Kallahdessa hukkunut nuori oli SM-painija
LAUANTAINA 2. elokuuta Helsingin Kallahden rannalla hukkunut noin 15-vuotias poika oli SM-painija.
Nuori on edustanut urallaan Helsingin Paini-Miehiä. Seura tiedotti painijan hukkumisesta Facebook-sivuillaan, mutta poisti julkaisun myöhemmin. IS tavoitti sunnuntaiaamuna seuran edustajan, joka kiisti painijan hukkumisen liittyvän Kallahden tapaukseen.
IS on kuitenkin useista lähteistä pystynyt vahvistamaan, että SM-painija hukkui Helsingin Kallahden uimarannalla. Asian vahvistaa myös Freestyle Wrestling Legacyn puheenjohtaja Mohamed Mohamud.
Hukkunut SM-painija oli siirtynyt hiljattain perustettuun Freestyle Wrestling Legacyyn.
Hän oli painijana ja nuorena poikana tosi rehti ja nöyrä. Hän teki tosi kovasti töitä painin eteen ja oli esimerkillinen muille painijoille, Mohamud kuvailee.
Hän yleensä veti alkulämmöt, ja muut pojat seurasivat perässä. Kyllä tämä tulee tuntumaan painitreeneissä tästä lähtien.
Painija oli lahjakas ja voitti urallaan nuorten SM-mitaleja.
POLIISI on tiedottanut, että lauantaina Vuosaaren Kallahden rannalla hukkui noin 15-vuotias poika. Onnettomuus tapahtui noin kello 16.30 aikaan. Nuorta yritettiin elvyttää rannalla tuloksetta.
Helsingin poliisi tutkii tapausta kuolemansyyn selvityksenä. Asiassa ei epäillä rikosta.
Poliisi kertoi lauantaina, että toisin kuin julkisuudessa on esitetty, Kallahdessa hukkunut nuori ei liikkunut pyörätuolilla. IS
Kommentit (160)
Painija ei sitten osannut uida. Olisiko urheilijan kannattanut opetella vähän muutakin kuin Nelsoneita.
Vierailija kirjoitti:
Poliisi sanoi vieläpä aiemmin, että "ei voida vahvistaa", onko hukkunut liikkunut pyörätuolilla. Eli poliisi ei tainnut vielä itsekään tietää, kuka oli hukkunut?
Ja silminnäkijä Oksana kertoi hyvin yksityiskohtaista tarinaa, joka olikin sitten täysin mielikuvituksen tuotetta.
Ja mediassa haastatellaan veteen sukeltanutta pelastajanaista, joka istuu vaikeasti vammaisille tarkoitetussa sähkömopossa.
Outoa menoa tuolla uimarannalla (joka ei ole ilmeisesti edes uimaranta).
Olemme tottuneet näihin tuhannen ja yhden yön satuihin
No joo, mutta ei kai sillä minkään asian osalta ole väliä. oliko rullalautapotilas vai painijamestari, ikä oli kuitenkin suht oikein, eli lapsi taas pääsi hukkumaan, ja oli oikeasti hukkunut,
Eikä se vielä ole vähän epäselvää. oliko ko. lapsi ulomaalaistaustainen, eli hukkuiko jälleen lapsi joka ei ole tottunut Suomen uimarantoihin ja veden vaarallisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiisi on vaatinut monta veriuhria tänä kesänä.
Hiiden voimat lisääntyy ja saa nähdä mitä tänä vuonna vielä tapahtuu. Elämme muutosten aikaa. Kohta alkaa rytistä ja takulla tapahtuu suuria muutoksia ja pelottavia muutoksia monille.
Henkivallat on aina mellastaneet ennen suuria tapahtumia.
Monet meistä vanhankansan kasvatuksen saaneista
ei edes käy uimassa tai opetelleet uimaan, kun hiidesta varoiteltiin. Nykyään ei moni kalastajakaan kunnioita vedenhenkiä, kun kalassa käy vain ottamasa eikä "pyythämässä".
Aina on ennen pyydetty.
Minkä ikäinen on tämä vanha kansa?
M76 uinut 68 vuotta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko painijan hukkumien jotenkin suurempi menetys kuin tavallisen ihmisen?
No on sentään treenannut kurinalaisesti eikä ole notkunut kaupungilla puukottelemassa sivullisia.
Tai ampumassa ravintolan edessä kännissä varoituslaukauksia.
Vierailija kirjoitti:
Painija ei sitten osannut uida. Olisiko urheilijan kannattanut opetella vähän muutakin kuin Nelsoneita.
Siitä ei ole uutisoitu, oliko uimataidoton vai ei. Ihmettelen kyllä näiden silminnäkijöiden kuvausta jostakin uimarenkaasta tms. minkä päältä poika olisi kaatunut veteen.

Olisiko voinut luiskahtaa renkaan sisältä tai ihan tosiaan päältä ja mennyt sitten paniikkiin, vaikka osaisit uida, niin kyllä siinä hätä tulee. Jalat ei yllä maahan.

Niin. Poika oli jo kuitenkin 15-vuotias ja painijataustaisen uskoisi harrastaneen muutakin urheilua ja olleen uimataitoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kallahdenniemi on laaja rantaalue. Siellä voi parhaana aikana olla satoja ihmisiä. Yleensä paljon lapsiperheitä koska ranta on pitkään hyvin matala.
Mutta sitten on kauempana se äkkisyvä kohta. Siihen hukkui mm muutama vuosi sitten pikkutyttö 8v.
Ja Kallahdenniemi on eri ranta kuin Kallahti.
Kallahden uimaranta on lähellä asutusta, Maininki ravintola lähellä .
Vierailija kirjoitti:
Tapaus on muutenkin hyvin omituinen. Ei epäillä rikosta, vaikka liikuntakyvytön alaikäinen on jätetty veteen oman onnensa nojaan. Ei ihan mene omaan oikeustajuun.
Ei tämä ollut pyörätuolissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla on kyllä matalaa kuvissa näkyy kiviä siinä. Mutta ei vedessä voi tietysti ihminen miten tahansa hyppiä. Uutelan päässä on myös vastaava ranta kaukana. Riippuu onko laskuvesi vai nousuvesi. Näkyy rannoilla noin 1-2 metriä voi vesi laskea . Syksyllä sitten enemmän. Mutta toki muumaalaiset meret tuntee. Onhan Virossakin meri.
Ei se nyt kovin matala ranta ole, jos jo 10m kohdalla on vesi hartioihin asti.
Toinen puoli on taas niin matala, että melkein Tallinnaan asti pääsee kävelemään
Kallahden ranta on pitkälle matalaa mutta tää oli Kallahden ranta Aurinkorannasta seuraava ranta.

Kallahdenniemen ranta matalaa ....
Vierailija kirjoitti:
Painija ei sitten osannut uida. Olisiko urheilijan kannattanut opetella vähän muutakin kuin Nelsoneita.
Sitä varmasti juuri tekikin, eli harjoitteli.
Tuttu harrasti shootinkia ysärinä ja päätti vähän harjoitella tai opetella nyrkkeilyä. No opetteli omin päin ilman nyrkkeilyn valmentajaa, niin aivovamma tuli. Hitaille meni.
Uimataidon opettelussa pitäisi harjoitella osaavan valmentajan johdolla. Moni meistä on oppinut uimaan siten että isä heittää mereen ja käy hakemassa jos uppoaa.
Ei näin. Perinteinen uimaopetus on paskaa. Muutenkin perinteinen kasvatuskin on paskaa. Aiheuttaa mt-ongelmia ja ihan hermostollisia vaurioita myöhemmälle iälle.
Tästä todisteena on boomerit. Psyykkisesti epäempaattisni ihmisryhmä ja myös ahnein.
Ja perustuiko aloitus yhtään mihinkään paitsi aloittajan mielikuvitukseen
Vierailija kirjoitti:
Painija ei sitten osannut uida. Olisiko urheilijan kannattanut opetella vähän muutakin kuin Nelsoneita.
Painija ei osaa uida, kukaan rannalla olijoistakaan (paitsi joku täti pyörätuolissa) ei osaa uida. Hienoa settiä tai jotain. Mutta älkää vaan kritisoiko ketään ettei vasemmistokukkahatuille tule paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painija ei sitten osannut uida. Olisiko urheilijan kannattanut opetella vähän muutakin kuin Nelsoneita.
Sitä varmasti juuri tekikin, eli harjoitteli.
Tuttu harrasti shootinkia ysärinä ja päätti vähän harjoitella tai opetella nyrkkeilyä. No opetteli omin päin ilman nyrkkeilyn valmentajaa, niin aivovamma tuli. Hitaille meni.
Uimataidon opettelussa pitäisi harjoitella osaavan valmentajan johdolla. Moni meistä on oppinut uimaan siten että isä heittää mereen ja käy hakemassa jos uppoaa.
Ei näin. Perinteinen uimaopetus on paskaa. Muutenkin perinteinen kasvatuskin on paskaa. Aiheuttaa mt-ongelmia ja ihan hermostollisia vaurioita myöhemmälle iälle.
Tästä todisteena on boomerit. Psyykkisesti epäempaattisni ihmisryhmä ja myös ahnein.
Moni meistä? Puhu vaan omasta puolestasi. Meillä kaupungissa opittiin uimaan ihan ohjatusti uimakouluissa jossain alaluokilla, ilman veteen paiskovia sukulaisia. Huomaa kyllä että luet omaa diagnoosiasi.
Vierailija kirjoitti:
Tapaus on muutenkin hyvin omituinen. Ei epäillä rikosta, vaikka liikuntakyvytön alaikäinen on jätetty veteen oman onnensa nojaan. Ei ihan mene omaan oikeustajuun.
En ole koskaan nähnyt liikuntakyvytöntä painijaa🤔
Vierailija kirjoitti:Moni meistä? Puhu vaan omasta puolestasi. Meillä kaupungissa opittiin uimaan ihan ohjatusti uimakouluissa jossain alaluokilla, ilman veteen paiskovia sukulaisia. Huomaa kyllä että luet omaa diagnoosiasi.
Teillä nuorisolla on asiat paremmin. Me buumereiden kasvattamat ollaan myös viallisia. Nykyinen älypuhelin porukka on päästään järkevin. He pistävät myös työelämän polvilleen. Me emme siihen kyenneet ja olemme täsiä lampaita. Nuoret tulee olemaan kovempia kuin ammattiliitot.
Vierailija kirjoitti:
Poliisi sanoi vieläpä aiemmin, että "ei voida vahvistaa", onko hukkunut liikkunut pyörätuolilla. Eli poliisi ei tainnut vielä itsekään tietää, kuka oli hukkunut?
Ja silminnäkijä Oksana kertoi hyvin yksityiskohtaista tarinaa, joka olikin sitten täysin mielikuvituksen tuotetta.
Ja mediassa haastatellaan veteen sukeltanutta pelastajanaista, joka istuu vaikeasti vammaisille tarkoitetussa sähkömopossa.
Outoa menoa tuolla uimarannalla (joka ei ole ilmeisesti edes uimaranta).
😅 Tämä!
Se pyörätuoli nainen oli outo. Hän istui pyörätuolissa, joka oli jossain toisessa (Aamulehden?) lehtikuvassa tyhjä. Nainen kehuu hypänneensä hukkuvan perään.
Hyppäsikö hän rannasta suoraan uimasyvyyteen, vaiko pyörätuolista naamalleen hiekkaan?
Todella outo keissi
Harrastiko pyörätuolorugbyä tms.?