt) ja vielä sekin, millaista jättiläistä tässä odotellaan. Jos omiin tuntemuksiin on uskominen, niin iso on jo nyt...ja hirvittävän vilkas. Nuo liikkeet ovat niin voimakkaita ja niitä on niin paljon, että tuntuu todella epämukavalta kaikkialla vatsan alueella. Muutama liike on aiheuttanut jo napakan supistuksenkin, mutta niin nekin jomottelut jäävät vain yhteen tai max. kahteen kertaan...Ei tämä synny varmaan ikinä...
Jep, tässäpä nämä perjantain kuulumiset. Uusi rv taas alkuun B-)
Kanelisokeri 36+0
timaja: mul on kans samoja oireita ollut kolmisen päivää..mistä vois johtua toi peräpään"kipu"?? ihan ku tiitiäinen tekis pesää sinne..

[http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WA...|http://www.vauva.fi/…]