Kun ystävä ghostaa

Ystävä jolla ADHD käyttäytyy välillä vähän tähän tyyliin. Olen koittanut ymmärtää, vaikka joskus se ärsyttääkin

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen ghoustatun on hyvä katsoa myös peiliin, eikä olla vain loukkaantunut, kun ystävä ei enää vastannut. Aina syy ei toki sieltä löydy, mutta mahdollisesti löytyy.

Itse olen poistunut seuraavista syistä

-ihminen puhui vain itsestään, ei koskaan kysynyt, mitä minulle kuuluu. Puhui työpaikan ihmisistä, joita en tuntenut. Jarmo sanoi sitä ja Pete tätä. Soitti joka ikinen päivä työmatkallaan kotiin. Kerran olisin kaivannut hänen kuunteluaan, kun työkaverin mies oli yllättäin kuollut. Mutta se kuitattiin sanomalla: voi ei. Lakkasin vastaamasta puheluihin

- meitä oli monen naisen kaveriporukka ja wa-ryhmässä keskustelu oli tasoa: testaa, mikä eläin olet. Ei mitään mahdollisuutta syvälliseen keskusteluun. Kun erosin, kukaan ei kysynyt, miten voin. Pikkuhiljaa hiljenin ryhmässä, kunnes poistuin. Voin uskoa, miten minusta puhuttiin, miten se nyt tollein.

- ystäväkseni luulemani henkilö osoittautui paskan puhuj



 

Tämä on hyvä näkökulma keskusteluun. Itse ghostasin kaverin, joka vuositolkulla käytti mua ilmaisterapeuttinaan ja cheerleaderinä. Soitti kun halusi multa jotain; piristystä tai kuuntelevaa korvaa. Vuosia kestin myös sen, että hän lupautui kanssani erilaisiin aktiviteetteihin, ja perui sitten. Lupasi esim. ostaa liput jonnekin konserttiin ja kun kyselin, että onhan sulla ne liput, ei ollutkaan, ja sain mennä yksin. Viime vuosina aloin kyllä jo sanoittamaan, että peruminen tuntuu pahalta. Lisäksi yritin keskusteluissa itsekin saada suunvuoroa ja myötätuntoa tuloksetta. Vikatikki oli se, kun hän perui uudenvuoden matkamme ilman pahoitteluja. Vietin uudenvuoden yksin ulkomailla. Sen jälkeen en ole hänen viesteihinsä vastannut. 

Toinen kaveri oksensi niinikään kaikki ongelmansa mun niskaan ja ihmetteli, kun kaikki kaverit kaikkoaa ympäriltä - paitsi minä. Kerran kieltäydyin tapaamisesta omaan raskaaseen elämäntilanteeseeni vedoten, ja tämä kaveri suuttui verisesti kun olen niin itsekäs. En edes jaksanut alkaa vääntämään asiasta. Peukutin vain hänen viestiään ja lopetin yhteydenpidon.

Eli joskus ghostauksen syynä on se, että ghostaajalle tuli viimeinen raja vastaan. Kun mikään muu ei auta, joskus on pakko katkaista välit yksinkertaisesti vetäytymällä yhteydenpidosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se välttämättä ghostaamistakaan ole. Minulla on parikin ystävää, jotka ovat välillä olleet jopa vuoden tai ylikin vastaamatta viesteihin. En ole viitsinyt kysellä heiltä, mistä se on johtunut. Voisivathan he kertoa syyn kysymättä, jos haluaisivat. En ole ajatellut missään vaiheessa, että he haluaisivat päästä minusta eroon, vaan uskon että kyse on ollut jostakin muusta.

Onhan se ghostaamista, kun ohittaa toisen yhteydenotot. Erittäin törkeä teko. 

Ei se ole ghostaamista, jos tarkoituksena ei ole välien poikki paneminen.

Onko se ghostaamista jos henkilö ei vastaa yli viikkoon? Vai onko tässä joku aikaraami?

Mulle sanottiin kerran syy. Olen kuulemma avuton ja en ota muita huomioon. Kyllä satutti kuulla

Kun ei saa vastausta niin sitä alkaa miettiä mikä on itsessään vikana 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse "ghoustannut", vaikka ei sitä silloin sillä nimellä kutsuttu ja minuunkin on yhteydenpito lopetettu. Mitä ihmeellistä tuossa nyt on? Mieti oma elämääsi ja keitä siihen on milloinkin kuulunut? Niinpä, ihmisiä on tullut ja mennyt. Sitä tosiaan kutsutaan elämäksi!

No kyllä siinä nyt on vähän ihmeellistä! Mikä ihmisä nykyään vaivaa? Ja kyllä, ihmisiä on tullut ja mennyt, mutta ei ystäviä! Ystävät ovat ja pysyvät. Oma ystäväni ghostasi minut lähes 40 vuoden ystävyyden jälkeen. Eikö olisi voinut puhua ja kertoa miksi ei enää halua pitää yhteyttä? Varmasti olisin ottanut asian asiallisesti alkamatta raivoamaan, anelemaan tms. Vaikka ghostauksen syy joskus selviäisi, ja olisi se mikä tahansa, niin koskaan en unohda enkä anna anteeksi.

 

Sama. En vaan voi antaa anteeksi. Ystävä lakkasi pitämästä yhteyttä, ei vastannut puhelimeen, ei viesteihin. Liki 10v jälkeen selvisi, että uusi mies vaati valitsemaan hänet tai ystävät. No olis voinut kertoa!!! Syytin itseäni miettien, mitä tein väärin. Olin/olen niiiin vihainen. Oltiin läheisiä ystäviä parikymmentä vuotta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse "ghoustannut", vaikka ei sitä silloin sillä nimellä kutsuttu ja minuunkin on yhteydenpito lopetettu. Mitä ihmeellistä tuossa nyt on? Mieti oma elämääsi ja keitä siihen on milloinkin kuulunut? Niinpä, ihmisiä on tullut ja mennyt. Sitä tosiaan kutsutaan elämäksi!

No kyllä siinä nyt on vähän ihmeellistä! Mikä ihmisä nykyään vaivaa? Ja kyllä, ihmisiä on tullut ja mennyt, mutta ei ystäviä! Ystävät ovat ja pysyvät. Oma ystäväni ghostasi minut lähes 40 vuoden ystävyyden jälkeen. Eikö olisi voinut puhua ja kertoa miksi ei enää halua pitää yhteyttä? Varmasti olisin ottanut asian asiallisesti alkamatta raivoamaan, anelemaan tms. Vaikka ghostauksen syy joskus selviäisi, ja olisi se mikä tahansa, niin koskaan en unohda enkä anna anteeksi.

 

Sama. En vaan voi antaa anteeksi. Y

Itse mietin omalla kohdallani, että onko ystävä joutunut valitsemaan... Hänen Mies on todella mustasukkainen. Jos ehdotan tapaamista, ei ystävä oikein osaa sanoa, koska mieheltä pitää kysyä. Toivon, että näin ei olisi, mutta mielessä pyörii...

Hmm

En tiedä itse mikä on syynä, vieläkään. Tuntuu silti pahalle, että ystävä jota tuin hänen eron kanssa ym, on lopettanut kaiken yhteydenpidon 

Yleinen ilmiö

Mä oon tainnu vähän ghostata erästä ystävääni. Olemme niin erilaisia luonteeltamme. Emme sovi yhteen. Hän on ulospäin suuntautunut ja minä sisäänpäin. Viihdyn kotona ja hän on jatkuvasti menossa ja yrittää pyytää mua mukaan. En lähtenyt paljon koskaan hänen menoihinsa. Meinasin kyllästyä tähän että ruinasi joka paikkaan, eikä mennyt jakeluun ettei mua kiinnosta. Kertakaikkiaan emme sovi yhteen. Meni aikaa ennekuin hoksasin tämän. Nyt olen helpottunut kun saan olla rauhassa.

Ystävä parin vuosikymmenen ajalta näyttää heivaavan minut elämästään. Ja olemme tutustuneet aikuisina, perheemme ovat olleet koko ajan mukana myös. 

Ei vastaa mihinkään viestiini, ei lue niitä edes, ja ei edes hymynaamaa johonkin hauskaan juttuun, jonka tiedän, että osuu hänen huumoriinsa hyvin. Onko hänen huumorontajunsakin yhtäkkiä muuttunut? Kun soitan, nykyään viikkojen  hiljaisuuden jälkeen, hän on kiireinen. Viimeinen puhelu menikin niin, että muutaman minuutin lyhyen kuulumisten vaihdon jälkeen hän ilmoitti, että hän menee tästä nyt puutarhaan. Asia selevä. Olkoot sitten siellä puutarhassaan. 

Olisi kyllä edes peruskohteliaisuutta sanoa, että minkä takia näin näyttää nyt menevän.