Meillä käy kodinhoitaja kaksi kertaa viikossa...
On kaksosvauvat ja yhteensä viisi lasta. Ootteko muut saaneet kaupungilta kodinhoitajaa? Mun mies tekee matkatyötä, joten olen viikot lasten kanssa yksin.
Kommentit (39)
kun ap " käy asioilla" niin tädit tulevat siivoamaan ja kakaroita leikityttämään.
esim. itse olen yh, ja poika oli 1v2kk, kun kaaduin ja polvilumpioni lähti paikoiltaan, jouduin sairaalaan ja jalka leikattiin pakettiin. jouduin liikkumaan keppien kanssa, lapsi kainalossa kipulääketokkurassa. kaiken huipuksi, sairastuin samaan aikaan johonkin virukseen, jonka seurauksena sain lisäksi keukokuumeen. kaaduin petipotilaaksi, en kertakaikkiaan kyennyt olemaan tolkuissani.. mutta----PAKKO, koska en saanut kodinhoitajaa apuun.
ikinä en unohda sitä helvetinmoista tuskaa, jota ne muutamat viikot olivat.
mutta kiva, että ap:n kaltaiset saavat apua, pitäähän heitä tukea lapsenteossaan ja niistä sitten huolehtia!
Monet perheet jopa helsingissä saavat kodinhoitoapua ja syystäkin.
Aina vingutaan että lapsiperheitä pitää auttaa ja tukea, mutta kun se apu ja tuki ei tule itselle, niin sitten nämä idiootit huutaa naama norsunvitulla että se on väärin.
Menkää nyt jumankauta ämmät itseenne ja miettikää vähän jos teillä on mitään aivosoluja edes koskaan ollutkaan.
jäin yhden lapsen yksinhuoltajaksi ja minulle tarjottiin kodinhoitajaa,kieltäydyin,koska tiesin ettei minulla ollut tarvetta. Kuitenkin loppujen lopuksi sossusta väkisin tupattiin sellainen meille kerran viikossa...ihan kivahan tuo oli kun sai kerran viikossa muutaman tunnin omaa aikaa..ja tässä kaupungissa ilmeisesti ihan jokaiselle yh:lle kodinhoitaja tuputetaan...ja tiedän että perheitä on jotka sellaista tarvisi,mutteivat saa. Kiva että ap on saanut apua,ja sinulle siitä varmasti hyötyä onkin.
Vierailija:
ja tasan varmaan vielä vieraita reikiä puikottaa matkatöissään, kun kaupunki hoitaa muijan ja kakarat kotona.
ja vielä pääsiäisenä! Varmaan rukoilee israelin kansan puolesta ja suree kun jotain perhettä autetaan edes hitusen.
TOIVOISIMPA ETTÄ KAKKONEN ELÄISI MUUTAMAN HETKEN VIIDEN LAPSEN KANSSA. Tulisi hitusen perspektiiviä. Harva meistä tiesi edes ekaa tai tokaa tehdessään mihin joutui. Koville otti, mutta kyllä kannatti, avun kanssa tai ilman.
Alkaa nyt vaan kukaan erehtyko paljastamaan etta teilla kavisi siivoojakin!
t.ulkomamma
Ja puukottavat toisiaan selkään?
Tämä keskustelipalsta on miehelle erinomainen oppimispaikka naisen ajatusmaailmaan.
kyllä jo viimeistään siinä vaiheessa, kun toisen lapsen tekee ja huomaa ettei pärjää, niin pitäisi älytä olla tekemättä niitä lisää!!!!
Vierailija:
kun ap " käy asioilla" niin tädit tulevat siivoamaan ja kakaroita leikityttämään.esim. itse olen yh, ja poika oli 1v2kk, kun kaaduin ja polvilumpioni lähti paikoiltaan, jouduin sairaalaan ja jalka leikattiin pakettiin. jouduin liikkumaan keppien kanssa, lapsi kainalossa kipulääketokkurassa. kaiken huipuksi, sairastuin samaan aikaan johonkin virukseen, jonka seurauksena sain lisäksi keukokuumeen. kaaduin petipotilaaksi, en kertakaikkiaan kyennyt olemaan tolkuissani.. mutta----PAKKO, koska en saanut kodinhoitajaa apuun.
ikinä en unohda sitä helvetinmoista tuskaa, jota ne muutamat viikot olivat.
mutta kiva, että ap:n kaltaiset saavat apua, pitäähän heitä tukea lapsenteossaan ja niistä sitten huolehtia!
Paitsi että siis meitä on kaksi ja minä olin töissä. Mies hoiti lapsia juuri tässä kunnossa kuin tämä yh:kin.
AP:n mies on matkatöissä, joten luultavasti hänen palkkansa on ainakin 2.600 euroa plus päivärahat tai muut vastaavat tulot. Noilla tuloilla maksu on jotain 20 euroa tunnissa, mikä ap:n perheen täytyy maksaa.
Vierailija:
AP:n mies on matkatöissä, joten luultavasti hänen palkkansa on ainakin 2.600 euroa plus päivärahat tai muut vastaavat tulot. Noilla tuloilla maksu on jotain 20 euroa tunnissa, mikä ap:n perheen täytyy maksaa.
Ei tunnissa vaan joko kerta tai sitten kuukaudessa. Tuntimaksu tuo ei ainakaan ole. Olen kerran laskenut sen taksan itselleni ja siksi sanoin tuon summan, mutta en enää muista, onko tuo kerta - vai kuukausimaksu.
Minuakin oli kodinhoitaja todella usein hoitamassa, kun olin korvkierrelapsi ja usein kipeänä. Vanhemmat ihan tavallisia työssäkäyviä keskiluokkaisia/ylemmän keskiluokan ihmisiä. Ei todellakaan oltu mikään riskiperhe, mutta kodinhoitajan sai, kun lapsi oli korvatulehduksessa eikä voinut mennä hoitoon, ja näin molemmat vanhemmat pääsivät töihin.
Ei teitä voi edes sanoin kuvata. Kunnon idiootteja. Olla nyt kateellisia jonkun kodinhoitajasta.. Säälittävää.
Se täytyy sanoa että onneksi oma äitini ei ollut tuollainen ´katkera marisija niin kuin te täällä. Ties vaikka minusta olisi tullut samanlainen.
Kotihoidontuki oli ihan oikea vaihtoehto työssäkäynnille, lapsilisillä oli ostovoimaa ja perheiden tukipalvelut olivat kunnossa. Kaksosten syntyessä esimerkiksi kodinhoitajan sai aina, nykyään ei monessa kunnassa saa edes kolmosille.
Minusta on todella outoa, että valtion talous on parempi kuin koskaan, mutta peruspalveluja leikataan silti edelleen ja haetaan joka puolelta vain säästöä. Verovarannot ovat kasvaneet, mutta mihin ne oikein käytetään??
Toisaalla saa apua helposti ja toisaalla ei kirveelläkään.
Hyvähän se on että suurperheet saa apua..kovempi työhän se on viidessä kuin yhdessä tai kahdessa.
Kyllä silti sairaustapauksissa pitäisi olla apua tarjolla myös muille kuin suurperheille.
Ja tottakai pitää myös ajatella että mikä on se ihmisen vastuu omasta elämästä. Jos voimavarat on vähissä niin kyllähän nykyään on hyvät ehkäisymahdollisuudet. Ja siis nimenomaan tarkoitan sitä että jos ei olemassaolevienkaan lasten kanssa oikein hyvin jaksa niin ei niitä tarvitse lisää hommata (tottakai tulee yllättäviä tilanteita joita en tässä tarkoita). Koska sen varaan ei voi laskea että yhteiskunnalta saisi apua tai kodinhoitajan.
" artisti maksaa"