Lue keskustelun säännöt.
Miksi isoisät ei puhuneet sodasta?
13.08.2025 |
Oma isoisäni oli talvi- ja jatkosodan veteraani ja sotainvalidi, mutta ei puhunut sodasta koskaan sanaakaan vaikka olisin kovasti halunnut kuulla. Sama muiden kanssa. Oli hiljaa.
Jostain luin, että taisteluissa oikeasti olleet eivät puhuneet, puheet jåi takaportaiden jehujen hommaksi.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Sitä olen miettinyt miten tämä synnytti monissa tunnekylmyyttä. Ehkä tunteiden tukahduttaminen yhdellä alueella sitten vaikutti muihinkin tunne-elämän alueisiin. Isovahempani olivat hyvin tunnekylmiä, heillä oli vaikeuksia ilmaista positiivisia ja rakastavia tunteita.
Totta. Isäni oli tunnekylmä, muistan nähneeni yhden kerran hänen itkevän. Itki kun oli lähdössä lapselapsen hautajaisiin. Meille lapsille ei näyttänyt tunteitaan, mutta lapselapsia jopa helli🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin pakotetaan sotimaan ja sitten kysytään "mitäs läksit?" Tämä on jotain niin sairasta, että sitä on vaikea edes kuvitella. Voi kun kaikki kansat kaikkialla vain kieltäytyisivät sotimasta eliittien sotia. Siihen se loppuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mietipä omalle kohdalle. Se on ollut veteraaneille elämänsä traumaattisin aika, jos ei sitten ihan sota/armeijahullu ollut kuten Lauri Törni.
Kaikki 18-40 vuotiaat pakotettiin sotaan. Nuorimmat joutui pahimpiin paikkoihin. Kyllä se on jälkensä jättänyt, koska aivot kehittyy vielä 25 vuotiaaksi saakka.
Aika suuri osa lähti sen kummemmin pakottamatta, koska ymmärrettiin realiteettina, että vaihtoehdot oli sotia tai menettää vapaus, kieli, kulttuuri ja kaikki mikä oli itselle ja perheelle tärkeää. Osa jäi käpykaartiin, koska piti vierasta valtaa parempana vaihtoehtona tai yksinkertaisesti pelkäsi liikaa.
Ehkä hävittiin sota, mutta voitettiin kansana ja valtiona olemassaolo. Moni kuoli tai loppuiäkseen rampautui henkisesti tai fyysisesti.
Hävettää nykymeno, jossa monelle mikään ei riitä ja kaikki pitäisi jonkun muun heidän edestään tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se mikään mukava muistelun aihe on ollut, että piti ampua muita ihmisiä. Mutta eivät tosiaan siitä puhuneet ja tuskin ainakaan naisten ja lasten kuullen.
Ei ne ihmisiä ampuneet vaan rys siä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä tahtoisinko itsekään jutella elämäni hirveimmistä vuosista kellekään muille, kuin niille jotka olivat siellä kanssani. Sotiemme veteraaneilla ei ole mitään velvollisuutta toimia historiankirjoinamme. Sodasta kertominen olisi toki hyväksi, koska vanhempia sotakertomuksia on hyvin vähän ja muistot katoavat ellei niitä panna paperille. Näiden muistojen ei soisi katoavan.
Sodan jälkeenhän ilmestyi pitkään "Kansa taisteli"-lehti, missä on paljon veteraanien kirjoituksia sodasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olihabn Kansa taisteli , miehet kertovat-lehti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mietipä omalle kohdalle. Se on ollut veteraaneille elämänsä traumaattisin aika, jos ei sitten ihan sota/armeijahullu ollut kuten Lauri Törni.
Kaikki 18-40 vuotiaat pakotettiin sotaan. Nuorimmat joutui pahimpiin paikkoihin. Kyllä se on jälkensä jättänyt, koska aivot kehittyy vielä 25 vuotiaaksi saakka.
Aika suuri osa lähti sen kummemmin pakottamatta, koska ymmärrettiin realiteettina, että vaihtoehdot oli sotia tai menettää vapaus, kieli, kulttuuri ja kaikki mikä oli itselle ja perheelle tärkeää. Osa jäi käpykaartiin, koska piti vierasta valtaa parempana vaihtoehtona tai yksinkertaisesti pelkäsi liikaa.
Ehkä hävittiin sota, mutta voitettiin kansana ja valtiona olemassaolo. Moni kuoli tai loppuiäkseen rampautui henkisesti tai fyysisesti.
Hävettää nykymeno, jossa monelle m
Stalinkin sanoi kunnioittavansa Suomen kansaa kun niin urhoollisesti haluttiin pitää itsenäisyydestä kiinni. Vähän eri homma olisi ollut jos ennen talvisotaa olisi heille annettu haluamansa tukikohdat niin kuin Baltian maat antoivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivät puhuneet kuin toisille veteraaneille. Sitä kun on ihan mahdoton selittää kenellekään, joka sitä ei ole kokenut.
Juurikin näin, kun vanhat sotakaverukset tapasivat, niin riitti muistelemista.
Mutta ei minunkaan isä mitään sodasta puhunut omalle perheelleen. Isäni meni armeijan leipiin19 vuotiaana joulukuussa 1939 vapaaehtoisena, ja pikakoulutuksella osallistui sitten Talvisotaan. Välirauhan aikaan suoritti asevelvollisuuden, ja olikin sitten jo valmis sotilas jatkosotaan. 5 vuotta häneltä meni sotahommissa ja selvisi haavoittumattomana. Kyllä hän sitten sodan jälkeen hoiteli traumojaan viinan voimalla.
Mutta muistan, miten pahan isä piti 60- ja 70-lukujen meininkiä, kun veteraaneja haukuttiin.
Oma isäni , 5 vuotta sodassa olleena ja kauheuksia nähneenä sanoi : " Mitä niitä surullisia asioita muistelemaaan." Isäni oli lisäksi karjalan evakko.
Vasta viimeisinä vuosinaan yli 90 vuotiaana kirjoitti muistelmiaan tyttärelleni joka opiskeli historiaa.
Oli surullista luettavaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumoja tai ei, niin eihän tuollaisesta intensiivisestä kokemuksesta voi tai huvita puhua sellaisen kanssa, joka ei ole sitä itse kokenut eikä ymmärrä sitä. Toistuu ihan kaikessa, oli kyseessä sitten sotiminen, palomiehenä toimiminen tai vuorikiipeily. Homma menee vaan sellaiseksi ihmettelyksi ja vouhottamiseksi helposti, kun omakohtaista kokemusta omaamaton kuuntelija yrittää kanavoida keskustelua omien fantasioidensa kautta.
Toinen pappa puhui niitä sotajuttuja aina, varsinkin humalassa ja kehuskeli niillä. Toinen puhui vain muiden rintamatovereiden kanssa kun tulivat kylään. Toinen oli konekivääripesäkkeessä ampujana ja toisen aseena oli konepistooli. Aikamoisissa paikoissa olivaf
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodan jälkeen ilmapiiri kääntyi vasemmiston suuntaan ja rintamamiehiä ei pidetty arvossa.
Eduskuntavaaleissa 1945 sodan jälkeen vasemmisto sai valtavan vaalivoiton.
Äänestäjinä - tädää - sotaveteraanit.
Sun kannattaisi vähitellen alkaa perehtymään historiaan. Saatat yllättyä että ne jutut jota olet netisät lukenut eivät kestä faktantarkastusta.
> valtava vaalivoitto
Totuus. Jäi vähemmistöksi.
totta kyllä on, että voiko Venäjän rajamaa oli demokraattinen maa?
Kumpikaan ei ollut sotimassa ja toinen kuoli vuonna -45.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Stalinkin sanoi kunnioittavansa Suomen kansaa kun niin urhoollisesti haluttiin pitää itsenäisyydestä kiinni. Vähän eri homma olisi ollut jos ennen talvisotaa olisi heille annettu haluamansa tukikohdat niin kuin Baltian maat antoivat."
Sanatarkasti Stalin sanoi YYA-sopimuksen allekirjoittamistilaisuudessa näin:
Sellaista maata, jolla on huono armeija, ei kunnioita kukaan, mutta sellaista maata, jolla on hyvä armeija, kunnioittavat kaikki. Kohotan maljani Suomen armeijalle ja sen täällä oleville edustajille kenraali Heinrichsille ja kenraali Oinoselle.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä tahtoisinko itsekään jutella elämäni hirveimmistä vuosista kellekään muille, kuin niille jotka olivat siellä kanssani. Sotiemme veteraaneilla ei ole mitään velvollisuutta toimia historiankirjoinamme. Sodasta kertominen olisi toki hyväksi, koska vanhempia sotakertomuksia on hyvin vähän ja muistot katoavat ellei niitä panna paperille. Näiden muistojen ei soisi katoavan.
En ymmärrä miksi hävityistä sodista pitäisi kovasti puhella. Lapinsota me voitettiin hienosti.
Totuus rintamaoloista lienee ollut niin erilainen kuin mitä tiedotuskomppanioiden luoma virallinen "totuus", etteivät asiasta tietäneet halunneet asiasta puhua. Olisi syytetty joko valehtelusta tai maanpetturuudesta.
Jos ap ois nälän, vilun, paskan ja kuoleman seassa 5 vuotta, ei hänkään viitsisi siitä puhua.
Tyhjä elämä, tyhjä pää, tyhjät tynnyrit kolisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mietipä omalle kohdalle. Se on ollut veteraaneille elämänsä traumaattisin aika, jos ei sitten ihan sota/armeijahullu ollut kuten Lauri Törni.
Kaikki 18-40 vuotiaat pakotettiin sotaan. Nuorimmat joutui pahimpiin paikkoihin. Kyllä se on jälkensä jättänyt, koska aivot kehittyy vielä 25 vuotiaaksi saakka.
Aika suuri osa lähti sen kummemmin pakottamatta, koska ymmärrettiin realiteettina, että vaihtoehdot oli sotia tai menettää vapaus, kieli, kulttuuri ja kaikki mikä oli itselle ja perheelle tärkeää. Osa jäi käpykaartiin, koska piti vierasta valtaa parempana vaihtoehtona tai yksinkertaisesti pelkäsi liikaa.
Ehkä hävittiin sota, mutta voitettiin kansana ja valtiona olemassaolo. Moni kuoli tai loppuiäkseen rampautui henkisesti tai fyysisesti.
Hävettää nykymeno, jossa monelle m
40%:lle pojista intti on kurin, lihavuuden, lättäjalkojen tai päässä olevan vian vuoksi liian rankkaa. Onneksi on tyttöjä, jotka käy intin vapaaehtoisena ja menestyy siellä, esim. ystäväni Noora. Mä olin yli-ikäinen, en päässyt vaikka haluja oli.
Naiset on vahvempia kuin tuo 40% vinkupiippimiehistä.
En tiedä tahtoisinko itsekään jutella elämäni hirveimmistä vuosista kellekään muille, kuin niille jotka olivat siellä kanssani. Sotiemme veteraaneilla ei ole mitään velvollisuutta toimia historiankirjoinamme. Sodasta kertominen olisi toki hyväksi, koska vanhempia sotakertomuksia on hyvin vähän ja muistot katoavat ellei niitä panna paperille. Näiden muistojen ei soisi katoavan.