Lue keskustelun säännöt.
Olenko nyt huono ystävä
12.08.2025 |
Minulla ei ole lapsia, en voi koskaan saada niitä ja se on syvä suru edelleen. Ystäväni silti hehkuttaa pienistä lapsenlapsista, aivan jatkuvasti ja tuntuu kuin puukkoa vääntäisi sisimmässä: miten ihanalta ne tuntuvat sylissä, miten lämpimiä, miten halivat häntä... Voisko ajatella että hän tajuaisi kuin pahalta minusta tuntuu ?!
En halua hänen iloaan pilata. Mutta eikö tuollaista kykene tajuamaan normaali ihminen, että minuun sattuu ja tuntuu pahalta? Eihän minulle tule näitä ihania lapsenlapsia myöskään.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapset ovat tärkeä ja jokapäiväinen, jopa ihan tavallinen osa hänen elämäänsä. Miksi hänen täytyisi jotenkin seurassasi himmata iloaan, tai vältellä puhumasta lastenlapsistaan? Yritä katsoa hänen näkökulmastaan. Yrität väkisin tuoda surusi sinne, minne se ei kuulu, hänen iloonsa. Hänellä on täysi oikeus iloita täysillä, elämme täällä vain kerran.
Hienotunteisuus ei liity tähän mitenkään.
Surullesi on myös paikkansa, mutta se ei kuulu sinne, missä on ystäväsi ilo. Ne eivät liity toisiinsa mitenkään, eivätkä ole sidoksissa toisiinsa.
Yhtä hyvin voisi sanoa, että ystävän ilolle on paikkansa, mutta se ei kuulu sinne, missä on ap:n suru.
Ap:llä on yhtä suuri oikeus suruunsa kuin tällä ystävällä iloonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapset ovat tärkeä ja jokapäiväinen, jopa ihan tavallinen osa hänen elämäänsä. Miksi hänen täytyisi jotenkin seurassasi himmata iloaan, tai vältellä puhumasta lastenlapsistaan? Yritä katsoa hänen näkökulmastaan. Yrität väkisin tuoda surusi sinne, minne se ei kuulu, hänen iloonsa. Hänellä on täysi oikeus iloita täysillä, elämme täällä vain kerran.
Hienotunteisuus ei liity tähän mitenkään.
Surullesi on myös paikkansa, mutta se ei kuulu sinne, missä on ystäväsi ilo. Ne eivät liity toisiinsa mitenkään, eivätkä ole sidoksissa toisiinsa.
Yhtä hyvin voisi sanoa, että ystävän ilolle on paikkansa, mutta se ei kuulu sinne, missä on ap:n suru.
Ap:llä on yhtä suuri oikeus suruunsa kuin tällä ystävällä iloonsa.
Silti voi miettiä kumpi tuo enemmän hyvää ympärilleen, se että märehtii surussa vai se että on jostain iloinen ja hyvällä tuulella.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa ajattelemattomalta ihmiseltä.
Ystävä voi myös olla kylmä ja tunteeton. Jotkut saavat kicksejä, kun voivat painaa toista ihmistä alas, mutta tuskinpa tässä on kyse siitä.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli tilanne, jolloin pitkän ja vaikean työttömyyden jälkeen sain vihdoin töitä ja kerroin tästä iloisena ystävälle. Tuntui todella omituiselta, että vaikka hän tiesi miten vaikeaa minulla oli ollut, hän sanoi minulle suoraan, ettei osannut iloita puolestani, koska oli itse työtön.
Ystävyydeltä putosi jossakin määrin pohja, koska olin itse aina iloinnut hän onnestaan ja onnistumistaan. Tuli tunne, että hän olisi ollut onnellisempi, jos epäonneni olisi jatkunut.
Se voi olla noinkin.
Voi myös olla, että työ/työttömyys on muodostunut niin ahdistavaksi aiheeksi ystävällesi, ettei hän tällä hetkellä pysty asiasta emotionaalisesti iloitsemaan eikä puhumaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän toivoisi sinunkin olevan työtön.
Ei suotta puhuta surutyöstä. Monissa kulttuureissa surulle on määrätty määräaika, sitten täytyy mennä eteenpäin. Jossakin kulttuurissa on tapana viedä kiviä haudalle tietyn ajan. Itärajan toisella puolen kahvitellaan haudalla ja suruun kuuluu ilo.
Länsimaissa puhutaan surun vaiheista. Shokki, kieltäminen, viha, neuvottelu, masennus ja hyväksyminen. Minusta se, ettei kykene iloitsemaan ystävän ilosta ja vaatimus siitä, että tämän tulisi olla hienotunteisempi, viittaa siihen, että oman surun käsittely on yhä pahasti kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapset ovat tärkeä ja jokapäiväinen, jopa ihan tavallinen osa hänen elämäänsä. Miksi hänen täytyisi jotenkin seurassasi himmata iloaan, tai vältellä puhumasta lastenlapsistaan? Yritä katsoa hänen näkökulmastaan. Yrität väkisin tuoda surusi sinne, minne se ei kuulu, hänen iloonsa. Hänellä on täysi oikeus iloita täysillä, elämme täällä vain kerran.
Hienotunteisuus ei liity tähän mitenkään.
Surullesi on myös paikkansa, mutta se ei kuulu sinne, missä on ystäväsi ilo. Ne eivät liity toisiinsa mitenkään, eivätkä ole sidoksissa toisiinsa.
Yhtä hyvin voisi sanoa, että ystävän ilolle on paikkansa, mutta se ei kuulu sinne, missä on ap:n suru.
Ap:llä on yhtä suuri oikeus suruunsa kuin tällä ystävällä iloonsa.
Silti voi miettiä kumpi tuo enem
No sitä voi miettiä.
Voi myös miettiä, tuoko tämä ystävän ilo oikeasti iloa ympärilleen ainakaan ap:n seurassa. Jaettu ilo ei ole aina kaksinkertainen.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli tilanne, jolloin pitkän ja vaikean työttömyyden jälkeen sain vihdoin töitä ja kerroin tästä iloisena ystävälle. Tuntui todella omituiselta, että vaikka hän tiesi miten vaikeaa minulla oli ollut, hän sanoi minulle suoraan, ettei osannut iloita puolestani, koska oli itse työtön.
Ystävyydeltä putosi jossakin määrin pohja, koska olin itse aina iloinnut hän onnestaan ja onnistumistaan. Tuli tunne, että hän olisi ollut onnellisempi, jos epäonneni olisi jatkunut.
Sinun ei tarvtse jatkaa sellaista ystävyyttä. Olisi kuitenkin reilua kertoa toiselle, miksi et enää halua olla tekemisissä. Hän voi jatkossa miettiä käytöstään mahdollisisa uusia tuttaviaan kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen sen puhtaasti näin. Ystävän lapsenlapsi on iloinen asia. Negaation tai surun vieminen tämän iloisen, pienen ja viattoman ihmisen yhteyteen on itsekästä. Sillä tavallaan synkistää koko ajatuksen lapsenlapsesta.
Se, ettei ystävä saisi tehdä näin tai noin ja tulisi rajata ilmaisuaan Ap:n seurassa ei olisi minusta ihan terve vaatimus. Niin kauan kun ystävä ei ilku ja kehuskele asialla, millainen ystävä edes niin toimisi, vaan puhuu aiheesta kuten muistakin iloa tuottavista aiheista.
Ap:n kannattaisi harkita terapiaa tai etääntyä itse ystävyydestä vähäksi aikaa. Näin itse tekisin, jos en osaisi iloita ystäväni puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on myös tulkinnasta. Surun lasien läpi katsomisesta. Se, minkä Ap kokee kehuskeluksi tai ilosta jatkuvasti puhumiseksi, voi olla ystävältä ihan tavallista arkista puhetta, jossa toistuu myös lapsenlapset.
Ihmiset puhuvat aikuisista lapsistaan ja lapsenlapsistaan eri tavalla. Jonkun juttelua on mukava kuunnella ja voin mielelläni katsoa valokuvia jälkeläisistä. Mutta jos oman vaikeasti sairaan lapseni tilanne on sillä hetkellä huono, tuntuu raskaalta kuunnella ylenmääräistä kehuskelua. Se on moukkamaista. Jos joku kertoisi minulle saaneensa keskenmenon tänä kesänä, en alkaisi heti kertoa miten ihanaa oli saada lapsia ja miten onnellinen olin vauva-aikana jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienotunteisuus toimii vastavuoroisesti. Millainen tilanne on oikea tuoda omaa murhettaan ja suruaan keskusteluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapset ovat tärkeä ja jokapäiväinen, jopa ihan tavallinen osa hänen elämäänsä. Miksi hänen täytyisi jotenkin seurassasi himmata iloaan, tai vältellä puhumasta lastenlapsistaan? Yritä katsoa hänen näkökulmastaan. Yrität väkisin tuoda surusi sinne, minne se ei kuulu, hänen iloonsa. Hänellä on täysi oikeus iloita täysillä, elämme täällä vain kerran.
Hienotunteisuus ei liity tähän mitenkään.
Surullesi on myös paikkansa, mutta se ei kuulu sinne, missä on ystäväsi ilo. Ne eivät liity toisiinsa mitenkään, eivätkä ole sidoksissa toisiinsa.
Jos ystäväai lapsi kuolisi, niin sittenkin iloitsisit omasta lapsestasi hänen edessään, eihän hänen surunsa kuulu sinun iloosi, onhan sinulla täysi oikeus iloita kun elämme täällä vain kerran?
Kyllä, näin olen tehnyt.
Eli lapsensa menettäneelle kuvailisit kuinka ihanalta lapsi tuntuu sylissä ja hänen halinsa on niin ihanaa (kuten ap:n ystävä tekee)?
Keskenmenon kokeneelle kuvailisit nautiskellen oman raskautesi onnea ja miten ihanalta vauvan potkut tuntuu?
Kuka tällaista ystävää haluaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapset ovat tärkeä ja jokapäiväinen, jopa ihan tavallinen osa hänen elämäänsä. Miksi hänen täytyisi jotenkin seurassasi himmata iloaan, tai vältellä puhumasta lastenlapsistaan? Yritä katsoa hänen näkökulmastaan. Yrität väkisin tuoda surusi sinne, minne se ei kuulu, hänen iloonsa. Hänellä on täysi oikeus iloita täysillä, elämme täällä vain kerran.
Hienotunteisuus ei liity tähän mitenkään.
Surullesi on myös paikkansa, mutta se ei kuulu sinne, missä on ystäväsi ilo. Ne eivät liity toisiinsa mitenkään, eivätkä ole sidoksissa toisiinsa.
Yhtä hyvin voisi sanoa, että ystävän ilolle on paikkansa, mutta se ei kuulu sinne, missä on ap:n suru.
Ap:llä on yhtä suuri oikeus suruunsa kuin tällä ystävällä iloonsa.
No tämä. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa. Kaikkia ystävän asioita ei tarvitse tai voi jakaa. Sekin on ok.
Vierailija kirjoitti:
Onko sun kipu tärkeämpää kuin ystävän onni?
Äly hoi, järki älä jätä🙉🙉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hienotunteisuus toimii vastavuoroisesti. Millainen tilanne on oikea tuoda omaa murhettaan ja suruaan keskusteluun?
" tuoda mukaan keskusteluun". Aloituksen kyllä ymmärsin niin että ei aloittajan tarvitse sitä lapsettomuuden suruaan keskusteluun mukaan tuoda, eiköhän vastapuoli sen melko hyvin jo tiedä. En minä vastaavassa tilanteessa niin kovin voimakkaasti sitä omaa tilannettani kokoajan hehkuttaisi. Painotus sanalle: hienotunteisuus.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hyvissä ystävyyssuhteissa kuuluu olla hienotunteinen. Kuulostaa että hän tahalteen yrittää saada sut kateelliseksi.
Jos ystävä vaikka suree yksinjäämistään kun ei ole löytänyt puolisoa, kuka jatkuvasti ylistää omaa puolisoaan ja hieroo omaa ihanaa parisuhde-elämäänsä toisen naamaan?
Tai jos ystävä on pitkäaikaistyötön tai kokenut konkurssin ja köyhä, kuka iloitsee hänen edessään omasta varakkuudestaan ja kertoilee iloisena mitä kaikkea hankintoja ja hemmotteluja itselleen on ostanut?
Mun yksi "ystävä" teki näin. Olin yhna tosi tiukilla taloudellisesti ja tää hehkutti uudesta talosta ja lomosakkeesta sekä hevosesta, joka oli hankittu perheen tytölle. Sitten tämä "hyvä kristitty" vielä sanoi, että he vaan miettii nyt mille järjestölle tekisi lahjoituksen ja auttaisi jota kuta, kun heillä on niin ylenpalttisesti.
Se oli viimeinen puhumamme puhelu.
Sinulle aloittaja lähetän kaikki myötätuntoni, itselläni samanlainen suru. Enää en mielelläni ota vierailulle erästä henkilöä: aivan liikaa minun pitäisi jaksaa olla kiinnostunut vierailun aikana hänen puhelimessaan olevista valokuvista. En vain aina jaksa, se minulle anteeksi suotakoon. Hän aivan hyvin tietää tilanteeni , en katso tarpeelliseksi sitä enää mainita.
Et ole. Ystäväsi on täysi törppö. Tuskin haluat ettei hän ikinä mainitsekaan lapsenlapsiaan, mutta millainen ihminen selittää miten ihanalta lapsenlapsi tuntuu sylissä? Kuulostaa siltä että hän mässäilee asialla tahallaan.
Minä olen vapaaehtoisesti lapseton ja ystäväni on tahattomasti lapseton. Asiasta ei koskaan varsinaisesti ole suoraan edes puhuttu, olen tulkinnut että asia on tosi vaikea. Vältän hänen seurassaan jo söpöjen ohikulkevien lasten ihastelemista, sillä sekin tuntuu jotenkin väärältä kun tietää että toisella on asiasta suru.
Minäkään en ole ikinä ymmärtänyt sitä miten se on lapsettomalta jotenkin pois jos joku muu saa lapsen. Itsekin jäin ilman lasta, mutta jokaisesta ystäväni raskaudesta ja lapsesta olen silti iloinnut. Mielestäni se on vain mielenkiintoista kuulla kun he kertovat lapsiperheen iloista ja suruista - niin, kun se kuitenkaan ei olekaan täydellistä niin voihan siinä sitten mielessään hiljaa iloita miten jää tuokin hankaluus itseltä kärsimättä.