Omaan surkeuteen havahtuminen

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä, sillä yhteiskunta on ajettu alas tulevina vuosina.

Silloinhan sillä alkaa juuri olla väliä. Nyt voi olla oloneuvoksena kuinka surkeet tahansa. Kun tukiverkot sortuu alkaa kovat ajat näille.

Häpeä menneisyyden virheistä ja siitä millainen ihminen olen ollut, on ylitsepursuavaa. Ei tätä kestä.

Lähestulkoon samat sanat. Yritin rakentaa jotain parempaa, mutta vituiksihan se meni. Nyt vain odotan, että vanhemmasta aika jättää, jolloinka voin seurata perässä.

Kuule, sulla on hyvin kun kykenet itsereflektioon. Kaikki ei pysty. Identiteetti ei kuitenkaan saa perustua kärsimykseen eikä vertailuun. Sulla on nyt tuollainen vaihe, mutta joskus myöhemmin voi tulla hetki kun huomaat että asiat onkin ok. Pidä terveelliset elintavat ja ole itsesi puolella.

Vierailija kirjoitti:

Häpeä menneisyyden virheistä ja siitä millainen ihminen olen ollut, on ylitsepursuavaa. Ei tätä kestä.

Jos et ole tehnyt jotain aidosti pahaa ja rikollista, niin tuollaiselle häpeälle ei ole mitään tarvetta. 

Turhasta oman itseni häpeämisestä vapautuminen on mahdollista. Niin uskon, vaikka minulla on lähes koko elämäni mittaiset perinteet voimakkaista häpeän tunteista. Keskeisimmäksi häpeäni lähteeksi nimeänkin häiriinnyttävät kotioloni, joiden vallitessa on ollut vaikeaa kehittää itsetuntemusta ja -arvostusta. Lisäksi olin koulukiusattu, mikä on varmasti osaltaan vaikeuttanut ongelmaani. Ehkä olen myös tavallista herkempi ottamaan turhaa painolastia ja liian ahkera keksimään itsesyytöksiä.

 

Tunteet tulevat sisimmästäsi, ei ulkopuolelta. Eli häpeä luodaan myös itse, se ei vain "tule" jostain ulkopuolelta esim. toisten sanomisista.

 

Samanlaisessa tilanteessa olen.. Kiusaaminen on jättänyt minuun syvän häpeän ja itsevihan tunteen. Jokainen liike, jokainen teko aiheuttaa pienen piston sydämeen. Jonkinlainen häpeä koko olemassaoloani koskien vaivaa minua.



Viime aikoina olen ehkä alkanut vapautua, tulla tietoisemmaksi tunteistani. En enää juurikaan häpeä häpeääni.

"Olen nyt tässä, eikä minun tarvitse hävetä itseäni. Minulla on oikeus olla olemassa."

 

Ei se riitä että tietää miten kannattaisi tehdä. Vaatii suunnattomia ponnisteluja tehdä yhtäjaksoisesti "oikein". Ihminen menee yleensä helpoimman kautta. Se on ihan biologinen ominaisuus. Liskoaikoina ei kannattanut tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia.

Kannattaa ehkä harkita terapiaa

Olisin voinut itse kirjoittaa ap:n tekstin. Sillä erotuksella, että itselläni on ikää enemmän ja tämä häpeä vaan pahenee ja pahenee. Alan lähennellä jo umpikujaa. Ja jotain tälle totisesti pitäisi jo tehdä. Ja tästä jotenkin vapautua. Olen joskus yrittänyt jotain "minä en suostu häpeämään" -asenteella ja syöksynyt joka kerta vaan syvemmälle ja syvemmälle häpeän kierteeseen. Miten ihmeessä tästä voi omin avuin nousta?

Vierailija kirjoitti:

Häpeä menneisyyden virheistä ja siitä millainen ihminen olen ollut, on ylitsepursuavaa. Ei tätä kestä.

Virheitä on vain kahdenlaisia: niitä missä on vahingoittanut muita, ja niitä missä on vain itse mokannut.

Mainittakoon että eniten muita vahingoittaneet esim narsistit ei välitä muusta kuin ettei ole ehtineet tuhota enempää eli niin kauan kuin sinä tunnet häpeää, ihmisyyden aihio on tallella. Olet hyvä.

Häpeä on sosiaalinen tunne. Vaikka ketään muuta ei ole paikalla, häpeävä kokee, että katsojat ovat tunteessa mukana. Yksin, jos olisit maailmassa, ei olisi häpän kokemusta.

Olen elänyt täysillä ja olen elänyt rikkaan elämän.

Visioni on, että haluan kuolemani jälkeen kirkkauden maahan. Uskon että kohtaan siellä uskossa olleet rakkaani sekä lemmikkini.

Olen tehnyt paljon virheitä ja on asioita jotka olisin valinnut toisin.

Täällä puhuttiin Jobista.

Raamatussa muistaakseni sanotaan, että Job kuoli elämästä kyllänsä saaneena.

Vaikka Jobin kohtalo kääntyikin lopulta hyväksi, hän kuoli elämästä kyllänsä saaneena.

Kannabista kokeilin useana päivänä poltin sätkän ja äänet päässä liukenivat. En silti suosittele.

Havahduin omaa surkeuteeni 21-vuotiaana. Nyt 30 vuotta myöhemmin asiat ovat kunnossa, on perhe, terveyttä, ystäviä, hyviä harrastuksia ja oma velaton talo. Vei itseltä vähän yli 25 vuotta korjata kaikki asiat kun olivat niin solmussa. 

Itsekin avannut silmäni sille asialle että olen täysin epäonnistunut luuseri. Pitkään valehtelin itselleni että en muka ole, vaan pikkuhiljaa on tosiasiat myönnettävä. On kyllä asiat niin toivottomaan jamaan tullut sössittyä että huhhuh.Välillä ihan öisin herään tuskanhiestä märkänä kun tulee joku vuosien takainen moka yhtäkkiä mieleen.

Voimia kaikille tässä ketjussa. Toivottavasti joku päivä vielä aurinko paistaisi teillekin. Ei se elämä ole hääviä työssäkäyvilläkään. Paremmin on aikaa miettiä, kun ei tarvitse töissä rassata päätään ja kuluttaa kehoaan puhki. Tietysti raha on se pakollinen paha, mitä eläminen vaatii, mutta jos on tyytyväinen vähään ja ei kalliita harrastuksia ole, niin mikäpäs siinä. En minä ole ketään tuomitsemaan valinnoistaan. Jokaisella on omat luurangot kaapeissansa. 

Paljon on tullut tehtyä typeriä ja vääriä päätöksiä sekä valintoja, mutta välillä myös tilanteet olivat vaikeita eikä nuorena elämänkokemus riittänyt parempaan. Täytyy osata olla itselleen myös armollinen kun on sen paikka.

M55

Aloittajan kannattaa omistaa elämänsä Aatteelle, jollekin itseään suuremmalle ja tärkeämmälle asialle, mieluiten kansallismielisyydelle.

Olet jo todistanut, ettei sinun kannata yrittää rakentaa "omaa elämääsi" tässä ajassa. Aloita elämään muita varten.