Lue keskustelun säännöt.
Intohimoisesti työhön suhtautuvat ovat oikeasti tosi raskaita työkavereita ja alaisia
06.08.2025 |
Olenko ainoa, joka ajattelee näin?
Nykyäänhän varsinkin asiantuntijahommissa työskentelevä keskiluokka usein kertoo jo työhaastattelussa, että juuri tämä ala on mun intohimo ja että suhtaudun työhöni tosi intohimoisesti ja huono puoleni on se, että mä olen niin innoissani tästä työstä, että välillä tulee tehtyä vähän liikaakin, heh heh.
Jos olisi rekrytoimassa ihmisiä firmaani, niin tällaiset tyypit tippuisivat jatkosta kättelyssä. Olen omassa työssäni kokenut, että nämä intohimolla tekijät ovat todella raskaita kollegoita ja alaisia.
Ensinnäkin siksi, että jossakin vaiheessa he aina palavat loppuun, koska eivät osaa rajata työminää ja siviiliminää, ja painavat hulluna töitä vaikka pyhänä päivällä. Pitkiä saikkuja ja kaikenlaista selvittämistä.
Toisekseen jokaisessa työpaikassa tulee myös tehtäviä, jotka eivät ole niin mielenkiintoisia, vaan vähän pakkopullaa. Jokaisessa työpaikassa on myös aikoja, jolloin ei suju. Kauppa meni ohi suun, esihenkilö vaihtui, ollaan säästölinjalla... Nämä intohimolla tekevät eivät osaa suhtautua tällaisiin asioihin kuten aikuinen ihminen työssä tapahtuviin muutoksiin suhtautuu eli järjellä, ymmärtäen että elämässä ovat muut asiat työtä tärkeämpiä ja että tiettyihin asioihin vain ei rivityöntekijä voi työpaikalla vaikuttaa, niiden kanssa eletään. Intohimolla tekijät draamailevat, eivät pääse eteenpäin asiassa, pilaavat koko työpaikan ilmapiirin ainaisella valittamisella ja suurentelemalla tilannetta.
Paras työntekijä on järki-ihminen, joka viihtyy työssään OK, mutta jolle on täysin selvää, että duuni ei ole koko elämä eikä todellakaan mikään intohimon kohde.
Kommentit (50)
Meitä opastetaan rekryissä kertomaan, että tämä ala on intohimoni ja ehdottomasti haluan sen työn, ja nyt se ei olekaan rekryn kannalta hyvä juttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä. Työhönsä intohimoisesti suhtautuvat ja uraa elämänsä tärkeimpänä asiana pitävät kollegat ovat ainakin omissa duuneissani aina ennen pitkään joko väsyneet ja saaneet burniksen ja sen myötä yleensä vaihtavat myös työpaikkaa tai vaihtoehtoisesti riitautuneet jonkun, yleensä jonkun pomon, kanssa niin, että vaihtavat lopulta kauheen draaman saattelemina työpaikkaa.
Eivät osaa ottaa ns. asioita asioina.
Usein tää on nuorten tai kokemattomien vaiva.
Me keski-ikäiset ollaan elämänkokemuksen myötä tajuttu, että elämässä niin moni asia on merkityksellisempää kuin työ. Ja niin kuin joku tuossa ylempänä sanoi, senkin olen elämänkokemuksen myötä tajunnut, että se työnantaja ei ihan kauheasti susta välitä loppupeleissä, vaikka huhkisit kuinka ja saisit kiitostakin. Olet yksi työntekijä muiden joukossa, suhteellisen helppo korvata. Mä olen usein miettinyt eläkkeelle jääviä kollegoita. Siellä on ihmisiä, jotka ovat omistautuneet työlleen ja olleet näkyviä tyyppejä työyhteisössä, varmasti kokeneet tehneensä tärkeää työtä. Kun he eläköityvät, menee viikko tai kaksi, eikä kukaan enää muista, että olet ollut täällä töissä, ei sinua kaivata.
ja urpohan jankkaa että paras sosiaaliturva on .. ?
koska ennen (ja mä mä) on eletty työlle, täytyy olla nytkin?
tietynlaisen miljoona exit sopimuksen eteen voi siis ryvettää itsensä parissa vuodessa, jotta voi maksaa kallonkutistajalle sitten hyvät palkkiot.
Mä olen näitä intohimoisia. Ihan hienoja hommia olenkin päässyt tekemään ja työ on tuonut paljon sisältöä elämään. Ihan hyviä pointteja kuitenkin sulla, etenkin nuo epätoivotut muutokset ja ylityöt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kiinnostunut töissä itse niistä töistä. Esimiestä ja sen entouragea kiinnostaa enemmän vapaa-ajalla tehtävästä auton asennuksesta keskustelu. No, siinä kuuntelet avonkonttorissa klo 08:30 - 11:00 pelkkää esimiesten ja johtajien autonasennuskeskustelua, niin alkaa jo sarvet kasvamaan päähän rauhallisemmallekin ihmiselle. Jos menee kysymään jotain työhön liittyvää asiaa näiltä, vastaus on 'älä stressaaä sanottuna sellaisella ylenkatsovalla äänellä. Mietin, että milloinkohan vielä ylempi johto puuttuu asiaan. Tällaista meillä. T. Se syntinen piruparka, joka on kiinnostunut töistään
Eräs tuttava sometti aika paljon työstään. Kun määräaikaista sopparia ei nyt sitten jatkettukaan, on antanut tulla täyslaidallisen siitä, kuin "antoi kaiken tuolle työlle puolitoista vuotta..." ja elämä tietenkin nyt täysin pois tiloiltaan.
Työskentelee alalla, josta veikkaan hänen kyllä töitä löytävän suhteellisen nopeasti.
Mutta jäin miettimään tuota, "elin ja hengitin tätä työtä, annoin sille kaikkeni", että no kannattiko?
Työssään voi viihtyä ja siinä voi olla tavoitteitakin, mutta kannattaa aina muistaa, että työnantajaa tuskin ihan kamalasti kiinnostaa sinun antautumisesi ja omistautumisesi työlle. Karu fakta. Olet vain yksi monista, mahdollisesti sadoista tai tuhansista työntekijöistä, ja hyvin harva meistä tekee sellaista työtä etteikö olisi suhteellisen nopeasti korvattavissa. Kuten joku tuolla ylempänä kirjoittikin: Kun lähdet työpaikalta, niin harva enää kuukauden päästä edes muistaa, että olet ollut siellä töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkään omasta työstäni, ja haluan kehittyä siinä, mutta työajan puitteissa. Kuitenkin kaikki mulle hyvin merkitykselliset ihmiset, ihmissuhteet, harrastukset ja asiat löytyy vapaa-ajalta. Mulla on yksi tällainen työkaveri, joka on hyvin intohimoinen työtään kohtaan. Kauheeta sähläystä ja säätämistä kokoajan. Kärpäsestä kasvatetaan härkänen, yritetään jatkuvasti korostaa sitä omaa asiantuntija rooliaan... Se on oikeasti tosi rasittavaa. Sellaista tietynlaista yliampumista kokoajan. Kipeenä tullaan niiskuttamaan töihin, koska ajatellaan, että koko pulju kaatuu, jos kyseinen ihminen ei oo töissä, kaikista muutoksista valitetaan, kun se OMA työ vaikeutuu. Niinkuin että, istu ja chillaa hetki. Juo teetä. Someta kaverin kanssa. Ota iisisti. Relax.
Naisvaltasella alalla on hyvin paljon näitä jotka "uhrautuu". Vaatii jopa nuorempia "venymään" omalla kustannuksella ja loukkaantuu jos niin ei tee. Riippuu työnantajasta, innostuuko ilmasta työtä tekevästä työntekijästä vai ei. Sopimuksen jatko ei ole kiinni aina siitö teetkö ylimäärästä, välillä joss tekee, voidaan esim silti savustaa, jos ei tee, voidaan pitää ja toisinpäin.
Suhteilla moni työ menee, jos miellytät pomoa niin saat työn. Pomon kavereilta myös ei edellytetä niin suurta panosta vaikka palkka sama.
Täysin samaa mieltä. Nämä ovat hyvin jäykkiä persoonia ja tärkeilevät ihan pellejutuissa.