Lue keskustelun säännöt.
Intohimoisesti työhön suhtautuvat ovat oikeasti tosi raskaita työkavereita ja alaisia
06.08.2025 |
Olenko ainoa, joka ajattelee näin?
Nykyäänhän varsinkin asiantuntijahommissa työskentelevä keskiluokka usein kertoo jo työhaastattelussa, että juuri tämä ala on mun intohimo ja että suhtaudun työhöni tosi intohimoisesti ja huono puoleni on se, että mä olen niin innoissani tästä työstä, että välillä tulee tehtyä vähän liikaakin, heh heh.
Jos olisi rekrytoimassa ihmisiä firmaani, niin tällaiset tyypit tippuisivat jatkosta kättelyssä. Olen omassa työssäni kokenut, että nämä intohimolla tekijät ovat todella raskaita kollegoita ja alaisia.
Ensinnäkin siksi, että jossakin vaiheessa he aina palavat loppuun, koska eivät osaa rajata työminää ja siviiliminää, ja painavat hulluna töitä vaikka pyhänä päivällä. Pitkiä saikkuja ja kaikenlaista selvittämistä.
Toisekseen jokaisessa työpaikassa tulee myös tehtäviä, jotka eivät ole niin mielenkiintoisia, vaan vähän pakkopullaa. Jokaisessa työpaikassa on myös aikoja, jolloin ei suju. Kauppa meni ohi suun, esihenkilö vaihtui, ollaan säästölinjalla... Nämä intohimolla tekevät eivät osaa suhtautua tällaisiin asioihin kuten aikuinen ihminen työssä tapahtuviin muutoksiin suhtautuu eli järjellä, ymmärtäen että elämässä ovat muut asiat työtä tärkeämpiä ja että tiettyihin asioihin vain ei rivityöntekijä voi työpaikalla vaikuttaa, niiden kanssa eletään. Intohimolla tekijät draamailevat, eivät pääse eteenpäin asiassa, pilaavat koko työpaikan ilmapiirin ainaisella valittamisella ja suurentelemalla tilannetta.
Paras työntekijä on järki-ihminen, joka viihtyy työssään OK, mutta jolle on täysin selvää, että duuni ei ole koko elämä eikä todellakaan mikään intohimon kohde.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen osittain tämmöinen. Joka päivä olen myös äärettömän turhautunut, kun työkaverit luistaa asioista eikä ota niitä vakavasti. Yritän esim. kertoa miksi joku työvaihe on tärkeä, mutta se menee perille vasta kun pomo on kertonut sen saman 10x. Ne asiat mitkä on itsellä selvänä päässä, niin osalla menee jopa puoli vuotta ymmärtää asian pointti.
En mäkään työkaverilta ala mitään ohjeita tai tehtävänantoja ottamaan vastaan. Vasta sitten pomolta.
Et sitten tiimityöstä ole kuullut? Se on sellaista, että esimies antaa esim. projektin ja siinä porukalle jaetaan tehtävät: kokonaisuus riippuu siitä, että jokainen projektissa huolehtii omasta tontistaan ja yhteistyö toimii.
Näin esihenkilönäkökulmasta koettuna mikään ei rapauta tiimin toimivuutta yhtä tehokkaasti kuin yksi tiimin jäsen joka ottaa itselleen jonkinlaisen epävirallisen tiiminvetäjän roolin. Virallisestihan noita sitten pitäisi vielä kehua, kun ovat niin vastuullisia vaikka oikeasti tekisi mieli vaan sanoa, että huolehdi vaan nyt niistä omista työtehtävistäsi ja jos koet jonkin asian työkavereiden toimissa ongelmallisiksi, anna minun hoitaa taas se asia. Tai noinhan se keskustelu aina menee, mutta tekisi mieli sanoa huomattavasti ponnekkaammin tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Linkkarissa jos mennään näillä "upeita kokemuksia, elämäni sisältö, työ on parasta lääkettä" tyylisillä kommenteilla, olkoot, siihenhän se on. Mutta osalla on muutkin somet näitä täynnä. Antaa jotenkin kapeakatseisen ja pinnallisen kuvan ihmisestä.
Työ on työtä, parasta toki jos se on kivaa, mutta jos työ on kivointa elämässä niin jollain muulla osa-alueella on sakannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen osittain tämmöinen. Joka päivä olen myös äärettömän turhautunut, kun työkaverit luistaa asioista eikä ota niitä vakavasti. Yritän esim. kertoa miksi joku työvaihe on tärkeä, mutta se menee perille vasta kun pomo on kertonut sen saman 10x. Ne asiat mitkä on itsellä selvänä päässä, niin osalla menee jopa puoli vuotta ymmärtää asian pointti.
En mäkään työkaverilta ala mitään ohjeita tai tehtävänantoja ottamaan vastaan. Vasta sitten pomolta.
Et sitten tiimityöstä ole kuullut? Se on sellaista, että esimies antaa esim. projektin ja siinä porukalle jaetaan tehtävät: kokonaisuus riippuu siitä, että jokainen projektissa huolehtii omasta tontistaan ja yhteistyö toimii.
Näin esihenkilönäkökulma
Tämä. Niin nähtyä.
Silloinkin jos porukassa käydään läpi että esimiehet hoitakoot tiedotuksen ja seurannalliset asiat, niin aina. Joku. Silti. hyppää seuraavassa tilaisuudessa tiedottamaan (pahimmillaan virheellisesti) ja seuraamaan (luonnolisesti puutteellisesti, kun ei ole työkaluja).
Teidän panos olisi hyödyllisempi omissa duuneissa.
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin jos on ADHD.
Älä muuta sano. On vaikka mitä ideoita ja inspiraatiota, aloitetaan noin sata projektia samaan aikaan, joista ehkä kaksi valmistuu hyvällä tuurilla. Aina jää arvailun varaan, että tekeekö tyyppi mitä on luvannut.
Intohimo on aika raju sana, mutta tykkään kyllä työstäni.
- lastenkodin ohjaaja, 52v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkaveri voisi tauolla ja vapaa-ajan tapaamisissa toki puhua muustakin, kuin töistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen osittain tämmöinen. Joka päivä olen myös äärettömän turhautunut, kun työkaverit luistaa asioista eikä ota niitä vakavasti. Yritän esim. kertoa miksi joku työvaihe on tärkeä, mutta se menee perille vasta kun pomo on kertonut sen saman 10x. Ne asiat mitkä on itsellä selvänä päässä, niin osalla menee jopa puoli vuotta ymmärtää asian pointti.
En mäkään työkaverilta ala mitään ohjeita tai tehtävänantoja ottamaan vastaan. Vasta sitten pomolta.
Et sitten tiimityöstä ole kuullut? Se on sellaista, että esimies antaa esim. projektin ja siinä porukalle jaetaan tehtävät: kokonaisuus riippuu siitä, että jokainen projektissa huolehtii omasta tontistaan ja yhteistyö toimii.
Tämä. Niin nähtyä.
Silloinkin jos porukassa käydään läpi että esimiehet hoitakoot tiedotuksen ja seurannalliset asiat, niin aina. Joku. Silti. hyppää seuraavassa tilaisuudessa tiedottamaan (pahimmillaan virheellisesti) ja seuraamaan (luonnolisesti puutteellisesti, kun ei ole työkaluja).
Teidän panos olisi hyödyllisempi omissa duuneissa.
Jep. Itse koen isoimmaksi ongelmaksi näissä epävirallisissa tiiminvetäjissä sen, että he eivät ole ihan syystä esihenkilövastuussa. Heillä ei ole siihen yleensä kykyä ja eikä toisaalta halua ottaa oikeaa vastuuta vieressä pätemisen sijasta. Heillä on se oma tapa ja standardi millä työt pitäisi tehdä ja hitaammin tai eri tavalla oppiva tai töitä tekevä kollega on automaattisesti huono, kun hän ei ole kopio itsestä. Puuttuu se kyky nähdä yksilöiden erilaisia ominaisuuksia voimavaroina ja pohtia miten ne saisi paremmin hyödynnettyä. Lisäksi, sitten jos tulee joku ongelma, nämä epäviralliset tiiminvetäjät alkavat oikealle tiiminvetäjälle ominaisen vastuunkannon sijasta syyttelemään muita ja sen jälkeen onkin hieno alkaa ratkomaan tätä ongelmaa.
Eli kaikille näille intohimopingottajille vinkiksi, teidän esihenkilöt eivät ole teistä ehkä ihan niin innoissanne mitä luulette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olin ennen tuommoinen, mutta suomalainen työelämä pilasi intoni työhön. Hyvin tehdystä työstä ja siitä, että joustaa kun tilanne sitä vaatii saa kiitokseksi lisää töitä ja joustamista pidetään jatkossa oletusarvona. Rennommin vieressä ottavat kollegat saavat saman palkan vähemmillä vaatimuksilla.
Lakkasin lopulta itsekin pingottamasta. Nyt teen sen kuuluisan bare minimumin ja panostan enemmän siihen, että olen se kuuluisa hyvä tyyppi. Kaikki pitävät minusta ja ennen kuin käy liian selväksi, että panokseni on lopulta melko vähäinen, vaihdan työpaikkaa vielä hyvillä suosituksilla. Jokaisen työpaikanvaihdoksen myötä myös palkka on noussut tasaisesti. Etätyöt ovat tehneet tästä vielä extra-toimivan, koska nyt kukaan ei näe sitä kuinka nopeasti ja tehokkaasti pystyn oikeasti hoitamaan työni. Teen töitä sen kolmisen tuntia päivästä ja loput hengailen rauhassa työpisteen läheisyydessä, jos tulee puhelu tai kiireinen maili.<
Tuossa kyllä voi käydä niin, että huomaamattasi osaamisesi rapistuu, lopulta et ehkä olekaan muiden mielestä niin hyvä tyyppi kuin luulit, ikää ja kiloja tulee lisää, etkä enää näytä kovin nuorekkaalle ja dynaamiselle, p-jauhanta alkaa loistamaan läpi.
Lopulta ja arvaamatta firma esim. myydään ulkomaille ja turhat tuottamattomat kuluerät, kuten seurustelu-upseerit, saneerataan organisaatiomuutoksessa pahoitteluiden kera pois. Muistaakseni Nokia-nimisen firman jäljiltä jäi runsaasti hyviä tyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen osittain tämmöinen. Joka päivä olen myös äärettömän turhautunut, kun työkaverit luistaa asioista eikä ota niitä vakavasti. Yritän esim. kertoa miksi joku työvaihe on tärkeä, mutta se menee perille vasta kun pomo on kertonut sen saman 10x. Ne asiat mitkä on itsellä selvänä päässä, niin osalla menee jopa puoli vuotta ymmärtää asian pointti.
En mäkään työkaverilta ala mitään ohjeita tai tehtävänantoja ottamaan vastaan. Vasta sitten pomolta.
Et sitten tiimityöstä ole kuullut? Se on sellaista, että esimies antaa esim. projektin ja siinä porukalle jaetaan tehtävät: kokonaisuus riippuu siitä, että jokainen projektissa huolehtii omasta tontistaan ja yhteistyö toimii.
Näin esihenkilönäkökulma
Siinä on melkoinen kynnys lähteä heti esimiehelle kantelemaan, että projekti kusahtaa, koska Irmeli itkee eikä hoida tonttiaan eikä meidän muiden aika riitä hoitamaan myös Irkun töitä. Yleensä siinä vain yritetään, kunnes tulee eteen työpaikanvaihto tai loppuunpalaminen. Esimies leikkii kuollutta, eli on huono esimies. Aina projekteissa on joku, joka vähän epävirallisesti puskee hommaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo niinpä. Koulussa kun juostiin cooperin testi niin jotkut suorittivat ja tekivät ennätyksiä, toiset kävelivät. Sinä ja firmasti kuulutte niihin kävelijöihin.
Oliko vielä jotain muuta?
Eli on joko pakko suorittaa ja tehdä ennätyksiä, tai sitten kävellä? Ei voi mennä ihan normaalia keskivertovauhtia?
Voi myös juosta kovempaa, kuin se verenmakusuussa tyyppi. Rennosti.
Kiva kuulla mitä ootte kaikki ollu mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla työpaikalla on kaikenlaisia sosionomeja rakastamassa maailmaa ja eihän niitä jaksa. Se hyvä puoli heissä kuitenkin on että palavat loppuun kuudessa kuukaudessa kun eivät saaneet rakastettua narkkaria paremmaksi ihmiseksi.
Hirveintä on olla töissä organisaatiossa jossa ketään ei kiinnosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autistina ja ADHD ihmisenä, niin työura ei olisi ollut mahdollinen ellei se olisi ollut erityisenä mielenkiinnon kohteena. Hei, kiitos kaikista vuosista, syrjimisestä, kiusaamisesta ja vittuilusta sekä selän takana paskan puhumisesta. Meitsi on nyt eläkkeellä ja nauttii elämästä.
Jotenkin hyvin tyypillistä (negatiivisesti) että jonkun innokkuus käännetään huonoksi asiaksi
Ainakin itse työskentelen positiivisten ihmisten kanssa mieluiten, en tod negatiivisten jotka ei saa mtn aikaan ja jotka ei omaa mitään kehityskykyä tai intoa .. näitä mummeleita on jo nähty. Savustavat myös mielellään pirteämmät pois...
Tyypillistä suomalaisuutta siis xD
Olin nuorena ahkera, tein ylitöitä palkatta, ja olin aidosti innoissani työstäni.
Sitten huomasin, että työnantajaa ei kiinnosta paskaakaan työntekijät. Olet yksi ratas koneistosta, jonka työnantaja voi helposti vaihtaa. Kukaan ei kaipaa perääsi lähtösi jälkeen, vaikka olisit vuosia painanut ylitöitä ja tehnyt työsi hyvin.
Työkaverit tulevat helposti kateelliseksi hyville työntekijöille. Heitä haukutaan selän takana pomolle ja toisille työkavereille. Se on psykologiaa. Sillä tavalla alemmuutta kokeva työntekijä yrittää nostaa omaa itsetuntoaan. Tiedän monta hyvää työntekijää, joita kateelliset ovat haukkuneet.
Siksi suosittelen ihan jokaiselle, että hoitakaa työnne hyvin ja niin, että voitte olla siitä ylpeitä, mutta ÄLKÄÄ IKINÄ ANTAKO TYÖN OLLA TÄRKEIN ASIA ELÄMÄSSÄNNE. Työ on tärkeää, mutta vielä tärkeämpiä asioita ovat perhe, terveys ja ystävät. Eli lähde mieluummin viettämään aikaa perheesi kanssa tai mene lenkille, näe ystäviäsi. Se edistää jaksamistasi myös työelämässä.
Pomosi ja työkaverisi eivät muistele 15 vuoden kuluttua, miten ahkera työntekijä olet ollut. Mutta perheesi muistaa olitko kotona vai et.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hyvin tyypillistä (negatiivisesti) että jonkun innokkuus käännetään huonoksi asiaksi
Ainakin itse työskentelen positiivisten ihmisten kanssa mieluiten, en tod negatiivisten jotka ei saa mtn aikaan ja jotka ei omaa mitään kehityskykyä tai intoa .. näitä mummeleita on jo nähty. Savustavat myös mielellään pirteämmät pois...
Suomessa positiivisuus halutaan kadottaa. Sellainen perusnegatiivinen paskanjauhaja, laiska selkäänpuukottaja ja valehtelija pärjää parhaiten työelämässä. Ahkerille ja positiivisille ihmisille ollaan kateellisia.
Esim. meteorologi Anniina Valtonen puhui joskus, miten hänen hänen positiivisuutensa ärsyttää ihmisiä. Olet itse saman tyylinen ja huomannut ihan saman. Positiivisuus ja ahkeruus ärsyttää, ja se halutaan kirjaimellisesti poistaa. Jos joku ihminen on mukava ja iloinen, niin hänet halutaan tehdä surulliseksi.
Työtä ei voi tehdä intohimoisesti normaalin työajan puitteissa poislukien joustot, joita jokainen kypsä aikuinen tekee? Vaikuttaa siltä, että itse olet ahdasmielinen ja ennakkoluuloinen. Joteh ehkä parempi, ettet ole yrityksen rekryistä vastuussa.
Uskon että aika monikin intohimoisista työhulluista esittää sellaista saadakseen muiden hyväksyntää/ihailua jota kuvittelee saavansa siten.