Näin Suomi säästäisi 1,5-2 miljardia euroa joka ikinen vuosi - Herääkö Suomen kansa?
Ylipaino ja lihavuus aiheuttavat nykyään vuodessa 2,5 miljardin euron lisäkulut julkiselle terveydenhuollolle. Julkisella terveydenhuollolla on tarjota etupäässä digitaalista apua eli Terveyskylän Painonhallintatalon ohjelma, jonne pääsee jokainen halukas Mobiilivarmenteella tai nettipankkitunnuksilla. Sen lisäksi lääkäri voi kirjoittaa lähtetteen Painonhallintatalon Terveyslaihdutusvalmennukseen, joka kestää vuoden. Sen lisäksi lääkäri voi kirjoittaa lähetteen ravitsemusterapeutille joko perinteisellä tavalla tavaten tai netin välityksellä tapahtuvaan ravitsemusterapiaan, jolloin asuinpaikkakunnalla tai aikatauluilla ei ole yhtä paljon väliä.
On olemassa yksi takuuvarma keino, jolla miltein jokaisen ylipainoisen ja lihavan paino saadaan laskemaan: pitää alkaa syödä ravitsemussuosituksen mukaiset 500-800, jopa 1000 grammaa kasviksia, hedelmiä ja marjoja joka ikinen päivä. Se ei ole kallista. Voi ottaa tavaksi syödä yhden porkkanan ennen aterian aloittamista. Voi käyttää pakastekasviksia höyrytettyinä ja jatkaa ruokaa kasviksilla. Voi paistaa vaikka wokkivihanneksia ruoan lisäksi pienessä määrässä öljyä. Ei ole mikään pakko syödä nimenomaan salaatteja, koska niissä ei ole edes ravinteita yhtä paljoa kuin vaikkapa kaaleissa ja etenkin parsakaalissa.
Omaa ruokavalioaan on hyvä oppia seuraamaan täyttämällä Finelin ruokapäiväkirjaa. Siten voi seurata, että tulee syötyä vaihtelevasti, joka on useimmiten myös terveellisintä. Millekään hikirääkkiliikuntakuurille ei tarvi alkaa. Tarkoitus on muuttaa elintapoja asteittain. Aluksi ei edes kannata laskea kaloreita. Laskee vain, että hevi-kiintiö tulee joka ikinen päivä täyteen. Siten vähenee myös suolan määrä ruokavaliossa ja verenpaine laskee. Luultavasti myös kovan rasvan määrä laskee ja LDL-kolesteroliarvo laskee myös. Tämä on tapa, jolla ainakin puolet Suomen aikuisväestöstä voi ryhtyä pelastamaan Suomen kansantaloutta konkreettisella toimenpiteellä.
Ajatuksia? Jos koet, että haluat poistattaa tämän aloituksen, ole hyvä ja poistu ketjusta. Anna meidän muiden keskustella aiheesta. Olet jo saanut poistattaa vastaavan ketjun yli 10 kertaa ja eiköhän se jo ole tarpeeksi?
https://thl.fi/aiheet/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleis…
Kommentit (28)
Purra ottaa lisävelkaa 1,4 miljardia kuukaudessa 12 kk vuodessa kolmatta vuotta.
Mäkelän Jani vois pudottaa 30 kg, samoin otsarilli. Ja Tynkkysellä on 50 kg ekstraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten eläkkeellä hengaillaan 35v.
Eikö se ole jo palkinto ennen eläkettä, ettei sairastu niihin ylipainoon ja lihavuuteen liittyviin sairauksiin? Pysyisi elämänlaatu parempana.
Ei kun kysymys on siitä, että kansantalous ei kestä sitä että eläkkeellä hengaillaan 35 v. Ei ole varaa maksaa eläkkeitä. Eli kansantalouden kannalta aloittajan ehdotus ei ole hyvä, jollei siihen liity eläkeikien reipas korottaminen ja lisäksi se, että jollakin ilveella saataisiin työnantajat työllistämään ikääntyneitä. Esim. Tanskassa ja Ruotsissa kelpaavat töihin mutta meillä ei.
Aloittaja on oikeassa. Mutta kun on pakko saada makkaraa ja olutta ja suklaata. Eihän sitä muuten lihavaksi pääsisikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten eläkkeellä hengaillaan 35v.
Eikö se ole jo palkinto ennen eläkettä, ettei sairastu niihin ylipainoon ja lihavuuteen liittyviin sairauksiin? Pysyisi elämänlaatu parempana.Ei kun kysymys on siitä, että kansantalous ei kestä sitä että eläkkeellä hengaillaan 35 v. Ei ole varaa maksaa eläkkeitä. Eli kansantalouden kannalta aloittajan ehdotus ei ole hyvä, jollei siihen liity eläkeikien reipas korottaminen ja lisäksi se, että jollakin ilveella saataisiin työnantajat työllistämään ikääntyneitä. Esim. Tanskassa ja Ruotsissa kelpaavat töihin mutta meillä ei.
Sehän on vika työnantajien asenteissa. Paremmassa kunnossa oleva vanhusväestö tarvii vähemmän sote-palveluita. Ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio on kuin vakuutus dementiaa vastaan. Etenkin jos syö voimakkaan värisiä marjoja banaanien ja muiden vaalealihaisten hedelmien sijasta.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja on oikeassa. Mutta kun on pakko saada makkaraa ja olutta ja suklaata. Eihän sitä muuten lihavaksi pääsisikään.
Eikö nyt voisi alkaa pudottaa niitä kesäkiloja? Tällä kertaa kokonaisvaltaisella elintapamuutoksella.
T. Persu, jonka ainut saavutus on haiseva kusiletku.