Lue keskustelun säännöt.
Miksi nuoruuden ja varhaisaikuisuuden ikävät muistot alkaa oireilemaan +30 v iässä?
16.08.2025 |
Olen viime aikoina alkanut miettimään, miksi monet nuoruuden ja varhaisaikuisuuden ikävät kokemukset (erityisesti kiusaamiseen liittyvät) tuntuvat nousevan pintaan vasta näin yli kolmikymppisenä. Silloin nuorempana ne ehkä vain sivuutti tai ajatteli "että elämä nyt vain on tällaista", mutta nyt ne alkavat tuntua ihan fyysisinä ja psyykkisinä oireina ahdistuksena, unettomuutena tai sellaisena yleisenä levottomuutena. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Miksi juuri tässä iässä aiemmat kokemukset tuntuvat käsittelemättömiltä ja alkavat vaatia huomiota? Olisi kiinnostavaa kuulla muiden ajatuksia ja kokemuksia tästä aiheesta.
Kommentit (29)
Tosi samaistuttava pohdinta et todellakaan ole yksin tämän kanssa. Moni tuntuu kokevan juuri kolmenkympin tienoilla sellaista vaihetta, jossa aiemmat kokemukset alkavat "koputella ovelle". Nuorempana ne on ehkä vain painanut sivuun, yrittänyt selviytyä ja mennä eteenpäin, mutta keho ja mieli eivät unohda, vaikka järki yrittäisi.
+30 v iässä elämä usein rauhoittuu sen verran, että on tilaa pysähtyä ja silloin myös aiemmin sivuun jääneet asiat voivat nousta pintaan. Monilla alkaa myös tulla halu ymmärtää itseään paremmin, mikä voi tuoda vanhat haavat tarkasteluun uudella tavalla. Ja toisaalta, kun on enemmän elämänkokemusta, saattaa nähdä myös sen, että se, mitä joskus piti "normaalina", ei oikeasti ollutkaan ok.
Ahdistus, unettomuus ja levottomuus voi hyvinkin liittyä tähän. Ne on merkkejä siitä, että keho ja mieli haluaa tulla kuulluksi ja saada käsitellä ne aiemmat kokemukset kunnolla. Ehkä tämä on jonkinlainen kasvun paikka, kivulias mutta tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta. Itse kun olin tuossa iässä niin kävin maalaamassa kännissä terveiset koulukiusaajani kotioveen. Onneksi ei ollut kotona. Näin päälle viisikymppisenä ei enää muista eikä välitä, yhteys lapsuuteen on katkennut emotionaalisesti. Se on jo niin kaukana menneisyydessä. Elää ikään kuin uutta elämää.
Oireivat jo nättinä parikybäsenä ja pilasivat mahikseni olla jälleen yksi kuuma, himokas ruumis seXipeleissä.
Soritpa siis siitä. 🖤
Nykyään en enää jaksa välittää löydettyäni oman uskontoni jo 26 v ikäisenä.
Kiitos siis Mikkelille. Koulukiusaajien unelmakaupungille.
1. Elämäsi on nyt parempaa. Huomaat kontrastin lapsuuteen.
2. Sinulla on aikaa ja tilaa. Sinua ei koko ajan heitellä ja painosteta kohdistamaan huomiotasi johonkin. Sinulla on vihdoin aikaa itsellesi. Pystyt myös ottamaan sitä itsellesi eri tavalla, kuin aiemmin.
Älä vello noissa muistoissa. Anna niiden tulla ja mennä, ja huomioi erityisesti se miten hyvin asiat nyt ovat.
Aivot jatkavat kehittymistä aina noin 2530 ikävuoteen saakka. Vanhetessa myös kyky tunnistaa ja sanallistaa tunteita kehittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oireili heti, ekat 20v ajoittain. Saatuani oman lapsen oli tosi ryöpytystä, mutta positiivista.
No eihän muistot -30v iässä voikaan oireilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta. Itse kun olin tuossa iässä niin kävin maalaamassa kännissä terveiset koulukiusaajani kotioveen. Onneksi ei ollut kotona. Näin päälle viisikymppisenä ei enää muista eikä välitä, yhteys lapsuuteen on katkennut emotionaalisesti. Se on jo niin kaukana menneisyydessä. Elää ikään kuin uutta elämää.
:D
Moni kokee, että nuorempana ei edes tajunnut tietyissä tilanteissa tapahtuvan jotain haitallista. Vasta myöhemmin ymmärtää, että se ei ollutkaan normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole huomannut ja olen jo pitkälle yli 30v. Minulla ala-asteen koulukiusaamiskokemukset (kiusattiin ujouden vuoksi) nousseet pintaan vain muutaman kerran, pahiten silloin kun luin pääsykokeisiin ja tilanne oli hyvin stressaava. Ihmettelin, kun aivoni tuolloin yhtäkkiä kaivoivat menneisyydestä konkreettisia kiusaamistilanteita, vaikka olin päässyt kiusaamisesta yli saamalla kavereita yläasteella ja kunnioittavaa käytöstä joiltakin ex-kiusaajiltani. Olenkin huomannut, että muutamassa erittäin stressaavassa tilanteessa elämässä aivoni ovat kaivaneet noita asioita, siis tilanteissa joissa tarvitsisin aivan maksimaalisesti aivojani muuhun. Koska koen kuitenkin päässeeni yli kiusaamisesta, niin tuo menee ohi heti kun stressi helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut ja olen jo pitkälle yli 30v. Minulla ala-asteen koulukiusaamiskokemukset (kiusattiin ujouden vuoksi) nousseet pintaan vain muutaman kerran, pahiten silloin kun luin pääsykokeisiin ja tilanne oli hyvin stressaava. Ihmettelin, kun aivoni tuolloin yhtäkkiä kaivoivat menneisyydestä konkreettisia kiusaamistilanteita, vaikka olin päässyt kiusaamisesta yli saamalla kavereita yläasteella ja kunnioittavaa käytöstä joiltakin ex-kiusaajiltani. Olenkin huomannut, että muutamassa erittäin stressaavassa tilanteessa elämässä aivoni ovat kaivaneet noita asioita, siis tilanteissa joissa tarvitsisin aivan maksimaalisesti aivojani muuhun. Koska koen kuitenkin päässeeni yli kiusaamisesta, niin tuo menee ohi heti kun stressi helpottaa.
Jouduin kiusatuksi lukiossa ja yliopistossa, niin ehkä kiusaamiskokemukset ovat "lähempänä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet saavuttanut pisteen, jossa voit kohdata menneisyyden ja työstää sitä. Tämä on usein lähtökohta aidolle paranemiselle ja myötätunnon rakentamiselle itseä kohtaan.
Lapsuuden kauhut alkavat oireilla, kun saat ensimmäisen lapsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta. Itse kun olin tuossa iässä niin kävin maalaamassa kännissä terveiset koulukiusaajani kotioveen. Onneksi ei ollut kotona. Näin päälle viisikymppisenä ei enää muista eikä välitä, yhteys lapsuuteen on katkennut emotionaalisesti. Se on jo niin kaukana menneisyydessä. Elää ikään kuin uutta elämää.
Kypsän ihmisen ratkaisu. Kertoo aika paljon siitä, miksi jouduit kiusatuksi.
Joku kaveri vinkannut jostain random nettisivusta, jossa puhutaan traumasta ja luettuaan ressukat luulevat oman mitättömän elämän haasteet johtuvan lapsuudesta. Viimeistään terapeutti kertoo tämän "faktan".
Vierailija kirjoitti:
Oireivat jo nättinä parikybäsenä ja pilasivat mahikseni olla jälleen yksi kuuma, himokas ruumis seXipeleissä.
Soritpa siis siitä. 🖤
Nykyään en enää jaksa välittää löydettyäni oman uskontoni jo 26 v ikäisenä.
Kiitos siis Mikkelille. Koulukiusaajien unelmakaupungille.
Ei sillä. Jos jotakin jäi vaivaamaan, niin ainahan sitä voi ottaa yhteyttä. 😘😘
Kolmekymppisenä monet alkavat ymmärtää syvemmin, kuka ovat, mitä tarvitsevat ja mitkä kokemukset ovat muokanneet heitä. Tämä luo pohjan vanhojen muistojen kohtaamiselle.
Siihen asti elämä liukuu vauhdilla eteenpäin. Opiskelut, työt, parisuhteiden huumat, monta asiaa kokee ensimmäisen kerran, matkustelee, työpaikan hankkiminen etc. Sitten meno vakiintuu ja tasaantuu. Siis vielä voi kokea elämyksiä, mutta ne ei ole niitä voimakkaita ensimmäisiä. Joten sisäisillä tuntemuksilla on aikaa nousta pintaan, kun ei tule enää uusien kokemusten tykitystä. Näin sen itse näen.
Ja nyt 40+ ne traumat ei enää kiinnosta, kun niitä on jo puinut tarpeeksi.
Kiusaaminen ja henkinen kuormitus nuoruudessa vaikuttavat autonomiseen hermostoon: se oppii olemaan valmiustilassa. Tämän purkaminen tapahtuu vasta, kun siihen syntyy mahdollisuus ja turvan kokemus.
Minä olin koulukiusattu ja yksinäinen reilu 10-vuotiaana, kun muutimme maalta Helsinkiin. Minä oireilin asiasta silloin, mutta se loppui, kun sain kavereita ja kiusaaminen loppui. En minä sen jälkeen ole asiasta oireillut.