Vaadin päteviä ihmisiä valtiovarainministeriksi !
Suomen talous on surkeassa jamassa ja tuottavuuskin romahtanut.
Näissä kriisioloissa suomalaisten tulisi vaatia valtiovarainministeriltä ja mielellään myös pääministeriltä talousalan koulutusta tai osaamista.
USA:ssa valtiovarainministerin tehtävät annettiin kovan luokan huippuyliopistossa koulutetulle sijoitusammattilaiselle joka on hoitanut mm. miljardööri Soroksen sijoituksia. Italiassa pääministeriksi äänestettiin takavuosina Super Mario Draghi.
Suomessa Marinin hallituksessa valtiovarainministerin homma hoiteli opetajaksi koulutettu kepulainen jolla työkokemusta lähinnä kirkkohallituksen tiedottajan hommasta.
Ja kun seuraavaksi kansa suuressa viisaudesssaan äänesti persut hallitukseen, piti näistä löytää vähiten onneton valtiovarainministeriksi joksi sitten joutui tutkija Purra jolla ei myöskään ollut minkäänlaista talousalan työkokemusta tai koulutusta.
Miksi Suomen miljardeja hoitaa töysin talousosaamattomat ja kouluttamattomat, ihmiset joilla ei edes ole mitään mahdollisuutta onnistua tässä tehtävässä ?
Miten tyhmiä Suomalaiset voivat olla ?
Kommentit (326)
Oksettaa tuo demareiden ja kepulaisten hurskastelu eduskunnan kyselytunnilla.
Ovat Riikka Purran kimpussa kun Suomi joutui EU:n tarkkailuluokalle huonon taloudenpidon vuoksi. Kukaan noista demariräksyttäjistä ei itse tajua talouden pidosta yhtään mitään. Olisivat vaan lisänneet velkaa ja nostaneet veroja niin kuin ennenkin.
Tämä talouskatastrofihan kärjistyi juuri demareiden Sanna Marin pääministerikaudella ja tuolloin valtiovarainministerinä oli kepun Annika Saarikko. Ihan omien puolueiden tytöt siis tämän katastrofi demareille ja kepulle leipoivat .
Purra ei voi muuta kuin yrittää sammuttaa aiemmin jo syttynyttä tulipaloa.
Mutta hyökkäyshän on demareille paras puolustus. Kun itsekin tietää oman puolueen mokanneen eniten kannattaa hyökätä Purran kimppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi valtiovarainministeri on varmaan joku demarieveliina ja sama meno vaan jatkuu.
Pitäisikö muuttaa maasta ?
Demareilla on Sixten Korkman valmiina remmiin pyydettäessä. Ministerin ei tarvi olla valittu kansanedustajaksi tai puolueenjohtaja. Puolueet saavat itse päättää, laittavatko poliitikkonsa ministereiksi vai pyytävätkö jotakuta ministeriksi eduskunnan ulkopuolelta.
Sixten korkman on 77 vuotias.
Kyllä nyt tarvittaisiin nuoremman sukupolven taloustieteilijä joka on paremmin kiinni tässä ajassa tekoälyn muutaessa maailmaa ja kiinan väkiluvun laskun hidastaessa maailman taloutta.
Jos SDP pääsee hallitukseen seuraavissa vaaleissa Suomen talous romahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Oksettaa tuo demareiden ja kepulaisten hurskastelu eduskunnan kyselytunnilla.
Ovat Riikka Purran kimpussa kun Suomi joutui EU:n tarkkailuluokalle huonon taloudenpidon vuoksi. Kukaan noista demariräksyttäjistä ei itse tajua talouden pidosta yhtään mitään. Olisivat vaan lisänneet velkaa ja nostaneet veroja niin kuin ennenkin.
Tämä talouskatastrofihan kärjistyi juuri demareiden Sanna Marin pääministerikaudella ja tuolloin valtiovarainministerinä oli kepun Annika Saarikko. Ihan omien puolueiden tytöt siis tämän katastrofi demareille ja kepulle leipoivat .
Purra ei voi muuta kuin yrittää sammuttaa aiemmin jo syttynyttä tulipaloa.
Mutta hyökkäyshän on demareille paras puolustus. Kun itsekin tietää oman puolueen mokanneen eniten kannattaa hyökätä Purran kimppuun.
Eduskunnan kyselytunti tänään oli kyllä raivostuttavaa katsottavaa
Tilanteessa jossa kansanedustajien pitäisi hyvässä hengessä yhtenä rintamana tehdä yhteistyötä Suomen talouden pelastamisen puolesta, demarit ja kepulaiset vain Antti Lindmanin johdolla haastoivat riitaa ja siirsivät vastuuta omista virheistään hallitukselle kykenemättä esittämään yhtään rakentavaa uutta ideaa Suomen talouden pelastamiseksi.
Saat. anan rintamakarkurit !
Tällainen vastuunpakoilu ja riidan haastaminen tässä tilanteessa herättää puhdasta raivoa. Demareiden rahantuhlaus ja kyvyttömyys rakenteellisiin uudistuksiin Suomessa on nimenomaan johtanut tähän nykyiseen talouskatastrofiin.
Vihreiden edustaja sentään kykeni kyselytunnilla asiallisesti ja hyvässä hengessä esittämään ihan hyviä ideoita esim. uusien verojen tai tullien asettamisesta aasialaisista nettikaupoista Suomeen tulvivalle krääsälle. Tuollaisia ideoita tarvitaan lisää eikä syyttelyä ja julkista riitelyä.
Persujen ajaman bensan veroalen poisto voisi sekin olla ihan paikallaan.
Stubbin on julistettava Suomeen poikkeustila ja asetettava asiantuntijoista koostuva hätätilahallitus.
NÄIN EI VOI JATKAA ENÄÄ.
Vierailija kirjoitti:
Stubbin on julistettava Suomeen poikkeustila ja asetettava asiantuntijoista koostuva hätätilahallitus.
NÄIN EI VOI JATKAA ENÄÄ.
Kekkonenhan teki noin öljykriisin aikaan. Ei siis olisi ensimmäinen kerta Suomen historiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotitalousvähennyksen maksimimäärä laskettiin tänä vuonna 1 600 euroon. Työkorvauksien vähennysprosentti aleni 35 prosenttiin. Lisäksi omavastuuosuus nousi 100 eurosta 150 euroon.
Vuonna 2023 - 24 kotitalousvähennyksen maksimi on 3 500 euroa kotitaloustöiden osalta. Omavastuu oli 100 euroa vuodessa henkilöltä.Jos käytti yrityksen palveluja, sai vähentää 60% kotitaloustöistä vähennykseen oikeuttavan työn arvonlisäverollisesta hinnasta.
Kyllä tätä on ihan hirveästi heikennetty.
Tilanne on nyt oikeasti se ettei edes kohtuullisen hyväpalkkainen akateemisesti koulutettu nainen pysty enää palkkaamaan siivousapua ammattisiivoojalta. Kallis koulutuksen i valuu hukkaan kun vietä yhden päivä viikossa siivoten taloa jonka ammattisiivooja hoitaisi 4:ssä tunnissa.
Ruotsissa kotitalusvähennys on kyllä paljon suurempi. Ruotsalaiset tekee ihan kaiken talouteen liittyvän paremmin. Voi kun Suomi liittyisi osaksi Ruotsia. Kaikki suomalaiset vaurastuisivat.
Irtisanominen pitäisi tehdä Suomessa paljon helpommaksi Tanskan malliin.
Tällöin yritykset uskaltaisivat palkata ja firmat saisivat juuri sellaisia työntekijöitä jotka tehtäviin soveltuvat.
Tanskassa työttömyyskrovaukset sitten on voitu pitää paljon korkeampina kuin Suomessa, koska työttömiä on hyvin toimivien työmarkkinoiden vuoksi todella vähän.
Tanskan työttömyys on n. 2,6% eli paljon vähemmän kuin Suomessa.

En käsitä miksi tätä ei ole jo tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi valtiovarainministeri on varmaan joku demarieveliina ja sama meno vaan jatkuu.
Pitäisikö muuttaa maasta ?
Demareilla on Sixten Korkman valmiina remmiin pyydettäessä. Ministerin ei tarvi olla valittu kansanedustajaksi tai puolueenjohtaja. Puolueet saavat itse päättää, laittavatko poliitikkonsa ministereiksi vai pyytävätkö jotakuta ministeriksi eduskunnan ulkopuolelta.Sixten korkman on 77 vuotias.
Kyllä nyt tarvittaisiin nuoremman sukupolven taloustieteilijä joka on paremmin kiinni tässä ajassa tekoälyn muutaessa maailmaa ja kiinan väkiluvun laskun hidastaessa maailman taloutta.
Juu, uutta näkökulmaa tarvittaisiin. Mikähän siinä on että Ruotsissa demarit ovat parmmin perillä talouden pidosta kuin Suomessa. Heillä on ollut ihan oma pankkimaailmasta tullut ekonomistikin. Yksi tällainen oli pitkäaikainen ja tehtävässää ilemisen hyvin menestynyt valtiovarainministeri Ander Borg.
Vierailija kirjoitti:
Vihreiden edustaja sentään kykeni kyselytunnilla asiallisesti ja hyvässä hengessä esittämään ihan hyviä ideoita esim. uusien verojen tai tullien asettamisesta aasialaisista nettikaupoista Suomeen tulvivalle krääsälle. Tuollaisia ideoita tarvitaan lisää eikä syyttelyä ja julkista riitelyä.
Persujen ajaman bensan veroalen poisto voisi sekin olla ihan paikallaan.
Näistä voisi ihan oikeasti aloittaa. Ei tuota saastuttavaa Temukrääsää oikeasti tarvitse kukaan. Miksi sitä pitäisi kerätä Suomen kaatopaikoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotitalusvähennyksen poisto oli idioottimainen temppu.
Kaikki tutut maksaa nyt kotitöistä joko osan tai kaiken pimeästi.
Valtio menettää verotulot ja siivoojat, ikkunanpesijätja remontoijat kaiken sen minkä vuoksi vasemmisto on viimeiset 100 vuotta taistellut.
Pimeästä työstä ei saa työttömyyskorvausta, sairaspäivärahaa eikä eläkettä.
Mitä veetua? Pimeän työn tekijäthän nimenomaan nostaa etuudet ja pimeä tulo tulee sitten siihen päälle.
Pimeästä työstä ei saa eläkettä.
Sen saa heti näppiin ja voi sijoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi valtiovarainministeri on varmaan joku demarieveliina ja sama meno vaan jatkuu.
Pitäisikö muuttaa maasta ?
Demareilla on Sixten Korkman valmiina remmiin pyydettäessä. Ministerin ei tarvi olla valittu kansanedustajaksi tai puolueenjohtaja. Puolueet saavat itse päättää, laittavatko poliitikkonsa ministereiksi vai pyytävätkö jotakuta ministeriksi eduskunnan ulkopuolelta.Tää ois huippu! Yleensä olen sitä mieltä, että ministereiden pitäisi olla vaaleilla valittuja, mutta jos oikeasti saataisiin fiksuja, asiansa osaavia, oikeudenmukaisia ja inhimillisiä ihmisiä ministereiksi, niin se olisi hienoa.
Luuletko, että puolueiden nokkamiehet antaa 16000€ kuukausipalkkoja ja huippueläkkeitä pois?
Tässä on jo menty ojasta allikkoon, ap.
Vierailija kirjoitti:
Jos SDP pääsee hallitukseen seuraavissa vaaleissa Suomen talous romahtaa.
Kylläpä sinulla on hauskat ajatukset!
Vierailija kirjoitti:
Oksettaa tuo demareiden ja kepulaisten hurskastelu eduskunnan kyselytunnilla.
Ovat Riikka Purran kimpussa kun Suomi joutui EU:n tarkkailuluokalle huonon taloudenpidon vuoksi. Kukaan noista demariräksyttäjistä ei itse tajua talouden pidosta yhtään mitään. Olisivat vaan lisänneet velkaa ja nostaneet veroja niin kuin ennenkin.
Tämä talouskatastrofihan kärjistyi juuri demareiden Sanna Marin pääministerikaudella ja tuolloin valtiovarainministerinä oli kepun Annika Saarikko. Ihan omien puolueiden tytöt siis tämän katastrofi demareille ja kepulle leipoivat .
Purra ei voi muuta kuin yrittää sammuttaa aiemmin jo syttynyttä tulipaloa.
Mutta hyökkäyshän on demareille paras puolustus. Kun itsekin tietää oman puolueen mokanneen eniten kannattaa hyökätä Purran kimppuun.
Ihan samoja saamarin amatööritunareita nämä marinit, orpot, saarikot ja purrat. Ihan turhaa räkyttävät, mutta siitähän niille kai maksetaan. Kameroiden sammuttua menevät kuitenkin yhdessä bisselle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotitalusvähennyksen poisto oli idioottimainen temppu.
Kaikki tutut maksaa nyt kotitöistä joko osan tai kaiken pimeästi.
Valtio menettää verotulot ja siivoojat, ikkunanpesijätja remontoijat kaiken sen minkä vuoksi vasemmisto on viimeiset 100 vuotta taistellut.
Pimeästä työstä ei saa työttömyyskorvausta, sairaspäivärahaa eikä eläkettä.
Mitä veetua? Pimeän työn tekijäthän nimenomaan nostaa etuudet ja pimeä tulo tulee sitten siihen päälle.
Pimeästä työstä ei saa eläkettä.
Sen saa heti näppiin ja voi sijoittaa.
Mutta valtion talouttahan tai hyvinvointiyhteiskuntaa tämä pimeä työ ei pelasta.
Kotitalousvähennys on nostettava samalle tasolle kuin Ruotsissa.
Ylipäätään kaiken voisi kopioida sieltä. Suomi ei ole pärjännyt missään suhteessa paremmin. Puolestani voitaisiin liittyä Ruotsiin ja antaa Suomen eduskunnalle kenkää.
Tulos tai ulos-periaate politiikassakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi valtiovarainministeri on varmaan joku demarieveliina ja sama meno vaan jatkuu.
Pitäisikö muuttaa maasta ?
Demareilla on Sixten Korkman valmiina remmiin pyydettäessä. Ministerin ei tarvi olla valittu kansanedustajaksi tai puolueenjohtaja. Puolueet saavat itse päättää, laittavatko poliitikkonsa ministereiksi vai pyytävätkö jotakuta ministeriksi eduskunnan ulkopuolelta.Tää ois huippu! Yleensä olen sitä mieltä, että ministereiden pitäisi olla vaaleilla valittuja, mutta jos oikeasti saataisiin fiksuja, asiansa osaavia, oikeudenmukaisia ja inhimillisiä ihmisiä ministereiksi, niin se olisi hienoa.
Luuletko, että puolueiden nokkamiehet antaa 16000€ kuukausipalkkoja ja huippueläkkeitä pois?
Siksi Stubbin on julistettava maahan taloudesta johtuva poikkeustila ja nimitettävä koulutetuista ja kokeneista talousasiantuntijoista koostuva hätätilahallitus.
Suomella ei olisi hätää jos Orposta tulee seuraavakin pääministeri ja jos valtiovarianministerikin voisi samasta puolueesta esim. Elin Valtonen.
Mutta pahasti näyttää siltä että demareista voi tulla seuraava pääministeripuolue ja tuon porukan talousosaaminen on hyvin heikkoa.
Yhdelläkään ministerikelpoisella demarilla ei ole taloustieteen koulutusta eikä kokemusta yrityselämästä tai pankkisektorilta. Näyttöä demareilla on vain katteettomien lupausten antamisesta kansalle, velkarahan vastuuttomasta jakamisesta ja Suomen talouden tuhoamisesta.
Viimeksi demareiden ja kepun yhteistyö Sanna Marinin tyttöhallituksessa sai aikaan Suomen katastrofaalisen ylivelkaantumisen. Kuviteltiin että velkaa voi ottaa pohjattomasti ja ettei siitä mitään ogelmaa tule kun koronaa seuraa pitkä nousukausi. Kokemattomat lapselliset ministerit eivät varautuneet pahimpaan vaihtoehtoon.
Tää ois huippu! Yleensä olen sitä mieltä, että ministereiden pitäisi olla vaaleilla valittuja, mutta jos oikeasti saataisiin fiksuja, asiansa osaavia, oikeudenmukaisia ja inhimillisiä ihmisiä ministereiksi, niin se olisi hienoa.