Hämmentävät koirankasvattajat
Kertokaa hyviä ja huonoja kokemuksia koiran hankinnasta kasvattajalta!
Itse olen hankkimassa ensikoiraa tietystä rodusta. Olen ohjeiden mukaan ottanut yhteyttä kasvattajiin asiallisella viestillä, jossa ilmaisen kiinnostukseni ja kerron itsestäni ja siitä millaista koiraa etsin, mitä tahtoisin harrastaa.
Tähän mennessä olen saanut vastaukseksi pelkän vihaisen hymiön ja ihmettelen, mitä oikein teen väärin. Tämäkin kyseinen henkilö kehotti sivuillaan ottamaan yhteyttä rohkeasti, väitti vastaavansa mieluusti kaikenlaisiin kysymyksiin. Omilla sivuillaan vaikutti ystävälliseltä.
Tästä koiran etsimisestä taitaakin tulla aikamoinen savotta. Ymmärrän, että kyselyitä tulee paljon ja osa on epäasiallisia. Itse en kuitenkaan sellainen ole, vaan hyvinkin asiallinen, enkä utele hintaa edes, koska kyllä se selviää sitten myöhemmin (tiedän tyypillisen hintahaarukan tälle rodulle). Toivottavasti löydän vielä itselleni sopivan kasvattajan, joka on ystävällinen ja asiallinen.
Millaisia kokemuksia teillä on? Onko antaa vinkkejä koiran hankintaan? Miten toimia kasvattajien kanssa?
Kommentit (29)
Itse koirankasvattajana sanoisin, että viestit on huono tapa ottaa yhteyttä. Useimmat on wanhan kansan ihmisiä, ja huonosti käyttävät esim. sähköpostia saati edistyneempiä viestimiä. Puhelimella soittaminen toimii, samoin se että menet vaikka katsomaan jotain koiranäyttelyä tai lajikisaa, jossa ko. kasvattaja kisaa, ja etsiydyt juttusille siellä.
Itse vastaan kyllä viesteihinkin, mutta mä olenkin it-alan ammattilainen. Mutta kyllä mä tunnen monia tuttuja kasvattajia, joille on soitettava, jos haluaa vastauksen. Ja osa on sanonutkin että ärsyttää jos jotkut kirjoittaa pitkiä viestejä ummet ja lammet, että ei semmoisia jaksa lukea.
Ei kannata. Haisevat, kuolaavat, on likaisia ja on hirveitä melutoosia.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Haisevat, kuolaavat, on likaisia ja on hirveitä melutoosia.
Jaa ne kasvattajat? 😮
Mikä rotu ja mitä laitat niihin viesteihin?
facebookissa on monilla roduilla pennut ja kodinvaihtajat ryhmiä, sieltä varmaan löytyy it-taitoisia kasvattajia. Vai laitoitko sä kasvattajalle jonkun kilsan pituisen wa-viestin?
Kiitos vinkeistä. Oletin sähköpostin sopivan, koska kasvattajat ilmoittavat sen yhtenä yhteydenottokeinona. En kerro umpia ja lampia, vaan kaiken oleellisen - kattavasti, mutta tiiviisti. Pitää keräillä voimia ja yrittää uudelleen soittamalla ja kisoihin menemällä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Haisevat, kuolaavat, on likaisia ja on hirveitä melutoosia.
Jaa ne kasvattajat? 😮
Koirat. 🐕💩
Onko se muuten helpompaa saada koira jos kotona on jo yksi? Ja oppiiko pentu helpommin tavoille, jos kotona on jo aikuinen koira?
Jos sait asialliseen yhteydenottoon ikävän vastauksen, niin taisit väistää luodin.
Ensikoiraa? Ne ei ehkä myy ensimmäiseksi koiraksi. Rodusta riippuen, kun kaikki ei sovi kokemattomalle.
Vierailija kirjoitti:
Ensikoiraa? Ne ei ehkä myy ensimmäiseksi koiraksi. Rodusta riippuen, kun kaikki ei sovi kokemattomalle.
Olen valinnut tarkoituksella rodun, joka sopii yleisesti nimenomaan myös ensimmäiseksi koiraksi. Minulla on kokemusta koirista, vaikka ei ole ollut omaa koiraa. Ja onhan jokainen kokenutkin harrastaja ollut joskus hankkimassa ensimmäistään! :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Itse koirankasvattajana sanoisin, että viestit on huono tapa ottaa yhteyttä. Useimmat on wanhan kansan ihmisiä, ja huonosti käyttävät esim. sähköpostia saati edistyneempiä viestimiä. Puhelimella soittaminen toimii, samoin se että menet vaikka katsomaan jotain koiranäyttelyä tai lajikisaa, jossa ko. kasvattaja kisaa, ja etsiydyt juttusille siellä.
Itse vastaan kyllä viesteihinkin, mutta mä olenkin it-alan ammattilainen. Mutta kyllä mä tunnen monia tuttuja kasvattajia, joille on soitettava, jos haluaa vastauksen. Ja osa on sanonutkin että ärsyttää jos jotkut kirjoittaa pitkiä viestejä ummet ja lammet, että ei semmoisia jaksa lukea.
Sivusta: siis mitä ihmettä? Millainen ihminen mieluummin kuulee ne ummet ja lammet puhelussa kuin lukee viestistä omalla ajallaan - tai skippaa epäolennaisen kokonaan? Jos tämä oikeasti on yleistä nimen omaan koirankasvattajien keskuudessa, niin todella ihmettelen, mistä tällainen tapa on voinut tulla.
Tuli aikanaan luvattua koirankasvattajalle käyttää koiraa näyttelyissä. Suomen muotovalio siitä tuli, mutta samalla opin, että päätyönään koirankasvattajat erikoista sakkia.
Ajautuneet päätoimisiksi kasvattajiksi varmaan, kun eivät sovellu normi työyhteisöön.
Minä tsekkaisin rotujärjestön sivuilta tulevat pentueet ja myytävät pennut ja ottaisin puhelimella suoraan yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Koira = pökäle
Mikä sun ongelma on? Ilmeisesti vihaat koiria ja jostain syystä on silti pakko tulla spämmimään jokaiseen koira aiheiseen ketjuun. Teit ihan samaa spämmiä minunkin aloittamaan ketjuun tästä aiheesta.
Jos ei kiinnosta koirat, älä avaa ketjuja äläkä kommentoi.
Vierailija kirjoitti:
Onko se muuten helpompaa saada koira jos kotona on jo yksi? Ja oppiiko pentu helpommin tavoille, jos kotona on jo aikuinen koira?
Riippuu vähän rodusta tuo onko helpompi saada. Jos on haastavampi rotu, niin aiempi koirakokemus katsotaan usein eduksi. Toisaalta ainakin itse muistutan koiran jo omistavia siitä, että mikään ei takaa, että niistä tulee toistensa kavereita kun pentu kasvaa aikuiseksi, äärimmillään ne voi joutua jopa erottamaan toisistaan joka kerta kun lähtee kotoa. Ettei toista koiraa henkita minkään semmoisten ruusunpunaisten silmälasien läpi ajateltuna, että ai kun kivaa, siinähän se kasvattuu ja kouluttuukin itsekseen toisen seurassa, ja leikkikavereitakin niistä on toisilleen. Joskus on, joskus ei.
Toinen koira, jos se on hyvätapainen, voi auttaa hieman tavoille kasvamisessa, mutta toisaalta pentu voi oppia siltä huonojakin tapoja, jos niitä on. Ja joka tapauksessa pääosin ihmisen täytyy halutut tavat kouluttaa uudelle tulokkaallekin.
Vierailija kirjoitti:
Jos sait asialliseen yhteydenottoon ikävän vastauksen, niin taisit väistää luodin.
Tämä! Ilmeisesti joidenkin rotujen parissa on todella huono ilmapiiri ja ikäviä ihmisiä, se on ihan tunnettu asia. Ryhmissä riidellään ja kasvattajat toistensa kimpussa. Kuulin tämän toisessa roturyhmässä, jossa olin kun sitä kehuttiin, että ilmapiiri on koiraryhmäksi harvinaisen mukava ja asiallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koirankasvattajana sanoisin, että viestit on huono tapa ottaa yhteyttä. Useimmat on wanhan kansan ihmisiä, ja huonosti käyttävät esim. sähköpostia saati edistyneempiä viestimiä. Puhelimella soittaminen toimii, samoin se että menet vaikka katsomaan jotain koiranäyttelyä tai lajikisaa, jossa ko. kasvattaja kisaa, ja etsiydyt juttusille siellä.
Itse vastaan kyllä viesteihinkin, mutta mä olenkin it-alan ammattilainen. Mutta kyllä mä tunnen monia tuttuja kasvattajia, joille on soitettava, jos haluaa vastauksen. Ja osa on sanonutkin että ärsyttää jos jotkut kirjoittaa pitkiä viestejä ummet ja lammet, että ei semmoisia jaksa lukea.
Sivusta: siis mitä ihmettä? Millainen ihminen mieluummin kuulee ne ummet ja lammet puhelussa kuin lukee viestistä omalla ajallaan - tai skippaa epäolennaisen kokonaan? Jos tämä oikeasti on yleistä nimen omaan koirankasvattajien keskuudessa,
En tiedä mistä on tullut, mutta jostain syystä näihin olen usein törmännyt. Kai se ajatus on, että puhelimessa voi puhua vaikka samalla kun touhuaa muuta, mutta viestin lukemiseen oikein pitäisi istua alas ja keskittyä. Jotkut vähän vanhemmat saattavat ehkä avatakin koko tietokoneen ja sähköpostit kerran viikossa, ja jos silloin sattuu olemaan kiire, niin ei jaksa vastailla heti ja se ehkä jää. Puhelimessa on pakko vastata edes jotain, edes sopia parempi aika jolloin soitella jos ei muuta.
up