Miten tukea puolisoa pitkään sairauden kanssa omat tunteet ja rajoitukset

Vierailija kirjoitti:

Nukun 3-4h yössä ja on hankalia kroonisia kipuja, myös stressiä vuosien byrokratialimbosta. En silti käyttäydy todellakaan k-päisesti puolisoani kohtaan. Miehesi vaikuttaa henkisesti äärimmäisen epäkypsältä ja sinä ylikiltiltä tossulta.

Myönnän, että olen joskus liiankin kiltti. Mutta otan tosissani ne valat, jotka annoimme olla toistemme tukena niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Nämä ovat nyt niitä huonoja aikoja. 

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tutkimuksia tulossa eikä syytä selvillä, miksi terapiaan ? Jos ei ole lojaaliutta toisen sairastuessa niin ei sitä terapiasta saa.

Minä olen mielestäni ollut lojaali. Haluan kuulla muiden kokemuksia, jotta voisin auttaa ja tukea miestäni vielä enemmän tai paremmin. En ole ennen ollut tällaisessa tilanteessa. 

AP

Kuulostat läheisriippuvaiselta/ kynnysmatolta. Sinä unohdat itsesi kuviosta ja nyt alitajuntasi hälyyttää, kun alat kadota, siksi tarve avaukselle?

Kiitos tästä näkökulmasta, ehkä asia on niin. Osaan olla vähän kynnysmatto. En myöskään tiedä, että missä ns terveen tukemisen rajat menevät. En ole ikinä ollut tässä tilanteessa. Ymmärrän sinänsä kiukuttelun, mutta ei sitä kukaan varmaan jaksa kuunnella liian pitkään. Silti tulee sellainen olo, että en osaa olla tarpeeksi tukena. 

AP

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies eläkkeellä ja sairastaa etenevää sairautta. Käyttää "vapaudu kaikesta vastuusta ja tekemisestä"-korttia.

Olen vielä työelämässä ja teen kaiken kotona, ihan kaiken. Miehestä ei ole enää edes keskusteluun kun ajatus ei toimi kunnolla. Välillä mietin, miksi edes jatkan tätä.

Tuo on tosiaan pattitilanne. Tuntuu pahalta olla jopa vihainen sairaalle ihmiselle, mutta välillä vaan omat voimat eivät riitä. Voimia sinulle, toivottavasti löydät ratkaisun. 

AP

Voi, miten hyvin pystyn samaistumaan tähän!

Minun miehelläni on ollut terveysongelmia muutaman viime vuoden ajan. Olen elänyt vaikeiden tunteiden ristiaallokossa. 

Mieheni on ollut niin ikään usein pahalla päällä, mikä on tilanteen huomioiden ymmärrettävää. Mutta samassa taloudessa asuvana joudun olemaan se, joka ottaa purkaukset vastaan. Tiedostan, että suurin osa vihasta ja kiukusta johtuu sairastumisen aiheuttamista tunteista, kuten ahdistuksesta ja epävarmuudesta, mutta on todella raskasta olla jatkuvasti vastaanottavana osapuolena. 

Miehelläni sairastuminen on rajoittanut huomattavasti sosiaalista elämää, joten hänestä tuli myös kontrolloivampi minun menojeni suhteen. Hän usein syyllisti minua kaikenlaisista kodin ulkopuolella tapahtuvista sosiaalisista aktiviteeteista. Tämä aiheutti minussa paljon ahdistusta ja stressiä. Mieheni sai minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi jos halusin tehdä aivan tavanomaisia ja terveellisiä sosiaalisia aktiviteetteja, kuten esimerkiksi käydä kaverin kanssa kahvilla tai harrastusporukan kanssa yksillä. 

Sain jatkuvasti kävellä varpaillani, ja kuulla olevani itsekäs ja huono ihminen. Välillä mies taas oli todella kiitollinen kaikesta. 

Neuvoni on, että pidä itsestäsi huolta äläkä ala pienentää itseäsi. Älä luovu asioista joista saat hyvää oloa. Muuten teitä on kohta kaksi pahoinvoivaa ihmistä samassa taloudessa. Ja vaikka se onkin vaikeaa ja raskasta, yritä filtteröidä miehen käytöstä. Opin itse ajan oloon näkemään milloin kiukuttelu on sairastumisen aiheuttamasta pahasta olosta johtuvaa, jolloin siihen pystyy suhtautumaan paremmin. Reilua se ei ole, mutta se ei satuta yhtä paljon, kun osaa ikäänkuin vääntää volyymin pois päältä silloin kun sairaus puhuu. Suosittelen myös terapiassa tai vertaistukiryhmässä käymistä. 

Tuen puutteesta valittaminenkin on useimmiten turhautumista ja pelkoa kontrollin menettämisestä. Tavallaan jotenkin alitajuisesti toivotaan, että toinen tekisi jotain, mikä ottaisi kaiken kärsimyksen pois - vaikka samalla tiedostetaankin, ettei se ole mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nukun 3-4h yössä ja on hankalia kroonisia kipuja, myös stressiä vuosien byrokratialimbosta. En silti käyttäydy todellakaan k-päisesti puolisoani kohtaan. Miehesi vaikuttaa henkisesti äärimmäisen epäkypsältä ja sinä ylikiltiltä tossulta.

Myönnän, että olen joskus liiankin kiltti. Mutta otan tosissani ne valat, jotka annoimme olla toistemme tukena niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Nämä ovat nyt niitä huonoja aikoja. 

AP

Tämä on oikeasti niin perussettiä narsisti ja uhri. Ilmeisesti jo lapsuuskotona sinut on taivutettu myötäilemään muiden tarpeita ja itse olet jäänyt paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tutkimuksia tulossa eikä syytä selvillä, miksi terapiaan ? Jos ei ole lojaaliutta toisen sairastuessa niin ei sitä terapiasta saa.

Minä olen mielestäni ollut lojaali. Haluan kuulla muiden kokemuksia, jotta voisin auttaa ja tukea miestäni vielä enemmän tai paremmin. En ole ennen ollut tällaisessa tilanteessa. 

AP

Kuulostat läheisriippuvaiselta/ kynnysmatolta. Sinä unohdat itsesi kuviosta ja nyt alitajuntasi hälyyttää, kun alat kadota, siksi tarve avaukselle?

Kiitos tästä näkökulmasta, ehkä asia on niin. Osaan olla vähän kynnysmatto. En myöskään tiedä, että missä ns terveen tukemisen rajat menevät. En ole ikinä ollut tässä tilanteessa. Ymmärrän sinänsä kiukuttelun, mutta ei sitä kukaan varmaan jaksa kuunne

Olen itse toipuva kynnysmatto. Näen, että itsekin olisin kysynyt juuri samoja kysymyksiä kuin sinäkin. Nyt täysin toisenlaisia. 

Sinulla on myös ja etenkin oma elämäsi. Et sinä ole miehen nyrkkeilysäkki ja sisar hento valkoinen. Hyvässä suhteessa toki tuetaan ja hoidetaan toista, mutta hyvä suhde rakentuu terveelle perustalle, molempien osalta.

Terapeutti laajensi näkökulmaani. Ei ole vain tuet tai et tue ja olet lupaukset pettävä kusipää. On asteikko, jolla saa liikkua nollasta eteen päin ennen kuin saapuu punaiselle alueelle. Nolla ei ole itselle tervettä. Punainen taas on mulkkuutta. Terve omanarvontunto ja rajojensa tunnistaminen ja puolustaminen on siinä välissä.

Älä suostu vastaanottamaan paskaa kohtelua. Äläkä tee enemmän siksi, että se on reilua. Se on tie hyväksikäytettäväksi. Molemmat virheet tuttuja itsellekin. Lopulta oman terveyden menetys. Oikeasti kunnioitus ansaitaan eikä miehesi ansaitse sitä nyt. Sinä taas ansaitsisit, mutta et anba sitä itsellesi eikä miehesikään.

Vierailija kirjoitti:

Voi, miten hyvin pystyn samaistumaan tähän!

 

Minun miehelläni on ollut terveysongelmia muutaman viime vuoden ajan. Olen elänyt vaikeiden tunteiden ristiaallokossa. 

Mieheni on ollut niin ikään usein pahalla päällä, mikä on tilanteen huomioiden ymmärrettävää. Mutta samassa taloudessa asuvana joudun olemaan se, joka ottaa purkaukset vastaan. Tiedostan, että suurin osa vihasta ja kiukusta johtuu sairastumisen aiheuttamista tunteista, kuten ahdistuksesta ja epävarmuudesta, mutta on todella raskasta olla jatkuvasti vastaanottavana osapuolena. 

Miehelläni sairastuminen on rajoittanut huomattavasti sosiaalista elämää, joten hänestä tuli myös kontrolloivampi minun menojeni suhteen. Hän usein syyllisti minua kaikenlaisista kodin ulkopuolella tapahtuvista sosiaalisista aktiviteeteista. Tämä aiheutti minussa paljon ahdistusta ja stressiä. Mieheni sai minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi jos halusin tehdä aivan tavanomaisia ja terveellisiä sosiaalisia aktiviteetteja, kuten esimerkiksi käydä kaverin kanssa kahvilla tai harrastusporukan kanssa yksillä. 

Sain jatkuvasti kävellä varpaillani, ja kuulla olevani itsekäs ja huono ihminen. Välillä mies taas oli todella kiitollinen kaikesta. 

Neuvoni on, että pidä itsestäsi huolta äläkä ala pienentää itseäsi. Älä luovu asioista joista saat hyvää oloa. Muuten teitä on kohta kaksi pahoinvoivaa ihmistä samassa taloudessa. Ja vaikka se onkin vaikeaa ja raskasta, yritä filtteröidä miehen käytöstä. Opin itse ajan oloon näkemään milloin kiukuttelu on sairastumisen aiheuttamasta pahasta olosta johtuvaa, jolloin siihen pystyy suhtautumaan paremmin. Reilua se ei ole, mutta se ei satuta yhtä paljon, kun osaa ikäänkuin vääntää volyymin pois päältä silloin kun sairaus puhuu. Suosittelen myös terapiassa tai vertaistukiryhmässä käymistä. 

Tuen puutteesta valittaminenkin on useimmiten turhautumista ja pelkoa kontrollin menettämisestä. Tavallaan jotenkin alitajuisesti toivotaan, että toinen tekisi jotain, mikä ottaisi kaiken kärsimyksen pois - vaikka samalla tiedostetaankin, ettei se ole mahdollista. 

Kiitos tästä. Ihanaa kuulla sellaiselta, joka on ollut samassa tilanteessa. Sanoitit todella hyvin tuon filtteröinnin. Olen juuri siinä pisteessä, että yritän opetella suodattamaan miehen äksyilyä. 

Mainitsit myös terapian, johon aion kyllä pyrkiä näitä vastauksia luettuani. 

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nukun 3-4h yössä ja on hankalia kroonisia kipuja, myös stressiä vuosien byrokratialimbosta. En silti käyttäydy todellakaan k-päisesti puolisoani kohtaan. Miehesi vaikuttaa henkisesti äärimmäisen epäkypsältä ja sinä ylikiltiltä tossulta.

Myönnän, että olen joskus liiankin kiltti. Mutta otan tosissani ne valat, jotka annoimme olla toistemme tukena niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Nämä ovat nyt niitä huonoja aikoja. 

AP

Tämä on oikeasti niin perussettiä narsisti ja uhri. Ilmeisesti jo lapsuuskotona sinut on taivutettu myötäilemään muiden tarpeita ja itse olet jäänyt paitsi.

Olet oikeassa, se on ilmeisesti jäänyt päälle.

AP

Olin itse se sairas, mutta voin varmaan antaa näkökulmaa tähän. Sairastin siis vuosia, ei tiedetty, mikä oli ja tilanne oli jäissä. Olin työtön samaan aikaan, mutten todellakaan työkuntoinen! Mies taas kävi töissä ja suoraan sanoen elätti. Tämä hävetti mua ihan sairaasti, tein niin paljon kotitöitä kuin pystyin ja aina oli ruoka valmiina, kun hän tuli kotiin. Pahimpana vuotena en pystynyt edes kaupassa käymään, mutta mies hoiti kitisemättä. Jälkeenpäin puhuttiin näistä vuosista, ja hän vain sanoi, ettei elämälle aina oikein voi muuta tehdä kuin elää sen minkä pystyy. Hän ei koskaan syyllistänyt, koska näki ja huomasi, miten kuitenkin yritin ja tein voimieni mukaan. Ja en siis "tuhlannut" voimia hillumalla kavereiden kanssa, vaan hyvänä päivänä siivosin tms. Enkä myöskään itse kitissyt tai kiukutellut, sillä arvostin puolisoani niiiin paljon! Hänelläkin oli oma taakkansa tilanteesta, enkä todellakaan halunnut kuormittaa häntä enempää kuin oli pakko. Ap, miehesi taitaa olla vähän erilainen sairastelija... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tutkimuksia tulossa eikä syytä selvillä, miksi terapiaan ? Jos ei ole lojaaliutta toisen sairastuessa niin ei sitä terapiasta saa.

Minä olen mielestäni ollut lojaali. Haluan kuulla muiden kokemuksia, jotta voisin auttaa ja tukea miestäni vielä enemmän tai paremmin. En ole ennen ollut tällaisessa tilanteessa. 

AP

Kuulostat läheisriippuvaiselta/ kynnysmatolta. Sinä unohdat itsesi kuviosta ja nyt alitajuntasi hälyyttää, kun alat kadota, siksi tarve avaukselle?

Kiitos tästä näkökulmasta, ehkä asia on niin. Osaan olla vähän kynnysmatto. En myöskään tiedä, että missä ns terveen tukemisen rajat menevät. En ole ikinä ollut tässä tilanteessa. Ymmärrän sinänsä kiu

Olen itse toipuva kynnysmatto. Näen, että itsekin olisin kysynyt juuri samoja kysymyksiä kuin sinäkin. Nyt täysin toisenlaisia. 

Sinulla on myös ja etenkin oma elämäsi. Et sinä ole miehen nyrkkeilysäkki ja sisar hento valkoinen. Hyvässä suhteessa toki tuetaan ja hoidetaan toista, mutta hyvä suhde rakentuu terveelle perustalle, molempien osalta.

Terapeutti laajensi näkökulmaani. Ei ole vain tuet tai et tue ja olet lupaukset pettävä kusipää. On asteikko, jolla saa liikkua nollasta eteen päin ennen kuin saapuu punaiselle alueelle. Nolla ei ole itselle tervettä. Punainen taas on mulkkuutta. Terve omanarvontunto ja rajojensa tunnistaminen ja puolustaminen on siinä välissä.

Älä suostu vastaanottamaan paskaa kohtelua. Äläkä tee enemmän siksi, että se on reilua. Se on tie hyväksikäytettäväksi. Molemmat virheet tuttuja itsellekin. Lopulta oman terveyden menetys. Oikeasti kunnioitus ansaitaan eikä miehesi ansaitse sitä nyt. Sinä taas ansaitsisit, mutta et anba sitä itsellesi eikä miehesikään.

Kiitos tästä. En ole edes ajatellut tuota asteikkoa, vaan olen ajatellut tätä koko asiaa hyvin mustavalkoisesti. Aion kyllä hakeutua terapiaan, sitä suosittelee niin moni tässä keskustelussa.

AP

Tuo elämäntilanne on todella raskas, itse olen siinä ollut useita vuosia. Meidän suhteemme pelasti kun muutettiin omiin asuntoihin ja miestä näen silloin kun hän kokee että jaksaa. Mä myös autan häntä kotitöissä, käyn kaupassa ja voin vaikka vain tuoda ostokset kotiin ja sanoa että koita levätä tämä päivä, koska kivut ovat välillä niin kovat että ei edes lääkkeet auta.

29 jatkaa: enkä siis ikinä koskaan kieltänyt miestäni viettämästä aikaa omien kavereidensa kanssa, vaikka itse en jaksanut mukaan mennä! Hän sai mennä myös jouluna ja juhannuksena vierailuille ilman minua. Tämä toki tuntui musta pahalta, mutta päätin, etten saa estää tervettä puolisoa elämästä omaa elämäänsä, vaikken itse pystynyt elämään omaani täysillä. Se oli hänelle henkireikä, saada hetki myös energistä seuraa ja sosiaalisia kontakteja. Pidäthän ap rakas huoli, että miehesi sairaudesta huolimatta otat sen oman ajan ja nautit elämästä! Sillä jaksat paremmin tukea toista taas hetken

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies eläkkeellä ja sairastaa etenevää sairautta. Käyttää "vapaudu kaikesta vastuusta ja tekemisestä"-korttia.

Olen vielä työelämässä ja teen kaiken kotona, ihan kaiken. Miehestä ei ole enää edes keskusteluun kun ajatus ei toimi kunnolla. Välillä mietin, miksi edes jatkan tätä.

Tuo on tosiaan pattitilanne. Tuntuu pahalta olla jopa vihainen sairaalle ihmiselle, mutta välillä vaan omat voimat eivät riitä. Voimia sinulle, toivottavasti löydät ratkaisun. 

AP

Sinun näkökulmaasi mahtuu nyt vain sairas. Entäpä sinä itse? Olet vihainen, koska rajojasi rikotaan. Ihan syystä. Ja nyt syyllistät itseäsi, ettet jaksa täydellisemmin uhrautua muille. Oma sisäinen äänesi yrittää herättää sinua suuttumuksella. Älä paina sitä alas. Sillä on viesti ja se on tärkeä sinun oman hyvinvointisi kannalta. Kuuntele se viesti ja kunnioita sitä.

t. Toipuva toisten tarpeiden täyttäjä, jolta oma itse ja rajat oli kadoksissa ja fokus toisten tarpeissa - > johti omaan romahdukseen (ja voit arvata, onko kukaan silloin apuna ja tukena)

Vierailija kirjoitti:

Olin itse se sairas, mutta voin varmaan antaa näkökulmaa tähän. Sairastin siis vuosia, ei tiedetty, mikä oli ja tilanne oli jäissä. Olin työtön samaan aikaan, mutten todellakaan työkuntoinen! Mies taas kävi töissä ja suoraan sanoen elätti. Tämä hävetti mua ihan sairaasti, tein niin paljon kotitöitä kuin pystyin ja aina oli ruoka valmiina, kun hän tuli kotiin. Pahimpana vuotena en pystynyt edes kaupassa käymään, mutta mies hoiti kitisemättä. Jälkeenpäin puhuttiin näistä vuosista, ja hän vain sanoi, ettei elämälle aina oikein voi muuta tehdä kuin elää sen minkä pystyy. Hän ei koskaan syyllistänyt, koska näki ja huomasi, miten kuitenkin yritin ja tein voimieni mukaan. Ja en siis "tuhlannut" voimia hillumalla kavereiden kanssa, vaan hyvänä päivänä siivosin tms. Enkä myöskään itse kitissyt tai kiukutellut, sillä arvostin puolisoani niiiin paljon! Hänelläkin oli oma taakkansa tilanteesta, enkä todellakaan halunnut kuormittaa häntä enem

Mielenkiintoista kuulla tästä myös toisesta näkökulmasta (näin myös toisen viestisi). Minun mieheni ei onneksi syyllistä minua siitä jos menen esim. ystävien kanssa kahville tai harrastuksiin. Tämäkin oli ensimmäinen kerta, kun hän sanoi ääneen, että en tue häntä tarpeeksi. Hänkin on tehnyt jotain pieniä hommia, mutta suurin osa kotitöistä on minun vastuullani. 

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tutkimuksia tulossa eikä syytä selvillä, miksi terapiaan ? Jos ei ole lojaaliutta toisen sairastuessa niin ei sitä terapiasta saa.

Minä olen mielestäni ollut lojaali. Haluan kuulla muiden kokemuksia, jotta voisin auttaa ja tukea miestäni vielä enemmän tai paremmin. En ole ennen ollut tällaisessa tilanteessa. 

AP

Kuulostat läheisriippuvaiselta/ kynnysmatolta. Sinä unohdat itsesi kuviosta ja nyt alitajuntasi hälyyttää, kun alat kadota, siksi tarve avaukselle?

Kiitos tästä näkökulmasta, ehkä asia on niin. Osaan olla vähän kynnysmatto. En myöskään tiedä, että missä ns terveen tukemisen rajat menevät. En ole ikinä

Valitse terapeutti, joka opettaa sinut tunnistamaan rajasi ja tarpeesi ja antaa niille oikeutuksen. Muuten terapiasta ei ole hyötyä. Kaikki eivät ole hyviä/toimivia.

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä tuollaisia kokemuksia. Oma mies sairastaa syöpää ja tekee ihan kaikkia kotihommia ja ei mökötä eikä murjota. 

Sairauksia on eri asteista ja lääkkeistä voi joskus saada hyvän vasteen ja joskus niistä ei ole juurikaan apua. Ihan yksilöllinen asia. Myös jos ihminen on positiivinen perusluonteeltaan se lisää voimavaroja.

Siis tyyppi on täysihoidossa, harrastaa ja viettää aikaa ystäviensä kanssa - ei ilmeisesti heille mäkätä? - mutta suhun purkaa kaiken paskan? Enpä tuollaista katselisi enkä mahdollistaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nukun 3-4h yössä ja on hankalia kroonisia kipuja, myös stressiä vuosien byrokratialimbosta. En silti käyttäydy todellakaan k-päisesti puolisoani kohtaan. Miehesi vaikuttaa henkisesti äärimmäisen epäkypsältä ja sinä ylikiltiltä tossulta.

Myönnän, että olen joskus liiankin kiltti. Mutta otan tosissani ne valat, jotka annoimme olla toistemme tukena niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Nämä ovat nyt niitä huonoja aikoja. 

AP

Miehes ei näköjään ota valojaan tosissaan.

Vierailija kirjoitti:

Siis tyyppi on täysihoidossa, harrastaa ja viettää aikaa ystäviensä kanssa - ei ilmeisesti heille mäkätä? - mutta suhun purkaa kaiken paskan? Enpä tuollaista katselisi enkä mahdollistaisi.

Ymmärrän sinänsä, koska me asumme yhdessä ja olemme naimisissa. Olen ollut ihan OK sen kanssa, että hän purkaa pelkoaan ja suuttumustaan minuun, mutta en kestä syyllistämistä.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies eläkkeellä ja sairastaa etenevää sairautta. Käyttää "vapaudu kaikesta vastuusta ja tekemisestä"-korttia.

Olen vielä työelämässä ja teen kaiken kotona, ihan kaiken. Miehestä ei ole enää edes keskusteluun kun ajatus ei toimi kunnolla. Välillä mietin, miksi edes jatkan tätä.

Tuo on tosiaan pattitilanne. Tuntuu pahalta olla jopa vihainen sairaalle ihmiselle, mutta välillä vaan omat voimat eivät riitä. Voimia sinulle, toivottavasti löydät ratkaisun. 

AP

Sinun näkökulmaasi mahtuu nyt vain sairas. Entäpä sinä itse? Olet vihainen, koska rajojasi rikotaan. Ihan syystä. Ja nyt syyllistät itseäsi, ettet jaksa täydellisemmin uhrautua muille. Oma sisäinen äänesi yrittää herättää sinua suuttumuksella. Älä paina sitä alas. Sillä on viesti ja se on tärkeä sinun oman hyvinvointisi kannalta. Kuuntele se viesti ja kunnioita sitä.

t. Toipuva toisten tarpeiden täyttäjä, jolta oma itse ja rajat oli kadoksissa ja fokus toisten tarpeissa - > johti omaan romahdukseen (ja voit arvata, onko kukaan silloin apuna ja tukena)

Kiitos tästä, huojentavaa lukea muiden kokemuksia. Tuntui jotenkin väärältä olla vihainen. Otan tämän miehen kanssa puheeksi.

AP