Mikä mulla on? Itken vaan koko ajan
Kesälomallani kaikki stressi ja suru purkaantui ja itkin melkein koko loman, kaikki tämä alkoi kesälomallani. Samalla oli tapahtunut yksi surullinen ja ahdistava asia, joka sai ns. kamelin selän katkeamaan.
Nyt olen palannut töihin ja edelleen vaan itkettää. Ei itketä varsinaisesti mikään yksi tietty asia, vaan yleisesti. Elämäni ja kaikki surulliset asiat mitä minulle tapahtunut. Taidan olla vähän masentunut, mutta oireileeko se näin? Suoriudun töistäni hyvin mutta muutoin olen ihan romahtamaisillani ja itkettää. Esim. jos menen vaikka ruokakauppaan, niin useamman kerran kauppareissun aikana kyyneleet kihoavat silmiini ja yritän vaan kaikin keinoin peittää sitä etteivät muut huomaisi.
Kommentit (40)
Työterveyteen ja sairaslomaa toipumiseen.
Kuulostaa että todella tarvitset sitä.
Mulla oli kans tuota, en saanut käytyä kaupassa kun alkoi heti itkettää kun lähestyin kauppaa. Mulla sietokyky ylittyi. En sovellu tähän maailmaan yhtään. Nyt erakkona selviän jotenkuten. Pystyn käymään kaupassa, juuri muuta ei.
Onko sinulla sata euroa kk että pääsisit terapiaan edes kerran kuussa? Onko sinulla ystäviä? Ole itsellesi armollinen. Tuo, että itket, kertoo että olet normaali ihminen. Kun elämässä on vaikeaa, tunteet täytyy vain kokea. Ystävyydellä, X
Itselläni oli noilla oireilla paha msgnesiumin puute ja raudanpuute.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kans tuota, en saanut käytyä kaupassa kun alkoi heti itkettää kun lähestyin kauppaa. Mulla sietokyky ylittyi. En sovellu tähän maailmaan yhtään. Nyt erakkona selviän jotenkuten. Pystyn käymään kaupassa, juuri muuta ei.
Jatkan vielä että kun välttelin kauppaa itkun takia niin päädyin syömään runsasenergistä pakastetta, esim jäätelöä jotta mahd harvoin tartti mennä kauppaan. Vuoden perästä mulla olikin anemia. Toivottavasti selviät jaloillesi.
Olet suominainen ja sekopää ja se toinen seuraa aina ensimmäistä.
Joku keskusteluterapia voisi auttaa avaamaan lukkoja.
Mulla aivan sama juttu. Joskus jaksan hyvin ja töissä menen jonkunlaisella autopilotilla, mutta jos hetkeksi pysähtyy ja ajatukset pääsee valloilleen, niin itku tulee, ajasta ja paikasta riippumatta. Mietin juuri kaikkea mitä on tapahtunut, miten minua ja kiltteyttäni on käytetty hyväksi, ikävöin kuolleita läheisiä, haluaisin heidät takaisin niin kovasti. Varsinkin tuo hyvyyteni hyväksikäyttö on asia, joka saa itkuisuuden vaihtumaan hetkessä aivan järkyttävään raivoon, sellaiseen että siinä tilassa on parempikin että olen yksin, etten vedä jotain kuonoon. Ei tämä ihan tervettä taida olla.
Masennus tai työuupumus. Oli niin tai näin niin kipinkapin työterveyteen kertomat sanat jutut.
Vierailija kirjoitti:
👧🏻: YYHYY KAMALAM ITKUINEN JA PAHA OLO, KOKO AJA AHISTAA😫😩
Mikä helvetti sinua oikein vaivaa? Äiti ei rakastanut lapsena, isä hylkäsi? Kukaan ei jaksa sinun seurasi koska olet sietämätön kusipää?
Tiedätkö, oli syy mikä tahansa niin kommentistasi huomaa että olet täysin ansainnut sen mitä tahansa olet kohdannutkin. Se että sinä voit huonosti ei oikeuta sinua haukkumaan ventovieraita ihmisiä jotka pyytävät apua.
Vierailija kirjoitti:
Masennus tai työuupumus. Oli niin tai näin niin kipinkapin työterveyteen kertomat sanat jutut.
Trendivaivat.
Vierailija kirjoitti:
Mulla aivan sama juttu. Joskus jaksan hyvin ja töissä menen jonkunlaisella autopilotilla, mutta jos hetkeksi pysähtyy ja ajatukset pääsee valloilleen, niin itku tulee, ajasta ja paikasta riippumatta. Mietin juuri kaikkea mitä on tapahtunut, miten minua ja kiltteyttäni on käytetty hyväksi, ikävöin kuolleita läheisiä, haluaisin heidät takaisin niin kovasti. Varsinkin tuo hyvyyteni hyväksikäyttö on asia, joka saa itkuisuuden vaihtumaan hetkessä aivan järkyttävään raivoon, sellaiseen että siinä tilassa on parempikin että olen yksin, etten vedä jotain kuonoon. Ei tämä ihan tervettä taida olla.
Ihan tervettä. On hyvä, että uskallat kokea noita ikäviäkin tunteita. Ne ovat kuitenkin tunteita eli et ole vetänyt ketään kuonoon. Jatka samaan malliin, pian helpottaa! Elämään kuuluu paskatkin tunteet.
Vierailija kirjoitti:
Hyppää katolta, ap! Se on helppo ratkaisu ongelmiisi. Voit hypätä ihan yksin, et tarvitse lesbokaveria. Ja voit pitää kengät jalassa paitsi jos olet valtava animefani, ja luulen että olet.
Olet sairas kun kehtaat trollata tuolla tavoin. Hae apua.
Vierailija kirjoitti:
Hyppää katolta, ap! Se on helppo ratkaisu ongelmiisi. Voit hypätä ihan yksin, et tarvitse lesbokaveria. Ja voit pitää kengät jalassa paitsi jos olet valtava animefani, ja luulen että olet.
Samat sanat sinulle että olet todella vastenmielinen. Onneksi lakiin on tulossa muutos että itsemurhaan yllyttäminenkin tulee rikoslakiin.
Onnea vaan yksinäiselle elämällesi. Toivottavasti kärsit mahdollisimman paljon :)
Jos alat olla nelissäkymnenissä niin tutustu aiheeseen esivaihdevuodet.
Taitaa olla joku uupumuksen ja masennuksen yhdistelmä. En silti käsitä miksi itkettää koko ajan.
ap