Lue keskustelun säännöt.
Miksi olla katkera lapsuudestaan tai nuoruudestaan?
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli tällainen ystävä. Ei päivääkään elänyt nykyhetkessä, kun kaikki aika meni sangen normaalin ja suojatun lapsuuden murheiden märehtimiseen ja vatvomiseen. Kävi jopa terapiassa, josta sai vain lisää tulta nuotioonsa. Ja kyllä, oli sangen hyvin toimeentulevasta ja rakastavasta perheestä.
En enää pystynyt olemaan ystävänsä ja oli pakko häipyä kuvioista.
Vierailija kirjoitti:
Mikä lapsuuskompleksien purkauspaikka tästä palstasta on tullut?
Se tekee oikein hyvää purkaa ongelmiaan johonkin. Vaikka täällä saa harvoin vain 1-2 normaalin ihmisen vastausta ja loput ovat trolleilta. Kirjoittaminen avautuminen on ylipäätään terapeuttista ja sitten voi saada pari hyvää ajatuksentäyteistä viestiä. Joskus helpottaa pelkästään se, että joku toinen jakaa saman kohtalon. Tietää, ettei ole ainoa.
Katkera myrkyttää itse elinympäristönsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä lapsuuskompleksien purkauspaikka tästä palstasta on tullut?
Se tekee oikein hyvää purkaa ongelmiaan johonkin. Vaikka täällä saa harvoin vain 1-2 normaalin ihmisen vastausta ja loput ovat trolleilta. Kirjoittaminen avautuminen on ylipäätään terapeuttista ja sitten voi saada pari hyvää ajatuksentäyteistä viestiä. Joskus helpottaa pelkästään se, että joku toinen jakaa saman kohtalon. Tietää, ettei ole ainoa.
Samassa menneessä mudassa möyrimistä. Ei johda mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli tällainen ystävä. Ei päivääkään elänyt nykyhetkessä, kun kaikki aika meni sangen normaalin ja suojatun lapsuuden murheiden märehtimiseen ja vatvomiseen. Kävi jopa terapiassa, josta sai vain lisää tulta nuotioonsa. Ja kyllä, oli sangen hyvin toimeentulevasta ja rakastavasta perheestä.
En enää pystynyt olemaan ystävänsä ja oli pakko häipyä kuvioista.
Mun sisko on samanlainen, mitään hirveää eu ole ollut muuta kuin isä ryyppäsi kunnes oli pakko lopettaa, äiti ei juonut ja teki parhaansa, jopa kolmea työtä siinä vaiheessa, kun isä teloi itsensä työkyvyttömäksi useaksi vuodeksi. Minä olin ujo ja arka, systeri teki mitä nuoriso teki silloin ja halusi elää kuin parempien perheiden nuoret. Häpesi omiaan. Kaikesta huolimatta aikuisena isästä välitti ja äidille katkera kaikesta pienestä kuten vaatteista, jotka ei olleet muodin mukaisia. Häpeää edelleen kuusikymppisenä äitiä ja minua. Ja yrittää olla kuin kostain paremmasta perheestä, vaikka hyvin meneekin ja saa asua paremmalla alueella ja pukeutua paremmin ja kehua kaikella, niin silti edelleen jäytää se lapsuus takana. Ehkä sille pitäisi oikeasti tapahtua vaikeita asioita, jotta oppisi mikä on tärkeää.
Ap:n kanssa täysin samaa mieltä. Mitä järkeä on jäädä märehtimään menneitä. Toki ymmärän, jos kyseessä on täysin turvaton lapsuus ja esim. hyväksikäyttöä, mutta monet jäävät rypemään pikkuasioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei edes ole syytä olla katkera. Vaikka lapsuus oli aika tiukkaa perheessä maalla niin silti oli ruokaa ja vaateita. Jouluna ja synttärinä saatiin lahjoja. Muuten ei. Nykyään lapset saa kai joka viikko. Kerran viikossa oli herkkupäivä. Ihan hyvä lapsuus ja nuoruus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä lapsuuskompleksien purkauspaikka tästä palstasta on tullut?
Se tekee oikein hyvää purkaa ongelmiaan johonkin. Vaikka täällä saa harvoin vain 1-2 normaalin ihmisen vastausta ja loput ovat trolleilta. Kirjoittaminen avautuminen on ylipäätään terapeuttista ja sitten voi saada pari hyvää ajatuksentäyteistä viestiä. Joskus helpottaa pelkästään se, että joku toinen jakaa saman kohtalon. Tietää, ettei ole ainoa.
Samassa menneessä mudassa möyrimistä. Ei johda mihinkään.
Toisilla on tapana vaan korostaa kuinka vaikeaa on, kilpajuoksu sen kanssa kenellä on mikäkin vaikeinta. Vähän niin kuin jos joku kertoo sairastaneensa jotain, niin eihän tuo vielä kitään, minulla on ollut vielä pahempi sairaus.
Up