Lue keskustelun säännöt.
Pelkään välillä etten selviä traumasta. Teen paljon töitä eteeni mutta silti usein toivon kuolevani.
13.08.2025 |
Minusta on joskus todella vaikeaa tämä paranemistyö. Minä olen siis menettänyt molemmat vanhemmat alkoholille ja joutunut käytännössä olemaan heille jopa vanhempi, näyttämään oikean ja väärän, opastamaan, olemaan terapeutti ja tuki. Nyt kun heitä ei ole edes fyysisesti niin olen todella yksin. Olen vielä suhteellisen nuori mutta kuitenki siinä iässä, että pitäisi olla jo saavutettuna vaikka mitä. Heidän päihderiippuvuus aiheutti myös muita liitännäisongelmia, joiden vuoksi on tapahtunut vakavia asioita ja sen myötä olen myös oikeusprosessissa mukana.
Olen todella alussa vasta luomassa oikeasti omaa elämääni ja miettimässä kuka minä oikein olen. Tosi haastava nuoruus takana, jolloin myös käytin paljon päihteitä ja muutenkin annoin toisten kohdella itseäni huonosti. Paljon riippuvuuksia, syömishäiriöitä, pitkäaikaista masennusta, työriippuvuutta ja uupumusta, perfektionismia ja riittämättömyyttä, väkivaltaisia kumppaneita ja kaikella sellaista.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen oikeasti ottanut vastuuni ja sitoutunut työskentelemään itseni kanssa. Elän yksin, käyn terapiassa, en käytä päihteitä ja elän tasapainoista elämää ulkoapäin.
Sisäisesti olen kuitenkin todella rikki, eksyksissä ja surullinen. En löydä suuntaani ja toivon edelleen, että kuolisin vain. Tämä yksinäisyys on jotain todella kipeän yksinäistä. Menetän herkästi elinvoimani ja minun on vaikea muodostaa ihmissuhteita.
Minun on välillä vaikea tietää miten selviän.
Kommentit (71)
Voi kun saisin tuollaisen ystävän. T. Itsekin vaikeissa olosuhteissa kasvanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Korjaan tuota sen verran, että et ole ottanut vastuuta nyt elämäsi ensimmäistä kertaa. Olet kantanut vastuuta itsestäsi koko ikäsi ja siinä sivussa myös muiden vastuita. Jos yhdelle ihmiselle annetaan useamman ihmisen vastuut, ei kaikesta kannettavasta voi suoriutua ja usein oma itse on se joka sysätään syrjään. Vallankin jos kyseessä on lapsi.
Äläkä vertaa itseäsi siihen mitä muut ovat saavuttaneet ikääsi mennessä. On hyvin tyypillistä että päihde- ja/tai traumalapsuuden eläneet pääsevät elämään kiinni vasta päälle kolmikymppisinä.
Ja viimeisenä, mikään terapia yms. ei korjaa mitään ennen kuin mieli ja keho eivät usko, että olet nyt turvassa ja kaikki on ohi. Tämä on ihan hermostollinen fakta. Tämän takia on tärkeää, että pysyt erossa päihteistä ja etenkin huonoista ihmissuhteista. Ne vain ylläpitävät hermostosi hätätilaa, etkä pääse toipumaan.
Ei meistä koskaan täysin ehjiä tule, mutta hy
Kyyneleet nousi silmiin kun tätä luin. Se on niin tärkeää aina huomata, että siellä on toisia, jotka ovat eläneet samaa ja ymmärtävät täysin mistä kyse. Kiitos kun tulit vastaamaan ketjuun.
Tuo kaikki on kyllä totta mitä kirjoitit. Olen ottanut paljon vastuuta toisista, jopa liikaa, sairaallakin tavalla. Onneksi kuitenkin olen saanut tulla tietoiseksi ja sitten pystyin ottamaan lopulta vastuun paranemisestani. Se on se tärkein vastuutehtävä elämässäni ja tavallaan kunniakin ja toivon, että voisin osaltani päättää joitain sukulinjassa kulkeneita traumoja. Saa nähdä mutta siis ennenkaikkea teen tämä koska haluan elää oman näköistäni elämää ja tietää kuka olen.
Hermosto tosiaan helposti ylivirittyy. Tai olen lamaantunut. Etenkin ihmisten lähellä on vaikeaa useimmiten. Kehoni menee todella herkästi virittyneeksi ja se uuvuttaa. Valikoin seurani tarkasti enkä nykyään käytä päihteitä. Käyn myös hoidossa, joka purkaa ihan kehollisia traumajumeja ja se on uskomaton juttu. Se on myös auttanut vaikka montaa kertaa en siellä ole vielä käynyt.
Kiitos ja kaikkea hyvää sinulle. 🧡
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, suurin saavutuksesi on, että olet hengissä.
Terv. 40v Traumojen takia eläkkeellä
Ymmärrän! Olen valitettavasti myös joutunut hakeutumaan työkyvyttömyyseläkkeelle. Toki hyvin kiitollinen, että sen mahdollisuuden saanut tähän toipumiseen ja muuta mutta kyllähän se tietenkin myös tekee joskus todella turhautuneeksi, ettei pysty siihen mihin "pitäisi" kyetä. Moni ei myöskään ymmärrä vaan tuomitsee, joten en edes valtaosalle halua myöntää etten käy töissä vaan välillä jopa valehtelen koska en kestä mitään tuomitsemista tai ihmettelyä.
Tarkoitus kuitenkin olisi vielä palata työelämään. Olen kolmekymppinen.
Paljon hyvää sinulle, toivottavasti elämässäsi on paljon sinulle tärkeitä asioita, jotka tuovat iloa, lohtua ja merkitystä. 🧡 - ap
Vierailija kirjoitti:
Voi kun saisin tuollaisen ystävän. T. Itsekin vaikeissa olosuhteissa kasvanut
Ajattelen tätä myös usein. Saisi ystäviä, joille ei tarvisisi selittää kauheasti itseään vaan voisi olla se kuka on. Pitäisi alkaa tutustumaan ihmisiin vaikka sen aal-ryhmän kautta. Toivottavasti saat itsellesi hyviä ihmisiä elämääsi ja seuraa, joka tuntuu omalta. 🧡 - ap
Vierailija kirjoitti:
Voihan olla, ettei sinun ole tarkoitus olla juuri nyt ihmsiten kanssa tekemisissä. Ehkä vasta sitten, kun olet vahvempi ja eheämpi! Jospa sinun on juuri nyt tarkoitus vaan keskittyä itseesi ja hellimiseesi. Antamaan itsellesi sitä kaikkea, mitä olisit toivonut vaikkapa lapsena saavasi.
Kuulostaa hyvältä, että elämäsi on nyt siisti. Puhtaalla pöydällä on hyvä puuhastella. Nauti vapaudestasi ja muista, että nyt kun elämässäsi on tyhjää tilaa, voit tuoda siihen ihan mitä tahansa kivoja asioita. Sen ei tarvitse välttämättä olla "ihmissuhde". Elämässä on paljon muutakin nautittavaa.
Itse nautin luonnosta, positiivisista kirjoista, kukista, hyvästä ruuasta... Tämä kesä on ollut ihan nautinnollinen säiden suhteen. Tykkään sisustaa koti ja tehdä omat pienet jumppaliikkeeni. Mistä sinä nautit?
Niin uskon myös ettei ehkä kovin tiiviisti ainakaan ole tarkoitus olla ihmisten seurassa. Siihen on monta syytä. Ensinnäkin se, että tarvitsen oman tilan ja se, että koska ylivirityn, niin herkästi valitettavasti uuvun. Aistin toisten tunnetiloja ja koko tilan energiaa. Olen herkästi vähän varpaillani. Lisäksi saatan äkkiä mennä moodiin jossa miellytän vaikka en haluaisi tai unohdan mitä itse haluan. Tuossa olen kyllä paljon kehittynyt.
Olen ollut jo pitkään itsekseni suurimman osan ajastani ja pikkuhiljaa alan kaipaamaan ihmisiä elämääni. Minusta sekin on hyvä merkki. Sitäkin pienin askelin ja sillain tunnustelemalla mikä tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Tää paranemisprosessi on siitä erilainen, että se täytyy tehdä lempeydellä kun aina ennen sitä vain yritti väkisin ja mahdollisimman vahvaksi itsensä kovettaa. Enää se ei onnistu.
Pidän myös luonnosta ja etsin koko ajan lisää asioita joista pidän. Tanssia olen miettinyt. :) - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä rukoilen enkeleitä. Joskus huutoitken kivusta. Välillä henkinen kipu on niin kovaa, että se tulee ihan fyysisesti pintaan ja se on tuskallista, kuin koko kropan verisuonet räjähtäisivät.
Joskus olen vain niin väsynyt ja epätoivoinen. Yritän lohduttaa itseäni. Silti kaikki ulkoapäin tuleva paine ahdistaa kun pitäisi tehdä sitä ja tätä. En jaksa tehdä muuta kuin jotenkin kestää tätä elämää.
On tietenkin parempiakin päiviä ja olen optimistinen. On päiviä kun on paljon toivoa ja käyn ylikierroksilla haaveilun kanssa. On viikkoja kun liikun paljon ja aikuinen rationaalinen minä on enemmän läsnä.
Tämä on todella aaltoilevaa. - ap
Traumaattisen kokemusten paranemisprosessiin kuuluu itkeä ja tunte niihin liittyviä tunteita uudelleen, ja joskus useitakin kertoja. Näitä tunteita ei kannata paeta vaan käydä ne läpi - turvallisess
Kiitos. Näin se menee.
Olen huomannut, että tässä prosessissa kun olen luullut tunteneeni surua niin itseasiassa välillä se suru tulee vieläkin syvemmin ja kokonaisempana pintaan. Siis niin, että oikein hukun siihen mutta minä siinä samaan aikaan tiedostan sen tärkeäksi ja saatan sanoa tyyliin, että hienoa, tule vain, minä olen tässä.
Paljon syvemmälle pääsee tässä välillä ja vaikka se on aika rankkaa niin yritän muistaa kaiken epätoivoisten ajatusten, joskus jopa väkevän vihan ja epäoikeudenmukaisten tunteiden keskellä, että ne ovat tärkeitä ja juuri niitä parantavia kohtia kun saan päästä niihin vihdoin käsiksi. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun saisin tuollaisen ystävän. T. Itsekin vaikeissa olosuhteissa kasvanut
Ajattelen tätä myös usein. Saisi ystäviä, joille ei tarvisisi selittää kauheasti itseään vaan voisi olla se kuka on. Pitäisi alkaa tutustumaan ihmisiin vaikka sen aal-ryhmän kautta. Toivottavasti saat itsellesi hyviä ihmisiä elämääsi ja seuraa, joka tuntuu omalta. 🧡 - ap
Siinä vaiheessa kun aloin olemaan sinut itseni ja menneisyyteni kanssa, aloin juttelemaan hieman avoimemmin asioista ihmisten kanssa. Kävi ilmi, että työkaverini oli elänyt hyvin samanlaisen lapsuuden kuin minä ja tämän myötä meistä tuli ns. työbestikset. Monesti keskusteltiin näistä asioista ja kummallakin samanlainen kiero huumori, niin tuli myös revittyä toistemme tragedioilla monesti hyvät naurut.
Tämä maa on täynnä päihde- ja traumalapsuuden eläneitä, joten sitä juttuseuraa voi löytyä yllättävistäkin tilanteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun saisin tuollaisen ystävän. T. Itsekin vaikeissa olosuhteissa kasvanut
Ajattelen tätä myös usein. Saisi ystäviä, joille ei tarvisisi selittää kauheasti itseään vaan voisi olla se kuka on. Pitäisi alkaa tutustumaan ihmisiin vaikka sen aal-ryhmän kautta. Toivottavasti saat itsellesi hyviä ihmisiä elämääsi ja seuraa, joka tuntuu omalta. 🧡 - ap
Siinä vaiheessa kun aloin olemaan sinut itseni ja menneisyyteni kanssa, aloin juttelemaan hieman avoimemmin asioista ihmisten kanssa. Kävi ilmi, että työkaverini oli elänyt hyvin samanlaisen lapsuuden kuin minä ja tämän myötä meistä tuli ns. työbestikset. Monesti keskusteltiin näistä asioista ja kummallakin samanlainen kiero huumori, niin tuli myös revittyä toistemme tragedioilla monesti hyvät naurut.
Tämä maa on täynnä
Oi miten mahtavaa, että löytää ihmisen jonka kanssa jakaa noita kokemuksia ja heittää huumoriakin.
Uskon, että nuo ihmissuhteet tulee sitten oikeaan aikaan kun on tosiaan valmis. Olen minäkin toki tavannut ihmisiä, joilla samankaltaisia juttuja elämässä. Itse kuitenkin olen ollut niin jotenkin lukossa tai sitten yltiöpositiivinen tai jokin roolisuoritus päällä (tahtomattakin) tai itsensä pienentäminen/vähättely etten ole sitten vain pystynyt kunnolla aitoihin ihmissuhteisiin. Vaikka tietenkin olen halunnut olla aito oma itseni mutta jotenkin vain sitä on kokenut sellaista riittämättömyyttä, että ei ole antanut niiden kunnollisten ja hyvien ihmissuhteiden tulla elämään.
Niin moniulotteinen ja vähän vaikea selittää, jopa ristiriitainen koska onhan minulla ystäviä ollut nuoruudessa. Kuitenkin nyt uskon, että voin tässä muutaman vuoden sisällä varmasti pysyviä ihmissuhteita alkaa luomaan jos etenen ja menen tätä samaa eteenpäin mitä nyt teen. :) jää nähtäväksi.
Se on totta, että päihdeperheissä kasvaneita on paljon mutta tietenkin on paljon erojakin tilanteissa, yksilöissä ja ympäristöissä, tukiverkostoissa jne. että ei ihan helppoa mutta ei ollenkaan mahdotontakaan löytää yhteyttä toisista ihmisistä. - ap
Oletko kuullut Disso ry:stä? Googlaapa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla särähti tuo "siinä iässä, että pitäisi olla jo saavutettuna vaikka mitä".
Itselläni on vallan eri syistä sama tilanne. Eli en ole saavuttanut "sitä, mitä pitäisi". Pitkään murehdin asioita, joita en ole pystynyt saavuttamaan. Nykyisin pystyn iloitsemaan ja olemaan ylpeä, että olen kaikesta huolimatta saavuttanut moniakin asioita.
Toivon sinulle voimia traumasta selviämiseen. Toipuminen etenee ajatus kerrallaan. Välillä tulee takapakkia, mutta kaikesta muusta voi selvitä, paitsi omasta kuolemasta.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut Disso ry:stä? Googlaapa
Olen kuullut mutta en ole käynyt tutustumassa, käyn kohta katsomassa olisiko jotain johon kiinnostaa syventyä.
Kiitos kaikille. Nyt on paljon parempi olo kun tuli avauduttua. Ehkä huomaattekin, että ekoissa viesteissä on lapsenomaista pelkoa ja sellaista tuntua, että kokee itsensä aika kyvyttömäksi tilanteessaan tietyllä tapaa. Sitten sainkin voimaa viesteistä ja taas tämä rationaalinen aikuisempi minä pääsin omaan linjaani. On optimistisempi olo taas ja se monen päivän tumma pilvi ajatuksissa väistyi nyt toistaiseksi. Tällaista tämä on, oli kiva keskustella kaikkien kanssa. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut Disso ry:stä? Googlaapa
Olen kuullut mutta en ole käynyt tutustumassa, käyn kohta katsomassa olisiko jotain johon kiinnostaa syventyä.
Kiitos kaikille. Nyt on paljon parempi olo kun tuli avauduttua. Ehkä huomaattekin, että ekoissa viesteissä on lapsenomaista pelkoa ja sellaista tuntua, että kokee itsensä aika kyvyttömäksi tilanteessaan tietyllä tapaa. Sitten sainkin voimaa viesteistä ja taas tämä rationaalinen aikuisempi minä pääsin omaan linjaani. On optimistisempi olo taas ja se monen päivän tumma pilvi ajatuksissa väistyi nyt toistaiseksi. Tällaista tämä on, oli kiva keskustella kaikkien kanssa. - ap
Kuulostaa niin tutulta. Meitä lapsuuden aiheuttamien traumojen kanssa painivia aikuisia on paljon, vaikka eihän se tieto sinänsä ketään lohduta. Mutta usein auttaa kun saa keskustella sellaisten kanssa jotka tietää omasta kokemuksesta mitä se on ja on ehkä paranemispolulla pidemmällä, niin voi valaa uskoa epätoivon hetkiin. Toivotan voimia ja palaa vaikka vielä tähän ketjuun kun kaipaat taas jutteluseuraa!
Vierailija kirjoitti:
Minulla särähti tuo "siinä iässä, että pitäisi olla jo saavutettuna vaikka mitä".
Itselläni on vallan eri syistä sama tilanne. Eli en ole saavuttanut "sitä, mitä pitäisi". Pitkään murehdin asioita, joita en ole pystynyt saavuttamaan. Nykyisin pystyn iloitsemaan ja olemaan ylpeä, että olen kaikesta huolimatta saavuttanut moniakin asioita.
Toivon sinulle voimia traumasta selviämiseen. Toipuminen etenee ajatus kerrallaan. Välillä tulee takapakkia, mutta kaikesta muusta voi selvitä, paitsi omasta kuolemasta.
No niin. Se taitaa johtua pitkälti somesta, että sitä vertaa elämäänsä. Kyllä sitä ylipäätään vertaa elämäänsä liikaa kun ei ole oikeastaan yhtään mitään ainakaan konkretiaa kuten vaikkapa rahaa, omistuksia, lapsia, parisuhdetta, ystäviä ja se tavallaan oma vika tai heijastus siitä, etten vain ole jaksanut/pystynyt/osannut luoda sellaisesta pysyvyyttä elämääni. Joskus se kaihertaa mutta sitten kuitenkin on minulla paljon sitten sisäistä maailmaa ja koen, että sellaista mitä taas monella ei ehkä ole ja voin ammentaa voimia omista hyvistä puolistani sekä siitä, miten olen selvinnyt monesta, että lopulta olen aika vahva. Sekä olen oikeudenmukainen empaatikko sekä sen verran tunneälyä etten missään nimessä ehdoin tahdoin haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä, sekään ei mikään itsestäänselvyys ole kun lukee ja katselee mitä ihmiset toisistaan ja toisilleen puhuu.
No mutta joo, nuo on onneksi kuitenkin vielä saavutettavissa tässä elämässä jos haluan, siis materia ainakin. Jos nyt ensin tässä pyrkii selvittämään mitä edes haluaa ja vähän uutta suuntaa elämälleen pikkuhiljaa.
Kiitos paljon ja kaikkea hyvää sinulle myös oli tilanteesi mikä tahansa. :) - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut Disso ry:stä? Googlaapa
Olen kuullut mutta en ole käynyt tutustumassa, käyn kohta katsomassa olisiko jotain johon kiinnostaa syventyä.
Kiitos kaikille. Nyt on paljon parempi olo kun tuli avauduttua. Ehkä huomaattekin, että ekoissa viesteissä on lapsenomaista pelkoa ja sellaista tuntua, että kokee itsensä aika kyvyttömäksi tilanteessaan tietyllä tapaa. Sitten sainkin voimaa viesteistä ja taas tämä rationaalinen aikuisempi minä pääsin omaan linjaani. On optimistisempi olo taas ja se monen päivän tumma pilvi ajatuksissa väistyi nyt toistaiseksi. Tällaista tämä on, oli kiva keskustella kaikkien kanssa. - ap
Kuulostaa niin tutulta. Meitä lapsuuden aiheuttamien traumojen kanssa painivia aikuisia on paljon, vaikka eihän se tieto sinänsä ketään lohduta. Mutta use
Juu niinpä, on kiva kuulla kun ihmiset samaistuvat ja ymmärtävät. Vaikka tämäkin vain tällain netissä vain niin silti kyllä on ollut niin mukava ketju ja kivoja ihmisiä tullut tsemppaamaan. Rauhoitti mieltä yllättävän paljon. 🥰
Kiitos paljon ja sinulle myös voimia sekä hyvää elämääsi!
Luen täällä näitä kommentteja edelleen sekä vastailen välillä. Ketjuun saa puolestani kirjoittaa toisetkin omia tuntemuksiaan ja kokemuksia traumoistaan. Olisi kiva lukea, jos joku haluaa jakaa. :) - ap
Onpa tosi kiva, että kerrankin kirjoittajat olivat asiallisia ja pyrkivät oikeasti auttamaan. Tällaisia ketjuja kaipaisin lisää..(- en ole AP)
Vierailija kirjoitti:
Onpa tosi kiva, että kerrankin kirjoittajat olivat asiallisia ja pyrkivät oikeasti auttamaan. Tällaisia ketjuja kaipaisin lisää..(- en ole AP)
Mietin ihan samaa. Todella asiallisia vastauksia ollut kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Onpa tosi kiva, että kerrankin kirjoittajat olivat asiallisia ja pyrkivät oikeasti auttamaan. Tällaisia ketjuja kaipaisin lisää..(- en ole AP)
Niinpä, harvinaista tällä palstalla...
Olen traumataustalla ja kamppailen sen kanssa, että jaksanko olla työelämässä.
Elämä on ollut vaihtelevaa. Traumoja sekä lapsuudesta, nuoruudesta että aikuisiältä.
Tulin alunperin tähän sanomaan, että jonain päivänä tuntuu paremmalta. Ja se on oikeasti totta. En ole vuosiin ollut itsetuhoinen ja olen myös saavuttanut vähitellen niitä asioita, joihin on ollut painetta ulkoa. Silti elämä henkisesti välillä tuntuu hieman raskaalta ja mietin onkohan muillakin tällaista.
Olen tietenkin kiitollinen että olen selvinnyt tähän asti ja kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saavuttanut selviämisen lisäksi.
Halusin tulla jakamaan sinulle somessa näkemäni tekstin joka resonoi minussa tänään:
"Jos ihminen jää odottamaan toiminnan aloittamista vasta sitten, kun kaikki on hyvin, hän saattaa odottaa koko elämänsä. Täydellinen hetki ei tule, koska elämä itsessään on keskeneräinen tila. Meidän arkemme rakentuu jatkuvasti muuttuvista sävyistä valosta ja varjosta, toivosta ja epätoivosta, selkeydestä ja kaaoksesta. On harhaa kuvitella, että tulee jokin hetki, jolloin kaikki on valmista, rauhallista ja helppoa hetki, jolloin vihdoin on tarpeeksi ehjä aloittamaan elämäänsä kunnolla. Elämä ei toimi niin.
Jos odotamme, että mieli ei enää koskaan huojua, keho ei enää koskaan väsytä, ihmissuhteet eivät enää koskaan haavoita tai että maailma lakkaa olemasta ristiriitainen jäämme paikoillemme. Odotamme kuvitteellista rauhaa, jota ei koskaan täysin saavu. Ja samalla elämä lipuu ohi. Voi syntyä tunne, että kaikki tärkeä jää kokematta, mutta syy ei ole ulkoisissa olosuhteissa vaan siinä, että olemme ehdollistaneet itsemme toimimaan vasta, kun emme enää tunne kipua.
Elämä ei kuitenkaan odota. Se virtaa eteenpäin riippumatta siitä, olemmeko valmiita vai emme. Elämä kantaa mukanaan jatkuvasti sekä hyvää että huonoa, ja kumpikaan ei ole toista pois sulkeva. Vaikka rakastamme, voimme olla uupuneita. Vaikka saavutamme jotain suurta, voimme silti tuntea tyhjyyttä. Vaikka saamme apua, voimme silti pelätä. Kärsimys ei ole häiriö elämässä se on osa elämää. Ja juuri siksi ei ole heikkoutta elää keskeneräisenä. Se on rohkeutta.
Jos ihminen uskaltaa toimia silloin, kun kaikki ei ole kohdillaan pelosta, kivusta tai surusta huolimatta hän rakentaa itselleen tilaa, jossa elämän koko kirjo saa olla läsnä. Hän ei enää kysy: Olenko valmis?, vaan toteaa: Tämä riittää nyt. Eikä hän jää enää vain odottamaan helpompaa vaihetta, vaan alkaa elää tässä hetkessä. Koska usein juuri toiminta epävarmuuden, surun tai ahdistuksen kanssa on se, joka alkaa hiljalleen eheyttää.
Jos haluat elää, et voi jäädä odottamaan täydellistä säätilaa. On lähdettävä liikkeelle sateessa, sumussa tai tuulessa. Sillä juuri kulkeminen tekee tiestä mahdollisen."
Tuon tekstin jako liittyy omaan kamppailuuni. Vaikka olen selvinnyt tosi hyvin, joskus arjessa edelleen koen riittämättömyyden tunnetta ja minulla on esim vaikea aloittaa asioita kun pelkään että epäonnistun. Luulen että moni muukin hiljaa mielessään kokee kaikenlaista vaikka ulospäin asiat näyttävät olevan ok.
En kuitenkaan koe enää raastavaa pelkoa ja epätoivoa kuten aiemmin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Välillä rukoilen enkeleitä. Joskus huutoitken kivusta. Välillä henkinen kipu on niin kovaa, että se tulee ihan fyysisesti pintaan ja se on tuskallista, kuin koko kropan verisuonet räjähtäisivät.
Joskus olen vain niin väsynyt ja epätoivoinen. Yritän lohduttaa itseäni. Silti kaikki ulkoapäin tuleva paine ahdistaa kun pitäisi tehdä sitä ja tätä. En jaksa tehdä muuta kuin jotenkin kestää tätä elämää.
On tietenkin parempiakin päiviä ja olen optimistinen. On päiviä kun on paljon toivoa ja käyn ylikierroksilla haaveilun kanssa. On viikkoja kun liikun paljon ja aikuinen rationaalinen minä on enemmän läsnä.
Tämä on todella aaltoilevaa. - ap
Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa - myös enkeleitä rukoilemassa. Rukoile Jumala ja Jeesusta. Enkelit ovat vain Jumalan käskyläisiä. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Totuuden tunteminen vapauttaa, kolkuttavalle avataan kyllä.
Aloittaja, suurin saavutuksesi on, että olet hengissä.
Terv. 40v Traumojen takia eläkkeellä