Lapseni opiskelevat Suomessa yliopistossa ja suunnittelelevat tulevaisuuttaan ulkomailla
Sanoin heille jo kauan sitten ennen opintoja, että voisi olla parempi kansainvälistyä. Nyt he ovat samaa mieltä. Kieliopinnot ovat tärkeitä varsinaisten opintojen ohella. Ovat saaneet aina jotain kesätöitä ja "menestyvät", mutta Suomi on isoissa ongelmissa.
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
Missä ovat nämä kuuluisat ulkomaat, joissa kaikki on aina paremmin?
Pitää lähteä aika kauas löytääkseen paratiisin.
Riippuu alasta. Esim. lääkärit ovat ihan toivottuja Uuteen-Seelantiin, Australiaan, Kanadaan, Eurooppaan...
Kaikki kolme meidän lapsistamme asuvat ja tekevät töitä muualla kuin Suomessa. Heillä on yliopistotutkinto, he ovat tyytyväisiä, onnellisia ja menestyvät hyvin. Heillä ei ole mitään aikomusta palata Suomeen. Ei kyllä ole itsellämmekään.
Kannattaisi hakeutua ulkomaille yliopistoon, jos suunnitelmissa on kansainvälinen ura.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi hakeutua ulkomaille yliopistoon, jos suunnitelmissa on kansainvälinen ura.
Kannattaisi tai ei, niin ainakin kohtuullista se olisi.
Moni lähtee, mutta tulee myös takaisin huomattuaan, ettei siellä muualla välttämättä ole sen helpompaa vaan ihan uudet ongelmat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ovat nämä kuuluisat ulkomaat, joissa kaikki on aina paremmin?
Pitää lähteä aika kauas löytääkseen paratiisin.Ruotsi, Norja, Iso-Britannia, Alankomaat, Saksa, Sveitsi, Kanada, Australia... Siinä nyt muutama.
Kaikki noista muuhunmaatattu vielä Suomeakin pahemmin
Niin, onhan Sveitsissä paljon ulkomaalaisia pankkiireita.
Kummasta monet tuntuvat muuttavan takaisin Suomeen, kun lasten hankinta käy ajankohtaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Moni lähtee, mutta tulee myös takaisin huomattuaan, ettei siellä muualla välttämättä ole sen helpompaa vaan ihan uudet ongelmat
moni mutta enemmistö jää ja on ihan hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Palkkataso on pakko korjata kohdalleen, tämä koskeen etenkin korkeakoulutettuja mutta tämän voi tehdä vain jos meillä on riittävästi hyvin menestyvää vientiteollisuutta. Jostain syystä esimerkiksi Suomen Yrittäjiä tämä ei isommin kiinnosta, heitä kiinnostaa vain halpuuttaa palkkoja ja työsuhteen ehtoja. Eli fokus hukassa.
Niinpä, kun valuutan arvoa ei voi alentaa pitää palkkojen joustaa. Siirtyminen euroon oli aikanaan katastrofaalinen virhe.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kolme meidän lapsistamme asuvat ja tekevät töitä muualla kuin Suomessa. Heillä on yliopistotutkinto, he ovat tyytyväisiä, onnellisia ja menestyvät hyvin. Heillä ei ole mitään aikomusta palata Suomeen. Ei kyllä ole itsellämmekään.
Meillä molemmat jäivät ulkomaille kun valmistuivat yliopistoista. Heillä on hyväpalkkaiset työt ja eivät myöskään aio palata veronmaksajiksi Suomeen. He ovat tehneet hyvän päätöksen
Jos haluaa työllistyä opiskelemalleen alalle niin usein tämä no pakko. Siis korkeakouluopinnoissa. Suomessa auki on pelkkiä asiantuntijatehtäviä, eli nouset suoraan vastuuseen. Mutta moni firma ei halua näitä, eikä halua uudistua opetuksen mukaisesti. Yritykset eivät palvele koulua EIKÄ toisin päin
Yksi vaihtoehto on myös rakentaa omaa ekonomiaa asiantuntijoiden kesken. Tämä olisi oikeasti nuorille polville kaikkein järkevintä. On vaan pystyttävä saamaan elanto jostakin sen aikaa, kun se ekonomia rakentuu.
Täällä muka kaikki muuttaneet tai muuttamassa ulkomaille, mutta tilastoissa se ei näy. Miksi kusetatte?
Vierailija kirjoitti:
Moni lähtee, mutta tulee myös takaisin huomattuaan, ettei siellä muualla välttämättä ole sen helpompaa vaan ihan uudet ongelmat
Näitä on myös paljon, joilla olisi varaa asua ja yrittääkin missä tahansa, mutta ovat täällä. Ei se ihan niin yksinkertaista ole, että lähteminen on tie auvoon.
Keltakuumetta jotkut potevat, erityisesti miehet, sillä joidenkin aasian maiden perversiot ja vieraanvaraisuus humalluttavat heidät. Mutta karu todellisuus se on edessä sielläkin. Palkkaorjuus ja naisettomuus.
Surullinen tiktok juuri eräältä suomalaiselta yritykseltä, missä haastateltiin työntekijää. Mitä tekisi jos voittaisi lotossa. Vastasi, että katoaisi japaniin.
Kulttuuri viettelee, mutta sieltä tulee myös näitä surullisia tapauksia tänne päin.
Mikään ei lopulta korjaannu maisemaa vaihtamalla.
Jos osaavat jo ajatella pidemmälle tulevaisuuttaan, niin jos ulkomailla asumisen jälkeen haluaa palata Suomeen, on hyvä varautua siihen, että täällä on vaikea paluumuuttajana päästä sisälle työverkostoihin. Hiljaisia muureja on paljon.
Kokemusta on ja sama kokemus tuntuu olevan monella muullakin paluumuuttajalla.
Vierailija kirjoitti:
Täällä muka kaikki muuttaneet tai muuttamassa ulkomaille, mutta tilastoissa se ei näy. Miksi kusetatte?
Kukaan ei hyödy siitä jos siitä julkisesti puhuttais.
Moni varmaan haaveilee nuorena ulkomaille muutosta, ja sitten taas eläkepäivinä.
Onneksi Afrikasta ja Lähi-idästä tulee moniosaajia ja koneinsinöörejä tilalle.
Iso-Britannia, Kanada, Australia.. Jos täällä on niin kallista eikä rahat riitä, niin tsemppiä noissa maissa, jos nyt ei ihan jonnekin pönkerönperälle asetu..
-eri