Minulla ei ole lihasvoimaa, vaikka olen todella liikinnallinen
Ikää 40 vuotta.
Oli järkyttävää tajuta, että minulla on aivan onneton lihasvoima. Harrastan juoksemista, pääosin puolimaratoneja. Lisäksi suunnistusta, pyöräilyä ja talvisin hiihdän.
Kaveri houkutteli mukaansa salille, kun hänellä oli ilmaiskortti kertakäynnille. Olin aluksi innoissani ja ajattelin, että siitä tulee kivaa. Mutta ei tullut, koska mulla ei ole voimaa, varsinkaan yläkropassa. Jaloissa onneksi jotain.
Hauiskääntöjä jaksoin tehdä 4kg käsipainolla. Yhtään leukaa en pystynyt vetämään. Mikään rintalihaksia vaativa liike ei onnistunut. Luulin tosissani kuolevani 17kg tangon alle :D
Onko kohtalotovereita? En millään haluaisi aloittaa saliharrastusta, enkä oikein ehtisikään.
Kommentit (7)
Voit treenata aluksi lihasvoimaa ihan kotona käyttäen apuna oman kehosi painoa. Kun voimat kasvavat on helpompi jatkaa salilla, ei mitenkään pakollista.
Kannattas sitä lihaskuntoa harjoittaa, etenkin naisena kun kaikennäköiset osteoporoosit vaanii.
Juuri tuossa iässä lihaskunto on kingi.
Harva nainen jaksaa tehdä leuanvetoja, jos ei ole erikseen harjoitellut sitä (ja useimmilla edes yhden leuanvedon onnistuminen vaatii monen kuukauden harjoittelua). Muutenkin kertomasi kuulostaa hyvin tyypilliseltä sellaiselle naiselle, joka ei ole treenannut ylävartalon lihaksia.
Kestävyys urheilussa kannattaa kyllä lihaskuntoharjotteita tehdä, jotta lihakset kehittyy tasaisesti. Juoksijalla yläkropan tuki on myös tärkeää eikä pelkästään ne vahvat alaraajat. Ennen kuin yläkroppaa alkaa jumppaamaan, pitää ne lihakset herätellä ja aktivoida, jos niitä ei ole aiemmin juurikaan kuormitettu.Alkuun tee kehonpainollasi harjotteita tai pienillä painoilla ihan jo kotona pari kertaa viikossa. Keskity isoihin lihaksiin. Huomiona vielä se fakta että kuntosalilla tarvitsee aikaa ihan jo siihen, että osaa oikealla tekniikalla tehdä liikkeet. Sen jälkeen voi painoja lisätä ja lihaskunto vasta alkaa kehittyä.
Sitä suuremmalla syyllä sinne salille! Penkkipunnerrusta voi tehdä vaikka käsipainoilla, jos pelkkä kevypainotanko on liian raskas. Leukoja ei saa moni muukaan nainen, se vaatii aika laajasti yläkropan voimaa. Ja mitä sitten, jos hauiskäännöt menee vain 4kg:lla? Ei mene kauan kun saat vaihtaa isompaa ja isompaa painoa, kunhan vaan jaksat treenata.
Ole aloittamatta sitten ja ihmettele vanhuksena, kun et jaksa kantaa kauppakasseja etkä pääse enää ylös, kun kaadut. Sinuna vaihtaisin juoksentelun saliin.