Huonosti käyttäytyvät ihmiset metrossa
Tuntuuko kenestäkään muusta, että pääkaupunkiseudun metrossa ihmiset käyttäytyvät nykyään huonommin? Moni istuu jalat ristissä kulmittain, niin että neljän hengen paikalle ei mahdu ketään muuta. Lisäksi todella moni pitää jalkaa vastakkaisen penkin reunalla. Inhottavaa edes istua metrossa, ties mitä likoja niillä penkeillä on.
Ymmärrän kyllä, ettei ehkä ole mukava istua tuntemattomien vieressä. Kuitenkin jos tulee metroon, voi olettaa, että siellä matkustaa muitakin ja muutkin haluavat istua.
Ja jos on tyhjiä neljän hengen paikkoja, tietysti minäkin sellaiseen menen, mutta istun niin, että siihen mahtuu istumaan kolme muutakin, jos metro alkaa täyttyä.
Kuitenkin HSL-liput ovat aika hintavia, että sen maksettuani mieluusti istun, jos tilaa vain on.
Tietysti voisin myös ostaa auton, mutta olen sen verran huono kuski, että en mielelläni lähde Helsingin liikenteeseen olemaan tientukkona.
Ärsyttääkö ketään muuta tällainen vai valitanko turhasta?
Kommentit (36)
Jokseenkin näin, juu. Suomessa on tapakulttuuri julkisissa muutenkin aivan karmea. Eron huomaa selvästi kun tulee vaikkapa Espanjasta takaisin Suomeen. Siellä annetaan täpötäydissä junissakin paikkoja niitä enemmän tarvitseville ja muutenkin ollaan siivosti.
Suomessa viidakon meininki alkaa jo heti lentokenttäjunassa tai viimeistään Tikkurilan asemalla. Hyi saakeli.
Mielenterveyspalveluiden leikkaamisen kyllä huomaa. Vähän aikaa sitten joku aikuinen mies huusi itkevälle taaperolle metrossa matkien tämän huutoa ja raivoten tästä.
Vierailija kirjoitti:

Miten te muut toimitte? Puuttuiko kukaan asiaan vai katselitteko vain ikkunasta ulos?
Koko Suomi on suurilta osin erittäin huonosti käyttäytyviä aikuisia, nuoria ja lapsia, enää ei pidetä arvoina hyvää käytöstä ja kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspalveluiden leikkaamisen kyllä huomaa. Vähän aikaa sitten joku aikuinen mies huusi itkevälle taaperolle metrossa matkien tämän huutoa ja raivoten tästä.
Oisit tungennut tutin sen suuhun ja sanonut että hys nyt vaavi:D
Vierailija kirjoitti:
Ei metro ole tehty kunnollisille ihmisille
Itse asiassa on, mutta suurinosa ihmisistä pilaa sen käytöksellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspalveluiden leikkaamisen kyllä huomaa. Vähän aikaa sitten joku aikuinen mies huusi itkevälle taaperolle metrossa matkien tämän huutoa ja raivoten tästä.
Miten te muut toimitte? Puuttuiko kukaan asiaan vai katselitteko vain ikkunasta ulos?
Menisitkö itse väliin, jos joku vaikuttaa selvästi raivohullulta?
Joo mutta kyllä ne väistää. Kailottajille ei voi mitään, maailma on muuttunut siinä suhteessa, joten kannattaa olla omat kuulokkeet.
Metro on aivan vihoviimeinen kulkuväline. Suljetussa putkessa ties minkä itähelsinkiläisten seassa syvällä pimeässä maan ja meren alla juu ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspalveluiden leikkaamisen kyllä huomaa. Vähän aikaa sitten joku aikuinen mies huusi itkevälle taaperolle metrossa matkien tämän huutoa ja raivoten tästä.
Itkevän taaperon kanssa ei tulla julkisiin. Pisteet miehelle, joka uskalsi tulla väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspalveluiden leikkaamisen kyllä huomaa. Vähän aikaa sitten joku aikuinen mies huusi itkevälle taaperolle metrossa matkien tämän huutoa ja raivoten tästä.
Miten te muut toimitte? Puuttuiko kukaan asiaan vai katselitteko vain ikkunasta ulos?
Menisitkö itse väliin, jos joku vaikuttaa selvästi raivohullulta?
Aina voi soittaa vartijan paikalle jos joku raivoaa eikä itse uskalla sanoa että lopeta, teet itsestäsi idiootin.

Pysy sinä vaan kotonasi.
Helsingin metro taitaa olla maailman ainoa lajissaan, joka on penkkiratkaisusta päätelleen suunniteltu nimenomaan sikailijoita ajatellen. Muualla on pehmoiset penkit. Helsingissä ajatuksena on selvästi ollut ettei ne olisi helppo siivota paskasta, kurasta ja oksennusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspalveluiden leikkaamisen kyllä huomaa. Vähän aikaa sitten joku aikuinen mies huusi itkevälle taaperolle metrossa matkien tämän huutoa ja raivoten tästä.
Miten te muut toimitte? Puuttuiko kukaan asiaan vai katselitteko vain ikkunasta ulos?
Menisitkö itse väliin, jos joku vaikuttaa selvästi raivohullulta?
Aina voi soittaa vartijan paikalle jos joku raivoaa eikä itse uskalla sanoa että lopeta, teet itsestäsi idiootin.
Joo, nyt olikin kyse väliin menemisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei metro ole tehty kunnollisille ihmisille
Itse asiassa on, mutta suurinosa ihmisistä pilaa sen käytöksellään.
Tämän voi ymmärtää niinkin että evoluutio on jo saavuttanut huippunsa ja alamäki on alkanut. Ajatelkaapa vaikka missä olemme vuonna 2045 ja sitä, no vaikka sitä eri sukupuolten määrää. Mmmm, vai onko sieltä tulossa joku uusi oksanhaara? Tarvetta olisi...Homo XXX?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspalveluiden leikkaamisen kyllä huomaa. Vähän aikaa sitten joku aikuinen mies huusi itkevälle taaperolle metrossa matkien tämän huutoa ja raivoten tästä.
Miten te muut toimitte? Puuttuiko kukaan asiaan vai katselitteko vain ikkunasta ulos?
Menisitkö itse väliin, jos joku vaikuttaa selvästi raivohullulta?
Aina voi soittaa vartijan paikalle jos joku raivoaa eikä itse uskalla sanoa että lopeta, teet itsestäsi idiootin.
Sinä teet itsestäsi idiootin ja internet sankarin puhumalla asioista, joissa et ollut itse paikalla näkemässä.
Vierailija kirjoitti:
Metro on aivan vihoviimeinen kulkuväline. Suljetussa putkessa ties minkä itähelsinkiläisten seassa syvällä pimeässä maan ja meren alla juu ei kiitos.
Metrohan on erinomainen tapa liikkua. Pääsee pitkiä matkoja nopeasti eikä koskaan juutu ruuhkiin.
Enenevässä määrin tuntuu olevan ihmisiä, joille on vaikeaa ottaa toiset huomioon. Kaikenikäisissä ja sukupuolissa löytyy näitä joiden pitää tunkea kulkuvälineeseen ennen kuin jengi on päässyt ulos. Tungetaan toisen ohi röyhkeästi. Kailotetaan omia puheluja ja videoita ilman kuulokkeita.