Suositukset stressaavat ja syövät ilon lapsiperheitä
Olen käynyt vauvan kanssa ahkerasti eri vauvatapahtumissa ja törmään jatkuvasti samaan keskustelunavaukseen: suositukset aiheuttavat ahdistusta ja pahaa mieltä. 6kk ryhmäneuvolassakin terveydenhoitajat yrittivät korostaa, että suosituksiin kannattaa suhtautua lähinnä arkea helpottavina ohjenuorina, mikäli kohtaa arjessa haasteita. Osa suosituksista liittyy tietysti turvallisuuteen ja niissäkin maalaisjärjen ja oman harkinnan käyttö on ihan ok. Ovathan vauvat keskenään hyvin erilaisia ja jokaisella on eri ikäisenä oma osaamistasonsa ja tapansa toimia ja nämä on ihan sallittua huomioida pohtiessaan sitä miten suosituksia soveltaa omassa elämässään. Ongelma on lähinnä someryhmissä missä suosituksista puhutaan siihen tyyliin, että olisi vain yksi oikea tapa toimia ja kaikki muut tavat asettavat vauvan vakavasti vaaraan. Eräs sukulaisisä avautui siitä miten kaikenlainen pelonlietsonta syö hänellä ilon asioista. Tiedän, että kyseessä on lapsensa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista syvästi välittävä osallistuva ja rakastava isä, eli siitäkään ei ole kyse.
Miksi äidit eivät voisi keskittyä lähinnä tukemaan toisiaan? Edes virallisista tahoista ei tule niin tuomitsevaa ja jyrkkää tulkintaa suosituksista kuin muilta äideiltä.
Kommentit (73)
Kyllä siellä somessakin ollessa voi sanoa suoraan, että olen eri mieltä. Tai sitten ei mene sinne jossa on täynnä jotain nipottajia. Kyllä siinä on itse vastuussa siitä mitä stressiä ottaa. Ei omaa vanhemmuutta voi perustaa jonkun someryhmän randomien ihmisten mielipiteisiin. Se on kuin peräreikä, jokaisella omansa, myös mielipide on jokaisella omansa.
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko niissä tapahtumissa ja somessa edes pylriä, kun kokoaa vain kerralla riittävästi hyviä neuvoja ammattilaiselta ja erikseen siihen, mitä eteen tulee? Neuvojia riittää ja eri perheissä on aina ollut oma elämäntyylinsä.
Käyn tapahtumissa, sillä vauvani viihtyy muiden vauvojen seurassa ja pääasiassa niissä jutellaan ihan muista asioista. Kuitenkin tuntuu, että lähes joku kerta joku avautuu siitä miten suositukset aiheuttavat stressiä ja harmaita hiuksia. Mielestäni se on hyvin sääli. Äidit saisivat tukea toisiaan enemmän tuomitsemisen sijasta.

Tämä siis ap.
Eipä ole käynyt mielessä, että noudattaisin orjallisesti jotain someryhmien ohjeita ja vielä vähemmän välittäisin niiden nillityksistä. Pakkoko sinne on kertoa miten itse toimii?
Vähän selkärankaa nyt ihmiset!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko niissä tapahtumissa ja somessa edes pylriä, kun kokoaa vain kerralla riittävästi hyviä neuvoja ammattilaiselta ja erikseen siihen, mitä eteen tulee? Neuvojia riittää ja eri perheissä on aina ollut oma elämäntyylinsä.
Käyn tapahtumissa, sillä vauvani viihtyy muiden vauvojen seurassa ja pääasiassa niissä jutellaan ihan muista asioista. Kuitenkin tuntuu, että lähes joku kerta joku avautuu siitä miten suositukset aiheuttavat stressiä ja harmaita hiuksia. Mielestäni se on hyvin sääli. Äidit saisivat tukea toisiaan enemmän tuomitsemisen sijasta.
Ne suosituksetko ovat se ongelma? Vai ne muiden mielipiteet?
Ajatelkaa mikä epäonni jos lapsen isovanhempi on ammatiltaan terveydenhoitaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko niissä tapahtumissa ja somessa edes pylriä, kun kokoaa vain kerralla riittävästi hyviä neuvoja ammattilaiselta ja erikseen siihen, mitä eteen tulee? Neuvojia riittää ja eri perheissä on aina ollut oma elämäntyylinsä.
Käyn tapahtumissa, sillä vauvani viihtyy muiden vauvojen seurassa ja pääasiassa niissä jutellaan ihan muista asioista. Kuitenkin tuntuu, että lähes joku kerta joku avautuu siitä miten suositukset aiheuttavat stressiä ja harmaita hiuksia. Mielestäni se on hyvin sääli. Äidit saisivat tukea toisiaan enemmän tuomitsemisen sijasta.
Ne suosituksetko ovat se ongelma? Vai ne muiden mielipiteet?
Luetunymmärtäminen? Ongelma ovat muut tuomitsevat vanhemmat, erityisesti muut äidit jotka tulkitsevat suosituksia sanasta sanaan ja tuomitsevat muut äidit ketkä eivät tee niin. Jos nykysuositusten mukaan vauvalla ei saisi olla sängyssä mitään irrallista ja jonkun vauvalla on unilelu ja reaktio on suurin piirtein se, että olet huono äiti kuka tarkoituksella asettaa vauvansa vaaraan niin eihän siitä hyvä mieli tule! Ei tarvitse olla edes somessa. Kyllähän tuollaista voi kuulla ihan päin naamaakin. ap
Ovatkohan ensi kertaa äitejä ja ovat nyt neuvomassa muita? Tulee vaan mieleen, että ensikertaa äidiksi tullut saattaa orjallisesti tukeutua suosituksiin, kun aiempaa kokemusta vauvan kanssa olemisesta ei ole.
Suosituksille on toki paikkansa, mutta henkilökohtainen mielipiteeni on se, että vanhempi tulee lapsensa parhaiten. Äidinvaisto ja intuitio on yllättävän hyvä kertomaan, mikä on "oikein" omalle lapsille.
Mistä suosituksista nyt muuten puhutaan? Syöminen ja ruoksvalio, päiväunet vai mistä?
Aina on ollut suosituksia ja toisia tuomitsevia ihmisiä, jälkimmäisten jutut voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ilman sen kummempaa reagointia. Jos joku saa moitteet siitä, ettei noudata jotain uusinta suositusta, toinen voi saada moitteet siitä että on kamala nipo joka suorittaa kaiken oppikirjan mukaan
Somet kannattaa jättää vähemmälle, siellä ihmisillä on aina kamala tarve päteä ja puolustaa omaa kantaansa, keskustelu on usein ihan hyödytöntä riitelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko niissä tapahtumissa ja somessa edes pylriä, kun kokoaa vain kerralla riittävästi hyviä neuvoja ammattilaiselta ja erikseen siihen, mitä eteen tulee? Neuvojia riittää ja eri perheissä on aina ollut oma elämäntyylinsä.
Käyn tapahtumissa, sillä vauvani viihtyy muiden vauvojen seurassa ja pääasiassa niissä jutellaan ihan muista asioista. Kuitenkin tuntuu, että lähes joku kerta joku avautuu siitä miten suositukset aiheuttavat stressiä ja harmaita hiuksia. Mielestäni se on hyvin sääli. Äidit saisivat tukea toisiaan enemmän tuomitsemisen sijasta.
Ne suosituksetko ovat se ongelma? Vai ne muiden mielipiteet?
Luetunymmärtäminen? Ongelma ovat muut tuomitsevat vanhemmat, erityisesti muut äidit jotka tulkitsevat suosituksia sanasta
"Kuitenkin tuntuu, että lähes joku kerta joku avautuu siitä miten suositukset aiheuttavat stressiä ja harmaita hiuksia."
Tässähän selkeästi kerrotaan niiden suositusten olevan se ongelma.
Mulla on kolme pientä lasta ja omakohtaisen kokemuksen neuvoni uusille vanhemmille on seuraava.
Pysy poissa kaikenmaailman mammaryhmistä, sormiruokailuryhmistä, taaperoryhmistä ym vastaavista. Ne ovat täynnä valitusta, kettuilua, vääriä neuvoja ja turhaa pätemistä. Siellä ei ole olemassakaan niin pientä asiaa, mistä joku ei osoittaisi sinua sormella ja sanoisi että "teet tämän väärin".
Sinä olet lapsen vanhempi ja teet asiat omalla tavallasi, eikä siihen ole muilla viisasteltavaa, sanon minä.
M42

Tämä on hyvä neuvo!!
Itse ajattelen niin, että nykyaikaisetkin suositukset korvataan tulevaisuudessa uusilla, vanhoja kauhistellaan ja vauvat voivat tulevaisuudessa yhtä hyvin kuin nykyäänkin. Varmaan ainoa suositus mikä on merkitsevästi vähentänyt kuolleisuutta on suositus nukuttaa selällään. Kaikki muu on sovellettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko niissä tapahtumissa ja somessa edes pylriä, kun kokoaa vain kerralla riittävästi hyviä neuvoja ammattilaiselta ja erikseen siihen, mitä eteen tulee? Neuvojia riittää ja eri perheissä on aina ollut oma elämäntyylinsä.
Käyn tapahtumissa, sillä vauvani viihtyy muiden vauvojen seurassa ja pääasiassa niissä jutellaan ihan muista asioista. Kuitenkin tuntuu, että lähes joku kerta joku avautuu siitä miten suositukset aiheuttavat stressiä ja harmaita hiuksia. Mielestäni se on hyvin sääli. Äidit saisivat tukea toisiaan enemmän tuomitsemisen sijasta.
Ne suosituksetko ovat se ongelma? Vai ne muiden mielipiteet?
Luetunymmärtäminen? Ongelma ovat muut tuomitsevat vanhemmat, erityisesti muut äidit jotka tulkitsevat suosituksia sanasta
No et kerro kellekään mitään! Pysyt kaukana noista nillittäjistä.ä, etsit parempaa seuraa. Tarpeen mukaan valehtelet neuvolassa, ei siellä ole tarkoitus totta puhua. Sanot sen, mitä haluavat kuulla. Meidän kaikki lapset nukkuivat perhepedissä, että saatiin itse nukuttua. Ts. vauvan sängyssä todellakin oli jotain ylimääräistä. Neuvolassa valehtelin, että vauva nukkuu omassa häkkisängyssään. Kaikki kolme lastani elävät.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siellä somessakin ollessa voi sanoa suoraan, että olen eri mieltä. Tai sitten ei mene sinne jossa on täynnä jotain nipottajia. Kyllä siinä on itse vastuussa siitä mitä stressiä ottaa. Ei omaa vanhemmuutta voi perustaa jonkun someryhmän randomien ihmisten mielipiteisiin. Se on kuin peräreikä, jokaisella omansa, myös mielipide on jokaisella omansa.
Mikä reikä??
Meillä oli neuvola-aikana *joka kerralla* eri täti. Siis kuusi vuotta, aina uusi naama.
Suositukset vaihtelivat samalla lailla, ja niin ikään suhtautuminen niihin.
Aijaa? Olen ollut äiti 14 vuoden ajan, eikä minulla ole mitään hajua mistään suosituksista. Varmasti ottaisin niistä selvää, jos olisi epävarmuutta jossain asiassa enkä yhtään tietäisi, kuinka lapsen kanssa pitäisi toimia. Vielä ei ole ollut tarvetta selvittää, ja ihan hyvin on mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kolme pientä lasta ja omakohtaisen kokemuksen neuvoni uusille vanhemmille on seuraava.
Pysy poissa kaikenmaailman mammaryhmistä, sormiruokailuryhmistä, taaperoryhmistä ym vastaavista. Ne ovat täynnä valitusta, kettuilua, vääriä neuvoja ja turhaa pätemistä. Siellä ei ole olemassakaan niin pientä asiaa, mistä joku ei osoittaisi sinua sormella ja sanoisi että "teet tämän väärin".
Sinä olet lapsen vanhempi ja teet asiat omalla tavallasi, eikä siihen ole muilla viisasteltavaa, sanon minä.
M42
Samaa mieltä. Mulla -98 ja 07 lapset. Mihinkään someen tai ryhmään en ole osallistunut. Terveydenhoitaja ei oo ollu moksiskaan ku oon potulle opettanu 3 kkn ikäisestä ja rintamaidolla melkein vuoden ikäiseksi. Syötin siinä sivussa muutakin ja vatsavaivoja tai muutakaan ongelmaa ei ollu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko niissä tapahtumissa ja somessa edes pylriä, kun kokoaa vain kerralla riittävästi hyviä neuvoja ammattilaiselta ja erikseen siihen, mitä eteen tulee? Neuvojia riittää ja eri perheissä on aina ollut oma elämäntyylinsä.
Käyn tapahtumissa, sillä vauvani viihtyy muiden vauvojen seurassa ja pääasiassa niissä jutellaan ihan muista asioista. Kuitenkin tuntuu, että lähes joku kerta joku avautuu siitä miten suositukset aiheuttavat stressiä ja harmaita hiuksia. Mielestäni se on hyvin sääli. Äidit saisivat tukea toisiaan enemmän tuomitsemisen sijasta.
Ne suosituksetko ovat se ongelma? Vai ne muiden mielipiteet?
Luetunymmärtäminen? Ongelma ovat muut tuomitsevat vanhemmat, erityisesti muut äidit jotka tulkitsevat suosituksia sanasta
Tyhmiä ihmisiä on joka puolella. Opettele suodattamaan niiden juttuja, koska eivät aina edes ymmärrä faktoja, eri mielipidettä, puhumattakaan kyvystä muuttaa omaa käytöstään.