Mikä on sellainen asia, josta et usko koskaan pääseväsi yli?

Seksuaaliväkivalta parisuhteessa. Sellaiselta mieheltä, joka oli kohdellut hyvin tähän asti. Sydän murtui. 

Petos. Ystäväpiiriini petti minut nuorempana. 

Kun joskus olisin tarvinnut kipeimmin apua ihmiseltä, en sitä saanut. Se on jättänyt haavan. En koskaan luota ihmiseen enää täysin. 

Pohdin asiaa usein ja pitkään, turhia en murehdi, olen aika kovapäinen, mutta aina nousee mieleeni 2 asiaa jotka liittyy samaan henkilöön, nuoruuden aikaiseen "elämäni rakkauteen" (ei siis pelkkä seurustelukumppani vaan asuttiinkin jo yhdessä). 

Se että henkilö josta olin haaveillut koko nuoruuteni, jonka olin aina halunnut, en edes nähnyt muita, osoittautuikin ajan myötä hyvin itsekeskeiseksi, tunnekylmäksi (tai osaamattomaksi) en saanut häneltä niin kipeästi kaipaamaani emotionaalista rakkautta, hellyyttä, läheisyyttä, fyysistä kosketusta, luotettavuutta, turvllisuuden tunnetta, uskollisuutta (mikä oli minulle kaiken lähtökohta). Niitä asioita joita kaikista eniten tarvitsin kylmän ja rakkaudettoman lapsuuteni jälkeen.

Rakastin häntä siitä huolimatta ja tulimme ihan hyvin toimeen lukuunottamatta hänen liiallista tarvetta alkoholin käyttöön ja omien kavereittensa kanssa baareissa juoksemiseen. Koskaan en pelännyt fyysisesti, hän oli siinä mielessä kiltti. Minä asetin hänet aina etusijalle, niin kuin parisuhteessa kuuluu kumppanille tehdä. Minä tulin hänelle (ei aina) mutta pääsääntöisesti vasta toisena tai kolmantena tärkeysjärjestyksessä, vaikka hän oli meistä nimenomaan se joka toisteli vähän väliä rakastavansa minua. Hän olisi kuulemma halunnut minut, naimisiin ja saada perheenkin, mutta petti kännissä minua vaikkei todellakaan olisi tarvinnut (ainakaan fyysisessä mielessä), hän myös jätti minut. Jouduin muuttamaan pois  kodistani jossa viihdyin , sydämeni särkyi, meni niin palasiksi etten ole siitä selvinnyt kokonaan vieläkään.

Jännä miten pää, sydän ja sielu jää kiinni johonkin ihmiseen. En ole koskaan rakastanut oikeasti ketään muuta. Vaikka olen ollut ihan ok suhteessa joitakin vuosia niin en vaan rakastu, en anna enää kenenkään satuttaa sydäntäni. Kaikki ovat olleet vain hänen J korvikkeita. 

Tulla petetyksi ja jätetyksi 2x saman ihmisen taholta nuorena, jolloin ei vielä osannut ymmärtää eikä hyväksyä asioita vaan kaikki tunnepuolen asiat olivat minulle hyvin voimakkaita kokemuksia ja niistä jäi ikuinen jälki.

Pettäminen satutti siinäkin mielessä ehkä potenssiin 10 koska olen itse ehdottoman uskollinen, en olisi voinut kuvitellakaan että petän häntä. Ja vaadin myös toiselta uskollisuutta ja sitten kun rakastamani nuori mies osoittautuikin tunnevammaiseksi, muiden tunteista piittaamattomaksi pettäjäluonteeksi, niin tunne on ollut musertava. 

Hirveä ikävä, kaipaus ja katkeruus jäi. En toki pohdi tätä enää edes kuukausittain, mutta aina se vaan tulee 30 v jälkeenkin mieleen tietyissä tilanteissa ja eteenkin kun nykyisin nään taas tätä miestä satunnaisesti, niin jonnekin sielun sopukoihin vihlasee ja pahasti.

Helppo vastata. Mun tyttären kuolema. Aikaa kuluu enkä enää esim itke mutta vaikeaa on silti ja välillä tunnen katkeruutta koska hän menehtyi niin harvinaiseen sairauteen niin tottakai jää miettimään miksi niin harvinainen sairaus osuu just meille. 

Se asia, että miksi minä jäin yksineläjäksi, miksei minun kohdalle ole sattunut sitä ihmistä joka olisi rinnalleni jäänyt ja minä olisin vielä tämän saman ihmisen siihen rooliin halunnut. Miehiä oli nuorempana, useitakin ja pitkiäkin aikoja, mut aina ne vaan loppuu jostain syystä jo ennen kun ehtii oikein kiintyäkään toiseen.