Suurin osa suomalaisista ei kykene lainkaan poistumaan mukavuusalueeltaan. Tämän olen huomannut.

Vierailija kirjoitti:

Nuorille ja lapsille vanhemmat petaa valmiiksi kaikki ja jos vähänkään tarvitsee nähdä vaivaa niin traumatisoidutaan. 

Musta on jännä, että katse suunnataan usein ympäröivään yhteiskuntaan, miksi lapsi ei saa apua, miksi kaverit tai opettajat ei huomaa, ja muuta vastuun ulkoistamista. Entäpä perheen ja vanhempien vastuu? Nykyään on ihan älyttömän paljon ihan paskoja, välipitämättömiä vanhempia, jotka yrittää ulkoistaa kaiken päiväkodille tai koululle, sen sijaan että olisivat itse läsnä, välittäisi ja opettaisi pitkäjänteisesti miten yhteiskunnassa toimitaan ja miten pettymyksiä kestetään. Sit kun nää asiat hoidetaan kotona päin vittua, meillä kulkee tuolla kaduilla räjähdysherkkiä ihmisiä, joiden pettymyksensietokyky on nolla. Sit ihmetellään kun ne ei saa kavereita, eikä tule kenenkään kanssa toimeen. Haetaan penskalle joku diagnoosi ja syytetään ongelmia "neuroepätyypillisyydestä".

"Miksi pitäisi kehittää itseään ja poistua mukavuusalueeltaan?"

Itsensä "päivittäminen" uusilla haasteilla on nuorille luontainen ominaisuus. Taipumus vähenee vanhetessa, kun jämähtää tietynlaisiin tapoihin ja arkeen. Kynnys uuden opiskeluun, uuteen työhön, uusiin ihmisiin tutustumiseen ja uuteen asuinpaikkaan nousee mitä enemmän ikää karttuu, näin yleisesti.

Se on vähän sama kun ihmisiä suositellaan liikkumaan säännöllisesti ja erityisesti ikääntyessä tekemään enemmän lihaskuntoharjoitteita.

Eli suomeksi sanottuna, elä vaan valitsemallasi tavalla, mutta tietyin elintavoin pysyt pidempään terveenä ja virkeänä. 

Esimerkiksi omat vanhempani ovat monessa asiassa mentaalisesti jämähtäneitä (ovat 60+v) kun taas samanikäinen tätini on reippaasti auttamassa lastenlasten kanssa, tulee museoihin, teattereihin, ravintoloihin, matkoille ja varmaan kaikkialle minne ehdotetaan. Hänen kanssaan on myös mukava jutella, kun seuraa aikaa eikä selitä aina vaan 70-80-lukujen ihmisistä ja tapahtumista.

Suomalaiset on mestareita siinä, että he käskevät muita poistumaan omalta mukavuusalueeltaan, mutta eivät itse halua sieltä poistua. 

Vierailija kirjoitti:

Eräs amerikkalainen tsemppipuhuja keksi 1990-luvulla "epämukavuusalueen" ja markkinoi sitä niin tehokkaasti, että kaukaisessa Suomessakin jotkut puhuvat ihan tosissaan siitä, että epämiellyttävien asioiden tekeminen olisi ihmiselle jotenkin hyväksi. 

Suomessa puhutaan Amerikasta pöllityillä termeillä joita ei itsekään ymmärretä. 

Ok? Olet siis tavannut suurimman osan suomalaisista. Sinua tavatessaan jokainen ihminen on epämukavuusalueellaan.

Tämä on tärkein yksittäinen syy, miksi suomalaiset ovat lihavia. Ei haluta poistua mukavuusalueilta eli ts. halutaan olla ylipainoisia. 

Vierailija kirjoitti:

Mä aattelin poistua mukavuusalueeltani ja vaihtaa alaa, mut valitettavasti mua ei hyväksytä tuolle alalle töihin, tyrkitään vaan entiselle liian helpolle ja veltolle alalle. Aina ei onnistu vaikka kuinka yrittäs muutosta.

Kaikista ei ole kaikkeen. Ajattelu, harkitseminen ja yrittäminen voi myös epäonnistua. Kaikista suurin epämukavauusalue palstalaiasille on ylivoimaisesti itsensä ja omien puutteiden kohtaaminen. 

Vierailija kirjoitti:

"Miksi pitäisi kehittää itseään ja poistua mukavuusalueeltaan?"

Itsensä "päivittäminen" uusilla haasteilla on nuorille luontainen ominaisuus. Taipumus vähenee vanhetessa, kun jämähtää tietynlaisiin tapoihin ja arkeen. Kynnys uuden opiskeluun, uuteen työhön, uusiin ihmisiin tutustumiseen ja uuteen asuinpaikkaan nousee mitä enemmän ikää karttuu, näin yleisesti.

Se on vähän sama kun ihmisiä suositellaan liikkumaan säännöllisesti ja erityisesti ikääntyessä tekemään enemmän lihaskuntoharjoitteita.

Eli suomeksi sanottuna, elä vaan valitsemallasi tavalla, mutta tietyin elintavoin pysyt pidempään terveenä ja virkeänä. 

Esimerkiksi omat vanhempani ovat monessa asiassa mentaalisesti jämähtäneitä (ovat 60+v) kun taas samanikäinen tätini on reippaasti auttamassa lastenlasten kanssa, tulee museoihin, teattereihin, ravintoloihin, matkoille ja varmaan kaikkialle minne ehdotetaan. Hänen kanssaan on myös mukav

Terveyteensä ei pysty määränsä enempää vaikuttaa. Oikeasti tosi vähän. Itsensä kehittäminen ei lisää terveyttä yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sä muiden ihmisten epämukavuusalueet tiedät ja sen kuinka moni itsensä joutuu useinkin haastamaan? Joillekin se voi olla vaikka kauppaan, kouluun, työhön tai harrastukseen meneminen.

Elän tässä yhteiskunnassa. 

- eri

Ympäröivä yhteiskunta on nyt kolmasti pakottanut minut pois omasta yhteisöstäni. Ensin jouduin lähtemään kotiseudultani, jossa oli elänyt lapsuuteni ja pitkälle aikuisuuteen, sen jälkeen jäi rakas ammattini ja nyt kolmannen kerran taakse jää sekä koti, että ammatti. 

Valtio nimeltä Suomi on ohi.

Vierailija kirjoitti:

Eräs amerikkalainen tsemppipuhuja keksi 1990-luvulla "epämukavuusalueen" ja markkinoi sitä niin tehokkaasti, että kaukaisessa Suomessakin jotkut puhuvat ihan tosissaan siitä, että epämiellyttävien asioiden tekeminen olisi ihmiselle jotenkin hyväksi. 

Mun mielestä epämukavuusalueessa on perää. Olen itse ollut syrjäänvetäytyvä jo lapsesta lähtien. Sellainen hiljainen hissukka joka kuitenkin menestynyt koulussa ja työelämässä melko hyvin. Tähän vielä päälle yli 20 vuotta kestänyt parisuhde, jonka vuoksi en saanut juurikaan liikkua kuin työpaikan/koulun/kodin väliä. Minnekään muualle ei saanut yksin mennä, koska se oli toiselta pois. Postilaatikolle menostakin piti ilmoittaa etukäteen.

Kun aloin lähestymään iältäni neljääkymppiä, tein päätöksen että nyt riittää. Aloin tietoisesti ottaa kontaktia muihin ihmisiin töissä ja muuallakin. Jos naapuri tuli vastaan pihalla, keksin tikusta asiaa ja jäin jutulle.

Alkuun tämä tuntui kamalalta. Mitähän nuo ihmiset ajattelevat kun tulen juttelemaan, minä, tuntematon ihminen? Mistä minä oikein puhun, etten vaikuta typerältä tai hullulta?

Pikkuhiljaa sosiaaliset taitoni kehittyivät ja huomasin että jotkut jopa ilahtuvat kun tulen juttelemaan. Jatkoin aktiivista harjoittelua, kaupan kassalla sujuvasti vaihtui muutama ylimääräinen sana, remonttimiehelle tarjosin kahvit ja juteltiin yms pikkuhiljaa enemmän ja enemmän kontaktia.

Noin viisi vuotta myöhemmin, olen huomannut että juttelen ja lähestyn ihan tuntemattomiakin ihmisiä mielelläni. Monesti saadaan aikaan mielenkiintoisia keskusteluja ja on virkistävää kuulla erilaisia näkökulmia asioihin.

Voisin sanoa, että aktiivisella harjoittelulla entisestä epämukavuusalueestani on tullut mukavuusalue. Tänään menen kaverin kaverin juhliin, joissa en tunne kuin kaverin kaverin. Odotan innolla että pääsen seurustelemaan muiden kanssa!

M42

Juuri mietin, että miten psyykkisesti heikkoja nykyajan ihmiset on. Ainakin siis Suomessa, muista maista en luonnollisesti osaa sanoa.

Kaikki on masentuneita ja ahdistuneita, niin aikuiset kuin lapset. Masentuneisuus on jo melkein muotia. Kaikilla on vähintäänkin jotain nepsypiirteitä, joiden kautta sitten selitellään huonoja käytöstapoja lapsilla, ja nyt jopa puhelimen käyttöön koulussa haetaan erityislupia lääkäristä. 

Ollaanko me unohdettu se, ettei elämän kuulu olla aina vaan helppoa? Se ei ole realistista.

Rankkaa tulee tulevaisuudesta, jos ensimmäinen vastoinkäyminen hajottaa riekaleiksi. Ainakin minut opetettiin lapsena siihen, että jos on rankkaa niin se on hetkellistä, ja sitten elämä jatkuu. Tuo on kasvattanut paksun nahan, ja hallitsen tunteeni. En sysää tunteita piiloon, mutta en myöskään märehdi niitä. Lapsuuteni ei missään nimessä ollut mitenkään erityisen helppo, ennen kuin joku tulee sen minulle sanomaan. Minulle vain opetettiin kuinka pärjätään.

Omassa ikäryhmässäni monet ovat syöneet teinistä asti erilaisia mielialalääkkeitä, ja iso osa ei ole tehnyt päivääkään töitä. He väsyvät normaalista arjesta niin paljon, etteivät omien sanojensa mukaan jaksa mitään ylimääräistä. Olen 25v.

Tosi iso osa ikäisistäni myös sanoo "rasittuvansa toisten ongelmista"?. Eli jos vaikka kerrot jollekin toiselle omasta tilanteestasi, niin kuuntelija kuormittuu ja kokee sen raskaana.

Tuo on minulle täysin vieras asia, en ymmärrä miten voisin rasittua toisten ongelmista. Tykkään kuunnella ja olla tukena. Ei se minua rasita, kun eihän ne minun ongelmia ole? Minähän vaan kuuntelen ja annan myötätuntoa.

Ehkä sitten olen jotenkin kylmätunteinen, tai sitten nykyaikana ollaan vaan liian pehmoja.

Jep. Ja se näkyy aggressiivisena arvosteluna niitä kohtaan jotka uskaltavat. Selitellään, että minä kyllä en edes haluaisi muuta kuin lymyillä mukavasti täällä neljän seinän sisällä. Ihan tyhmä tuokin, kun luulee jotakin olevansa ja tekee asioita jopa julkisesti.

Siellähän lymyilevät kammioissaan kiukuttelemassa nettiin, kunhan eivät yritä selittää olevansa onnellisia niin. Tai selitä millekään nuorelle, että sellainen on ihan kivaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Nuorille ja lapsille vanhemmat petaa valmiiksi kaikki ja jos vähänkään tarvitsee nähdä vaivaa niin traumatisoidutaan. 

Se traumatisoituminen on edessä kun vanhemmat eivät enää osallistu. Valinta on tietysti vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Sisäänpäin kääntynyt kansa kokee ahdistavaksi jo pelkän juhliin osallistumisen, koska siihen liittyisi sosiaalista kanssakäymistä.  Tuloksena helposti tuppisuiden kokoontumisajot vaivaantuneessa hiljaisuudessa, jossa harva uskaltaa poistua mukavuusalueeltaan ja avata suunsa.

Tarvittaisiin ylläpitäjiä keskusteluihin. Ongelma on kyllä se että ylläpitäjiin ripustaudutaan eikä käytetä heitä apuna kehittymiselle.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tärkein yksittäinen syy, miksi suomalaiset ovat lihavia. Ei haluta poistua mukavuusalueilta eli ts. halutaan olla ylipainoisia. 

Ozempic-ilmiö kertoo siitä, että ei haluta olla lihavia vaan halutaan että se laihtuminen tapahtuu ilman, että itse tarvitsee tehdä mitään.

Suomalaisista on tullut pelkkiä narsisteja. Seistään piiska kourassa vaatimassa paljon tekemättä itse mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorille ja lapsille vanhemmat petaa valmiiksi kaikki ja jos vähänkään tarvitsee nähdä vaivaa niin traumatisoidutaan. 

Musta on jännä, että katse suunnataan usein ympäröivään yhteiskuntaan, miksi lapsi ei saa apua, miksi kaverit tai opettajat ei huomaa, ja muuta vastuun ulkoistamista. Entäpä perheen ja vanhempien vastuu? Nykyään on ihan älyttömän paljon ihan paskoja, välipitämättömiä vanhempia, jotka yrittää ulkoistaa kaiken päiväkodille tai koululle, sen sijaan että olisivat itse läsnä, välittäisi ja opettaisi pitkäjänteisesti miten yhteiskunnassa toimitaan ja miten pettymyksiä kestetään. Sit kun nää asiat hoidetaan kotona päin vittua, meillä kulkee tuolla kaduilla räjähdysherkkiä ihmisiä, joiden pettymyksensietokyky on nolla. Sit ihmetellään kun ne ei saa kavereita, eikä tule kenenkään kanssa toimeen. Haetaan penskalle joku diagnoosi ja syytetään

Olen täysin samaa mieltä.

Moni mielestään ekstrovertti on todellisuudessa kaikkea muuta joutuessaan tilanteeseen, jossa pitäisi oikeasti olla sosiaalinen vieraassa ympäristössä.  Monen tällaisen mukavuusalue on vanhojen vitsien jauhaminen tutussa porukassa, mahdollisesti vielä alkoholin voimalla. 

Jos pitäisikin toimia vieraassa porukassa selvin päin, tuleekin monelle tenkkapoo.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Miksi pitäisi kehittää itseään ja poistua mukavuusalueeltaan?"

Itsensä "päivittäminen" uusilla haasteilla on nuorille luontainen ominaisuus. Taipumus vähenee vanhetessa, kun jämähtää tietynlaisiin tapoihin ja arkeen. Kynnys uuden opiskeluun, uuteen työhön, uusiin ihmisiin tutustumiseen ja uuteen asuinpaikkaan nousee mitä enemmän ikää karttuu, näin yleisesti.

Se on vähän sama kun ihmisiä suositellaan liikkumaan säännöllisesti ja erityisesti ikääntyessä tekemään enemmän lihaskuntoharjoitteita.

Eli suomeksi sanottuna, elä vaan valitsemallasi tavalla, mutta tietyin elintavoin pysyt pidempään terveenä ja virkeänä. 

Esimerkiksi omat vanhempani ovat monessa asiassa mentaalisesti jämähtäneitä (ovat 60+v) kun taas samanikäinen tätini on reippaasti auttamassa lastenlasten kanssa, tulee museoihin, teattereihin, ravintoloihin, matkoille ja varmaan kaikkia

Terveyteensä ei pysty määränsä enempää vaikuttaa. Oikeasti tosi vähän. Itsensä kehittäminen ei lisää terveyttä yhtään.

 

Just, eli voi ottaa asenteen ettet voi tehdä mitään! 🤷

Vierailija kirjoitti:

Moni mielestään ekstrovertti on todellisuudessa kaikkea muuta joutuessaan tilanteeseen, jossa pitäisi oikeasti olla sosiaalinen vieraassa ympäristössä.  Monen tällaisen mukavuusalue on vanhojen vitsien jauhaminen tutussa porukassa, mahdollisesti vielä alkoholin voimalla. 

Jos pitäisikin toimia vieraassa porukassa selvin päin, tuleekin monelle tenkkapoo.. 

Kyllä, mutta ei kehdata myöntää että tilanne pelottaa. Sen sijaan selitellään, että minähän en tuollaiseen pönöttelyyn lähde. Helposti voisin, mutta en halua. Siinä mielessä nuoriso on fiksumpaa, kun osaavat sanoittaa asioita oikeammin. Toki kääntöpuolena on ahdistukseen ja masennukseen vetoaminen silloinkin, kun tilanne on vain "normaalin" epämukava.

Mukavuusalueelta poistumista ei arvosteta Suomessa mitenkään.

Esim. ulkomailla asuminen, ulkomaalainen tutkinto tai ulkomailta hankittu työkokemus ei kelpaa Suomessa, jos on täysin suomalainen. Tämähän on ihan tutkittu juttu.