Onko noloa asua vanhempien luona jos on 27v?

Vierailija kirjoitti:

Jos asuu yli 18 vuotiaana vanhempien luona, niin on täysi epäonnistunut luuseri

Missä iässä saa muuttaa lapsensa luokse asumaan olematta luuseri?

T. Murto ja muut perskokkareet

Itse muutin kun olin 29v. Tuli vain sellainen olo että nyt jos ei koskaan. Eipä se loppupeleissä kauheasti mitään muuttanut, nyt kyhjötän vain vuokrakämpässäni yksin kun ennen oli sentään edes seuraa.

Jos ei auta vanhempaan tai maksa vuokraatms niin on noloa hyväksikäyttöä. Muutoin ei herätä tunteita.

Kaikki elämässä on noloa jos tarkemmin miettii. 

Lähtökohtaisesti kyllä on noloa. Toki on olemassa lieventäviä asianhaaroja, esimerkiksi yllättävä remontti tai tuholaistorjunta omassa kodissa, josta sitten väliaikaisesti muuttaa takaisin vanhemmilleen. Tai jos vanhempi/vanhemmat tarvitsevat niin paljon apua arjessa, että on suoraan jäänyt heidän omaishoitajakseen.

Tuntuu hassulta ajatella, että siinä iässä, jossa itse olin jo kahden lapsen äiti (olematta kuitenkaan teiniäiti), asunut omassa kodissa lähes kymmenen vuotta jne, joku edelleen asustaa vanhempiensa kanssa ja se olisi täysin normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei auta vanhempaan tai maksa vuokraatms niin on noloa hyväksikäyttöä. Muutoin ei herätä tunteita.

Ota huomioon että joskus ikääntyvällä äidillä ei ole elämässä muuta ja tunteakseen itsensä hyödylliseksi hän sitten paapoo aikuista jälkikasvuaan. Itse vältän myös tuota hyväksikäyttöä ja vaivan aiheuttamista mutta äiti vaikuttaa aina niin pettyneeltä kun kieltäydyn jostain hänen tarjoamastaan että siitä tulee sitten huono omatunto.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kyllä on noloa. Toki on olemassa lieventäviä asianhaaroja, esimerkiksi yllättävä remontti tai tuholaistorjunta omassa kodissa, josta sitten väliaikaisesti muuttaa takaisin vanhemmilleen. Tai jos vanhempi/vanhemmat tarvitsevat niin paljon apua arjessa, että on suoraan jäänyt heidän omaishoitajakseen.

 

Tuntuu hassulta ajatella, että siinä iässä, jossa itse olin jo kahden lapsen äiti (olematta kuitenkaan teiniäiti), asunut omassa kodissa lähes kymmenen vuotta jne, joku edelleen asustaa vanhempiensa kanssa ja se olisi täysin normaalia.

Hienoa. Olet suorittanut elämääsi tavoiteaikataulussa. 

up

Poikani asui 29 v asti kotona ja sai sitten ostettua oman asunnon ja nyt ei sitten kärvistelee ylisuuren vuokrien kanssa. Joku taisi minulle paikallisesti asiasta huomauttaa, mutta eipä enää.

Vierailija kirjoitti:

Muualla päin maailmaa muutetaan omilleen paljon myöhemmin kuin suomessa, ei ole noloa.

Miksi se ei olisi noloa, vaikka muualla maailmassa niin tehtäisiinkin? Miksi aina ulkomailla asiat tehdään muka oikein ja täällä väärin?

Noloa tai ei, itse en ymmärrä, että melkein kolmekymppisenä vielä asutaan vanhempien kanssa. Kyllä siinä iässä pitäisi jo itsenäisyyttä olla sen verran, että pärjää omassa asunnossa. 

On noloa.

Vierailija kirjoitti:

Jos asuu yli 18 vuotiaana vanhempien luona, niin on täysi epäonnistunut luuseri

Suomessa on tuet, joiden avulla tämä ns. omillaan asuminen on mahdollista. Mutta jos tukia ei olisi, mikähän olisi tilanne? Monissa maissa yhteiskunta ei tue pois muuttamista mitenkään. Menepä siis 18-vuotiaana töihin ja saa vuokra-asunto vapailta markkinoilta (niin että vuokranantaja luottaa maksukykyysi ja vuokraa sinulle) ja jätä opiskelut välistä. Monissa maissa näet opiskellaan vielä ihan menemällä opinahjoon päivittäin 8 tunniksi. Eikä mitään iltaduuneja ole tuosta vaan tehtäväksi. 

Tervetuloa Suomen ulkopuoliseen maailmaan :)

Tiedän, että monet elävät sellaista elämää, jossa ratkaisuja säätelevät muiden mielipiteet. Juuri tällaista "onko noloa, jos" -elämää. Itse elän ihan omia ratkaisujani tehden. Uskokaa vaan, että on hienoa elämää, kun ei tarvitse kyyristellä muiden edessä ja kysellä pelokkaasti, että olenhan hyvä ja oikeanlainen, olenhan?! 

Kaikki lapseni ovat lähteneet maailmalle. Yksi on palannut avioeron jälkeen takaisin ja asuu toistaiseksi kotona. Toinenkin on käynyt välillä kotona vauhtia hakemassa ja lähtenyt takaisin maailmalle. Minusta tämä on ok. Lapset ovat aina tervetulleita kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kyllä on noloa. Toki on olemassa lieventäviä asianhaaroja, esimerkiksi yllättävä remontti tai tuholaistorjunta omassa kodissa, josta sitten väliaikaisesti muuttaa takaisin vanhemmilleen. Tai jos vanhempi/vanhemmat tarvitsevat niin paljon apua arjessa, että on suoraan jäänyt heidän omaishoitajakseen.

 

Tuntuu hassulta ajatella, että siinä iässä, jossa itse olin jo kahden lapsen äiti (olematta kuitenkaan teiniäiti), asunut omassa kodissa lähes kymmenen vuotta jne, joku edelleen asustaa vanhempiensa kanssa ja se olisi täysin normaalia.

Onko joku saavutus, että mahdollisimman nuorena on suoritettu elämässä lastenteot ja asunnon ostot / talon rakentamiset ja muut? Ja pitää tätä ainoana oikeana ratkaisuna kaikille muillekin? Ja että "tuntuu hassulta" ajatella, että joku toinen, kappas vaan, elääkin elämänsä ihan eri tavalla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muualla päin maailmaa muutetaan omilleen paljon myöhemmin kuin suomessa, ei ole noloa.

Miksi se ei olisi noloa, vaikka muualla maailmassa niin tehtäisiinkin? Miksi aina ulkomailla asiat tehdään muka oikein ja täällä väärin?

Noloa tai ei, itse en ymmärrä, että melkein kolmekymppisenä vielä asutaan vanhempien kanssa. Kyllä siinä iässä pitäisi jo itsenäisyyttä olla sen verran, että pärjää omassa asunnossa. 

Italialaiset mamman seurana asuvat poikamiehet nyt vaan yleisesti kuitenkin on aivan eri asia vaikka jauhelihapastatkin tulee valmiina pöytään kun vertaa omiin Paavoihin joille äippä laittaa läskisoossit pöytään. Toisilla se sama on aina jotenkin parempaa kuin oma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kyllä on noloa. Toki on olemassa lieventäviä asianhaaroja, esimerkiksi yllättävä remontti tai tuholaistorjunta omassa kodissa, josta sitten väliaikaisesti muuttaa takaisin vanhemmilleen. Tai jos vanhempi/vanhemmat tarvitsevat niin paljon apua arjessa, että on suoraan jäänyt heidän omaishoitajakseen.

 

Tuntuu hassulta ajatella, että siinä iässä, jossa itse olin jo kahden lapsen äiti (olematta kuitenkaan teiniäiti), asunut omassa kodissa lähes kymmenen vuotta jne, joku edelleen asustaa vanhempiensa kanssa ja se olisi täysin normaalia.

Onko joku saavutus, että mahdollisimman nuorena on suoritettu elämässä lastenteot ja asunnon ostot / talon rakentamiset ja muut? Ja pitää tätä ainoana oikeana ratkaisuna kaikille muillekin? Ja että "tuntuu hassulta" ajatella, että joku toinen, kappas vaan, elääkin elämänsä ihan eri tavalla? 

Onhan se saavutus, jos on saavuttanut elämässään ne asiat, mitä on tavoitellut. Sitten taas kolmikymppiseksi kotona asuminen kuulostaa siltä, että ei ole elämä oikein hallinnassa. - eri. 

Mitä olen elämässäni nyt omilleni muutettua saavuttanut, no jonkun vuokraloordin lompakkoa lihotan niin hyvähän kai se.

Ei. Olen juuri muuttamassa yli 50- vuotiaana vanhan vanhempani luo asumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kyllä on noloa. Toki on olemassa lieventäviä asianhaaroja, esimerkiksi yllättävä remontti tai tuholaistorjunta omassa kodissa, josta sitten väliaikaisesti muuttaa takaisin vanhemmilleen. Tai jos vanhempi/vanhemmat tarvitsevat niin paljon apua arjessa, että on suoraan jäänyt heidän omaishoitajakseen.

 

Tuntuu hassulta ajatella, että siinä iässä, jossa itse olin jo kahden lapsen äiti (olematta kuitenkaan teiniäiti), asunut omassa kodissa lähes kymmenen vuotta jne, joku edelleen asustaa vanhempiensa kanssa ja se olisi täysin normaalia.

Onko joku saavutus, että mahdollisimman nuorena on suoritettu elämässä lastenteot ja asunnon ostot / talon rakentamiset ja muut? Ja pitää tätä ainoana oikeana ratkaisuna kaikille muillekin? Ja että "tuntuu hassulta" ajatella, että joku toinen, kappas vaan,

NIin, mutta jos ei ole tavoitellut elämän suorittamista supertempoa käyttäen?