Puolison raju uskoontulo

Toisilla ei varmaan kovin onnellinen liitto ole, mutta vaimon uskoontulo lienee pitänyt hänet edes jossain määrin tyytyväisenä elämäänsä, kun miehessä on melkoisesti kestettävää. Miehen tilanteesta en tiedä sen kummemmin, koska ei noi vanhat jäärät mitään kellekään puhu. Luultavasti on jonkun asteinen kaappijuoppo.



Toisessa tapauksessa mies tuli uskoon, ja vaimo (uskoon kasvanut) kesti miehen hurmosvuodet, ei mennyt mukaan kyseiseen liikkeeseen, ja noin viiden-kuuden vuoden päästä ovat löytäneet kultaisen keskitien, eli kumpikin harjoittaa uskoaan kuten parhaaksi näkee. Mies on pehmentynyt aika paljon ekojen vuosien fundamentalismista. Ennen poltti kirjoja roviolla ja saarnasi kaikille vastaantulijoille, nyt lähinnä ujuttaa mihin vaan keskusteluun Jeesuksen.

Jos alkaisi siis vaatia myös minua muuttamaan radikaalisti käytöstäni esim. ettei saisi vaikka ostaa juuri noita naistenlehtiä. Eri asia tietysti olisi, jos uskoontulo olisi henkilökohtaista.

Olin lukiolaisena kauhean rakastunut erääseen poikaan ja hänkin selvästi tykkäsi kovasti minusta. Juttu ei kuitenkaan edistynyt mitenkään mutta lopulta saimme tilaisuuden puhua kahden. Tuo poika oli vl ja hän antoi minulle koko joukon vaatimuksia, jotka minun olisi pitänyt täyttää jotta olisimme voineet seurustella. Mm. meikit, korut, ehkäisy jne. olivat luonnollisesti kielletyllä listalla. Hän puhui " meikäläisistä" ja " teikäläisistä" ja minä teinityttönä säikähdin. Sanomattakin selvää ettei seurustelua tullut. Nykyisin tuo ihastukseni on varmasti jonkun suurperheen isä!

kirjoittelette kuinka vain ja ainoastaan Jeesus pelastaa ja miten Saatana ilmestyy milloin mihinkin missäkin valepuvussa? Mikä on se teidän uskontonne, joka on ainut ja oikea, eikä mitään muuta totuutta ole?



Nimim. Oikeasti vain utelias

Asiat eivät ole varmasti uskovaisten mielestä verrattavissa mutta ei kukaan jaksa kuunnella myöskään pitkiä saarnoja vaikkapa makrobioottisen ruokavalion eduista joka päivä. Minun mielestäni jokainen saa uskoa mihin tahtoo /syödä mitä mieli tekee mutta lähiympäristöä ei saisi näillä asioilla piinata!

Vierailija:

kirjoittelette kuinka vain ja ainoastaan Jeesus pelastaa ja miten Saatana ilmestyy milloin mihinkin missäkin valepuvussa? Mikä on se teidän uskontonne, joka on ainut ja oikea, eikä mitään muuta totuutta ole?

Nimim. Oikeasti vain utelias

että hurmaantuneena ei erota aitaa seipäiltä :)



Mutta 25 + vuotta uskossa olleena lupaan, että se tasaantuu siitä. Näin on käynyt aika tasaisesti kaikille.



On tietty noita lieveilmiöitä ja ahtaita yhteisöjä, mutta suurin osa vapaista suunnista on ihan jees.

monesti rajusti uskoontulleet menevät vähän liian pitkälle, eli osoittavat turhaa kiihkoa. Tämä on inhimmillistä (kuten aina vastavalmistuneet sairaanhoitajat summuut ovat niitä kaikista rasittavimpia, kun tietävät muka kaiken). Mutta aikaa myöten he löytävät sen keskitien.

Täällä on yksi, joka tajuaa sua.

Mä olen itse ns. tullut uskoon parikymppisenä. löysin aviopuolisoni cityseurakunnasta. Olen kiertänyt hellarit, vapikset ja kaikki nää uusimmat viritykset.

Päällimmäinen mielikuva: lakihenkisyys, henkinen pahoinvointi ja ajattelun kapeutuminen. Minulla onneton 70-lukulainen lapsuus + lakihenkinen seurakunta = mielisairaalakeikka (pitkä, I can tell.)



Onneksi olen mieheni kanssa samaa tahtia erkaantunut kaikesta herätyskristillisyydestä. Nykyisin olen ehkä lähinnä körtti ja mieheni ehkäpä agnostikko. Elämämme on jotain aivan muuta kuin se avioliiton alkuaika " palavana" uskovana pariskuntana.

Mikäli toinen meistä nyt jostain syystä palaisi fundamentalismiin, mihin tahansa sellaiseen, luultavasti erkaantuisimme toisistamme. Eroaisimmekin ehkä.

Olen luterilainen " fundis" uskova, ja toimin sekä omassa kotiseurakunnassani ja pyörin viidesläisissä piireissä muuten. Opetus on hyvää, mitään hörhöilyjä ei tarvitse sietää ja seurakunta ei tunkeudu väkisin liikaa elämäämme.

Se ei ole ihmisen valinta mihin joutuu eikä ihmisen päätettävissä. Jumala on se joka tekee valinnan. Eivät kaikki jotka sanovat Herra, Herra pelastu. Jumala on se joka valitsee ketkä kelpuutetaan taivaaseen.

Kaikilla ei ole edes kykyä tai mahdollisuutta valintaan.

Eikä voida puhua edes vapaasta valinnasta jossa ihmistä uhkaillaan kidutuksella jos et valitse valintaa nro:2.



En tiedä mikä seurakunta on aivopessyt sinut. Suosittelen Rainer Frimannin kirjaa " pakkolasku armoon" luettavaksi. Kirjassa hän ruotii seurakuntien mädännäisyyttä.



3:lle ja10:lle kiitos kirjoituksestasi.

Kun en kerran itsekään rukoile, en halua että kukaan muukaan rukoilee minun puolestani. En tietysti voi sille mitään jos mummoni niin tekee, mutta puolisoni tietää vakaumukseni ja saisi luvan kunnioittaa sitä myös rukouksissaan :o)



Luulisin että ero tulisi jos mieheni hurahtaisi johonkin uskontoon. Pidän kaikkia uskovaisia tekopyhinä, he kuvittelevat olevansa parempia kuin me ateistit. En sietäisi sellaista ihmistä kotonani.

Itselläni on kokemusta sekä normaalista luterilaisuudesta, sekä omasta kokemuksesta ja myös tuttavien kohdalla myös näistä ajattelun kieltävistä, konemaisista ja hihhuloivista uusseurakuntaliikkeista, joiden joukossa on mm. pappejä, jotka on EROTETTU luterilaisesta kirkosta sekoilujensa vuoksi. Pidän näitä vapaaseurakuntia, cityseurakuntia yms. erittäin vaarallisina yhteisöinä, ja aina on jokin peruste sille, miksi " johtoporras" ei ole voinut jatkaa työtään luterilaisessa kirkossa. Sitä kannattaa miettiä, kun innostuu hurmoshenkisyydestä ja " näistä kivoista ihmisistä" . Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. En usko, että Jumalan tarkoitus oli perustaa seurakuntia, joiden opit tuomitsevat ja halveksivat kaikkia muita, ja joiden tärkein pointti on rahankeruu ja sen esittäminen, että ihminen voi toimia Jumalana ja parantaa sairaita jossain kokouksessa, jossa pyörtyillään ja huudetaan hysteerisenä.



Itse olen syvästi uskossa, käyn ehtoollisella ja jumalanpalveluksissa ja osallistun jonkun verran muihinkin seurakunnan aktiviteetteihin, mutta periaatteessa mulle riitää se, että voin hiljentyä kirkossa, kuunnella Jumalan sanaa siellä ja lukea Raamattua kotona. Usko on henkilökohtainen asiani, eikä ole mun tehtävä yrittää pakottaa ketään ajattelemaan samoin kuin minä ja muutama ystäväni. Kuten kaikessa muussakin, odotan parisuhteeltani KUNNIOITUSTA uskoani kohtaan, eli se ei ole naureskelun ja halveksunnan asia, ja odotan myös, että mieheni kykenee keskustelemaan teologiasta yleisesti, eli tietynlaista sivistystä asian suhteen. Mitään muuta en kuitenkaan pyydä, eikä ole mun tehtävä saarnata ja käännyttää ketään. Mies ymmärtää, että kyseessä on mulle tärkeä asia, ja voimme puhua kristinuskosta vaikkapa historian valossa jne. ja se on ok.



Olen joskus myös tapaillut miestä, jonka mielestä kaikki uskoon liittyvä oli naurettavaa, hullua ja kamalaa, ja hän ei mm. tiennyt, mikä ero on juutalaisilla ja kristityillä. Kun selitin tämän pointin Messiaasta, ja kysyin, miten hän ei tiennyt, että juutalaiset eivät usko Jeesukseen olleen Messias, oli miehen vastaus: Miksi mun pitäis tietää jotain uskontoasioita, kun en usko. Joopajoo, musta kyse oli ihan yleissivistyksestä...

Suositteletko ja millainen se on?

Kyseessä blogi, jossa arvioidaan ev. lut kristillisyyttä. Ja hyviä ajatuksia.

Ihan " luterilaista" meininkiä, mutta millaista! Iloisia ihmisiä, hyvää musiikkia, kirkko viimeistä sijaa myöten täynnä, hiljaista rukousta, hyvää Sanan julistusta.

eikä siitä ole mitään haittaa ollut, me emme kinaa tästä asiasta, kumpikin saa käydä omissa uskonnollissa tilaisuuksissa jne. keskustelemma kyllä uskonnollista asioista ja näkemyksistä paljonkin. Mutta periaatteemme ja arvomme ovat samat, sehän on erittäin tärkeä asia..

Vierailija:

vaikka on esim lapsikasteen kannataja ja liberaali ajatusmaailmaltaan. Mikä olisi hyvä hengellinen koti hänelle joka kaipaa ylistystä, armoa, lämpöä, mutta ei niinkään lakia.

Lakia on ihan hyvä olla sen verran, että tietää kaipaavansa armoa, mutta rajansa on siinäkin ;) Liberaaliuskin pitää olla Jumalan antamissa rajoissa, jos haluaa uskovaisena pysyä.

Minä oon luterilainen vielä vähän aikaa, olin sen verran, että saatiin lapsille kaste. Vapaakirkossa tulee käytyä ja siellä oon kyllä ihan täysin hyväksytty. Tiedän et jossain seurakunnissa ei saa osallistua seurakunnan toimintaan jos ei ole jäsen, mutta meidän vapiksella ei ole rajoitteita. Toimintaan saa osallistua vaikkei uskos oliskaan. (toiminta=kerhot, raamattupiirit jne)

Oletti minun muuttuvan samanlaiseksi, alkoi rajoittamaan ihan mielettömästi jne. Siis ihan sellasta, että ei ois saanu naistenlehteä ostaa, ei edes kaunokirjallisuutta lukea, vain pyhää kirjaa. Ja muuta pomottamista. En jaksanut.

Mun mielestä se " tila" on ihan mielenhäiriöön verrattava. Voi olla tosi raskasta ja ahdistavaa, varsinkin jos se yrittää käännyttää ja saada sutkin uskomaan.



Olen itse uskovainen, hiljainen kuterilainen körtti. Hellaripiiritkin kantapään kautta kiertänyt, valitettavasti. Tiedän mistä puhun ja varoitan. Koita ehdottaa miehellesi masennuslääkitystä, ehkä se auttaa. (toi ei ollut vitsi)

Kaks eroa tulee mieleen.



a) Vapailla suunnilla kastetaan vain uskoontulleet.

b) Vapailla suunnilla pidetään kiinni Raamatun opetuksesta ja opetetaan sitä sellaisenaan kuin on. Luterilainen kirkko on pitkälti luopunut Raamatusta.