Kiipeilevätkö teidän taaperot koko ajan pöydälle yms? Jalat muttei päätä/järkeä vaiheeseen apua!
Meidän poika, 1v2kk, on koko ajan kiipeämässä jonnekin. Ruokapöytä on ykköspaikka ja sinne ollaan menossa sata kertaa päivässä. Aluksi nostin pojan kärsivällisesti sata kertaa pois pöydältä, mutta kun homma jatkui, lannistuin ja kumosin kaikki tuolit lattialle. Eipä pääse pöydälle, mutta ei tämä uusi sisustus silmääkään miellytä. ;-) Hyvä kuitenkin, että pääsee itse helpommalla ja saa ehkä joskus itsekin istua sohvalla ainakin puoli minuuttia.
Syöttötuolistakin poika muuten nousee pöydälle, vaikka istuu aika tiivisti Trip Trapin kaaren takana ja vielä "mahavaljaissa".
Poika on muutenkin aika riiviö. ;-) Vetelee verhoja ja katsoo samalla taakseen nauraen, joskus jopa näyttää kieltä. :-0 Känkkä/huutokohtaus tulee, jos ei vaikka saa kiivetä tiskikoneeseen, jättää päätään jääkaapinoven väliin yms. Ihan siis pieneistä asioista tulee hirveä huuto.
Toinen ongelma on ns. mammanpoikasyndroma eli poika on kovasti äidin perään. En saa tehtyä ruokaa yms, jos poika on hereillä. Jos vaikka haen pyykit koneesta ja vien niitä toiselle puolelle kämppää kaappiin, niin poju köpöttelee perässä ja huutaa. Kun tulen kaapeilta takaisin keittiöön, poika yrittää ehtiä perään ja kiljuu, kun ei pysy mamman vauhdissa. Olen yrittänyt olla huomioimatta huutoa liikaa, että oppisi olemaan ilman mamman jalkaa. :-) Aika huonosti olen onnistunut. Jos vaikka yritän syödä, poika itkee koko ajan tuolin vieressä. Nykyään syönkin silloin, kuin poika nukkuu, vaikka tiedän kyllä, että perheen yhteiset ruokahetket on tärkeitä. Ei vain ole kiva syödä, kun ei saa hetken rauhaa.
Kyse ei ole sitäkään, että olen ollut "liikaa" lapsen kanssa, sillä poika on vauvasta asti ollut useamman kerran viikossa hetken vieraalla hoidossa. Poika on perhuskiltti ja aurinkoinen, mutta tuollainen kiipeilijä ja "roikkuja". Omia leikkejä ei ole juuri lainkaan. On sellainen "vikkelät jalat muttei päätä/järkeä" -vaihe. Mentäisiin siis vaikka päin tulta ja järveä, jos joku ei olisi vahtimassa. Onko muilla samoja ongelmia ja ennen kaikkea, mikä avuksi?
Kommentit (6)
..ainakin meillä. Poika oli vuoden iässä ihan mahdoton tapaus. Pöydältä sai koko ajan olla nostamassa pois. Räpläsi koko ajan uunin nippeleitä ja aukoi kaappeja. Pöydälle kun nousi niin aina nostin vaan rauhallisesti pois ja sanoin että pöydälle ei saa mennä. Se on rumaa. No poikahan nosti siitä aina kauhean huudon. Mutta pikkuhiljaa, ties miljoonannen kerran kun olin nostanut pois, niin pöytä ei enää kiinnostanutkaan pikku taapertajaa. Kärsivällisyyttä kyllä tarvittiin. Ja tarvitaan edelleen entistä enemmän sillä nyt 2 v:n ikäisenä kujeet on taas uudet......Mutta ymmärrystäkin on jo vähän enemmän.Tuo kiipeily kiinnostaa edelleen ulkoleikeissä ja onhan siitä omat hyötynsäkin. Poika on nimittäin fysiikaltaan tosi ketterä ja muutenkin omatoiminen. Eli jatkossa tuo kiipeilyvietti voi kääntyä ihan positiiviseksi.
Poika 1v4kk sen sata kertaa päivässä pöydälle menossa. Hihkuu innosta ja taputtaa käsiään tuolilla seisoessaan, koska onhan se tietysti hieno taito. Äidistä ei tosin niin kivaa. Muita mahtavia kiipeilypaikkoja on pytyn kautta lavuaariin, tuolin kanssa ikkunalaudalle, sohvan kautta peiliin roikkumaan jne. Ei paljon uskalla eri huoneessa kaun olla, kun ei tiedä mitä seuraavaksi keksii. Uskomatonta kyllä tuo kipuamisen tarve! En ole paljon keksinyt ratkaisuja kuin aina kieltää ja nostaa pois. Tietystikin vessan ovi aina kiinni ja tuolit yrittää laittaa niin ettei saa siirrettyä... parvetuolikin, kun oli menossa kaidetta kohti yksi päivä. Toivon, että on ohimenevä vaihe ja into laantuu, kun taito on hallussa ja korkeammalta nähty mitä sieltä näkyy.
Poikamme täytttää lokakuussa 2 vuotta ja on vieläkin lähes samanlainen, ei juurikaan järkeä päässä mutta mahdottoman taitava ja kekseliäs. On vielä ikäisekseen isokokoinen ja vahva, joten vanhemmat ovat helisemässä. Kaikki pitää saada tehdä itse, myös kuperkeikat sohvalta lattialle...
Vähän päälle 1-vuotiaana tapana oli esimerkiksi liukua pää edellä liukumäestä tai mitä parempi, KÄVELLÄ suoraan mäkeen ja tippua sieltä milloin mikäkin ruumiinosa edellä... Aina jokin haava tai mustelma jossain.
En osaa antaa muuta neuvoa kuin että omituiseen ja askeettiseen sisustukseen kannattaa totuutella... Silmät selässä on myös hyvä varuste.
Lapsia ei voi eikä kannata estää harjoittelemasta kiipeilyä. Mitä enemmän harjoitusta saa, sitä enemmän oppii ja tulee myös pikku vahinkojen kautta vähän varovaisemmaksi. Koordinaatio, tasapaino ja arviointikyky kehittyvät ja kiipeilyyn ja muuhun liikkumiseen tulee varmuutta.
Meidän kolmonen, nyt 1v10kk tyttö, on kova kiipeilemään. Menee ruokapöydälle ja siitä ikkunalaudalle seisomaan. Portaita on mennyt ylös ja alas jo pitkään ja puistossa koittaa kiivetä joka kiipeilytelineeseen. Jos vaan itse pystyn olemaan valvontaetäisyydellä, estän kiipeämästä vain todella vaarallisiin paikkoihin, kuten hellan päälle. Muuten seuraan sivusta ja katson mitä tapahtuu. Annan harjoitella rauhassa ja koppaan kiinni jos meinaa pudota lattialle.
Isompien kanssa meillä on sääntö, että saa kiivetä sinne mistä itse pääsee pois. Vähän pienempänä heille kyllä tuli virhearviointeja ja kiipesivät paikkoihin joista eivät sitten päässeet alas, mutta nykyisin tietävät varsin hyvin mistä itse pääsevät pois. Ovat molemmat taitavia ja varmoja liikkeissään.
Poika täyttää kohta 1v3kk ja on yhtä aikaa sekä pikku marakatti (kiipeilee kaikkialle) että mammanpoika. Temperamenttia löytyy täältäkin, vaikka yleensä onkin oikein hyväntuulinen. Itsesuojeluvaistoa ei ole mutta jalat kiitää... Esikoistyttö (nyt 3v2kk) oli ihan samanlainen tässä vaiheessa, ehkä jopa hieman villimpi.
Väsyttäähän tämä välillä, mutta onneksi poika on pääosin hyväntuulinen. Lisäksi hän ei vielä ole uhmaiässä ja vänkää vastaan väärän värisistä sukkahousuista ;) Eli vaatii vielä paljon "käsityötä" mutta ei ole mielestäni henkisesti kovin hermoja kiristävässä iässä. Tämän vaiheen kestää, kun tietää, että ensi kesänä on jo vähämmän vahdittavaa ja ne tuolitkin takaisin pöydän ympärillä. Meillä esikoisen arjen rutiinit helpottivat huomattavasti vähän ennen 2 vuoden ikää.
Tässä jotakin helpotuksia, jotka toimivat joskus meillä:
- Laitan pojan matkasänkyyn, joka toimii ikään kuin leikkikehänä ja jonka voi ottaa esim. keittiöön tai olkkariin, missä itsekin puuhailee = ei tarvitse pelätä, että putoaa pöydältä, jos on vaikka ruuanlaitto kesken
- Valjaat syöttötuolissa ovat meillä ehdottomat! Molemmilla käytössä jo 9-10-kuisesta asti. Muuten ovat nousseet koko ajan seisomaan ja olleet vaarassa tippua syönnin aikana. Itse laitan myös sylinkipeän pojan syöttikseen ihan itseni viereen, kun syön, ja usein se auttaa. (Jos valjaat aiheuttavat inhoreaktion äidillä, voi ajatella, että nehän eivät ole talutusta varten vaan ikään kuin turvavyöt.)
- Kodin muovirasiat ja kannet nipuissa olkkarin lattialle, niin johan on pojalla tekemistä ja saa äiti olla hetken rauhassa. Olen joskus antanut repiä jopa läjän sanomalehtiä, jotta olen saanut olla kymmenen minuuttia rauhassa :D Tämä ei sovi siisteysintoilijoille, mutta toisaalta: meidän poika viihtyy lattialla mainiosti, kun äiti imuroi...
- Joskus pojan kiukkupäivinä teen esim. ruuanlaiton ajaksi karusti niin, että laitan pojan rattaisiin vöillä kiinni ja telkkarin ääreen ja Teletapit pyörimään. En usko, että saa varttitunnissa traumoja.
- Poitsu nakuksi ja pesuhuoneeseen läträämään ja "pyykkäämään". Samalla voi itse vaikka laitella pyykkejä tai silittää. Tosin pyykin ripustus ja kuivausteline ovat meidän pojalle aika suuri kiusaus...
Ja sylinkipeyteen auttaa vain sylitys! En usko, että lasta voi opettaa liialle huomiolle ainakaan tässä ikävaiheessa. Eli et ole onnistunut huonosti kasvatuksessa, kun poika roikkuu lahkeessa, vaan kyse on nimenomaan lapsesta. Esikoisellani ei koskaan ollut näin voimakasta eroahdistusta, mutta tällä toisella aivan mahdoton. Mutta niin ne tuttavapiirini mammanpojat ovat pikku hiljaa itsenäistyneet, ja homma on toiminut parhaiten ja nopeiten juuri niin, että heidät on "sylitetty itsenäisiksi" eli annettu tässä vaiheessa läheisyyttä, kun sitä kaivataan.
Välillä näännyttää, tiedän.
Tsemppejä!
ei minulla ole hyviä neuvoja, mutta täällä myös kiipeilijäpoika ;) Ikää vähän enemmän, 1v7kk (tosin ns.kehitysikää n.1v5kk, eli keskosena syntynyt-saa siitä vähän "tasoitusta").
Aika samanmoista meillä tällä hetkellä. Poika kiipeilee myös ruokapöydälle, tuoleille, sohvan käsinojille ja siitä akvaarioon nojaamaan, olohuoneen pöydälle, sohvalle ja sänkyihin pomppimaan, repii kukkia alas ikkunalaudalta jne jne.. Eikä tosiaan ole sitä itsesuojeluvaistoa juurikaan :/ Tuoleilta osaa kyllä tulla tosi nätisti takaperin, mutta kun siellä sitten seisaaltaan keikutaan ihan miten sattuu..!
Meidän esikoinen on tyttö, joka ei koskaan harrastanut tällaista kiipeilyä (tuskin se nyt pelkästään sukupuolesta on kiinni, mutta kuitenkin) , ja olenkin nyt ihan ihmeissäni ;)
Mutta joo. Toivottavasti tämä vaihe menee ohi pian. Hienoahan se on että poika osaa kiivetä ja motoriikkapuoli hallussa, mutta huoh miten rasittavaa tämä välillä on!! Pelkään että tästä vaan vauhti kiihtyy..ehkä kiipeily jossain vaiheessa loppuu, mutta voin kuvitella että sitten mennään sen sijaan täysillä juosten (poika ei vielä kovin lujaa mene eteenpäin..)! ;))
Sympatiatsempit siis sinne vaan.