Minkä biisin sanat olet ymmärtänyt vasta paljon myöhemmin?
Siis olet kuullut kyseisen biisin vaikkapa tuhat kertaa. Tiedät sanat. Mutta sitten yhtäkkiä tajuntaasi iskee oikeasti ne sanat, että mitä siinä oikeasti sanotaan ja sanoma ns. menee perille. Aiemmin olit siis kuullut vain lauseita, eivätkä ne merkinneet mitään.
Saa olla myös sellainen tapaus, että et ole yksinkertaisesti tiennyt kyseistä sanaa aiemmin (ulkomaalainen biisi) ja vasta kun tiesit, mitä kyseinen sana tarkoittaa, ymmärsit biisin / säkeistön eri tavalla
Mikä on tämmöinen biisi sulle? Kerro sanoista osa ja kerro niistä tulkintasi.
Kommentit (67)
Simo Salmisen Pornolaulu. Ei sitä nai(i)vina ihmisinä heti tajua.
-winner-
Pienenä poikana Lissu sano että
hän on vähä niinku impi
Minä sanoin sille että kyllä se on
Takapuotilan Impiä kaunihimpi!
Suurena miehenä tajusin mä sen
että mulla oli aukkoja tiedoissa!
- Simo Salminen, "Suurena miehenä".
Youtuben kommenteista luin kerran Duran Duran The Reflexin kertovankin erektiosta. Ei ainakaan meillä päin sitä ollut kukaan hoksannut ennen eikä vielä tänäpäivänäkään!
Joka leviten maskarat kasvoillaan - - -
En tiennyt mikä on maskara ja mietin, mihin Neumann leviää.
Green Green Grass of Home
Vaikka vikassa säkeistössä selkeästi ilmenee jutun juoni, niin nuorempana niin kuin aloittaja hyvin ilmaisi, kuulin vain merkityksettömiä lauseita kun biisi jossain soi.
Jossain kohtaa biisin sanoma iski ihan yhtäkkiä tajuntaan. Sen jälkeen kuuntelin biisiä monta kertaa itkien. Nykyään yks mun lempikappaleista, vaikkakin surullinen ja haikea.
Frankie Goes To Hollywood - Relax
Lempparibiisini nuorempana, mutta ikää kun tuli lisää, niin vähän aukesi biisi enemmän.
Juicen 15. yö.
Tajusin mistä se kertoo vasta kun jossain haastattelussa puhuttiin plagiaateista tms. ja toimittaja kysyi Juicelta että miltä tuntuisi jos joku laulaisi tuota biisiä nimellä 16. yö johon Juice että "jos on noin pitkä putki päällä niin sen kun laulaa vaan".