Paljonko kulutat rahaa alkoholiin vuodessa?
Moni ostaa pullon tai kaksi viiniä viikonlopuksi ruon kanssa juotavaksi. Sitten on isompia juhlia, kuten juhannus, joulu ja pääsiäinen, jolloin ostetaan vähän enemmän. Helposti menee vähintään 2000-2500e vuodessa alkoholiin monella. Miksi aina paheksutaan tupakoitsijoita ja heidän rahanmenoa tupakkaan, vaikka alkoholi on yhtä paha myrkky ja moni tuhlaa siihen paljon enemmän rahaa vuodessa.
Kommentit (81)
Viime vuosina olen juonut noin 12-15 olutta vuodessa. Näistä yli puolet on ostettu ravintolassa, joten se nostaa kustannuksia. Tänä vuonna en ole juonut muten alkoholia, mutta seuran puheenjohtajan kiitos-paketissa oli yksi punaviinipullo. Suurimman osan pullosta käytin ruuanlaittoon, mutta join kaksi lasia. Luultavimmin menen loppuvuoden ns. kuivin suin paitsi joulukuussa seuran illallisella ehkä juhlistan vuoden aikaansaannoksia 1-2 oluella. Menen tilaisuuteen toki autolla, joten sen enempää ei tule otettua. Aiempina vuosina kustannukset siis reilu 100 euroa ja tänä vuonna ehkä 20 euroa.
Alkoholi vs. tupakka keskustelussa osansa varmaan vaikuttaa, että jos ihminen juo yhden annoksen alkoohlia niin tämä ei vieruskaveria häiritse. Mikäli joku polttaa vieressä tupakan, niin se luultavimmin häiritsee.
Jaa-a. Niin paljon kuin on varaa eli joku 300€/kk. Menisi enemmänkin, mutta olen työtön.
Muutaman satasen. Viinipullo Jouluksi, pari kertaa kesässä parin brittiolut tuoppia per ilta ja siinä koko vuoden kulutus.
Alkoholiin, baareihin, ravintoloihin ja yleisötapahtumiin menee 0 euroa vuodessa koska olen raitis. Silloin kun alkoholia vielä käytin niin kävin myös kyseissä paikoissa mutta kohta on noin 6 vuotta ilman alkoholia menty.
Olen huomannut että kun lopetin alkoholin käytön niin jäi kaikki yleisötapahtumat myös, rahaa säästyy huomattavasti paljon enemmän.
M34
Noin 50 euroa. Pari kolme kertaa vuodessa ostan pienen alle kympin pullon valkoviiniä, josta osan käytän sienirisottoon, loput juon. Ulkomailla muutaman kerran vuodessa tilaan viinilasillisen ruuan kanssa ravintolassa, Suomessa en koskaan.
Alkoholista tulee minulle vain huono olo ja väsymys, vaikka jotkut hyvät valkoviinit ja punaviinit maistuvat kyllä hyvältä ruuan kanssa. En voisi kuvitella, että pilaisin jonkun musiikkitapahtumaelämyksen itseltäni olrmalla humalainen.
Vierailija kirjoitti:
Muutaman satasen. Viinipullo Jouluksi, pari kertaa kesässä parin brittiolut tuoppia per ilta ja siinä koko vuoden kulutus.
Ai niin, nuo on mitä juon itse. Ei noista yhteensä paria sataa tule, mutta tarjoan samalla toiselle niin sekin on minun kulu alkoholiin tietysti.
Noin 500 €. Juuri muuta tule ostettua kuin ulkomaista olutta.
Arvioisin että noin 4000-6000 euroa. Vaikea tarkkaan laskea, mutta 300-400 eur/kk on varmasti useimmiten pitävä haarukka.
Mitä sillä on väliä, et ole työnantajani etkä tule olemaankaan.
Ainakii 13000€.."pohjat"ennen baaria,ja sitten kuppiloissa menee reilusti..
Ostan virosta nekin nii jää rahaa muuhun. Ei varmaan 300€ enempää vuodessa mee. Suomessa menisi joku tonni.
Varmaan keskiarvo on 20 €/viikko, eli noin tonnin verran.
M vm -73
Varmaan noin 2-2500e vuodessa. On se kyllä hirveä summa. Pistää miettimään.
Ehkä noin 100e, jos ei ole mitään juhlia järjestettävänä. Yleensä ei ole
Jonkun lahjapullon viiniä saatan ostaa, piccolopullon valkkaria risottoon tai konjakkia leivontaan, eli jokunen kymppi voi mennä alkoholiin.
Vierailija kirjoitti:
Ostan virosta nekin nii jää rahaa muuhun. Ei varmaan 300€ enempää vuodessa mee. Suomessa menisi joku tonni.
Paljonko sinulla menee rahaa siihen muuhun, niillä reissuilla? Lähdetkö Viroon ostaaksi "halpaa" alkoholia?
Mäkin ostan valkkaria risottoon, pari litraa menee viikossa.
0€