Haluaisin aloittaa kaiken alusta mutta en tiedä miten
Elämäni on siinä pisteessä että en tiedä mitä teen. Olen siis 25v mies joka on töistä lomautettuna ja ei löydä uutta. Minulla on myös "iso" autolaina jota pikku hiljaa maksan. Asun tällä hetkellä isäni luona koska minulla ei ole varaa vuokraan lomautukseni ja autolainani takia eikä kela anna tukea. Olen pitkää miettinyt että lainan maksettuani pois niin muutan omaan asuntooni vuokralle asap mutta työpaikan lomautus hidastaa asiaa aika paljon. Toki olen liitossa että sieltä kyllä saan hieman rahaa. Uuden työpaikan löytäminen on ollut lähivuosina todella hankalaa joko on liian isot vaatimukset tai otetaan liian vähäksi aikaan töihin. Olen siis prosessityöntekiä eli ei mitää hurjan hienoa työtä mutta tavallaan pidän siitä. Kävin IT alan koulutuksen mutta siitä on liian pitkä aika että saisin sillä alalta mitään töitä kun en muutenkaan muista mitä tuli opittua siltä. Elämä muutenkin tuntuu kuin levy on jäänyt pyörimään. Mikään päivä ei tunnu erillaiselta. Kaverit ja perhe kohtelee minua välillä kuin ilmaa tuntuu yksinäiseltä olla niiden seurassa. Itselläni ei ole oikeen mitään intohimoa mihinkään paitsi ehkä video pelien pelaaminen jos se lasketaan mutta muuten ei ole oikeen mitään. Tuntuu jotenki niin luuserimaiselta kun asuu viellä vanhemman nurkilla, työt kusee päälle ja kaverit on mitä on. Olen joskus ajatellut et hitsi jos pääsis tästä kaikesta irti ja poistuis niin että ei jäis jälkeä. Jättää kaikki taakse. Aloittaa uusi elämä jossai muualla mutta en tiedä miten. Ehkä nyt kun kirjoitan tätä tunteet ovat hyvin korkealla mutta elämään pitäisi saada muutos. Mitä mun pitäisi tehdä? Odottaa maltilla että autolaina on maksettu ja muuttaa muualle? Muuttaa toiseen kaupunkiin? Löytää uusi työpaikka? Opiskellaa uutta alaa? Kaikki neuvot otetaan vastaan.
kiitos