Olen alkanut uskoa lopun aikoihin. Olenko tullut hulluksi?
Olen ollut koko aikuisikäni ateisti ja pitänyt varsinkin apokalyptisia ja eskatologisia ajatuksia huuhaana. Ilmastokriisi, Lähi-idän tilanne ja ydinsodan uhka ovat saaneet minut ajattelemaan, että kyseessä ovat Raamatun profetioissa kuvatut tapahtumat. Tiedostan, ettei tässä ole mitään järkeä, mutta samalla olen jäänyt koukkuun nettisivuhin, joissa selitetään asioita Raamatun kautta ja hämmästelen joidenkin profetioiden tarkkuutta suhteessa tämän hetken tapahtumiin. Olen huomannut ajattelevani, että ehkä Jeesus palaa vielä elinaikanani Maan päälle.
Samaan aikaan mietin, että olen tulossa hulluksi ja ettei ole mitään järkeä ajatella näin. Ehkä vain haen lohtua ja haluan yksinkertaistetun selityksen kaikelle. Silti minun on jotenkin helpompi ymmärtää kaikkea, jos kuvittelen sen olevan tarkoitettua.
Kommentit (12)
Hienoa Ap, olet näköjään herätyksen tilassa, koska olet alkanut kuuntelemaan Jumalan puhetta.
Hän puhuu kyllä kaikille, mutta usein ihmiset sulkevat vaan korvansa, eivätkä usko, mitä Jeesus heille sanoo.
On liikaa ihmisiä, jotka eivät tajua nykyisiä lopunajan merkkejä, koska sielunvihollinen on pimittänyt heidän ajatuksensa, valitettavasti.
Rukoile Jeesusta elämääsi, niin tajuat totuuden, saat rauhan ja ikuisen elämän Hänen luonaan jo tässä ajassa.
Raamatun profetiat toteutuu kiihtyvällä vauhdilla, elämme lopunajassa. Armotalouskausi on päättymässä.
Hölmö uskovainen larppaa ateistia ja yrittää "rohkaista" muita esimerkillään.
Vinkki jatkoon: useimmat uskomattomat eivät tunne alan terminologiaa kuten sanaa eskatologia.
Lopun ajat ovat jokaiselle ihmiselle yksilölliset ja henkilökohtaiset. Aina ne on tulleet ja aina ne tulevat jatkossakin. Se on aivan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Tukholman profetia toteutuu.
Tukholma-syndrooma?
Voi olla myös että näkökulmastasi asiat ovat nyt näin. Se voisi tarkoittaa että olet nyt valittu ja muutosten aika on alkanut.
Kaikkien kohtaamat haasteet eivät ole aina universaaleja vaan ne voivat olla enemmänkin henkilökohtaisia tai kohdistua jollekin tietylle ihmisryhmälle.
Esimerkiksi minun näkökulmastani lopun ajan ovat alkaneet jo vuosia sitten. Näen kyllä minäkin että muutoksia on Suomessa jälleen alkanut. Tämä voi liittyä sinunkin ajatuksiisi maailman menosta.
Vierailija kirjoitti:
Hölmö uskovainen larppaa ateistia ja yrittää "rohkaista" muita esimerkillään.
Vinkki jatkoon: useimmat uskomattomat eivät tunne alan terminologiaa kuten sanaa eskatologia.
En larppaa enkä trollaa! Olen perehtynyt näihin sanoihin intensiivisesti viime aikoina! Olen akateemisesti koulutettu ja aiemmin uskonut vain tieteeseen ja lähestyn kaikkea teoreettisten käsitteiden kautta. Minusta on alkanut tuntua, että Raamatun kuvaukset ovat loogisia. Ikään kuin yhtälöitä, joiden x on ajassamme selviämässä.
ap
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a9f77088-1d25-4760-a9d2-a11510c0ec7e
Venäjällä tilanne, jota ei ole nähty 300 vuoteen
Viime viikolla tapahtunut massiivinen maanjäristys aktivoi seitsemän tulivuorta samanaikaisesti.
Tekijän kuva
Heikki Mulari
Tänään klo 13:28
Heinäkuun lopussa Venäjän Kaukoidässä tapahtunut voimakas maanjäristys herätti seitsemän tulivuorta samanaikaisesti Kamtšatkan niemimaalla.
Venäjän tiedeakatemian Kaukoidän haaran tulivuoritutkimus- ja seismologian instituutin johtaja Aleksei Ozerov sanoi valtionmedia Tassille, että kyseessä on äärimmäisen harvinainen ilmiö.
Sitä voidaan kutsua tulivuorenpurkausten paraatiksi. Viimeksi vastaavaa tapahtui vuonna 1737 silloin Kamtšatkalla tapahtui myös voimakas maanjäristys, Ozerov sanoi.
Kuusi tulivuorista purkautuu parhaillaan, ja tutkijat uskovat seitsemännenkin vuoren purkauksen alkavan lähiaikoina.
Tutkijoiden mukaan erityisen kiinnostava on Krašeninnikov-tulivuori, joka purkautui viime viikkoisen järistyksen jälkeen ensimmäistä kertaa 600 vuoteen.
Myös Euraasian suurin aktiivinen tulivuori Kljutševskoi alkoi purkautua järistyksen jälkeen.
Jos itse pystyy arvioimaan hulluksi tulemista, niin ei kai silloin ole tulossa
Olet täysin normaali. Ihmiset ovat aina uskoneet lopun aikoihin.
Antiikin aikoina uskottiin, että taivas tipahtaa, ja jokaisena muunakin aikana on uskottu, että maailma loppuu tavalla tai toisella. Kulttuuri ja uskonto on vaikuttanut siihen miten lopun on uskottu tulevan.