Voiko aikuisena vielä oppia empatiakykyä?

Toivottavasti voi oppia, mutta en silti luottaisi siihen enkä voisi alkaa epäempaattisen miehen kanssa tai edes ihastua sellaiseen, ovat niin vieraanlaisia. 

Meillä empatiakyky kulkee suvussa, varmaan sekoitus synnynnäisyyttä ja opittuja malleja? 

Aito kyky tuntea empatiaa on spontaania, sisäsyntyistä, se on tunne, ei sitä pysty opettelemaan. Vähän niinkuin ilo tai viha, sinä vain tunnet sen yhtäkkiä, et pysty harjoittelemaan.

Erikseen on sitten empaattiset eleet: olet läsnä, kuuntelet, lohdutat, silität jne. Mutta tuo on vain ns. käytöstä, jota kuka tahansa voi tehdä tuntematta yhtään empatiaa.

Kyllä sitä varmaan voi oppia mutta eihän se opittu ole aitoa. Tulee varmaan siis joissain tilanteissa esiin. Voihan empatiakäyttäyttminenkin vaihdella sen mukaan mikä tunnetila on itsellä, vaikka olisi todella empaattinen luonnostaan. 

Ihminenhän juuri saavuttaa empatiakyvyn silloin kun ei enää tarvitse raataa, vaan saa hemmotella lapsenlapsia ja oppia heiltä uusia asioita ja näkökulmia.

Vierailija kirjoitti:

Aito kyky tuntea empatiaa on spontaania, sisäsyntyistä, se on tunne, ei sitä pysty opettelemaan. Vähän niinkuin ilo tai viha, sinä vain tunnet sen yhtäkkiä, et pysty harjoittelemaan.

Erikseen on sitten empaattiset eleet: olet läsnä, kuuntelet, lohdutat, silität jne. Mutta tuo on vain ns. käytöstä, jota kuka tahansa voi tehdä tuntematta yhtään empatiaa.

 

Juuri näin! Itse osaan käyttäytyä empaattisesti, mutta oikeasti tunnetasolla olen empaattinen vain eläimiä kohtaan.

Uskon että kyllä empatiakykyä voi opetella myös aikuisena. Se ei ole pelkästään synnynnäinen ominaisuus, vaan yhdistelmä temperamenttia, elämäkokemuksia ja harjoiteltavia taitoja.

Oma vaimoni on luonnostaan empaattinen, ja olen hänestä oppinut paljon. Hän on toiminut eräänlaisena mallina siitä, miten toisen tunnetilaan asettuminen käytännössä tapahtuu. Hän myös empaattisena ihmisenä hyväksyy minut ja oma empatiani ilmenee eri tavalla kuin hänen.

Oon huomannut että ihmiset joilla ollut vastoinkäymisiä, itsellään tai läheisillään, ovat niitä kaikista empaattisimpia.

Kuka tahansa tietää miten olla empaattinen ja pystyy kyllä sellaista näyttelemään. Joillekin empaattisuus tulee luonnostaan, mutta moni ei vaan halua esittää.

Vierailija kirjoitti:

Oon huomannut että ihmiset joilla ollut vastoinkäymisiä, itsellään tai läheisillään, ovat niitä kaikista empaattisimpia.

Kun ihmiselle tulee vastoinkäymisiä, tulee hänestä joko kuvailemasi empaattikko, tai sitten katkeroitunut.

Empatiakykyisyys ei vielä todellakaan tarkoita, että ihminen haluaisi olla myös sympaattinen. Monesti päinvastoin.

Aidosti empaattiset ihmiset ovat olleet sitä jo lapsesta saakka. Mutta kai käytöstä vois opetella, se tuskin vain silloin lähtee aidosti, selkärangasta

Olen oppinut vaikka kaikki tunteet, oppiminen ym. laahaa minulla jäljessä sairauden vuoksi.

En tiedä, mutta empaattisuus on biologista myös. Mantelitumakkeen peilisolut ovat empaattisimla ihmisillä aivoissa aktiivisemmat.

ChatGPT miksi toinen on empaattinen ja toinen ei:

1. Biologiset ja temperamenttipiirteet

Tutkimuksissa on löydetty yhteyksiä tiettyjen aivoalueiden (esim. peilisolujärjestelmä, etuotsalohko, mantelitumake) aktiivisuuteen ja vahvempaan empatiakykyyn.

Geeniperimä vaikuttaa myös esimerkiksi siihen, kuinka herkkä ihminen on toisten tunnetiloille tai kuinka voimakkaasti hän kokee omia tunteitaan.

Joillakin temperamentti on synnynnäisesti lämmin ja sosiaalisesti orientoitunut.

2. Lapsuuden ja nuoruuden mallit

Jos hän on kasvanut ympäristössä, jossa tunteista puhuttiin, kuunneltiin ja välitettiin, hän on voinut oppia empaattisen vuorovaikutuksen mallin jo varhain.

Kokemukset siitä, että omat tunteet tulivat nähdyiksi ja hyväksytyiksi, tukevat empatian kehittymistä.

3. Elämäntilanteet ja kokemukset

Jos hän on ollut tilanteissa, joissa toisen asemaan asettuminen on ollut tärkeää (esim. hoiva-, opetus- tai asiakastyö), empatia on voinut vahvistua harjoituksen kautta.

Myös vaikeat kokemukset menetykset, kriisit voivat syventää kykyä ymmärtää toisten kipua.

4. Henkilökohtaiset arvot ja identiteetti

Empaattisuus voi olla myös osa sitä, miten hän määrittelee itsensä ja millaisia arvoja hän pitää tärkeinä: auttaminen, myötätunto, vuorovaikutus.

Koen olleeni herkkä toisten tunnetiloille jo lapsena ja tuntenut empatiaa, mutta empaattista vuorovaikutustyyliä olen oppinut aikuisena. Lapsuudenperheessäni vuorovaikutus oli kylmää ja tunteita latistavaa.

Itse olen todella empaattinen ja olen oppinut sen perheeltäni, lapsuudestani. Minulla on useita sisaruksia ja meillä hyvät välit. Isäni on aina ollut todella suojelevainen minua kohtaan, aikuisenakin. Keskustelemme hänen kanssaan usein tunteista, syvällisiä asioita. Lapsuudesta saakka on opetettu että tunteista täytyy puhua. Opetettu ettei koskaan elämässä jää yksin. 

Parhaiten opitaan ja kuuluukin oppia lapsena vanhemmilta käytös- ja tunnemallit tilanteissa. Aikuisena niiden esittäminen vaatii energiaa liikaa eikä tule aidosti tilanteessa ja ihmisen oma peruslunne pyrkii kuitenkin etusijalle näyttelyn sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihminenhän juuri saavuttaa empatiakyvyn silloin kun ei enää tarvitse raataa, vaan saa hemmotella lapsenlapsia ja oppia heiltä uusia asioita ja näkökulmia.

Silloinhan se on jo myöhäistä kun omat lapset on kasvatettu ilman empatiaa. Vanhempia kuuluu olla omille lapsilleen eikä vaan lapsenlapsille jos niitä saa edes nähdä.

Keskimäärin ihmisillä on erikoinen mielikuva siitä mitä geenit saavat meissä aikaan. Vaikka geenit "vaikuttavat kaikkeen", ne eivät yksistään "määritä" juuri mitään. Se miten kullakin meistä olevat geenit ilmenevät, on pitkälti kiinni ympäristöstä jossa olemme kehittyneet ja kasvaneet.

Vierailija kirjoitti:

Aito kyky tuntea empatiaa on spontaania, sisäsyntyistä, se on tunne, ei sitä pysty opettelemaan. Vähän niinkuin ilo tai viha, sinä vain tunnet sen yhtäkkiä, et pysty harjoittelemaan.

Erikseen on sitten empaattiset eleet: olet läsnä, kuuntelet, lohdutat, silität jne. Mutta tuo on vain ns. käytöstä, jota kuka tahansa voi tehdä tuntematta yhtään empatiaa.

Kyllä tunteitakin voi opetella.

Tunnetila ei ole niin kuin tuntemus, siis tuntoaistin tulos, joka stimuloituna joko koetaan tai ei koeta. Tunnetila on paljon monimutkaisempi ilmiö ja prosessi johon liittyy käytännössä koko keho. Ihminen voi moduloida omia tunnetilojaan, me kaikki teemme sitä päivittäin.