Masked Singer Suomi 2025
Tutut etsiväneropatit Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin ovat vuoden vanhempia, viisaampia ja etenkin valmiimpia hyppäämään arvausten valtamereen yhdessä vierailevien etsivävahvistusten kanssa. Koko perheen suosikkiohjelma palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 6.9. klo 19.30.
Vierailevina etsivinä nähdään aiempina kausina hahmopukujen alta paljastuneet Mikko Silvennoinen, Viki ja Köpi, Niko Saarinen, Gogi Mavromichalis, Lenni-Kalle Taipale, Veronica Verho, Atte Kilpinen, Nelli Matula, Paula Noronen, Juuso Karikuusi, Kiti Kokkonen ja Sami Hedberg. Vierailevan etsivän pesti ei ole helppo, sillä he lähtevät arvailuun joka viikko puhtaalta pöydältä, vailla tietoa aiempien viikkojen tapahtumista. Joskus se toki tuntuu olevan hahmojen tunnistamisessa jopa etu, että taakkana ei ole vanhojen vihjeiden painolastia.
Etsivät saavat uudella kaudella myös ennennäkemätöntä valtaa, sillä heidän pöydälleen on tuotu Poista maski -nappi, jota he saavat painaa kerran kauden aikana, mikäli ovat yhteistuumin aivan varmoja siitä, kuka maskina takana on. Mikäli he arvaavat oikein, joutuu kyseinen hahmo poistamaan maskinsa välittömästi. Jos arvaus puolestaan on väärin, pääsee hahmo suoraa jatkoon kulkematta äänestyksen kautta.
Pelastakaa Lasten Joulu -jakso tuo kolme jouluista hahmoa lavalle.
Tutustu tulevan kauden uusiin hahmoihin yksi heistä on aiemmin mukana ollut henkilö!
https://www.mtvpressi.fi/tiedoti/71284758
Mielenkiintoisia hahmoja näyttää olevan mukana!
Katso lähetysajat : Masked Singer Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (2241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei kukaan tajua, että Pierumies on Paulus Arajuuri. Niin selvää, kun on myös Tanssii Tähtien kanssa ohjelmasssa. Masked on kuvattu keväällä.
Kerrankin on järjestetty niin, että katsojat tietää enemmän kuin etsiät.
Mikä helkutti on etsiä sinun mielestäsi? Sehän on verbi eli teonsana. Tekstistäsi ei siis saa selvää Elävä Erkkikään.
Etsijät tietää tasan tarkkaan jo alusta lähtien keitä on maskin sisällä, miksi muuten heittäisivät ihan älyvapaita arvauksia ja olisivat sitten yksimielisiä henkilöstä kun maski poistetaan. Tämä ei ole enää kiva ja piristävä ohjelma, pitkitetty ja katsojia aliarvioidaan.
Merenneito on Jannica B. Synt
Etsiä on verbin perusmuoto. Ei ole sanaa etsiät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo Benjamin voi olla noin nolo. Hirveä myötähäpeä hänen ainaisille perse-, juna- ja b-rappujutuilleen. Omasta mielestään hän on varmaan tosi cool. Voi luoja!🙊
Sekstisiä tai sellaisiksi tulkittavia heittoja lentää monessa paikassa heteroillakin. Miksi ei niin voisi olla Benjaminilla? Hän on itsensä hyväksynyt sellaisena kuin on. Itsetunto kohdallaan.
Ei nykyaikana tarvitse olla hys hys piilossa.
Ei tässä ole suuntautumisesta kyse vaan kaksimielisyyksistä. Ne ovat todella noloja ohjelmassa jota myös lapset katsovat.
Ei lapsi tuollaisia tiedä. Ei tiedä silloinkaan kun hetero sanoo jotain jonka voisi ehkä tulkita kaksimieliseksi. Lapselle juna on juna. Ellet sitten kotona ole muuta kertonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sai olla tasan tarkkaan viimeinen masked singer -löpinä, jonka katselin. Turhaan tuli istuttua 1,5 tuntia kuuntelemassa Janne Katajan ja muiden monologeja. Sitten ei paljastettu ketään.
Täytyy ihmetellä, miten jotkut pystyvät löpisemään tuollaisia minuuttimääriä sanomatta mitään järkevää. Samat höpinät joka kerta ja lopuksi sanotaan henkilön nimi, jota on ehdoteltu jo väh. 7 kertaa. Typerää.
Niinpä, ohjelma varasti katsojilta aikaa 1,5 tuntia. Aivan turhaan katsoin minäkin.
Lähetän laskun tästä ajan varastamisesta. Summa on 100e ja lasku maksettava heti.
Merenneidon ääni oli viime jaksossa aivan ilmiselvästi Jannika B. Ilmeisesti vähemmän muokattu ääntä tähän jaksoon.
Pierumies on Roni Back Kaikki vihjeet sopii.
Pierumieshän on Oskari Joutsen, hän oli Vikin ja Köpin naurumaratonilla mukana saadakseen naamalleen enemmän näkyvyyttä, kun ei ole kovin tunnettu.
Etsiät ja etsijät ovat tosiaan eri asia. Etsiät ei ole mikään todellinen sana.
Etsiä, etsii, etsivät jne. on verbi.
Vierailija kirjoitti:
Pierumies on Roni Back Kaikki vihjeet sopii.
Mutta ääni ei. Roni ei osaa laulaa.
Vierailija kirjoitti:
Merenneidon ääni oli viime jaksossa aivan ilmiselvästi Jannika B. Ilmeisesti vähemmän muokattu ääntä tähän jaksoon.
Ykskaks kaikki JannikaBn maneerit tipahti kuuluviin. :D Miksei niitä aina retusoida pois, jos ne kerran niin iisisti saa piiloon. Mielelläni kuuntelisin, mutta nyt ei voi, kun en tykkää siitä ruotsalaisuudesta äänessä.
Vierailija kirjoitti:
Pierumieshän on Oskari Joutsen, hän oli Vikin ja Köpin naurumaratonilla mukana saadakseen naamalleen enemmän näkyvyyttä, kun ei ole kovin tunnettu.
Ehkä myös sen takia, että on heidän kuvaajansa muutenkin. Köpihän heitti sen nimen jo ekassa jaksossa.
Pierumies on Robin, Merenneito on Jannika B, Hai on Sonja Kailassaari ja Papparainen on Ville Galle.
Hai on Maria Veitola. Tämän sanon vain yhden jakson katsottuani.
Niin nuo ovat etsiviä, ei etsijöitä tai sitten ihan vaan panelisteja. Suomen kieltä heikosti osaaville kerrottakaan, että etsivä haluaa ratkaista jonkun arvoituksen eli tässä tapauksessa maskin takana olevan laulajan. Etsijä taas hakee jotain sellaista, joka on kadonnut, oli se sitten ihminen tai esine.
He eivät todellakaan tiedä, kuka siellä maskin takana on, varsinkaan alussa. Ovat monta kertaa menneet täysin metsään siinä viimeisessä arvauksessa tai sitten vaan yksi on tiennyt.
Vierailija kirjoitti:
Pierumies on Roni Back Kaikki vihjeet sopii.
Pituus ei sovi.
Pierumies ei voi olla Sebastian Rejman! Vaikka monet vinkit tuntuu osuvan häneen, niin pituus ei valehtele. Rejman on Ilen kanssa saman pituinen, mutta Pierumies on huomattavasti lyhyempi.
Vierailija kirjoitti:
Pierumies ei voi olla Sebastian Rejman! Vaikka monet vinkit tuntuu osuvan häneen, niin pituus ei valehtele. Rejman on Ilen kanssa saman pituinen, mutta Pierumies on huomattavasti lyhyempi.
Näin on. Pierumies on selvästi lyhyempi. Minä sanon, että Pierumies on Edis Tatli. Pierumiehen asussa pistää silmään nyrkkeilyhanskat, vaikka ne käsineet voisivat tuollaisella hahmolla olla jotain muutakin. Nyrkkeilyhanskat on vieläpä epämukavat ja suht epäkäytännölliset, joten en ihmettele, jos niilläkin on haluttu rivien välistä viestittää hahmosta. Lisäksi myös pituus täsmää aika hyvin ja Pierumiehen vihjeissä sanottiin, että on kova sparraamaan. Tatli on tullut tunnetuksi juurikin hyvänä sparraajana ja on sparrannut nyrkkeilyssä sarjansa suurimpia huippunimiä.

No nyt on taas nimi, jota en tunnista ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tippuu tänään? Kovasti haluaisin tietää kuka on Papparainen. Kuulostaa joltain räppäriltä. Petyn jos on joku Jarkko Tamminen
oisko Daniel ahola?
Kuka? Sinun naapurin mieskö?
Papparainen on daniel ahola käykää vaikka kahlaan ne kaikki robi back videot missä on yksi totuus . saatto olla myös toimistopoikien kanavalla, mutta olen aika sata varma tästä
Ei Daniel ole noin pieni.
Kommentoimani kirjoitti sanan etsiät ei etsijät. Ota silmä käteesi ja katso tarkemmin tuota kirjoitusta, nuo kaksi sanaa eivät ole synonyymejä.