Kuvitteleeko opettajat oikeasti, että heidän työnsä on jotenkin rankempaa kuin muussa ammatissa?

Opettajan työ on ihan järkyttävää raatamista ensimmäiset vuodet, sitten usein helpottaa. Ja on aika erilaisia kouluja kans.



Itse olen huonomaineisen helsinkiläisen yläasteen opettaja ja tykkään työstäni kuin hullu puurosta ja kun tykkää työstään, niin ei se rankalta tunnu. Olen kyllä varma, että moni joka hyppäisi saappaisiini niin olisi nääntyä taakan alle.

ja väittävät että toiset pääsevät aina helpommalla... ihan huvittaa kun kuuntelee niitä juttuja. Tunnen myös opettajan, joka pitää työtään ihan uskomattoman vaativana ja vastuullisena. Onhan se vaativa ja vastuullinen, mutta ihan samassa mitassa kuin moni muukin työ. Joku työ on raskas fyysisesti, toisessa painaa vastuu, kolmanteen joutuu sitoutumaan vapaa-ajallakin - jokaisessa jotakin.

en ole opettaja, mutta teen työtä heidän kanssaan. Eikä ole yksi ja kaksi kertaa kun olen kuullut valitusvirren tyyliin " missään muussa ammatissa ei kyllä samalla palkalla koko ajan oleteta, että pitäisi tehdä enemmän ja enemmän. koko ajan tulee kaikenlaista uutta, mutta ei lisää resursseja..."



ja haloo: muissako ammateissa vaan istutaan persiillään ja tehdään töitä samalla tyylillä kuin viimevuosikymmenellä?? Eiköhän se kehittäminen, uuden opiskelu ja työnkuvan jatkuva muutos ole arkea aika monella muullakin alalla. Opettajat vaan pitää tästä tavatonta meteliä!



(jopas helpotti, kun pääsi purkamaan ;))

Ja tietyille luonteille myös myöhemmin. Esimerkiksi yläasteen/lukion/ammattikoulun opettajana olet aina 45- 90 minuuttia kerrallaan yksin 30-40 murrosiässä kihisevän arvaamattoman vääräleuan arvioitavana ja arvosteltavana, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Jos oma auktoriteetti ja itsetunto ei ole kovin hyviä, ongelmatilanteita riittää.



Tauot ovat lyhyitä, ja täynnä monenlaista valmistelevaa touhua. Opettahanhuoneissa on usein omat ristiriitansa ja moni voi siellä pahemmin kuin luokkansa edessä. Syödäkään ei saa rauhassa, sillä vaikka siitä pitää maksaa, täytyy samalla toimia oppilaiden valvojana.



Jos olet luokanvalvoja, hoitelet porukkasi asioita sitten vielä vapaa-ajallasi. Tiettyjen aineiden opettajilla on myös muuten yllättävän paljon ilta- ja viikonlopputöitä.



Terveisin entinen äikän ope. Nykyammatissa on helpompaa.

ihanaa ja helppoa jos vain saisi opettaa mutta työn rankkuus tulee siitä että työrauhaa ei ole vaan lapset hyppii silmille tai aiakin joudut koko ajan pitämään ne kurissa etteivät hypi. Ja kohderyhmä on sellainen että suurinta osaa ei vois oppiminen vähempää kiinnostaa. Aikuisopetus esim ihan erilaista, suorastaan helppoa. Varmasti esim aivokirurgin työ rankkaa mutta työtä saa tehdä rauhassa, kohde jopa nukutettu ja potilaat kiitollisia, siinä iso ero.

Olen opettaja ja tiedän hyvin työni hyvät ja huonot puolet, ja kyllä työni joskus on tosi rankkaa. En silti usko, että työni on rankempaa kuin jonkun muun rankaksi kokema työ. Esimerkiksi sairaanhoitajat tuntuvat valittavan rankkaa työtänsä ja pientä palkkaansa, ja kyllä minä heitä uskon. Miksi en uskoisi?



Olisi mielenkiintoista päästä joskus kokeilemaan erilaisia ammatteja, ehkä sitä sitten osaisi suhtautua kunnioittavammin muita ammattikuntia kohtaan, tekisi varmasti joskus hyvää kaikille tällainen kokeilu =)

Toisinaan on helppoakin, esimerkiksi silloin, kun moni luokka kirjoittaa aineita yhtäaikaa. Silloin tunnit ovat jopa tylsiä. Mutta se tietää taas tuntien korjausurakkaa jälkeenpäin.



Rankinta ei ole opettaminen eikä siihen liittyvät asiat. Rankkaa on kokonaisvaltainen opettajana oleminen. Itsellä ainakin oppilaat ja näiden asiat pyörivät mielessä vielä kotonakin. Ja aina pitää laittaa itsensä likoon tunti toisensa perään ja muistaa tuhat ja yksi hoidettavaa asiaa, joita sitten ei kuitenkaan välitunnilla ehdi tehdä...

Olen ollut koulussa töissä ja tunnen opettajia. Kocin tuntuvat tietävän kaikestaaiken. Ehkei tee psyykelle hyvää viettää päivät opettaen toisia ja tietäen asiasta opetettavia enemmän. Epämiellyttävää porukkaa, ikävä kyllä. Yhtä ystävääni lukkunottamatta (vaikka pätemisen tarve hänelläkin on).

Tunnen naispomon alalta. Töitä 7.00-16.00 ja kaivetaan hautoja lapiollakin. Jokainen tietää mitä niissä montuissa pyörii kun vanhat haudat käytetään uudestaan. Huono palkka koska alalle ei ole koulutusta! Lomaa 4 viikkoa vuodessa. Ja kesällä,se haju! Ja päivittäin otetaan hikisenä vastaan juuri läheisensä menettäneitä ihmisiä jotka tiuskivat koska juuri heidän mies pitäisi haudata juuri tuon ihanan koivun alle eikä kaikille ole siinä tilaa!

Siinä vahditaan että X ei pääse käsiksi saksiin koska hautoo itsemurhaa jo kolmatta vuotta.

Kyllä kuvittelevat. Miehen suku on täynnä opettajia ja tästä saa kuulla koko ajan.



En siis väitä, etteikö opettajien työ olisi rankkaa, mutta kyllä se on kiirettä ja stressiä täynnä koko työelämä. Tätähän nämä kyseiset opettajat eivät usko (kuulemma muiden ei tarvi miettiä työasioita kotona. just joo.)

että välillä on rankkaa ja välillä ei. Eli sama pätee moneen muuhun duuniin. Itse en kyllä tästä työstä mihinkään lähtisi, sen verran tyytyväinen olen työhöni, lomiini ja myös palkkaani. Perheelliselle tämä työ sopii erinomaisesti, tai ainakin minulle perheelliselle. Tunnen paljon opettajia (kappas vaan!), ja aina sieltä niitä valittajia löytyy, aivan kuten tämän ketjun aloittajakin näyttää olevan kova vinkuja. Itse en kyllä valita, päinvastoin, välillä ei kehtaa tuulettaa, kun jengi on niin kateellista meikäläisten lomista. Lälläslää!

että opettaja tekee aina työtään koko persoonallaan. Opettajan on pistettävä itsensä likoon ja oltava läsnä. Kun seisoo luokan edessä, niin siinä on pakko skarpata koko aika, eikä voi haaveilla välillä. Toki vaikka sairaanhoitajakin tekee työtään persoonallaan - mutta siksi nämä molemmat ammatit ovat tyyppillisiä ryhmiä, mihin burn out iskee.



Itse en ole opettaja, vaan aikuiskasvatustieteilijä. Teen satunnaisia koulutushommia ja olen aivan puhki sen parin tunnin rupeamisen jälkeen. Koko ajan skarpattava, että tunti sujuu sujuvasti, omaa toimintaansa, kuunneltava, keksittävä hyviä kysymyksiä, näytettävä kiinnostuneelta ja innostuneelta täyttää tyhjät tilanteet... Tunne on sama työhaastattelun jälkeen...

Vierailija:

Siinä vahditaan että X ei pääse käsiksi saksiin koska hautoo itsemurhaa jo kolmatta vuotta.

En missään nimessä halua väheksyä mielenterveyspotilaiden kanssa työskenteleviä, mutta tuli vaan mieleen eräs luokka, jossa sai jatkuvasti vahtia ettei erityisoppilas saanut käsiinsä esim saksia. Tosin sai kerran kynälläkin aika ikävää jälkeä luokkakaverilleen :( Eikä kyllä tarvitse olla edes erityisoppilas, että löytyy näitä väkivaltaisia piirteitä. Joskus tuntuu että kaikki aika menee siihen että saa tietyt oppilaat pysymään toisistaan erossa, ettei ole nyrkkitappelu.

kun minulla on 14 viikkoa vuodessa kesälomaa, pääsen jonain päivänä jo yhdeltä kotiin, kaikki menee juuri niin kuin on suunnitellut, tekee vain pakolliset työt eikä innostu mistään projektista tai oppilaasta.



Rankaa taas työ on silloin kun koululla on ollut koulukiusaamistapaamisia, joihin pitää puuttua, kun kutsuu vanhemmat koululle ja he tulevat sinne humalassa, silloin kun " Matti" viiltelee käsiään kesken oppitunnin eikä minulla ole mitään mielenterveysalan koulutusta, silloin kun " Mikko" saa luokassa epileptisen kohtauksen ja silloin kun " Marko" veti pilveä niin, että meinas kuolla käsiini ja minulla ei ollut sairaanhoitajan koulutusta. Niin ja silloin kun olin raskaana ja esyluokkalainen kamppasi minut. Tai silloin kun vanhempi soittaa, että kotimatkalla hänen " Pekkansa" on kivitetty niin, että rautahampaat katkesivat ja minun pitää neuvoa että mitä tehdä.



Minulla ei ole onneksi edes kokemusta niistä vanhemmista, jotka ovat esimerkiksi keskellä omaa erokriisiään hakeneet iltaisin tukea opettajasta tai niistä vanhemmista, jotka ovat haastamassa opettajaa oikeuteen, kun opettaja käski hakea liikuntavaatteet kesken päivän kotoa ja oppilas kaatui matkalla. Minun oppilaiden vanhemmat ovat siis onneksi olleet aina mukavia ja kohdelleet minua kuin ammattilaista ja arvostaneet työpanostani. Ehkä he näkevät jutuistani ja silmistäni, että todella rakastan oppilaitani. Sillä voimalla jaksan ja sillä voimalla minun työni ei ole rankkaa. Ilman sitä rakkautta olisi taatusti rankkaa.

Monenko muun ammatin edustajaa pommitetaan iltamyöhällä kotona puheluilla, joissa jonkun oppilaan vanhempi tilittää jotain ihme juttua tai kyselee seuraavan päivän koealuetta. Tai ilmoittaa, että lapsi on lähdössä matkalle huomenna, pitäisi saada tässä ja nyt kahdeksi viikoksi ko. aineen läksyt, kiitos.



Veso-päivät pidetään viikonloppuisin ja niiden lisäksi on tuhannen muuta viikonloppuun ajoitettua kokoustamista jossain huitsinnevadantuutissa. Ei auta selittää, että omaakin perhettä on ja muutakin tekisi mieli tehdä. Eikä siitä makseta latinlatia ylimääräistä.



Toisaalta mies on IT-alalla. Hän tekee pitkiä päiviä. Korvaus on sama joka kuu. Ei mitään ylityökorvauksia, eikä epämukavan työajan korvauksia, vaikka osa asiakkaista on maapallon toisella puolella ja siitä johtuen töitä on välillä tehtävä suomalaisittain erikoisiin aikoihin. Silti siis tehdään normaalit päivätyöt päälle.



Eniten mua riepovat juuri hoitoalan palkkanarina ja tehdasduunareiden ylimitoitetut palkat ja lakot ja lakonuhat.

Oman arvon todistaminen yhä uudestaan ja uudestaan joka kvartaalilla on sekin rankkaa. Eikä siihen tule mitään kuukausien hengähdystaukoja, kuten opettajilla.



Työelämä vaan yleensäkin on aika rankkaa ja raadollista tänä päivänä, en usko että alanvaihto suurimmassa osassa tapauksissa tuo helpotusta asiaan.

Tullaan toimeen ok?

puolensa. Joskus itseänikin ärsyttävät sellaiset jatkuvasti valittavat kollegat, ja juuri se, että verrataan työoloja teollisuustyöntekijöiden oloihin eikä muihin koulutettuihin ammatteihin. Eihän vastuullisilla virkamiehillä muutenkaan työaikoja ole, ja työt ja työmatkat on hoidettava ilman mitään korvauksia.



Itse ainakin teen vähemmän töitä, kuin mieheni, joka on valtion virassa, tosin tietenkin myös paljon pienemmällä palkalla.

Ns. hyvällä alueella (pientaloja, hyvätuloisia vanhempia), alakoulussa tai hyvin lahjakkaiden lukiossa on aivan toista olla töissä kuin sellaisessa yläkoulussa, jonka oppilaat tulevat rikkinäisistä perheistä, joissa on paljon sosiaalisia ongelmia ja köyhyyttä. Jokainen osaa varmasti kuvitella mielessään nämä eri tyyppiset ryhmät. Ryhmäkoot vaihtelevat myös kouluittain. Joissakin kouluissa pitää opettaa lähes 30:n oppilaan ryhmiä, toisessa alle kymmenen.