Lue keskustelun säännöt.
Miksi olla katkera lapsuudestaan tai nuoruudestaan?
Kommentit (30)
Siksi, että se tulee joka päivä jossain muodossa vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska on traumaperäinen stressihäiriö
Mitä välittää nykylastenkaan lapsuudesta, cai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siksi, että sen takia elämä on nykyäänkin pilalla. Vaikeaa sellaisesta on olla katkeroitumatta.
Nuorena se on aika tavallista. Jos on huonoja kokemuksia. Aikuisena voi antaa anteeksi, muttei unohtaa, että voi suojata itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No itse en saanut teini-ikäisenä tavata ketään ikäisiäni, paitsi koulussa. Äitini ei hyväksynyt seurustelusuhteita, halusi pitää minut itsellään, tahdottomina palvelijanaan. Niinpä minulla on nyt, 47-vuotiaana jatkuvasti seurustelusuhteita, vaikka olen ollut saman miehen kanssa yli 20-vuotta. Tämä tuntuu luontevalta näin.
Vierailija kirjoitti:
No itse en saanut teini-ikäisenä tavata ketään ikäisiäni, paitsi koulussa. Äitini ei hyväksynyt seurustelusuhteita, halusi pitää minut itsellään, tahdottomina palvelijanaan. Niinpä minulla on nyt, 47-vuotiaana jatkuvasti seurustelusuhteita, vaikka olen ollut saman miehen kanssa yli 20-vuotta. Tämä tuntuu luontevalta näin.
Saman miehen kanssa seurustelusuhteita yli 20 vuotta?
Seurustelu = olla jonkun kanssa vakisuhteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse en saanut teini-ikäisenä tavata ketään ikäisiäni, paitsi koulussa. Äitini ei hyväksynyt seurustelusuhteita, halusi pitää minut itsellään, tahdottomina palvelijanaan. Niinpä minulla on nyt, 47-vuotiaana jatkuvasti seurustelusuhteita, vaikka olen ollut saman miehen kanssa yli 20-vuotta. Tämä tuntuu luontevalta näin.
Saman miehen kanssa seurustelusuhteita yli 20 vuotta?
Seurustelu = olla jonkun kanssa vakisuhteessa
Naimisissa 20 vuotta ja siinä rinnalla seurustelusuhteita, joskus kaksikin samanaikaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se moitä olet lapsena kokenut, ne on osa sinua aina, läpi elämän.
Ihminen muodostuu niistä lapsuuden kokemuksista. Ne voi aikuisena tiedostaa ja sitä voi ohjailla käytöstään, mutta ne on tunteissa aina mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse en saanut teini-ikäisenä tavata ketään ikäisiäni, paitsi koulussa. Äitini ei hyväksynyt seurustelusuhteita, halusi pitää minut itsellään, tahdottomina palvelijanaan. Niinpä minulla on nyt, 47-vuotiaana jatkuvasti seurustelusuhteita, vaikka olen ollut saman miehen kanssa yli 20-vuotta. Tämä tuntuu luontevalta näin.
Saman miehen kanssa seurustelusuhteita yli 20 vuotta?
Seurustelu = olla jonkun kanssa vakisuhteessa
Naimisissa 20 vuotta ja siinä rinnalla seurustelusuhteita, joskus kaksikin samanaikaisesti.
Salattua polyamoriaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä lapsuuskompleksien purkauspaikka tästä palstasta on tullut?
Miten voisin parantua vanhemman alkoholismista, väkivallasta, pahoinpitelystä, erittäin rajoittavasta uskovaisesta kasvatuksesta, seksuaaliväkivallasta ja koulukiusaamisesta?
Jos vanhemmat olis eronneet, isä saisi uuden akan kanssa lapsen ja äiti olis muuten vaan syntymäseko olisin varmaankin ihan tööt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse en saanut teini-ikäisenä tavata ketään ikäisiäni, paitsi koulussa. Äitini ei hyväksynyt seurustelusuhteita, halusi pitää minut itsellään, tahdottomina palvelijanaan. Niinpä minulla on nyt, 47-vuotiaana jatkuvasti seurustelusuhteita, vaikka olen ollut saman miehen kanssa yli 20-vuotta. Tämä tuntuu luontevalta näin.
Saman miehen kanssa seurustelusuhteita yli 20 vuotta?
Seurustelu = olla jonkun kanssa vakisuhteessa
Naimisissa 20 vuotta ja siinä rinnalla seurustelusuhteita, joskus kaksikin samanaikaisesti.
Salattua polyamoriaa.
Näinkin asian voi ilmaista. Nelikymppiseksi asti elin uskollisena. Sitten aloin etäännyttää suhdetta äitiini. Lopulta katkaisin välit häneen kokonaan ja samalla alkoivat nämä sivusuhteet. Tavallaan palasin siihen 14 ikävuoteen, johon jokin osa kehityksestäni äitini tahdosta jäi.
En itse ole katkera. Olen vaan herännyt siihen, että kyseiset tyypit edelleen tekevät näitä juttuja muille, niin jaan piruttani somessa tietoa henkisestä väkivallasta, että muutkin huomaa ja tunnistaa sen, ja toivottavasti nämä tyypit joutuvat joko a) muuttumaan tai b) vihdoin muiden syrjinnän kohteeksi. Parasta on kun ei edes tarvitse jakaa tyyppien nimiä tai kertoa mitä tekivät minulle, kun puhuu yleisellä tasolla siitä, miltä häiriöitynyt käytös näyttää, niin ihmiset tunnistaa sen kyllä. Ihanan vapauttaa vihdoin puhua siitä kaikesta ja naureskella sille, että ovat nyt sosiaalisen paineen ja häpäisyn alla. Itse elän onnellista ja täyttä elämää nyt, eli siksi tuntuu turvalliselta tehdä tätä.
Jos on tapahtunut tosi traumaattista, on sen unohtaminen vaikeaa. Mutta totta se on että katkeruus syö enemmän katkeroitunutta kun katkeroitumisen aiheuttajaa.