Oudointa mitä sinulta on varastettu? Minulta lähti orvokit kukka-amppelista
Lisäksi suhteellisen kookasta ja painavaa tuulimylly koristetta oli vedetty pihan poikki mutta jätetty siihen :D
Kommentit (285)
Sain joululahjaksi ihanat , uniikit, kudotut lapaset. Talvella kävin cittarin vessassa ja aika pian huomasin jättäneeni lapaset käsienpesualtaan reunalle. Paniikissa takaisin, kadonneet oli. Joka kerta kun talvisin kuljen ja käyn kaupassa, edelleen kyttään kenen kädessä ne ihanat lapaset tulen näkemään. Jos näen, niin silloin vaihtuu omistaja.
Roskapussit oven edestä. Oli aiemmin vienyt tyhjät pullot. Joku lapsi kenkien koosta päätellen. Toivottavasti vei roskat roskiin. Liekö tutkinut saalista kotona.
Kaksi pyöränpumppua. Hyvätuloisten alueella ja kaikki asunnot omistusasuntoja. Pyörät siirtyivät omaan ulkovarastoon tämän toisen katoamisen jälkeen.
Sinällään jännä, että pyörää säilytetty ongelmitta pumppuineen kaupungin vuokratalojen pyörä varastoissa, Helsingin keskustassa ja ajanut myös pari kertaa Baltian läpi. Eikä ikinä ollut pumppua varastettu. Tiedän myös ettei se ollut tippunut matkalla.
Vierailija kirjoitti:
Sain joululahjaksi ihanat , uniikit, kudotut lapaset. Talvella kävin cittarin vessassa ja aika pian huomasin jättäneeni lapaset käsienpesualtaan reunalle. Paniikissa takaisin, kadonneet oli. Joka kerta kun talvisin kuljen ja käyn kaupassa, edelleen kyttään kenen kädessä ne ihanat lapaset tulen näkemään. Jos näen, niin silloin vaihtuu omistaja.
Kysyitkö infosta, jos joku vei ne sinne löytötavaroihin. Tosin nyt on jo myöhästä koska ne lahjottaa ne pois tietyn ajan kuluessa.
Vierailija kirjoitti:
Entinen naapurini joka ei jostain syystä pitänyt minusta ja muutti pois aika pian kun itse tähän muutin, oli lähtiessä kantanut polkupyöräni korttelin päähän toisen talon pihaan. Kuljin kaupasta palatessani sattumalta sinä päivänä juuri sitä reittiä, ja huomasin pyöräni ja talutin sen takaisin.
Elän täysin hiljaa, koskaan ei kyseisen naapurin kanssa puhuttu, ei moikattu, ei ollut edes katsekontaktia. Täysin tuntematon ihminen.
Mistä tiedät, että a) tuo naapuri ei pitänyt sinusta, jos te ette koskaan jutelleet eikä ollut edes katsekontaktia (jotkut ihmiset vaan on sellaisia kaikille, eikä siinä ole mitään henkilökohtaista) ja b) juuri tuo ihminen oli siirtänyt sinun pyöräsi muualle?
Kauppatorin pool saunassa multa pöllittiin kirkuvan punainen iso pyyhe. Olin tilannut joskus seiskan ja pyyhe tullut tilaaja lahjana🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
autoon oli menty ja mulla oli siellä vanhanmallinen kasettimankka ja siellä sisällä oli kasetti joululauluja. No jouluja varkaalle vaan.
Meillä kanssa autoon murtauduttiin parikymmentä vuotta sitten.Varkaan mukaan lähti 80-luvun kasetteja ja vauvan sideharsoja. 😁
Aikoinaan minulta vietiin autosta kerrostalon parkkipaikalta kaikki auton C-kasetit. Olivat useimmat itse äänitettyjä. Jotain 10 - 15 kpl. Jotenkin sinne oli ovesta menty mutta rikkomatta. Soitin poliisille. Tulivat kahdella autolla, 5 miestä, ottivat sormenjälkiä ja kattelivat. Noin 25 vuotta myöhemmin aamulla äkkäsin et auto on viety, soitin poliisille ja ottivat rekkarin ylös, töihin kävellessäni huomasin et autohan on täällä parin korttelin päässä, soitin poliisille, sanoivat että kirjaavat "tapauksen", minä et siellä on takuulla s
Juu, sama kokemus, eivät tulleet paikalle vaikka kesämökkiin oli murtauduttu ja tavaraa hajoitettu oikein urakalla: "Netissä voit tehdä rikosilmoituksen". 90-luvulla tapahtui sama, silloin tulivat heti ja haastattelivat kaikki naapurimökkiläisetkin.
Koira papereiden kanssa , hellarivapareita. " Jumala" halusi koiran .
Ulko-ovella oli kannellinen lasipurkki natsoja varten. Kaksi kertaa vietiin, loppui kun laittoi purkkiin vettä. Joku narkki oli nähty kiertelemässä pihoilla.
Iltalaukku kullanvärinen kettinki hihna . Samanlainen näkyi HIETSUNn torilla myynnissä blondivärjätty nainen myi. Sai 20€ siitä juuri kun nähtiin se. Kultakupari väriset korkokengät joku vei asunnosta ei ole näkynyt. Mutta Benetton matkalaukku punertavan oranssi pyörillä. Uskontolahkoissa pimeät bisnekset pyörittää huume ja kirppis kauppaa . Varastettu tavara liikkuu myös huonekaluissa. Uskomatonta mutta tälläinen leikkijumala on rikollinen ahne varas.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä outoa, että jopa kukat viedään.
Jotenkin täytyy olla vikapää...
Minulla kävi oravat syömässä kukat parvekelaatikosta. Petuniat oli vihdoin sellaiset kukat, mitkä ei niille kelvanneet. Ja jotkut idiootit vielä syötteli niitä, monta kertaa tulivat nakertelemaan keksiä sinne parvekelaatikkoon.
Kylpytakki !!! Maahanmuuttaja tarvitsi ilmeisesti.
Pyörästä joku leikkasi joskus takarenkaan muutamasta pinnasta 10 sentin pätkän välistä pois. En vieläkään ole keksinyt mikä idea tuossa oli. Uudet pinnat ei paljoa maksaneet mutta tietty vähän vaivaa oli noiden vaihtamisessa.
Yhdeltä perhetutulta joku oli käynyt mökiltä puuvajasta viemässä ei kirvestä tai sahaa vaan jonkun vanhan risaisen ja öljytahraisen t-paidan joka siellä oli moottorisahan korjaus rättinä.
Ette kyllä usko ikinä. Meiltä varstettiin kompostorin sisältä kompostoitunut tuote.
Silloin ei vielä ollut näitä biojätteen tyhjennysautoja ollenkaan.
Olimme mökillä muutaman viikon ja sinä aikana oli kompostori oli tyhjennetty.💩
Vierailija kirjoitti:
Yhdeltä perhetutulta joku oli käynyt mökiltä puuvajasta viemässä ei kirvestä tai sahaa vaan jonkun vanhan risaisen ja öljytahraisen t-paidan joka siellä oli moottorisahan korjaus rättinä.
Ettei olisi orava tms vienyt pesänrakennus-materiaaliksi.
Itselläni terassilta hävisi pieniä tavaroita, ja vähän ihmettelin kuinka joku jaksaa tällaisia viedä. Yksi päivä sain sitten harakan kiinni itseteosta, pienestä kynttilälyhdystä oli silloin kiinnostunut.
Joku oli käynyt yöllä sadonkorjuulla pyörässäni ja poiminut mukaan seitsemän rikkonaista minipyöränlamppua. Niitä oli kokonainen terttu kun aina ostin uuden enkä vaihtanut pattereita.
Epäilen että mieleltään sairas eksäni vei ne. Aikaisemmin tuona päivänä kun olin juuri kertonut hänelle miten asuinalueeni oli niin turvallinen että ikinä ei tule mitään varastetuksi ja eiköhän seuraavana aamuna ollut kaikki poissa. Teki myöhemmin saman pyöränavaimelleni ja sitä ei enää ikinä löytynyt mistään. Yhtenä aamuna avain oli siis vain kadonnut maanpinnalta, vaikka olin töistä tullessa laittanut pyörän lukkoon ja siitä kävellyt 10 metrin matkan kotiovelle. Seuraavana aamuna avain oli poissa, pyörä lukossa ala-ovella, avainta ei enää ikinä löytynyt mistään. Myöhästyin kokouksesta.
Minä olen laittanut pihallamme merkille, että eläimet käyvät "varkaissa".
Lumentyönnin ulko-oven vierestä.