OrpoPurran huima velanotto vie Suomea vauhdilla kohti 200 miljardin valtionvelkaa
Ensi vuoden lopussa jo 191 miljardia arvioidaan julkisen talouden suunnitelmassa. Asiasta kertoo UusiSuomi.
Kommentit (117)
Saa tämä hallitus sentään aikaiseksi yhden ennätyksen nimittäin velanoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purra ottaa tänä vuonna yli 13 miljardia euroa lisävelkaa. Näin kävi, kun Orpo ja Purra leikkasivat suomalaisten ostovoimaa ja työllisyyttä. Ne näkyvät suoraan kulutuskysynnän heikkenemisenä, konkurssien kasvuna ja sen myötä kulutusverokertymän laskuna.
Kaikki alkoi kun sipiläOrpo leikkasi koulutuksesta 600 miljoonaa ja leikkasi myös köyhiltä ennätysmäisesti.
Yle haastatteli talouden asiantuntijoita tänään tai eilen. Yksi heistä kertoo suoraan Suomen kurjan kehityksen johtuvan myös koulutusleikkauksista. Kun ei ole laadukasta koulutusta ja koulutettua väestöä eikä riittävästi tutkimusta sekä tuotekehitystä, ei synny innovaatioita eikä tuotteita tai palveluita ulkomaalaisille myytäväksi.
Vierailija kirjoitti:
ja vasemmiston teemoilla otettaisiin vieläkin enemmän velkaa. Sosialismin vuosikymmenien aikana aiheuttamia ongelmia ei voi korjata lisäämälläl sosialismia
Et näemmä osaa googlata velkaantumisen historiaa vaan suollat mieluummin paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minnehän hallitus on jemmannut rahat? Tää homma haisee niin
Rikkaiden veroale, tunnin juna, verovähennystä saa ulkomailla olevan asunnon ja loma-asuntojen remontteihin.
Niin? Mitä pahaa noissa. Maksa ite 6500 euron palkasta niin paljon veroja et käteen jää vaan 3800€. Se on niin epäoikeudenmukaista et tekis mieli huutaa
Niin, et ole progresiivisesta verotuksesta tietoinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienosti vedetty! Ollaan pian maailman velkaantunein maa...
Kaikki alkoi siitä, kun toveri Rinne kirjoitti fläppitaululle "rahaa on"...
Paitsi että ei kirjoittanut vaan se oli joku kepulainen joka oli olevinaan vitsikäs kannattaa tarkistaa faktat.
ainoa vaan, ettei se ollut vitsi vaan se oli punamullan talouspolitiikkaa. Kaikki hallituspuolueet olivat jakopuolueita, tulopuolesta ei niin väliä. Ensin jaetaan tehtävät, sitten katsotaan paljonko otetaan velkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miks sanot nuo kaks nimeä muttet EssayahAdlercreutz
Orpo johtaa nimellisesti hallitusta. Purra tekee sitä käytännössä.Ek johtaa hallitusta, kirjoitusvirheitä unohtamatta.
ChatEK
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja vasemmiston teemoilla otettaisiin vieläkin enemmän velkaa. Sosialismin vuosikymmenien aikana aiheuttamia ongelmia ei voi korjata lisäämälläl sosialismia
Et näemmä osaa googlata velkaantumisen historiaa vaan suollat mieluummin paskaa.
velkaantuminen on kestänyt nyt vuosikymmeniä. Samaan aikaan esimerkiksi Viro, Ruotsi ja Tanska eivät ole velkaantuneet. Ruotsissakin on tehty talouden rakenneuudistuksia, joka on merkinnut muun muassa tuloeroja mittaavan GINI-indeksin kasvua, Suomessa GINI-kerroin on pysynyt käytännössä vakona.
Näiden uudistusten ansiosta Ruotsissa on vahva yksityinen sektori ja yksityisiä investointeja toisin kuin Suomessa. Ruotsissa julkistalous on tasapainossa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minnehän hallitus on jemmannut rahat? Tää homma haisee niin
Rikkaiden veroale, tunnin juna, verovähennystä saa ulkomailla olevan asunnon ja loma-asuntojen remontteihin.
Niin? Mitä pahaa noissa. Maksa ite 6500 euron palkasta niin paljon veroja et käteen jää vaan 3800€. Se on niin epäoikeudenmukaista et tekis mieli huutaa
Taulukon mukaan nettosi on 4200e/kk
kertokaa nyt saivartelevat vasemmistolaiset, että miten te pysäyttäisitte velanoton? Lisää kehitysapua? Korottaisitte maailman jo valmiiksi korkeinta kokonaisveroastetta (ttänä vuonna varmaan toteutuu)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minnehän hallitus on jemmannut rahat? Tää homma haisee niin
Rikkaiden veroale, tunnin juna, verovähennystä saa ulkomailla olevan asunnon ja loma-asuntojen remontteihin.
Niin? Mitä pahaa noissa. Maksa ite 6500 euron palkasta niin paljon veroja et käteen jää vaan 3800€. Se on niin epäoikeudenmukaista et tekis mieli huutaa
Niin, et ole progresiivisesta verotuksesta tietoinen?
Valitettavasti oon kattonu palkkakuittiani. Mut olit niin aivokääpiö et väännetään rautalangasta et se on EPÄOIKEUDENMUKAISTA

Miksi haukut vieraita ihmisiä? Et ole ainoa jonka mielestä verotus on epäoikeudenmukaista. Sulla on hyvät tulot, mä saan käteen puolet tuosta.-eläkeläinen
Vierailija kirjoitti:
kertokaa nyt saivartelevat vasemmistolaiset, että miten te pysäyttäisitte velanoton? Lisää kehitysapua? Korottaisitte maailman jo valmiiksi korkeinta kokonaisveroastetta (ttänä vuonna varmaan toteutuu)?
OIkeistohallitus on tappanut kulutuksen ja ostovoiman sekä kansalaisten luottamuksen talouteen. Kukaan ei halua ostaa mitään eikä varsinkaan ottaa velkaa koska työttömysturva ja työsuhdeturva romutetaan.Ihmiset säästää siis pahan päivän varalle. Tämä on inhimillistä.
Kun kulutus loppuu, se tappaa lopulta kaiken. Näin sanoi myös elinkeinoministeriön asiantuntija.
Tästä yksinkertaisesta asiasta vaan ei saa puhua, koska se on koko oikeistopolitiikan ydin. Koko niiden ideologia perustuu siihen että palkat ja työolot alas, näin firmat rikastuu ja sitten alkaa joskus valua sitä hyvää myös alas.
Tämä ei ole koskaan toimiunt missään. Nyt se nähdään konkreettisesti. Ja vaietaan jotkossakin koska asiasta puhuminen vetäisi maton koko oikeistopolitiikan jalkojen alta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minnehän hallitus on jemmannut rahat? Tää homma haisee niin
Rikkaiden veroale, tunnin juna, verovähennystä saa ulkomailla olevan asunnon ja loma-asuntojen remontteihin.
Niin? Mitä pahaa noissa. Maksa ite 6500 euron palkasta niin paljon veroja et käteen jää vaan 3800€. Se on niin epäoikeudenmukaista et tekis mieli huutaa
Niin, et ole progresiivisesta verotuksesta tietoinen?
Valitettavasti oon kattonu palkkakuittiani. Mut olit niin aivokääpiö et väännetään rautalangasta et se on EPÄOIKEUDENMUKAISTA
Miksi haukut vieraita ihmisiä? E
Niihä sen pitää ollaki. Pitäskö eläkeläisen saada saman verran palkkaa ku 30 tyypin esimiehen yksityisellä sektorilla jolla on 20 vuoden työkokemus ja korkeakoulutus 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kertokaa nyt saivartelevat vasemmistolaiset, että miten te pysäyttäisitte velanoton? Lisää kehitysapua? Korottaisitte maailman jo valmiiksi korkeinta kokonaisveroastetta (ttänä vuonna varmaan toteutuu)?
OIkeistohallitus on tappanut kulutuksen ja ostovoiman sekä kansalaisten luottamuksen talouteen. Kukaan ei halua ostaa mitään eikä varsinkaan ottaa velkaa koska työttömysturva ja työsuhdeturva romutetaan.Ihmiset säästää siis pahan päivän varalle. Tämä on inhimillistä.
Kun kulutus loppuu, se tappaa lopulta kaiken. Näin sanoi myös elinkeinoministeriön asiantuntija.
Tästä yksinkertaisesta asiasta vaan ei saa puhua, koska se on koko oikeistopolitiikan ydin. Koko niiden ideologia perustuu siihen että palkat ja työolot alas, näin firmat rikastuu ja sitten alkaa joskus valua sitä hyvää myös alas.
Tämä ei ole koskaan toimiunt missään. Nyt se nähdä
Vastahan meillä joutui pääministeri eroamaan palkkojen halpuuttamisen takia. Kyseessä oli toveri Rinne.
Viisikko jos olisi jatkanut niin 200 Mrd olisi mennyt yli jo ajat sitten. "rahaa on " ja lainat on ilmaisia oli iskulauseet.
Kuluja rakennettiin tälle ajatukselle ja nyt on sit maksun aika
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kertokaa nyt saivartelevat vasemmistolaiset, että miten te pysäyttäisitte velanoton? Lisää kehitysapua? Korottaisitte maailman jo valmiiksi korkeinta kokonaisveroastetta (ttänä vuonna varmaan toteutuu)?
OIkeistohallitus on tappanut kulutuksen ja ostovoiman sekä kansalaisten luottamuksen talouteen. Kukaan ei halua ostaa mitään eikä varsinkaan ottaa velkaa koska työttömysturva ja työsuhdeturva romutetaan.Ihmiset säästää siis pahan päivän varalle. Tämä on inhimillistä.
Kun kulutus loppuu, se tappaa lopulta kaiken. Näin sanoi myös elinkeinoministeriön asiantuntija.
Tästä yksinkertaisesta asiasta vaan ei saa puhua, koska se on koko oikeistopolitiikan ydin. Koko niiden ideologia perustuu siihen että palkat ja työolot alas, näin firmat rikastuu ja sitten alkaa joskus valua sitä hyvää myös alas.
Tämä ei ole koskaan toimiunt missään. Nyt se nähdä
Hei kusipää, vasemmisto on tappanu kaiken yrittäjyyden Suomessa progressiivisen verotuksen myötä. Kannata tehä mitään töitä ku sossusta ja kelasta saa saman
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kertokaa nyt saivartelevat vasemmistolaiset, että miten te pysäyttäisitte velanoton? Lisää kehitysapua? Korottaisitte maailman jo valmiiksi korkeinta kokonaisveroastetta (ttänä vuonna varmaan toteutuu)?
OIkeistohallitus on tappanut kulutuksen ja ostovoiman sekä kansalaisten luottamuksen talouteen. Kukaan ei halua ostaa mitään eikä varsinkaan ottaa velkaa koska työttömysturva ja työsuhdeturva romutetaan.Ihmiset säästää siis pahan päivän varalle. Tämä on inhimillistä.
Kun kulutus loppuu, se tappaa lopulta kaiken. Näin sanoi myös elinkeinoministeriön asiantuntija.
Tästä yksinkertaisesta asiasta vaan ei saa puhua, koska se on koko oikeistopolitiikan ydin. Koko niiden ideologia perustuu siihen että palkat ja työolot alas, näin firmat rikastuu ja sitten alkaa joskus valua sitä hyvää myös alas.
Tämä ei ole koskaan toimiunt missään. Nyt se nähdä
reaalitaloutta ei voi ylläpitää kestävästi subventoimalla sitä jatkuvasti julkisella velalla ja tulonsiirroilla. Jokainen ymmärtää, että mitä seuraa: nykyinen tilanne, jossa vastikkeettomia tukia pitkän aikaa, vaikka siihen ei ole ollut varaa.
Julkistalous elää edelleen Nokia- ja it-buumi aikaa, eikä ole pystynyt tasapainottamaan menoja vastaamaan tuloja. Tämä tarkoittaa myös tulonsiirtoja, ollaan eletty velaksi. Näin voidaan tehdä AJOITTAIN taloussuhdanteiden mukaan taantumien ja lamojen aikana, mutta ei JATKUVASTI vuosikymmenien ajan. Vasemmisto jatkaisi entistä suurempaa velanottoa tälläkin hetkellä.
Kylläpä sattui peppuun. Kokoomus on ollut melkein joka hallituksessa säätämässä verotusta. Ja rahaministeri on ollut sieltä paljon useammin kuin vasemmistosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienosti vedetty! Ollaan pian maailman velkaantunein maa...
Eipä ne edellisen piluhallituksen säästöt kovin vahvasti onnistuneet. Tuloksena reilusti yli 10 miljardin budjettialijäämä, kun tyttelit vähän lisäili menoja ja teki kaupan päälle epäonnistuneen sote-uudistuksen.
Julkinen paine on saanut Marinin hallituksen perumaan jokaisen leikkausta etäisestikin muistuttavan päätöksensä
Aika säälittävää jankata edelleen noita samoja satuja. Huonommin näyttää nykyinen piluhallitus hoitavan asiat kuin edelllinen.