^j^ HUHTImasujen synnytyskertomuksia ^j^

Olin tuntenut lieviä supistuksia parina yönä unen läpi, mutta muuten ei mitään erityisiä ennakkovaroituksia lähestyvästä synnytyksestä ollut raskausaikana. Kävin laskettuna päivänä eli torstaina 19.4. neuvolassa, jossa muuten kaikki oli normaalia, mutta verenpaineet vähän koholla.

Perjantaina päivällä tunsin jo muutaman lupaavalta vaikuttavan supistuksentapaisen, lähinnä vielä kuitenkin se oli sellaista kuukautissäryn omaista. Illalla yhdentoista aikoihin supistuksia alkoi ilmaantumaan jo useammin ja niiden teho oli lisääntynyt. Aikaväli oli melko epäsäännöllinen. Pääosin 10min väleissä, mutta siinä kahden aikaan yöllä niitä tulikin muutamia neljän minuutin välein ja tuntuivat jo voimakkailtakin. Arvellutti tilanne siinä määrin, että soitin Kätilöopiston Haikaranpesään ja kysyin, että joko kannattaisi lähteä. Olen kuitenkin jo yhden synnytyksen läpikäynyt, joten tiesin miten homma etenee, mutta olin myös kuullut, että toinen synnytys voi olla nopeampi. Sairaalasta neuvottiin tulemaan jos siltä tuntuu. Supistukset olivat melko voimakkaita, mutta aikaväli venyi taas pidemmäksi. Oman mielenrauhani vuoksi soitimme sitten kuitenkin pojalle ukin tänne kotiin seuraksi ja lähdimme ajamaan Kättärille. Autossa supistuksia ehti tulla vain pari, matkaa noin 20min. Olin ihan varma että me joudutaan vielä lähtemään takaisin kotiin niinkuin kävi esikoisen synnytyksen kohdalla.



Olimme Haikaranpesässä noin puoli neljältä yöllä. Pääsimme suoraan synnytyssaliin, jossa otettiin puolisen tuntia käyrää. Supistuksia oli 8 minuutin välein. Pysyttelin pystyssä ja tallustelin paikoillani aina supistuksen ajan. Annoin supistuksen tulla, viedä mukanaan ja " hengitin sen pois" . Onnistuin pitämään lihakset jokseenkin rentoina, joten supistukset säilyivät siedettävinä. Vähän yli neljä otettiin taas käyrää ja nyt supistusten väliksi kirjattiin 13 min. Supistukset olivat kuitenkin tosi voimakkaita, eikä meille edes ehdotettu kotiinlähtöä. Sain kuuman kaurapussin hetkeksi selkääni. Sitten menin kuumaan suihkuun, koska halusin eroon alkaneesta tärinästä. Jouduin olemaan hetken aikaa selinmakuulla kun kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja asento sai supistukset tuntumaan paljon kivuliaammilta ja huonommin hallittavilta. Pitkä kuuma suihku palautti lihasrentouden ja paremman olon.

Noin puoli kuudelta kohdunsuu oli auki 4cm. Suihkuttelulla ja kuumalla jyväpussilla selvisin kello seitsemään saakka, jolloin toivoin epiduraalia ja sain sen. Halusin sen lähinnä loppuvaihetta varten, mutta olin myös todella väsynyt, koska en ollut nukkunut yhtään koko yönä, joten ajattelin että voisin ehkä nukahtaa vielä hetkeksi ennen ponnistusvaihetta. Epiduraali auttoikin kymmenessä minuutissa ja kätilö teki kalvoon pienen reiän aamulla 20 vaille kahdeksan, ettei synnytys hidastuisi. Lapsivettä valui vähän tasaiseen tahtiin ja lopulta nukahdin. Heräsin noin kolmen vartin unien jälkeen melko voimakkaaseen paineen tunteeseen, joka muistuttaa isompaa vessahätää. Tiesin sen ponnistusvaiheen alkamiseksi ja soitin kätilön paikalle. Lapsivettä valui enemmän ja kohdunsuu oli auki joten sain alkaa ponnistamaan kun halusin. Kätilö, joka oli muuten todella miellyttävä ihminen, kysyi missä asennossa haluaisin ponnistaa. En oikein osannut sanoa mitään tiettyä kun esikoista pukersin aikoinaan ihan väärässä asennossa ja lopulta hän syntyi kätilön kehotuksesta niin että olin perinteisesti selällään puoli-istuvassa asennossa. Nyt kätilö ehdotti josko kokeilisin synnyttää jakkaralta. Mikäs siinä. Alku menikin hyvin, mutta olin varmaan vähän malttamaton enkä odotellut kunnolla supistuksia, joten viimeiset ponnistukset sattuivat tosi paljon ja toivoin vaan että joku pystyisi repimään vauvan minusta ulos vaikka väkisin. Kätilö sai vähän rauhoiteltua tilannetta välillä ja luultavasti esti sillä pahemmat repeytymät. Lopulta sain vauvan puserrettua ulos ja hänet annettiin minulle pideltäväksi. Hän oli niin pieni, miten sitä unohtaakaan kolmessa vuodessa. Napanuora oli lyhyt kuten esikoisellakin aikoinaan ja siksi jouduin pitelemään häntä aika alhaalla. En tiennyt kumpi tuli, näytti ensin pojalta kun en tarkemmin katsonut, mutta tyttöhän sieltä sitten tuli. Minulla oli koko raskauden ajan ihan tyttöolo, mutta olin silti yllättynyt. Ajattelin, että poika tulee kun odotan tyttöä. Tärkeintä kuitenkin, että tuli terve lapsi ja hän sai olla kohdussa näin pitkään, että ehti kasvaa edes näihin mittoihin eli painoa 3290g ja pituutta 49cm. Poikani oli syntyessään vähän suurempi (rv 39+6) 3530g ja 50cm. Istukka syntyi hetkeä myöhemmin kätilön painaessa kohtua alas. Se ei sattunut. Ommeltavaa tuli muutama tikki ja vauva oli tämän ajan mahani päällä. Hän alkoi kovasti hamuta ja maiskuttaa jo siinä, joten kätilö käänsi hänet poikittain päälleni ja heti löytyi rinta suuhun. Puolitoista tuntia siinä sitten vielä oltiin salissa ja isä sai kylvettää tytön, minä kävin suihkussa. Sitten siirryttiin huoneeseen ja mies lähti hakemaan esikoisen kotoa luoksemme. Saavuttuaan tuore isoveli kysyi heti että missä vauva on ja kävi katsomassa sitä sängyllä. Antoi pusun otsalle :) Sitten kysyi että missä ne lelut on, joista olin hänelle etukäteen vähän puhunut. Että sairaalan leikkinurkkaus oli kyllä paljon mielenkiintoisempi kuin uusi pikkusisko...



Ensimmäinen yö meni puolen tunnin pätkissä. Maitoa ei tainnut paljoa vielä tulla, joten tyttö herätti vähän väliä ja halusi rinnalle. Vatsakin hänellä alkoi toimia yön aikana ja useamman vaipan saikin sitten vaihtaa päivän mittaan. Sairaala-aikaa meillä kesti sunnuntai-iltaan. Päästiin kotiin kun sitä toivottiin ja vauvalla ja minulla kaikki kunnossa. Kontrollikäynti on vielä keskiviikkona. Esikoisen takia kotona on helpompi olla kun täällä riittää hänelle tekemistä, eikä tarvi pelätä, että juoksee käytävälle tms. Ensimmäinen yö kotona nukuttiin jo huomattavasti paremmin, mutta tiukasti äitin vieressä. Nyt onkin sitten hartiat jumissa kun ei uskaltanut liikahtaakaan unissaan. Tänään maanantaina tuntuu, että maito on todella noussut ja sitä riittää jo kunnolla. Toisen kanssa tämä on niin paljon helpompaa ja hommatkin hoituu vaikka yhdellä kädellä kun on jo kokemusta. Onneksi kuitenkin mies on isyyslomalla niin saa ottaa hoitovastuun esikoisesta näin alkuun.



crisantemo

poika; sektio

synt aika 18.4.; viikot 40+1

pituus 50,5 cm; paino 3365 g;

pisteet 9/10/10



synnytys käynnistyi ti 17.4 kovilla alavatsassa tuntuvilla supisteluilla. Sain nukuttua yhdeksästä yteentoista, jonka jälkeen supistukset voimistuivat ja tihenivät niin, ettei nukkumisesta tullut mitään. Laitokselle lähdettiin kolmelta yöllä.

Laitoksella yhdelle sormelle auki. Saliin kärvistelemään...

Synnytys eteni hitaasti ja sain jossain vaiheessa tipan, ei juurikaan nopeuttanut tilannetta.

Lapsivedet menivät tutkimuksen yhteydessä, ja väri oli vihreää, jouduin siis erityisseurantaan. Tässä yhteydessä sain epiduraalin, joka tuntui taivaalliselta.

Sydänäänet heikkenivät supistusten yhteydessä, epäiltiin että napanuora on pinteessä. Olin koko ajan sektiorajalla. Välillä otettiin mikroveret, joista tutkittiin vauvan hapettumistilanne, joka onneksi oli ok.

Puli kolmelta iltapäivällä olin vieläkin vasta 4 cm auki. Sydänääniseurantakone hälytti ja sitten minua vietiin kohti leikkaussalia. Terve poika syntyi sektiolla kolmelta, kahdentoistatunnin kuluttua laitokselle tulemisesta. Napanuora oli kietynyt pari kierrosta jalkojen ympäri. (harrastanee isompana benji-hyppyä). Pisteet 9/10/10.



Tiikki (onnellisin äiti päällä maan, ainakin omasta mielestän)

Kirjoitanpa tänne synnytyskertomuksen, vaikka muuten en ole huhtikuisiin juuri kirjoitellutkaan.



Arvasin etukäteen, että yli lasketun päivän mennään, koska kolme edellistäkin olivat menneet: eka 40+4, toka 40+6 ja kolmas 40+2. Itse veikkasin, että 40+5 olisi hyvä päivä, mutta 40+6 oli todellinen päivä.



Maanantain ja tiistain (16. -17.4.) välisenä yönä tuntui muutama supistus. Jatkoin kuitenkin unia viiteen asti. Sitten piti nousta vähän kävelemään, kun sattui sen verran. Supistuksia tuli harvakseltaan, puolen tunnin tai 20 minuutin välein, mutta sattui kunnolla. Aamupäivällä olin kolmosen kanssa ulkona, ja edelleen tuli kipeitä supistuksia harvoin. Klo 13 päätin, että nyt käydään synnärillä näyttäytymässä. Hyvällä säkällä nämä supparit olisivat vaikuttaneet sen verran, että pääsisi saliin puhkaisemaan kalvot. Ja jos synnytys ei olisi vielä alkanut kunnolla, ehtisi takaisin kotiin kuskaamaan ykköstä ja kakkosta illan harrastuksiin.



Klo 14 olimme sairaalassa. Kätilö oli ihmeissään, että olenko tosiaan lähtenyt liikkeelle ilman säännöllisiä supistuksia... Kohdunsuu oli kuitenkin 4 cm auki, kaulakanava hävinnyt ja kalvorakkula pullotti. Teki mieli tuulettaa, että nyt päästään saliin ja tositoimiin. Olin hetken käyrillä, ja siinä alkoi tulla supistuksia 10 min. välein.



Saliin menimme klo 15. Lääkäri puhkaisi kalvot, ja siitä alkoi karmeat supistukset. Vedin ilokaasua ja sain pcb-puudutuksen, josta ei tällä kertaa ollut apua (kolmosen synnytyksessä oli). Kun pcb ei auttanut, sain n. klo 17 spinaalin, joka auttoi erinomaisesti. Ennen puoli seitsemää alkoi tuntua, että spinaalin vaikutus häviää. Kätilön mielestä paras kivunlievitys siinä vaiheessa oli synnyttää lapsi. Klo 18.32 poika tuli ulos minuutin ponnistusvaiheen jälkeen.



Neljännen lapsen synnyttäminen on siinä mielessä ihanaa, koska synnytys on niin nopea. Esikoisen synnytys kesti 18 h!



Poika siis syntyi alle neljässä tunnissa. Säännölliset supistukset merkittiin alkaneeksi klo 14.45, ja poika oli ulkona klo 18.32.



Mitat olivat 53 cm ja 3720 g. Itse olen ollut 52 cm ja sama paino.



Olin tyytyväinen vauvan painoon, koska minulla oli lievä raskausdiabetes ja olin dieetillä. Oma paino nousi raskausaikana 4,5 kg. Lähtöpainon painoindeksi oli 23.



Samalla sairaalareissulla tehtiin sterilointi, joten nyt on meidän perheen vauvat tehty!

Rv 40+1 syntyi peppu edellä meidän tummatukkainen neitomme 18.4.2007 klo 10.27. Perätilasynnytys siis, joka etukäteen jännitti melkoisesti.

Heräsin aamulla klo 5.40 outoihin tuntemuksiin, niitä siinä hetken aikaa kuuntelin ja tajusin, että nyt taitaa olla tosi kyseessä. Kelloa siinä samalla katselin ja supistukset tulivat 6-7 minuutin välein. Miehen herättelin kuuden jälkeen ja kerroin mitä tapahtumassa. Hän ampaisi samantein pystyyn ja oli jo kovaa vauhtia lähdössä laitokselle ;-). Toppuuttelin, että ei tässä mitään hätää, ei varmaan moneen tuntiin vielä... Mutta sitten seitsemän aikoihin alkoi supistuksia tulemaan tiheämmin, nousin ylös kävelemään ja suihkuun. Suihkussa tajusin, että nyt vauhti kiihtyy, taitaa olla lähtö sittenkin jo hyvin lähellä. Söin aamupalaa ja supistukset tulivat jo 3 minuutin välein. Kahdeksalta soitin sairaalaan ja kerroin tilanteesta. Lopulta tajusin myös sanoa, että kyseessä on perätilasynnytys, jolloin kätilö sanoi, että kiireesti matkaan, sillä perätilasynnytys saattaa joskus edetä hyvinkin nopeasti. Äkkiä anoppi esikoisen vahdiksi (onneksi asuu 15 minuutin ajomatkan päässä)!

Synnytysvastaanotossa olimme klo 9.15 ja jouduimme hieman odottamaan ruuhkan vuoksi. Supistukset olivat jo aika rajuja ja liikkumisen avulla pystyin niitä sietämään. Kätilö totesi minut nähdessään, että suoraan saliin, olet sen näköinen, että täällä ei ole aikaa enää tutkia. Salissa oltiin 9.35 ja meitä oli vastassa mukava kätilö sekä ihana opiskelija. He tutkivat minut ja totesivat että olen auki 6 cm ja paikat ovat jo ihan pehmeät. Kätilöt järjestelivät paikkoja kuntoon ja kertoivat tarkasti miten synnytys tulisi tapahtumaan. Synnytys tapahtuisi ns. poikkipöydällä ja jalat telineisiin tuettuina, jotta avustalla lääkärillä olisi mahdollisimman paljon tilaa toimia auttaessaan vauvan päätä ulos, itse ponnistaisin ilman apua vauvan lapaluihin asiti ulos. Saliin tulisi ponnituksen alkaessa kaksi synnytyslääkäriä, lastenlääkäri sekä kätilöitä tuplamiehitys.

Supistukset tulivat jo rajuina, eikä ollut enää mahdollisuutta saada mitään puudutusta. Miehen hieronta ja lämpimät kaurapussit toivat helpotusta. Perätilasynnytksessä kalvoja ei puhkaista eikä oikeastaan mitään muitakaan edistäviä toimenpiteitä suosita. Jälleen sisätutkimus ja olin auki 9 cm. Lapsivedet menivät lopulta valtavalla loiskahduksella ja siitä seuraava supistus oli jo niin raju, että työnnätytti aivan valtavasti. Kätilö käski vielä pidättämään ja sanoi, että seuraavalla saat työntää. Samassa huone täyttyi lääkäreistä ja kätilöistä. Seuraava supistus tuli ja huusin, että nyt on pakko ponnistaa ja sain siihen onneksi luvan. Ponnistin valtavalla raivolla, ja tunsin, kuinka vauva liukui ulos synnytyskanavasta. Lääkärit kaikessa rauhassa vetivät hanskoja käsiinsä, kun toinen lääkäreistä totesi, että nyt tulee vauhdilla ulos. Hän ehti juuri koppaamaan tytön käsiinsä, kun koko vauva oli jo ulkona! 2 minuutin ponnistuksella syntyi meidän perätilavauvamme! Koko synnytksen kestoksi tuli 4 tuntia 45 minuuttia. Olin aivan ymmälläni, kun kaikki tapahtui niin nopeasti, sillä olin varautunut pitkään ponnistusvaiheeseen, tunne oli sanoin kuvaamaton, kun kaikki oli ohitse niin äkkiä!

Vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä, mutta siinä tohinassa joku oli ehtinyt sen vetämään pään yli, eikä mitään vahinkoa ehtinyt tapahtumaan. Koska vauva oli perätilassa lastenlääkäri tarkasti hänet heti ja totesi 8-9 pisteen tytöksi. Tarkastuksen jälkeen sain hänet rinnalleni. Toisen asteen repeämän sain ja lääkäri ompeli sen loistavasti, istuminen on onnistunut heti ja muutenkin kunto on ollut erinomainen, kun vertaan ensimäiseen synnytykseeni. Tyytyväinen olen myös siitä, että lähdin alatiesynnytykseen, vaikka pitkään sitä mietin ja olin jo kallistumassa sektioon.

Nyt ollaan oltu viisi päivää kotona, vauva on ihana ja rauhallinen, syö hyvin ja nukkuu öisinkin viiden tunnin pätkiä!



Mitat: 51 cm ja 3765 g.



Vauvantuoksuisin terveisin Sypressi

Tiistaina 27.3. kävin äitipolilla synnytystapa arviossa. Kaikki oli hyvin ja sain uuden ajan lasketunajan tienoille. Sepä jäi sit tarpeettomaksi, sillä seuraavana aamuna eli 28.3. heräsin 6.15 esikoisen kähinään ja tajusin samalla, et jotain lorahti ja sänky oli vähän märkä. Pomppasin ylös ja totesin miehelle, et lapsivettä ja painelin paniikissa alakertaan. Olin ihan sekaisin. Eihän vielä pitäisi tulla lapsivettä!



Aamulla sit soitin neuvolaan ja sieltä kehoitti menemään suoraan synnärille. Menin sit 9.20 aikaan synnärille. Luulin meneväni ihan vain näytille ja pääseväni vielä kotia, mut toisin kävi. Ensin laittoivat mut käyrille, joka oli ok. Sit kattovat, et kyllä se lorahtelu tosiaan oli lapsivettä ja eiku sairaalaan sisälle. Tasan yks kipee supistus tuli ja se oli siinä.



Ite oisin halunnut lähteä kotia, mut en saanut lääkäriltä lupaa. Aloittivat iv antibiootin, koska tulehdusvaara oli olemassa, kun lapsivettä lorahteli, aika runsaastikin välillä. Niinpä sit sen keskiviikon ja torstain kävelin edes takas sairaalan käytäviä ja portaita yrittäen hankkia supistuksia. Mut niitä kunnon kipeitä supistuksia ei vain kuulunut.



Perjantaina sain n.11.30 aikaan ensimmäisen Cytotex tbl. Siitä seurasikin muutama supistus. Sit klo 16 aikaan sain toisen, jonka jälkeen alkoikin harvakseltaan tulla supistuksia. Illalla niitä sit tulikin säännöllisemmin. Antoivat mulle unilääkkeen yötä vasten ja sanoivat, et se joko lisää vettä myllyyn tai sit lopettaa supparit. Otin lääkkeen n.23.45 ja nukuin 00 asti. Sit heräsin tosi napakkaan supistukseen ja soitin heti kelloa. Kätilön kans lähdettiin kattoon kohdunsuun tilanne ja suoraan saliin. Hälyytin miehen paikalle. Hän oli yövuorossa. Olin jo 22 aikaan ilmoittanut kylläl, et tänä yönä lähtö sit tulee:). Mies oli ennen klo 01 paikalla. Olin hänen tullessa keinutuolissa käyrillä. Sit menin suihkuun, jossa olin tunnin (onneks ei tarvinut ite maksaa vesilaskua:))!



Koko synnytys meni sit ilokaasun voimin läpi. Ponnistusvaihe otti kyl kipeempää, mitä muistin ja oli vähän rankka senkin takia, et olin hieman tokkurassa ottamastani unilääkkeestä, mut niin sitä vain selvittiin ja klo 03:21 syntyi pikkuinen prinsessamme:)!



Rv oli tasan 37 ja synnytys kesti 3h10min, josta ponnistuvaihe 11min.



Tyttö oli 46cm, 3000g ja pipo 35cm. Niin pieni ja suloinen!!



Eka päivä seurattiin matalia verensokereita ja koko ajan tyttö oli rajalla joutua tippaan. Siltä onneks vältyttiin. Maanantaina oli lastenlääkäri ja tarkoitus oli kotiutua. Halusi kuitenkin meidän jäävän seuraavaan päivään, jolloin erikoislääkäri vielä katsoisi tyttömme, koska hänen mielestä lonkat rutisivat. Niin sit jäätiin tiistaihin. Erikoislääkäri katsoi vauvamme ja lonkat löysät, joten tyttö laitettiin lonkkalastaan. Oli kellastunutkin, joten lastan kans sit sinivaloon. Keskiviikkona sit vihdoin kotiuduttiin. Itse olin siis kaiken kaikkiaan viikon sairaalassa ja täytyy myöntää, et oli ihanaa päästä kotia!



Senny ja tyttö 3½vkoa

La-su välisenä yönä tuli supistuksia, sellasia lieviä, mutta tuntuivat vähän selässäkin parin tunnin ajan kunnes loppuivat. Aamulla heräsin että jaaha ei siis mitään taaskaan... katselin pojan kanssa lastenohjelmia tv:stä kun jotain lorahti. No äkkiä wc:hen. Jee. Limatulppa. Kello oli tuolloin jotain puoli 8. Mies oli lähdössä rakentajamessuille ja sanoinikin, että mee vaan, ilmottelen kun pitää tulla, mutta ei ehtinyt mies ovea pidemmälle 8 jälkeen kun huusin perään, että nyt tuli 1. supistus. Sitten alkoikin lapsivettä lorahdella. Mullahan vauva ei ollut kunnolla laskeutunut tai kiinnittynt ed. viikolla neuvolakontrollissa, mutta tunsin, että oli se nyt alempana.

Mies käväisi pikaisesti hoitamassa asioita, hälyytettiin mummo hoitamaan esikoista ja 10 aikaan oltiin sairaalassa.

Supistukset tuli alusta asti 6 min välein ja sairaalassa kivut lisääntyivät koko ajan. varssinkin peräruiskeen saatuani ja kun supistukset tulivat 2 min välein.

Kun päästiin synn.saliin ehdotti kätilö ammetta kivun lievitykseen, mutta aloin olla jo aika tuskainen kun supistuksia tuli tuhkatiheään. Kätilö tarkasti olin avautunut 5-6cm. Oli aika kutsua lääkäri laittamaan toivomani kohdunkaulan puudute. Sitä ennen ehdin ottaa ilokaasua pahimpaan hätään.

Ilokaasu yhdessä kohdunk. puudutuksen kanssa olivat riittävät ja ei mennyt kauaa kun tuli ponnistuksen tarve.

Vauva syntyi nopeasti. Ponnistusvaihe 1 min.

Terve tyttö syntyi 12:01.

3804g, 52cm. Hyvät pisteet. Tumma tukka ja kova ääni.

Toimitus oli nopea ja ihmeen helppo, enkä pahemmin revennyt. Pari tikkiä laitettiin.

Vauva osasi heti syödä tissiä ja varmaan auttoi kun maitoa alkoi herua pian. Kotiin päästiin suunnitellusti keskiviikkona.

Itselläni oli juuri pahimmillaan flunssa, joka paheni osastolla. Kotiinlähtöpäivänä sain antib. kuurin poskiontelotulehdukseen. joka alkaa onneksi auttamaan.

Lääkärin tarkastuksessa vauvalla kaikki muuten hyvin, mutteivät saaneet moron heijastetta onnistumaan. (säpsähtely).

Se tietenkin hieman huolettaa, mutta vauva vaikuttaa terveeltä, katselee ja huitoo käsillä ja jaloilla. Neuvolakontrollit asian suhteen.

Joka tapauksessa tyttö on ihana ja koko perhe rakastaa häntä yli kaiken.





Tikanpoika joka synnytti 6 pv yli LA:n

Olin valitellut torstai aamupäivällä miehelle kun oltiin liikenteessä että tämä vauva antaa varmasti odotuttaa itseään kauan..toisin kuitenkin kävi :)



Eli olin käymässä nukkumaan klo 22 torstai iltana, kun yhtäkkiä tuntui pöksyissä jotain, ajattelin että se on vaan sitä valkovuotoa joka oli ollut muutenkin todella runsasta. Sitten kun sitä tuntui tulevan vähän lisää niin päätin mennä käymään vessassa katsomassa että mitä ihmettä se on..samalla rupesikin lorisemaan...lapsivettähän se oli. Samalla soitin äitiä lapsenvahdiksi pojalle ja soitin myös synnärille ja sanoivat että pikkuhiljaa voi ruveta tulemaan.



Oltiin synnärillä klo 23 ja matkan aikana vain muutama supistus, ei vielä mitään kipeitä. Ottivat aluksi käyrää n. puoli tuntia jonka aikana tuli melko tiheään supistuksia ja tutkivat kohdunkaulan tilanteen n. 2cm auki..jotka sitten vähän laantuivat. Pötköteltiin siinä miehen kanssa muutama tunti ja koitettiin levätä..paremmin onnistui mieheltä :) Saliin siirryttiin n. klo 2 yöllä kun rupesivat supistukset olemaan jo sen verran napakoita että halusin kokeilla ilokaasusa..josta ei ollut mitään apua. Kävin suihkussa ja lilluin tunnin verran kuumassa kylvyssä pikku ammeessa joka teki hyvää.Edelleenkin supisteli ja kovasti, olin kuitenkin vain 4cm auki klo 4 :/tuntui ikuisuudelta se odottelu. klo 5.30 alkoi tuntua painon tunnetta ja ponnistuksen tarvetta mutta oli auki vain 6cm..silloin kätilö ehdotti epiduraalipuudutetta ja päätin sen ottaa koska kivut rupesivat olemaan jo sitä luokkaa että hengissä ei selvitä.Epiduraali muuttuikin spinaaliksi, kätilö arvio tilanteen niin klo 6.05. No se oli maailman ihanin asia siihen mennessä...kivut katosivat samantien ja olo oli autuas.



Vähän ennen seitsemää kätilö teki sisätutkimuksen ja olin auki täydet 10cm, tuli aamuvuoron kätilö avuksi ja antoivat luvan ponnistaa..mikä oli kyllä hankalaa puudutuksen takia kun ei ollut mitään tarvetta ponnistaa mutta supistuksen tullessa minä ponnisti. Vauvan pää kesti jonkin aikaa ennen kuin tuli ulos ja perässä loppu kroppa syntyi 20.4 klo 7.08 painoa 3610 ja pituutta 52cm..oli todella mukavaa ponnistaa kun ei tuntunut mitään kipua mahtavan puudutteen ansiosta. Pari tikkiä tuli jotka eivät ole haitanneet menoa. Kaiken kaikkiaan synnytys kesti 5 tuntia ja ponnistus vaihe 8 minuuttia.



Isi pääsi kylvettäämään poikaa kun äiti meni suihkuun..olo oli aivan mahtava.Poika osasi heti imeä rintaa ja onkin rintamaidolla pärjännyt hyvin. Sairaalasta päästiin sunnuntaina kotiin.



Esikoinen (2v2kk) ollut ylpä pikkuveljestään ja kovasti haluaa helliä ja suukotella pikkusta. Arko lähtenyt mukavasti käyntiin, vähän kyllä totuttelemista taas tähän vauvaarkeen, mutta eiköhän se siitä.



Sanna ja Valtteri 10 pvä

Meidän " tyyne" syntyi 28.04 klo 9.02

4150g

51.5cm

pipo 37.2

todella tuuhea tumma tukka missä vaaleampaa " raitoina"



perjantai kului ihan normaaleissa merkeissä. Aamulla siivottiin ja käytiin kaupassa eikä olo ollut mitenkään sen suuntainenkaan että yöllä tarttis lähteä. Illalla oltiin vielä mummulla kylässä. Huikkasin lähtiessäni et kohta nähdään ja ihan vitsinä ;)

heräsin puol ykstoista isommalle hädälle jonka jälkeen tuli muutama supistus. Yhdeltä heräsin taas vessaan ja sitten alkoikin supistella 10min välein. Koitin nukkua ja kuljeskelin. Katsoin kelloa ja mietin mitä tekisin. Kolmelta sitten varmistin jostain vauvakirjasta et jos on supistellut 2h säännöllisesti täytyy lähteä.

Soitin mummun lapsenvahdiksi. Olimme Loimaalla hiukan neljän jälkeen. Autossa supisteli 7min välein. Ajattelin et nauravat meidät pihalle. Olin sormelle auki ja kaulaa 1cm jäljellä. Odoteltiin siellä huoneessa. Supistukset tuli makuulla 10min välein ja pystyasennossa 2-5 min välein. Mies nukkui viereisessä sängyssä. Tai yritti.

Puoli kahdeksalta rupes tuntumaan jo siltä et jotain vois kipuihin ottaa vaikkei ne nyt niin hirveältä tuntunu. Mentiin sitten saliin ja kokeilin ilokaasua. En tiedä oliko sillä mitään vaikutusta muuta kun olo tuntui pöhnäiseltä. Yllättävää oli et olin siinä vaiheessa jo 7cm auki. Kätilö sanoi ettei tässä enää mitään puudutteita ehditä antaa. Kalvot pullotti ja ne puhkaistiin muistaakseni 8.41.

Supistuksiin tuli enemmän voimaa ja ilokaasu ei auttanut yhtään. Muuten kun oli mukavempaa puhallella kipua ulos. Kätilö käski ponnistaa kun siltä tuntuu mut tuntui aivan älyttömän kipeältä maata selällään. Siinä sitten sinnillä ponnistin ja ponnistin. Pidin silmät kiinni niin sain keskityttyä kunnolla. helpotus oli aivan mahtava kun tyttö oli ulkona. Ponnistusvaihe kesti, onneksi, vaain 7 min.

Mahtavan ihana pulleaposkinen tyttö syntyi käsi toisella poskella.

Painoa huikeat 4150g (arvio rv 36 , sama kuin esikoinen eli 3400)

Onneksi en tiennyt että noinkin iso olis varmaan usko loppunut kesken...

saman pituinen kuin veljensä, joka muuten syntyi samoilla viikoilla



tissiin tartuttiin heti ja imetään niin usein ja hanakasti et nännipäät on kipeät.

Eilen kotiuduttiin vaikka olisivat vielä siellä pitäneet. Oma ja vauvan kunto kuitenkin niin hyvät etten nähnyt mitään syytä jäädä.

jonkinsortin herkistyminen on päällä kun eilen pillitin koko illan esikoisen " puolen metrin kasvua" sairaalassaoloaikanani. Ei tullut nukuttamisesta mitään ;)



Vannomatta paras mutta meidän lapset on tehty. Kaikinpuolin silti oli ihan mukava synnytys.



Papaija ja " Tyyne" 3vrk isoveli Arttu 1v9kk

Kirjoittelin tuonne meidän odotuspalstalle sunnuntaina 22.4 että taidan siirtyä kohta toukokuisten puolelle. Samana iltana kun mentiin miehen kanssa nukkumaan tunsin 3 kivuliaampaa supistusta. Niistä tietysti ajattelin että kyllä ne kohta laantuu, ei tästä kuitenkaan mihkään lähetä. No eipä mennyt kauaa kun sanoin ääneen miehelle että: OHO nyt tais mennä vesi. Kello oli tuolloin 22.30. Ehdin jopa vessaan, en siis kastellut sänkyä enkä lattioita välillä, onneksi matka oli lyhyt. Soitin sitten synnärille ja kysäisin vielä varmuudeksi että koska meidän pitää lähteä tuleen. Sanoivat että mieluusti heti, mutta kun on matkaa sen verran, että jos ei synnytys olekaan kunnolla käynnissä niin kannattaa hetki ootella ettei mies joudu kotiin välillä jos ite joudun osastolle. Siinä sitten 1½ tuntia odoteltiin kotona ja syötiin sekä tarkastettiin että kaikki tarvittavat on mukana. Sitten oltiin 00.30 TYKS:ssä. Supistuksia tuli ihan kivasti, ja olivat kivuliaita. TUolloin kohdunsuu oli auki jotain 2 cm ja reunat olivat paperin ohuet. Kävin suihkussa jossakin vaiheessa ja se auttoi vähäsen. Puol kuuteen mennessä aamulla olin jo sen verran auki 4,5 cm että sain epiduraalin. Mikä taivaallinen keksintö :D Ilokaasusta en kokenut olevan mitään vastaavaa apua avautumisvaiheessa. Epin avulla sain nukuttuakin ehkä joitain tunnin. Valitettavasti epiduraali pysäytti kohdunsuun avautumisen ja supistukset kokonaan. Sain joskus ysin maissa oksitosiini tipan käteen ja toisen epi annoksen. Sitä tippaa nostettiin pikkuhiljaa suuremmalle nopeudelle ja taas alkoivat supparit. Joskus yhden paikkeilla mulla alkoi tulla sellainen olo että voisin ponnistaa ja kivut olivat taas jo aika kovat uutta coctailia sinne epiduraali tilaan en saanut, vain lidocainia joka auttoi hetken, tuolloin ilokaasukin oli ihan hyvää tavaraa jo. Eli ponnistelin jostakin yhdestä asti tuonne 16.10 asti, jolloin poika syntyi maailmaan.



Ponnistusvaihe oli aika kauhea verrattuna avautmisvaiheeseen. Meidän pikkumiehen pää kun ei meinannut tulla ulos ollenkaan, kätilä meinasi jo, että onko sittenkin kasvot edellä tulossa mutta eipä ollut vaan ihan oikeassa asennossa. Vihdoin sain pään siihen malliin että tehtiin välilihaleikkaus ja sitten kun pää saatiin ulos niin loput tulikin sitten jo helpolla. En revennyt siis enepää kun se eppari tehtiin.



Kaikki meni hyvin toiseen päivään asti synnytyksen jälkeen , jolloin olin menossa suihkuun ennen vierastuntia. Tuolloin en saanut enää itse alapäätä riisuttua ja jouduin kutsumaan hoitajan. Hän auttoi mun suihkuhetken ja mentiin yhdessä takaisin huoneeseen. En päässyt itse sänkyyn asti. Kipu oli ihan kauheaa häpyluun alueella. En kutsuivatkin sitten päivystävän lääkärin katsoon mua ja hän sitä mieltä että häpyliitos on nyt vasta avautunut rytinällä ja siksi niin kipeä. Raskausaikana mulla ei ollut siis ollenkaan häpyliitoskipuja. En liikkunut yöllä itse ollenkaan vaan hoitsu auttoi mut pyörätuolilla vessaan ja sänkyyn. Vauva oli kaksi yötä vauvalassa hoidossa, kun en voinut hoitaa:( 3 päivänä fysioterapeutti toi mylle kävelytuen ja tukivyön. Pari päivää meneni pelkästään niillä ilman vauvaa, mutta yöt oli sitten jo 4 päivästä asti vieressä. Perjantaina kävelin jo melko hyvin tuella vauvan kanssa, joten päätin opetella viikonlopun aikana kävelemään ilman tukea. Niin sitten tein ja maanantaina päästiin kotiin kun poika oli 1 viikon ikäinen.



Eli siis vaikeuksien kautta voittoon. Ja nyt alkaa elämä oleen taas jo melko kivaa, vaikka vielä kävely sattuukin enkä pysty oikeen kauaa kyljellään oleen enkä istuun kovalla. Mutta onneksi on ihana poika kotona.



Ai nin ne strategiset mitat eli 3960 kg, 52 cm, ja pipo 37 cm, Apgarit oli 9



Tinsula ja poika 1 viikko ja 5 päivää

Syntymäpäivä oli siis 23.4

Poika sitten syntyi vasta 4.5.07 rv 41, vähän meni toukokuun puolelle mutta tuli sentään itsestään ettei tarvinut käynnistää...

paino:4840g

pituus:56cm

pipo:38cm



aamulla klo.4.30 alkoi mukavan tuntuiset supistukset 10min välein. Olin ihan varma että ne taas parin tunnin päästä loppuu,mutta toisin kävi. Vessassa sai jatkuvasti laukata. Suihkussa kävin ja se ei sinänsä kyllä helpottanut. Muuten en ollut kipeä ku vaan sillo ku supisti. Mies lähti töihin kuuden jälkee,ku en uskonut että mitään tapahtuis. Sitten vähän ennen yhdeksää soitin miehelle että tulee kotia että lähen käymään synnärillä näytillä. Synnärillä oltiin sitten 9.30. käyrää otettin ja supistukset olivat edelleen 8-10min välein, kohdunsuu 3cm auki ja kanava 0.5cm, lievästi vielä taaksepäin kohdunsuu. No siinä sitten kätilö mietti ja koko ajan vaan kyseli että olenko kipeä, mä vaan että sillon käy kipeää ku supistaa. kätilö passitti minut kävelylle. pari tuntia käveleskelin pitkin sairaalaa. Mies oli siinä välissä esikon vienyt mummulaan ja tuli mun kaveriksi. taas otettiin käyrää ja oli ihan varma että kotia pitää lähteä ku ei supistusten väli tihentynyt. kohduunsuu oli 4cm auki ja kätilö ei oikein tiennyt että mitä tehä. että ottaako saliin,.siinä sitten tultiin siihen tulokseen että käyn vielä kävelemässä. käveleskeltiin taas pari tuntia, jolloin supistuksia tuli 6min välein ja kipu tuntui ihan mukavasti. sitten tunsin ku oltiin kanttiinissa että jotain valuu. mentiin vastaanottoon takaisin ja limatulppahan se irtosi.

Kätilö oli vaihtunut ja edellinen kätilö oli kertonut tilanteeni ja sanonut että en kuulema halua enään kotia lähteä. enään ei käyrää ottanut, vaan katsoi kohdunsuun tilanteen ja 5cm auki ja kanavaa ei ollenkaan jäljellä. kätilö antoi peräruiskeen ja sitten menin saliin n. klo.15

Synnyttävä kätilö oli aivan super mahtava. Otettiin käyrää ja supistukset oli jo ihan 100%,mutta siltikin niitä tuli vaan 5-6min välein. Sitten pääsin ammeeseen ja siellä oli ihana löllötellä. Sitten tuli kauhea paineen tunne alapäässä ja tulin pois. Kätilö tutki ja kohdunsuu täydellisesti auki. Ponnistusvaihe kesti 8min, ja voin sanoa että se sattu niin pirusti, mutta iso oli vauvakin. Poika syntyi 17.58. Kätilö naureskeli että ei olis ikinä uskonut että synnytän niin äkkiä, verrattuna siihen mikä oli supistusten väli. Lapsivedet meni vasta ponnistusvaiheessa. Istukka painoi huikeat 998g. ja koska kohtu oli niin suuri niin laitettiin toinen supistava piikki.

Synnytys oli ihan luomu, en tarvinut edes ilokaasua. Pieni nirhauma tuli johon laittoi kolme tikkiä.

Olo on verrattuna eka synnytykseen niin mahtava, tuntuu ku ei ois synnyttänyt ollenkaan. mutta pitkälti varmasti siitä johtuu että selvisi niin pienillä korjauksilla.

Pojan pisteet. 8-9-9

Eilen päästiin kotia ja maitokin on nyt alkanut mukavasti nousta.

T:Marru, poju 4p.

poika 3636g 52cm pisteet 9\10



viikolla 42 käynnistettiin aamulla ja illalla 19.07 oli poika maailmassa.su kotiuduttiin ja nyt totutellaan taas yövalvomisiin..esikoinen on tosi hyvin ottanu pikkuveikan vastaan

Meidän " Vempula" syntyi torstaina 26.4 rv:lla 42. Strategiset mitat 3335g ja 50cm.



Meillä olisi ollut yliaikaisuuskontrolli juuri tuolloin torstaina, mutta onneksi synnytys kuitenkin alkoi itsekseen edellisenä päivänä klo 5.20 lapsiveden lorahtamisella. Siitä sitten rauhassa lähdettiin synnytyssairaalaan aamupuuron jälkeen valmiiksi pakatun sairaalakassin kanssa suihkun raikkaana.



Synnytysosastolla laitettiin käyrille ja todettiin, että supistuksia ei tule vielä säännöllisesti ja minut siirrettiin synnytysvuodeosastolle. Siellä kipristelin seuraavan yön yli lapsiveden edelleen lorahdellessa. Sain kipupiikin reiteen ja unilääkkeen, joista ei ollut mitään hyötyä. Suihkussa seisoskelu auttoi kyllä mukavasti, mutta eihän sielläkään koko aikaa voinut lotrata. Mieheni joutui lähtemään yöksi kotiin ja jäin yksi keppuroimaan unettoman yöni sairaalaan.



Aamulla kuunneltiin taas vauvan sydänääniä ja seurattiin supistuksia. Ne olivat edelleen epäsäännöllisiä ja jo niin vaimentuneita, että minut päätettiin laittaa synnytysosastolle käynnistettäväksi. Klo 13.00 istuinkin jo synnytyshuoneessa tipassa ja käyrillä ja homma alkoi ns. etenemään vauhdilla. Kaurapussista oli jonkin verran apua supistusten aikana. Kävin kerran vessassa ennen siirtymistä kiikkutuolista sängylle ja sehän oli yhtä tuskaa. Supistukset alkoivat olla tosi kivuliaita ja aloin pikkuhiljaa kysellä kivunlievityksiä.



Joskus viiden aikaan sain ilokaasua, joka oli yhtä tyhjän kanssa. Naukkailin sitä kuitenkin, kun mitään muutakaan ei ollut saatavilla. Kohta olin ihan tökkerössä enkä jaksanut supistusten välillä muutakuin tuijottaa seinää. Aika tosin kului siivillä ja mies oli aivan mahtavana tukena koko ajan. Hän hieroi alaselkää ja antoi juotavaa ja auttoi kätilöä aina tarvittaessa.



Kun viimein olin auki 8 cm pyysin saada vihdoin epiduraalipuudutusta. Sen saatuani olin hetken järjissäni ja kykenin jopa juttelemaan kätilön ja mieheni kanssa. Klo 20.00 sain luvan alkaa ponnistamaan. Välilihan hierominen tuntui tosi ilkeältä, mutta itse ponnistamisen tarve ei niinkään tuntunut miltään. Ensin yritin ponnistaa kyljeltäni, mutta ponnistukset osoittautuvat huonoiksi. Lääkäri kutsuttiin paikalle, kun sydänäänet vauvalla laskivat alle sadan. Selällään ehdin ponnistaa juuri ja juuri kolme kertaa per supistus ja koska se ei riittänyt, lääkäri veti tytön imukupilla maailmaan. Tunne oli mahtava. Itkimme molemmat ilosta, kun saimme tytön rinnalleni. Vaikka olin ajatellut koko avautumisvaiheen, että tämä olisi meidän ainokainen, niin mieleni muuttui välittömästi nähtyäni pikkuisen jälkeläisemme.



No tuore isä siitä lähti sitten pesemään vauvaa ja minä jäin synnyttämään istukkaa. Sepä ei ottanutkaan irtoakseen ja lopulta seitsemän kätilöä, sairaanhoitajaa, lääkäri yms. henkilökuntaa yritti vetää istukkaa pois kohtua jopa jalalla painaen ja vyöhyketerapialla. Mikään ei auttanut ja jouduin leikkaussaliin nukutettavaksi ja tikattavaksi. Onneksi tikkejä ei tullut kuin muutama ja nekin ovat jo kohta muisto vain.



Sen verran tokkurassa olin nukutuksen jälkeen, että en muistanut mieheni ottaneen minusta ja vauvasta valokuvia synnytyshuoneessa. Hän oli saanut viettää kokonaisen tunnin yksin vauvan kanssa. Minut kärrättiin siitä sitten synnytysvuodeosastolle kanyylien ja katetrien kanssa, joista varsinkin kanyyli inhotti minua suuresti. Seuraavana yönä en nukkunut taaskaan, koska kurkkuun sattui hengitysputken takia, joka minulla oli ollut nukutuksen aikana. Aamulla halusin kuitenkin heti päästä vessaan ja kohta sainkin kaikki letkut itsestäni irti. Vauva tuotiin rinnalleni vessareissun jälkeen ja siinäpä meillä olikin toisissamme ihmettelemistä.



Pääsin kolmantena päivänä jo kotiin lastenlääkärin ja gynekologin tsekkauksien jälkeen. Parasetamolien avulla pärjäsin ensimmäiset päivät tikkien kanssa ja nyt en tarvitse kipulääkkeitä enää ollenkaan.



Synnytyksestä minulle jäi hyvät muistot ja uskaltaisin tehdä vielä comebackin jonkun vuoden päästä :)

Maanantaina 2.päivä lähdettiin jo ennen seitsemää naistenklinikalle suunniteltuun sektioon. Esikoinenkin syntyi sektiolla joten ei kamalasti jännittänyt kun tiesin mitä odottaa. En kuitenkaan saanut nukuttua enää klo neljän jälkeen... Ensin mentiin kuitenkin päivystyksen kautta kurkkaamaan missä asennossa vauva köllötteli. Tarvittiin kaksi kätilöä katsomaan ja melkein lääkärinkin hakivat paikalle kun eivät osanneet päättää oliko pää alhaalla vai ei. Kuitenkin niinkuin itsekin ajattelin peppu edellä oli edelleen ja meidät lähetettiin yläkertaan.



Makoilin käyrällä vartin verran, vaihdettiin vaatteet ja otettiin hölmöjä kuvia toisistamme. Istuttiin odottamaan, meillä oli päivän toinen sektioaika. Väliin tulikin sit yksi kiirellinen ja jouduttiin vielä odottamaan.. Kurjaa kun mitään ei saanut juoda eikä syödä ja kello tikitti jo vaikka mitä. Sit vihdoin hoitaja tuli hakemaan ja lähdettiin alakertaan. Mies karkasi käytävään odottamaan että mulle saatiin tippa ja epiduraali sun muut kun ei kumpikaan haluttu että kupsahtaa sinne saliin ;)

Spinaalin laitto kirpaisi vähän ja sain lisää ihopuudutetta eikä sit tuntunutkaan enää yhtään pahalta. Hirmu nopeesti saivat kaikki esivalmistelut tehtyä ja mieskin kutsuttiin paikalle.



Hetki odoteltiin ja juteltiin siinä miehen kanssa ja sit tunsin miten mahassa keveni ja lääkäri pyysi toista työntämään avuksi vähän. Heti perään kuului kova itku ja pääsi siinä itku itselläkin. Nopeasti vilauttivat tyttöä ja sit putsattiin ja käärittiin lämpöisiin peittoihin ja toivat pideltäväksi. Ihanan nopeasti meni kaikki painelut ja kuivailut eikä edes tuntunut niin epämiellyttävältä kun samalla tuijoteltiin uutta tulokasta ja höpöteltiin keskenämme.



Sit mies lähti vauvan kanssa yläkertaan ja minä heräämöön. Olin aika vahvasti doupattu ja tosi väsynyt mutta en malttanut nukkua ollenkaan. Mies tuli kertomaan mitat; 2860g ja 47cm.



Reilun tunnin päästä pääsin itsekin osastolle ja hoitajat nostivat tytön imetettäväksi. Vauvalla on ihan tumma tukka mikä on huvittavaa kun poika taas on ihan blondi ollut syntymästä saakka. Mulla oli jostain syystä odotusaikana ihan satavarma tunne että tytöllä on tumma tukka ja niinhän se sit olikin :)



En päässyt vielä ensimmäisenä päivänä sängystä ylös mutta seuraavana aamuna nousin heti kun antoivat luvan ja siitä asti pidin vauvaa vieressä mahdollisimman paljon.

Imetys lähti heti hienosti käytiin vaikka maito nousi varsinaisesti vasta torstaina. Lisämaitoa neiti sai pari kertaa yöllä niin sain nukuttua pidempiä pätkiä. Kotiin lähdettiin torstaina, olisin itse karannut jo keskiviikkona mutta eivät päästäneet vielä.. Kotona kaikki on mennyt hienosti, tyttö nukkuu hyvin, öisin mennään yhdellä syötöllä. Esikoinen on ollut ihana vauvaa kohtaan, pussailee ja paijailee ja esittelee juniaan :)

Sektiohaava on parantunut hyvin eikä särkylääkkeitä ole tarvinnut sen jälkeen kun sain tikit pois sunnuntaina.



Aika vaaleanpunaiset lasit silmillä sitä täällä ollaan, elellään ihanaa vauvanhajuista arkea :)



marie ja prinsessa Vadelma 10 vrk

ja viikot oli 39+1

Ja näin meni meillä.



Keskiviikko iltana oltiin saunottu ja harrastettu sitä mukavaa S.ää ja käytiin nukkumaan. Yöllä heräsin klo.0.20 kun esikoisen piti vessaan ja samalla matkalla tuli eka supistus. Menin kuitenkin takaisin sänkyyn odottelemaan mitä tuleman piti. Supistuksia tuli kymmenen minuutin välein ja jo kolmannen jälkeen arvailin että tänä yönä lähdetään, joten nousin ylös ja aloin pakkailemaan esikoiselle laukkua, koska hänet pitäisi viedä siskoni luokse yöksi. Kun olin pakannut laukun menin suihkuun katsomaan josko supistukset loppuisivat. (ekassa raskaudessa sanoivat että jos supistukset eivät johda synnytykseen, ne yleensä loppuvat suihkun avulla) Sitten alkoi jo olemaan niin kipeä että päätin herättää mieheni. Hän nousi ylös klo. 1.50 eikä vissiin uskonut minua kun sanoin että tänä yönä meille tulee uusi vauva.



Lähdin sitten alakertaan pyykkiä laittaan (en tiedä mikä vimma tuli että pitää saada vaatteet rumpuun ennen lähtöä) ja sit soitin laitokselle että koskahan pitäisi läheä sinne päin. Siinä vaiheessa supistuksia tullut jo tunnin ajan ihan säännollisinä. Käskivät tulemaan saman tien, joten keräsin kamppeet, mies nosti tytön nukkuvana autoon ja lähdettiin.



Synnärillä klo.2.30 ja heti käyrään, ja sen jälkeen sisätutkimus. Olin 6cm auki joten vaattet vaihtoon ja saliin. Siellä istuin jumppapallon päällä ja odottelimme supistuksia, jotka alkoivat harventumaan, ja tulivat vain 15-20 min välein. Klo. 4.30 päätimme puhkaista kalvot ja supistukset tulivat taas useammin. Vauvan sydän äänet hävisivät kuitenkin välillä supistusten aikana, ja meidän vastavalmistunut kätilö halusi laittaa anturin päähän. Klo.5.30 kivut alkoivat olemaan jo aika kovia, ja kello kuuden jälkeen tuli tarve ponnistaa, kätilö ei edes ehtinyt edes essua laittamaan kun vauva oli jo tulossa. Kolme punnerrusta täältäkin ja vauva oli ulkona. Ponnistus ajaksi arvasivat (kun ei ehditty kelloa katsomaan) 3min.



Ihana äänekäs prinsessa painoi 2990gr ja oli 51 cm pitkä. Pisteet 9-10-10.



Sairaalassa kaikki meni hyvin, lauantaina kotiinmeno tarkistuksessa löydettiin sydämestä voimakas sivuääni ja tunnin päästä oltiinkin jo ambulansissa menossa kohti isompaa keskussairaalaa. Siellä sydämen ultraus ja ja diagnoosina VSD. Kammion välisessä seinässä reikä. Sairaalassa olimme vielä kolme päivää jona aikana tehtiin enemmän tutkimuksia. On kuulemma se kaikkein tavallisin sydänvika, ja usein ei tarvitse edes hoitoa, mutta enemmän saamme tietää kuun lopussa kun menemme tapaamaan lastenklinikan spesialistia Helsingistä.



Nyt kotona ja kaiken stressauksen jälkeen vauva arki alkanut. On niin ihanaa kun ollaan kaikki yhdessä kotona!!!!

Sellaista meiltä....



Nyla ja vaavi 7pv

Täältä tulee vähän jälkijunassa meidän tarinamme. Eli tiistaina 20.3. kotiuduimme esikoisen kanssa mummolareissulta ja hyvä niin. Seuraavana yönä supisteli siihen malliin, että ajattelin jo pääseväni hommiin seuraavana päivänä. Supistelut kuitenkin laantuivat keskiviikkopäivän kuluessa, joten hautasin haaveet mahasta eroon pääsystä. Seuraavana aamuna (to 22.3.) heräilin ajoissa taas supistuksiin. Eivät olleet mitään erityisen kivuliaita mutta toivat kuitenkin mieleen kolme vuotta vanhat muistot " niistä oikeista suppareista" . Mies vei esikoisen hoitoon ja meni töihin mutta lupasi olla luurin äärellä. Yhdeksältä sitten jo soitin miehen takaisin, koska en oikein pystynyt keskittymään mihinkään. Supistuksia tuli tasaisen epätasasesti 3-7min välein. Kivun määrä oli vain niin lievä, etten osannut ajatella h-hetken olevan lähelläkään. Väsyin jatkuvaan edestakasin ramppaamiseen, joten koitin käydä makuulle. Siinä vaiheessa iskikin pienoinen paniikki, kun tuntui, että täytyy ponnistaa. No, minä sitten soittamaan synnärille, että millos kannattais tulla (edelleen supistukset siis lieviä ja epäsäännöllisiä). Täti linjan toisessa päässä totes vaan huvittuneena, että mitä sä vielä kotona teet! :)



No, sitten lähettiin sairaalaan. Kohdunsuu oli auki 7cm, joten siirryttiin saliin. Harvoin olen ajatellut, että synnytyssalissa voi naureskella ja vitsailla miehen kanssa mutta näin vain oli. Supistukset sattuivat jonkin verran mutta mitään tarvetta kivunlievitykselle ei ollut. Homma ei kuitenkaan edennyt kovin nopeasti, joten päätettiin puhkaista kalvot. Ja siihen sitten supparit loppuivatkin vähäksi aikaa. Lääkäri totesi kuitenkin, että kohdunsuu olikin jo kokonaan auki, joten saisin ruveta ponnistamaan, kun supistuksen ilmaatuisivat. Jonkin nenäsumutteen voimin saatiinkin suppareita aikaiseksi ja " päästiin hommiin" . Ponnistaminen olikin sitten kivuliain osuus tällä kertaa. Esikoista ponnistin epiduraalin voimin, joten tämä oli uusi kokemus. Sattui aika tavalla ja aikaa hurahti melkein puoli tuntia. Vauva oli ponnistamisen alkaessa jostain syystä edelleen melko korkealla, joten puskemista riitti. Onneksi kaikki päättyi hyvin ja kahdelta päivällä syntyi toinen poikamme. Mitat olivat 3760g ja 51cm. Pari nirhaumaa tuli matkan varrella mutta siinä kaikki. Olokin oli suhteellisen pirteä, ei lainkaan sellanen " maratonin juossut olo" kuin ensimmäisen jälkeen.



Pojalla mitattiin heti salissa alhaiset sokeriarvot, jotka eivät lisämaidoillakaan parantuneet. Pikkumies joutuikin yön ajaksi lastenosastolle ja minä yksin :( synnyttäneiden osastolle. Aamulla lääkäri kuitenkin päästi vauvan vierihoitoon ja siitä alkoikin rauhaisa yhteiselomme :D. Poika on siis tosi rauhallinen: syö hyvin (kolmessa viikossa painoa tullut kilo lisää) ja nukkuu yöllä usein kuus tuntia putkeen! Äitikin saa siis nukkua hyvin. Ensimmäisiä jokelteluääniä on tullut ja " katsekontaktihymyjä" bongattu! Isoveli on ylpeä pikkumiehestä, tosin uhmassa äitiä ja isiä kohtaan on otettu " jokunen" askel takasinpäin. Mutta: hienosti on mennyt ja toivottavasti jatkuu samaan malliin.



Kaikille oikein aurinkoista ja lämmintä kevättä nyyttien kanssa! Hurjia mutta lopulta positiivisia tarinoita monilla. Voimia palautumiseen teille!



:) Manunen ja Roope 3vko

Meidän vauvan synnytys lähti käyntin laskettuna aikana. 31.3 heräsin aamulla 08 maissa tuntuviin supistuksiin. Nousin ylös ja huomasin, että suppareita tulee, mutta ovat ihan siedettäviä. En katsellut kellosta, olivatko miten säännöllisiä. Kuitenkin tajusin, että nämä ovat NIITÄ supistuksia. Soitin vanhemmilleni ja sanoin, että nyt on lähtö tulossa, ilmoittelen sitten lähemmin. Päivä kului siivoillen, kylässä käyden, haravoiden ja saunoen. En tarkoituksella levännyt yhtään enkä laskeskellut supistusten välejä tai säännöllisyyttä. Oli vaikea uskoa että synnytys käynnistyisi itsestään, kun lääkäriaikakin oli sovittu parin päivän päähän ja siellä piti puhua käynnistyksestä, oletettavasti käynnistää... Myös limatulppaa irtosi pitkin päivää....



Illalla saunan jälkeen klo 21 aloin katsella kellosta supistusten välejä. Niitä tuli n.20min välein. Välillä taisivat tauota pidemmäksikin aikaa. KOmensin miehen nukkumaan, että jaksaa sitten lähteä synnytykseen mukaan. 01 aikaan tarkkailin, että suppareita tuli n.15min välein ja eivät enää loppuneet. Soitin sairaalaan klo04. Sanoivat, että tiedän varmaan itse paremmin milloin tulen. Kun ei enää kotona kestä. Muistelin jonkun sanoneen, että kun tulee hiki, kannattaa lähteä? No, sairaaalassa ehdottivat, että yrittäisin nukkua ja unohtaisin kellosta kyttäilyt. Sitten kun olo on huono, sinne! NÄin tein. 07 aamulla supistukset sattui kunnolla. Soitin lapsenvahdit meille ja lähdettiin ajamaan 40km päähän. Matka meni hyvin, koska älysin ottaa kuumia geeli- ja kaurapusseja mukaan. Kuunneltiin Zen cafeeta ja kävi itkettämään kun juuri ennen sairaalaa biisissä laulettiin:" Ei tainnut tyttö tietää miten lyhyt matka on alttarilta äidiksi..." Ajattelin, että enpä tainnut joo. Naimisissa 4v. ja toinen lapsi tulossa.



Sairaalassa tutkittiin tilannetta. Olin rauhallinen ja olo oli ok. Olin 4-5cm auki. KÄyrän jälkeen kysyttiin tarvitsenko kivunlievitystä, sanoin etten. Halusin kylpyyn. Ja sitten taas käyrään. Ja taas kylpyyn. Ja taas käyrään. Kun tutkittiin kylpyjen jälkeen, olin jo 8-9cm auki. Viimoiset sentit olikin tuskaa. Joku kohdunsuun reuna oli edelleen edessä, en saanut ponnistaa ja supistukset olivat kauheita. Nyt olisin tarvinnut puudutusta, mutta myöhäistähän se nyt oli. Kalvot puhkaistiin ja lopulta ponnistin niin, että kätilö painoi kalvon reunoja, että saatiin pää siitä ohi. Ponnistaminen sattui kummasti. Ihmettelin, että miten se on mahdollista? Eikö tämän pitäisi olla helpompaa kuin ekalla kerralla??? Lopulta saatiin vauva ulos. Ei ollut kivutonta. PIti tehdä eppari. Mutta, yllätys, vauva oli 4285g ja 50,5cm. Ei ihme että sattui!!! Ja vielä tyttö ja näin iso! 2 viikkoa aiemmin oli ultrattu, että vauva on 3300g. Hyvinpä taas osui... Sitten alkoi tikkailu. Se sattui. Halusin kipulääkettä ja puudutteita. Sanoin, että olen luomusti synnyttänyt, nyt riiti kivut! Sain lääkettä, mutta ei ne auttaneet. Tuntui järkyttävän kipeältä, kun lääkäri paikkaili emättimen sisältä nirhaumia. Tikkejä tuli aikas paljon, mutta olivat kyllä ensimmäisen asteen repetymiä, ei pahoja.



Sairaalassa oltiin 2vrk ja lähdettiin kotiin. Tyttö söi hyvin koko ajan ja oli 9p lapsi. Ei olltu syytä jäädä. Kotiinpääsy-lupa tuli lääkäriltä tarkastuksen jälkeen. Kaikki hyvin. Kotona ehdittiin olla viikko, kun tajusin, että olen kuumeessa. Lisäksi tajusin, että herranjumala, minulla taitaa olla rintatulehdus. Tyttö oli saanut rinnanpäät ihan auki ja ilmeisesti sitä kautta sain bakteeriperäisen tulehduksen. Kävin päivystyksessä ja siellä tulehdusarvot olivat koholla, rinnat kipeät ja kuumetta. Antibioottikuuri tuli.



Nyt tyttö on 11vrk vanha ja nukkuu jo nätisti pihalla vaunuissa. Ihana vauva!! Esikoinen on mustis ja tekee kaikkiea älytöntä.. saas nähdä miten lähtee sujumaan...



t.hannah81 ja tyttö 11pv

Sairaalassa ehdittiin olla 6 tuntia.

Meidän tyttömme syntyi juuri laskettuna päivänä 9.4. kello 15.32



Pari tuntia ennen lapsivesien menosta oli pieniä supisteluja, mutta niitä oli ollut jo pitkin viikkoa, että en sen enempää niistä hätkähtänyt.. Mutta sitten neljän maissa meni lapsi vedet. Ja hälyytettiin esikoisen kummi paikalle, samalla soitin mun vanhemmille, koska mummo olis arkena tullut esikoista hoitamaan kun mies käy vielä töissä. Ne lähti sitten kuulema viiden aikaan ajelemaan (matkaa 250 km)



Sairaalassa sitten päästiin melkein samantien saliin, olin 3 cm auki.. Viitesen tuntia omilla supistuksilla, jotka ei nyt ihan kauheen kovia olleet. Mutta eivät tulostakaan tuottaneet.. Sitten kätilö laittoi okstosiinitipan, että saadaan mut kipeeksi.. Pyysin epiduraalia, mutta kätilön mielestä en ollut vielä tarpeeksi kipeä.. KAUHEA KÄTILÖ!!! Mutta sitten jonkun tunnin päästä kutsuttiin anestesialääkäri.. Joka alkoi yrittää epiduraalin laittoa, istuillaan ja oli muuten kivuliasta! Puolisen tuntia sitä sohittiin selkään tuloksetta (= 7 reikää).. Ja sitten hälyytettiin teholta uusi anestesialääkäri, joka sai ekalla osuman. Mutta neula lävisti myös spinaalitilaan.. Puudute levisikin sitten ja autuus tuli.. Kivut hävisi kokonaan.. Osa puudutetta meni ilmeisesti spinaalitilaan ja tulos oli siksi niin autuaallinen..



Uusi puudute laitettiin parin tunnin kuluttua ja se vaikutti " liian pian" ja jaloista ja masusta lähti kokonaan tunto. En tuntenut sitten yhtään mitään.. Puudute alkoi sitten leviämään ylöspäinkin.. Kätilö otti jo efedriinin esille ja hälyytti anestesialääkärin paikalle. Mutta koska hengitys kulki, niin kaikki kunnossa. Lppujen lopuksi oli rintoja myöten ihan puuduksissa.. Pian alkoi supistukset tuntua paineena.. Sisätutkimus kun tehtiin niin olin täysin auki ja sain alkaa ponnistamaan " painetta kohti" . Neljä kivutonta ponnistusta ja tyttö oli maailmassa! Muutama repeämä tuli ja ne ommeltiin saman pudutteen vaikutuksessa.. Täysin kivuttomasti..



Koska epiduraalipiikki oli käynyt siellä spinaalitilassa, jouduin olemaan vuorokauden vuodelevossa ja nesteytyksellä ja ketorin kuurilla, jotka ehkäisevä ns. post-spinaalipäänsärkyä.. Ja kuinka ollakaan sain vielä senkin.. Se on sellainen järkky päänsärky, joka vaivaa pystyssä, mutta helpottaa pitkältään..ELi vielä vuodelevossa.. Siihen hoitona on veripaikka, elikkäs omaa verta ruiskutetaan epiduraalitilaan ja se menee sinne reikään paikaksi ja päänsärky helpotti sitten heti..



Tytöllä kuitenkin kaikki hyvin ja eilen kotiuduttiin.. Aika vaativa neiti meillä, jatkuvasti rinnassa kiinni.. Mutta kyllä se aikanaan helpottaa..



Timpura ja typy 4vrk