Masked Singer Suomi 2025
Tutut etsiväneropatit Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin ovat vuoden vanhempia, viisaampia ja etenkin valmiimpia hyppäämään arvausten valtamereen yhdessä vierailevien etsivävahvistusten kanssa. Koko perheen suosikkiohjelma palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 6.9. klo 19.30.
Vierailevina etsivinä nähdään aiempina kausina hahmopukujen alta paljastuneet Mikko Silvennoinen, Viki ja Köpi, Niko Saarinen, Gogi Mavromichalis, Lenni-Kalle Taipale, Veronica Verho, Atte Kilpinen, Nelli Matula, Paula Noronen, Juuso Karikuusi, Kiti Kokkonen ja Sami Hedberg. Vierailevan etsivän pesti ei ole helppo, sillä he lähtevät arvailuun joka viikko puhtaalta pöydältä, vailla tietoa aiempien viikkojen tapahtumista. Joskus se toki tuntuu olevan hahmojen tunnistamisessa jopa etu, että taakkana ei ole vanhojen vihjeiden painolastia.
Etsivät saavat uudella kaudella myös ennennäkemätöntä valtaa, sillä heidän pöydälleen on tuotu Poista maski -nappi, jota he saavat painaa kerran kauden aikana, mikäli ovat yhteistuumin aivan varmoja siitä, kuka maskina takana on. Mikäli he arvaavat oikein, joutuu kyseinen hahmo poistamaan maskinsa välittömästi. Jos arvaus puolestaan on väärin, pääsee hahmo suoraa jatkoon kulkematta äänestyksen kautta.
Pelastakaa Lasten Joulu -jakso tuo kolme jouluista hahmoa lavalle.
Tutustu tulevan kauden uusiin hahmoihin yksi heistä on aiemmin mukana ollut henkilö!
https://www.mtvpressi.fi/tiedoti/71284758
Mielenkiintoisia hahmoja näyttää olevan mukana!
Katso lähetysajat : Masked Singer Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (2241)
Hai Maria Veitola
Merenneito Jannika B
Papparainen Käärijä
Pierumies Robin Packalen
Miten täällä puhutaan etsijöistä? Eihän ne mitään etsijöitä ole vaan etsiviä.
Vierailija kirjoitti:
Miten täällä puhutaan etsijöistä? Eihän ne mitään etsijöitä ole vaan etsiviä.
On kyllä aika uskomatonta, miten monilla ihan suomalaisilla on käsitteet hataria, ja oikeinkirjoitus miten sattuu. Etsiä, valehtelia, Kääriä jne.
Ja sitten tähän etsijä-asiaan. Siis ettekö tajua, mitä he ovat? Eihän he mitään etsi, eivätkä ole etsijöitä, vaan ovat etsiviä, ikäänkuin salapoliiseja. Sehän se idea tässä on!
TampioTV-tuotantoa vesipäille... Saavat vahdata otkupallon lisäksi.
Papparainen on lyhyt ja hoikka. Ei voi olla Käärijä.
Katsokaa Joel Hokan my story instassa. Siellä on kuva Joelista lapsena supersankari puku yllään.
Eli se viimeistään paljastaa että pierumies on Joel Hokka vaikka olen minä sen jo tässä pidemmän aikaa tiennyt.
Vierailija kirjoitti:
Katsokaa Joel Hokan my story instassa. Siellä on kuva Joelista lapsena supersankari puku yllään.
Eli se viimeistään paljastaa että pierumies on Joel Hokka vaikka olen minä sen jo tässä pidemmän aikaa tiennyt.
Onneksi olkoon!
Oon alkanut empiin josko merenneito olisikin Ilta
Vierailija kirjoitti:
Hai on Maria Veitola. Tämän sanon vain yhden jakson katsottuani.
Eipä taida jäykähkön Veitolan kielenkannat taipua siihen kalabiisiin, jonka Hai esitti aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hai on Maria Veitola. Tämän sanon vain yhden jakson katsottuani.
Eipä taida jäykähkön Veitolan kielenkannat taipua siihen kalabiisiin, jonka Hai esitti aiemmin.
Jep. Veikkaan Miitta Sorvalia, joka on verbaalisesti hyvin lahjakas.
Mä toivon yllätystä. Toivottavasti joku ei ole se miksi täällä uskotaan. No etsivät tietysti kokevat yllätyksiä. Onko kukaan huomannut että vierailijat ovat usein osuneet oikeaan ainakin jonkun kohdalla. veikkauksissaan. Veronika mainitsi Sebastian Rejmanin ja Matula oli varma että merenneito on Jannika B.Ja täällä palstalla on jo kauan uskottu että pierumies on Sebastian ja Merenneito Jannika B. Papparaista olen pitänyt Jarkko Tammisena. Hai on ainoa josta en ole ihan varma. Mutta uskon että on Sonja Kailassaari. Toivon että papparainen on vaikka PPP lintubongari ja hai Veitola.Tai joku ihan muu jota ei kukaan ole arvaillut.
Merenneidon ääni vaikuttaa Jannikan ääneltä ja vihjeet osuu. Joku ehdotti Iltaa. Ihmettelen kun täällä monet uskovat papparaisen olevan joku muu kuin Jarkko Tamminen. Vielä enemmän ihmettelen kun joku uskoo pierumiehen olevan joku muu kuin Sebastian Rejman. Miten ihmeessä jotkut uskovat pierumiehen olevan Joel Hokka tai Robin.
Voisikohan Pierumies olla Munamies vai Kissi Vähä-Hiilari tai jokin muu hahmo, kuten Lordi, Käärijä tai Windows95man?
Vierailija kirjoitti:
Voisikohan Pierumies olla Munamies vai Kissi Vähä-Hiilari tai jokin muu hahmo, kuten Lordi, Käärijä tai Windows95man?
Ei voi olla. Pierumies on Sebastian "Pierumies" Rejman.
Niinpä. On todennäköistä, että vakavasti otettava laulaja tai näyttelijä haluaa tulla lopun elämäänsä muistetuksi lisänimellä Robin "Pierumies" Packalen tai Sebastian "Pierumies" Rejman. Eli tuskinpa Pierumies voisi ainakaan olla Putous -koomikko ja äänenkäytön ammattilainen, johon sattumalta myös kaikki vihjeet sopivat?
Vierailija kirjoitti:
Oon alkanut empiin josko merenneito olisikin Ilta
Telsussa lukee tämän illan lähetyksestä näin: "Kausi 7, jakso 11/13. Kaksi juontajaa. Duettojakson kunniaksi Ile saa itselleen pariksi Kirsi Alm-Siiran ja hahmot puolestaan Nelli Matulan, Iltan, Hanna Pakarisen ja Portion Boysin, joten vauhtia riittää. Etsivien apuna etsivöi Kiti Kokkonen."
Hankalasti toteutettavissa, jos Ilta olis kahdessa roolissa, tiedä sitten kenen parina hän tuossa on ja millaisella aikataululla näitä oikeasti kuvataan.
Kirsi Alm Siira on paras juontaja ja toimittaja. Sopii uutisten lukijaksi mutta myös viihdeohjelmiin.
Viime viikon riman lopullisesti alittanut jakso vei viimeisetkin maut tästä ohjelmasta. Toivottavasti tämä on nyt viimeinen kausi tätä ja ensi syksynä on jotain uusia viihdeohjelmia. Tämä on vaan jo nähty.
Tässä minun tämän hetkiset veikkaukset ja vihjeet, joihin se perustuu:
Hai on Maria Veitola, on Itä-Suomesta kotoisin ja riisunut maskin aikaisemmin (muilta).
Papparainen on Pirkka Pekka Petelius, luontoa rakastava, suomenruotsalaiset sukujuuret ja äänestä kuulee välillä.
Merenneito on Jannika B, äänestä ei voi erehtyä.
Pierumies on Sebastian Rejman, kun suurin osa on sitä mieltä ja tunnistavat äänestä ja muutkin vihjeet häneen sopii. Voisi olla myös Mikael Konttinen tai Niklas Pohjola :)