Lue keskustelun säännöt.
Suurin osa suomalaisista ei kykene lainkaan poistumaan mukavuusalueeltaan. Tämän olen huomannut.
30.08.2025 |
Ei kyetä tai uskalleta tehdä asioita, jotka koetaan epämukaviksi tai ei kivoiksi. Tällöin jää tekemättä itsensä haastaminen, joka olisi kehittymisen kannalta tosi tärkeä juttu.
Kommentit (64)
41/64
|
30.08.2025 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi pitäisi kehittää itseään ja poistua mukavuusalueeltaan?"
Itsensä "päivittäminen" uusilla haasteilla on nuorille luontainen ominaisuus. Taipumus vähenee vanhetessa, kun jämähtää tietynlaisiin tapoihin ja arkeen. Kynnys uuden opiskeluun, uuteen työhön, uusiin ihmisiin tutustumiseen ja uuteen asuinpaikkaan nousee mitä enemmän ikää karttuu, näin yleisesti.
Se on vähän sama kun ihmisiä suositellaan liikkumaan säännöllisesti ja erityisesti ikääntyessä tekemään enemmän lihaskuntoharjoitteita.
Eli suomeksi sanottuna, elä vaan valitsemallasi tavalla, mutta tietyin elintavoin pysyt pidempään terveenä ja virkeänä.
Esimerkiksi omat vanhempani ovat monessa asiassa mentaalisesti jämähtäneitä (ovat 60+v) kun taas samanikäinen tätini on reippaasti auttamassa lastenlasten kanssa, tulee museoihin, teattereihin, ravintoloihin, matkoille ja varmaan kaikkia
Terveyteensä ei pysty määränsä enempää vaikuttaa. Oikeasti tosi vähän. Itsensä kehittäminen ei lisää terveyttä yhtään.
Mitä vi ttua?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää haastaa itseään ja kehittyä? Mitä lisäarvoa se tuo ihmiselle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs amerikkalainen tsemppipuhuja keksi 1990-luvulla "epämukavuusalueen" ja markkinoi sitä niin tehokkaasti, että kaukaisessa Suomessakin jotkut puhuvat ihan tosissaan siitä, että epämiellyttävien asioiden tekeminen olisi ihmiselle jotenkin hyväksi.
Mun mielestä epämukavuusalueessa on perää. Olen itse ollut syrjäänvetäytyvä jo lapsesta lähtien. Sellainen hiljainen hissukka joka kuitenkin menestynyt koulussa ja työelämässä melko hyvin. Tähän vielä päälle yli 20 vuotta kestänyt parisuhde, jonka vuoksi en saanut juurikaan liikkua kuin työpaikan/koulun/kodin väliä. Minnekään muualle ei saanut yksin mennä, koska se oli toiselta pois. Postilaatikolle menostakin piti ilmoittaa etukäteen.
Kun aloin lähestymään iältäni neljääkymppiä, tein päätöksen että nyt riittää. Aloin tietoisesti ottaa kontaktia muihin ihmisiin töissä ja muuallakin. Jos naapuri t
Lähtötilanteesi oli niin ahdas, että totta kai kaikki siellä kotikomeron ulkopuolella oli outoa ja oletettavasti vaati rohkeutta. Älä kuitenkaan yleistä, koska suuri osa ihmisistä ei ole poikkeuksellisen syrjäänvetäytyvää.
Vierailija kirjoitti:
Juuri mietin, että miten psyykkisesti heikkoja nykyajan ihmiset on. Ainakin siis Suomessa, muista maista en luonnollisesti osaa sanoa.
Kaikki on masentuneita ja ahdistuneita, niin aikuiset kuin lapset. Masentuneisuus on jo melkein muotia. Kaikilla on vähintäänkin jotain nepsypiirteitä, joiden kautta sitten selitellään huonoja käytöstapoja lapsilla, ja nyt jopa puhelimen käyttöön koulussa haetaan erityislupia lääkäristä.
Ollaanko me unohdettu se, ettei elämän kuulu olla aina vaan helppoa? Se ei ole realistista.
Rankkaa tulee tulevaisuudesta, jos ensimmäinen vastoinkäyminen hajottaa riekaleiksi. Ainakin minut opetettiin lapsena siihen, että jos on rankkaa niin se on hetkellistä, ja sitten elämä jatkuu. Tuo on kasvattanut paksun nahan, ja hallitsen tunteeni. En sysää tunteita piiloon, mutta en myöskään märehdi niitä. Lapsuuteni ei missään nimessä ollut mitenkään erityisen helppo, ennen kuin joku tulee sen minulle s
Ei ole yllättävää, kun ääliöliberaali yhteiskunta on nostanut yksilön tunteet kaiken keskiöön, niitä myös käytetään. Kun monista aikuisistakin on tullut kuin uudelleen pikkulapsia, jotka tarvitsevat tukea ikävien tunteiden kestämiseen ja valtiota kantamaan vastuuta, niin onko ihme, kun päiväkodeissa ja kouluissa on ongelmia?
Ja äiti kun pelkää kaikkea, lapsetkin oppii siihen. Kamalaa seurata vierestä, kun ei itse viitsi tehdä ongelmien eteen mitään, vaan haetaan ratkaisua ulkopuolelta. Yhtään hetkeä ei osata olla yksin, vaan heti kilautetaan lähimmälle tuttavalle, jota kuormitetaan ongelmilla. Se on raskasta, eikä jaksa enää antaa ohjeita tai neuvoja. Selviytyköön yksin sitten. Varsinkin, kun neuvot menee harakoille. Kyseessä voi olla huomionhakuinen narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osa kansasta tuntuu keskittyvän ongelmien osoitteluun ja kilpailuun siitä, kenellä menee surkeimmin ja kenellä on sitä kautta isoin oikeus valittaa. Maailman onnellisin kansa -titteli on suorastaan loukkaus. Suurinta sisua on nähtävissä silloin, kun etsitään vastapuolesta heikkoja kohtia ilkuttavaksi ja puolustetaan omaa oikeassa olemista tai oikeutta uhriutua.
Tämä on totta. Tämä vastakkainasettelu on ok jos keskustelijat ovat aikuisia ja jokseenkin älykkäitä. Yleisesti se ei onnistu, koska jos ei ole argumenttia mitä sanoa, niin aletaan haukkumaan, sheimaamaan, sitä toista keskustelijaa. Lopulta siinä tulee paljastaneeksi oman rajoittuneen ajattelun. Ego ei anna oppia ja muuttaa katsontakantoja, koska se tarkoittaisi väärässä olemista, niin ennemmin turvaudutaan näihin ja ihminen varmistaa ettei kehity, eikä se haittaa kunhan oma ego ei vain kärsi.
nk opittu avuttomuus. Liekö yhteiskunta koskaan valmis tukemaan niitä, jotka haluavat pysyä avuttomina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja äiti kun pelkää kaikkea, lapsetkin oppii siihen. Kamalaa seurata vierestä, kun ei itse viitsi tehdä ongelmien eteen mitään, vaan haetaan ratkaisua ulkopuolelta. Yhtään hetkeä ei osata olla yksin, vaan heti kilautetaan lähimmälle tuttavalle, jota kuormitetaan ongelmilla. Se on raskasta, eikä jaksa enää antaa ohjeita tai neuvoja. Selviytyköön yksin sitten. Varsinkin, kun neuvot menee harakoille. Kyseessä voi olla huomionhakuinen narsisti.
Jokainen joka syyttää omista ongelmistaan aina muita on jonkin sortin narsisti. Marttyyrius on selviytymiskeino hauraan minuuden ja huonon itsetunnon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää haastaa itseään ja kehittyä? Mitä lisäarvoa se tuo ihmiselle?
Sä opit ymmärtämään itseäsi ja omia tarpeitasi. Sä opit kuuntelemaan tunteitasi ja reflektoimaan niitä. Sä todennäköisesti opit itsesi ymmärtämisen kautta, myös ymmärtämään muita. Sun voi olla helpompi asettaa rajoja, jotka tukee sun omaa hyvinvointia. Sä opit asettamaan itsesi ensimmäiseksi ja huolehtimaan itsestäsi. Tällä tavoin sä todennäköisesti jaksat myös paremmin olla läsnä sun omasa elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin on, ei paljon näy johtoporrasta ja raharikasta vapaaehtoistyössä köyhäinavussa. Pysytellään vain kaviaarikylvyn suomalla mukavuusalueella.
Syyllistäminen ja paheksuminen ei ainakaan auta ihmisiä poistumaan mukavuusalueeltaan.
Lisäksi on tilanteita, joissa väkisin mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen voi kostautua pahasti. Loppuunpalaneen tai hoitamattomia traumoja oireilevan ihmisen pitää saada ensin itsensä kuntoon ja kasvattaa voimia pikku hiljaa toimimalla oman mukavuusalueensa rajoissa. Yleensäkin perusturvan tunteen pitää olla kunnossa, ennen kuin lähtee haastamaan ja kasvattamaan itseään. Kun voimavaroja on riittävästi ja itsetunto riittävän ehyt, niin silloin halu kokeilla jotain uutta herää usein ihan automaattisesti ilman patistelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää haastaa itseään ja kehittyä? Mitä lisäarvoa se tuo ihmiselle?
Sä opit ymmärtämään itseäsi ja omia tarpeitasi. Sä opit kuuntelemaan tunteitasi ja reflektoimaan niitä. Sä todennäköisesti opit itsesi ymmärtämisen kautta, myös ymmärtämään muita. Sun voi olla helpompi asettaa rajoja, jotka tukee sun omaa hyvinvointia. Sä opit asettamaan itsesi ensimmäiseksi ja huolehtimaan itsestäsi. Tällä tavoin sä todennäköisesti jaksat myös paremmin olla läsnä sun omasa elämässä.
Kas, noin voimakasta säsättelyä ei olekaan näkynyt aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa kansasta tuntuu keskittyvän ongelmien osoitteluun ja kilpailuun siitä, kenellä menee surkeimmin ja kenellä on sitä kautta isoin oikeus valittaa. Maailman onnellisin kansa -titteli on suorastaan loukkaus. Suurinta sisua on nähtävissä silloin, kun etsitään vastapuolesta heikkoja kohtia ilkuttavaksi ja puolustetaan omaa oikeassa olemista tai oikeutta uhriutua.
Tämä on totta. Tämä vastakkainasettelu on ok jos keskustelijat ovat aikuisia ja jokseenkin älykkäitä. Yleisesti se ei onnistu, koska jos ei ole argumenttia mitä sanoa, niin aletaan haukkumaan, sheimaamaan, sitä toista keskustelijaa. Lopulta siinä tulee paljastaneeksi oman rajoittuneen ajattelun. Ego ei anna oppia ja muuttaa katsontakantoja, koska se tarkoittaisi väärässä olemista, niin ennemmin turvaudutaan näihin ja ihminen varmistaa ettei kehity, eikä se haittaa kunhan oma ego ei vain kärsi.
Aikuisillakin on useita eri kehitysvaiheita, mutta moni meistä ei koskaan saavuta korkeimpia. Ihminen toistaa lähes pakonomaisesti tekojaan, kunnes on valmis katsomaan niiden tarjoamia oppeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää haastaa itseään ja kehittyä? Mitä lisäarvoa se tuo ihmiselle?
Oleellisinta on kääntää katse itseen. Kuka minä olen, ihan itsenäni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa kansasta tuntuu keskittyvän ongelmien osoitteluun ja kilpailuun siitä, kenellä menee surkeimmin ja kenellä on sitä kautta isoin oikeus valittaa. Maailman onnellisin kansa -titteli on suorastaan loukkaus. Suurinta sisua on nähtävissä silloin, kun etsitään vastapuolesta heikkoja kohtia ilkuttavaksi ja puolustetaan omaa oikeassa olemista tai oikeutta uhriutua.
Tämä on totta. Tämä vastakkainasettelu on ok jos keskustelijat ovat aikuisia ja jokseenkin älykkäitä. Yleisesti se ei onnistu, koska jos ei ole argumenttia mitä sanoa, niin aletaan haukkumaan, sheimaamaan, sitä toista keskustelijaa. Lopulta siinä tulee paljastaneeksi oman rajoittuneen ajattelun. Ego ei anna oppia ja muuttaa katsontakantoja, koska se tarkoittaisi väärässä olemista, niin ennemmin turvaudutaan näihin ja ihminen varmistaa ettei kehity, eikä se haittaa kunhan om
"Aikuisillakin on useita eri kehitysvaiheita, mutta moni meistä ei koskaan saavuta korkeimpia. Ihminen toistaa lähes pakonomaisesti tekojaan, kunnes on valmis katsomaan niiden tarjoamia oppeja."
Mitä nämä korkeimmat kehitysvaiheet ovat? Mikä on korkein? Mitä niiden konkreettiset esiintymismuodot ovat? Kuka päättää, kuka on missäkin vaiheessa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi vaihtaa esimerkiksi mukava heteroseksi epämukavaksi ja vastenmieliseksi homoseksiksi muka kehittymismielessä?
Aina vaan seksi mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää haastaa itseään ja kehittyä? Mitä lisäarvoa se tuo ihmiselle?
Sä opit ymmärtämään itseäsi ja omia tarpeitasi. Sä opit kuuntelemaan tunteitasi ja reflektoimaan niitä. Sä todennäköisesti opit itsesi ymmärtämisen kautta, myös ymmärtämään muita. Sun voi olla helpompi asettaa rajoja, jotka tukee sun omaa hyvinvointia. Sä opit asettamaan itsesi ensimmäiseksi ja huolehtimaan itsestäsi. Tällä tavoin sä todennäköisesti jaksat myös paremmin olla läsnä sun omasa elämässä.
Kyllä nämä osaa jo 47 vuotiaana 🤣🤣🤣
Miksi ihmeessä tekisin tahallani jotain itselleni epämukavaa? Elämä on lyhyt niin kannattaa tehdä sellaisia asioita mistä tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä tekisin tahallani jotain itselleni epämukavaa? Elämä on lyhyt niin kannattaa tehdä sellaisia asioita mistä tykkää.
Ikääntymisessä on se hyvä puoli, että omat rajat hahmottaa paremmin ja niistä uskaltaa pitää kiinni. Käsitys siitä, mikä itselle sopii ja mikä ei, on selkiytynyt ja sen mukaan haluaa myös toimia.
Nuorena menin ihan riittävästi mukavuusalueen ulkopuolelle, koska "nuorena pitää elää ja kokea" ja "ei pidä olla ennakkoluuloinen". Seurauksena sain aika monta kertaa henkisesti niin köniin, että niistä kerroista toipumiseen meni vuosikausia. Vieläkin joskus suren sitä, etten kuunnellut itseäni vaan menin nimenomaan sinne, jonne minun ei olisi pitänyt mennä. Varsinkin nuorille olisi mukavuusalueelta poistumisen sijaan tärkeämpää painottaa itsetuntemuksen tärkeyttä. Se kun vaikuttaa niin moneen asiaan elämässä.